Osgood Schlatter

Hei!

Tulipa tässä taas mieleen tämä oma polvivamma, Osgood Schlatter, joka minulle todettiin kaksi vuotta sitten. Tietenkin polvi on mennyt parempaan päin, mutta silti ajoittain rasituksen jälkeen tuntuu kipua. Täytän tänä vuonna 18, joten onko syytä jo huolestua kun polvi ei ole täysin kunnossa?
4422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

terve- kasvuvaiheen nopean kasvun aiheuttama patellajänteen kiristyminen ei ole vaarallinen tai sellainen että siitä kannattaisi huolestua. uskon että kohta pääset liikkumaan normaalisti. mutta tosi inhottava vaivahan se on. yleensä kestää 1v- 2v. yleensä 1v on minimi.

Äänestä
  • Toivon todella, että se tämä "sairaus" lähtee pois jossakin vaiheessa. Toivon myös sitä, ettei minulle ole tullut sitä luusirpale juttua (eli pitäisi leikata).

    Lainaus urheiluklinikalta:

    "Tauti aiheuttaa kuitenkin ajoittaisia kipuvaiheita pituuskasvun päättymiseen saakka, eli pojilla jopa 17-18 -vuotiaaksi. Oireet jatkuvat joskus myös täysikasvuisena. Syynä on silloin yleensä se, että luutuminen alueella on häiriintynyt ja luutumiskeskus on jäänyt pirstaleiseksi. Näitä irtopaloja voi jäädä jännekudokseen aiheuttamaan rasituskipuja, niiden poisto auttaa yleensä hyvin."

    Ennen 2008 vuoden kesää polvi oli melko huonossa jamassa, mutta kesätöiden aikana polvi vahvistui ja on siintä lähtien ollut paremman tuntuinen. Taas tuntumaan siinä patin kohdalla pientä jomotusta, mutta ei haittaa kävelyä. *Huoh* En todellakaan toivo tätä vammaa kenellekkään :/

    Äänestä

Pojalla todettiin tauti 13 vuotiaana ja siihen loppui jalkapalloharrastus ja liikuntatunneillakin oli rajoitteita. Nyt täyttää 16 ja oireet ovat huomattavasti lieventyneet. Oletko kasvanut pituutta nopeasti vuoden aikana? Se liittyi ainakin oman poikani kohdalla asiaan, pituutta tuli 2 vuoden aikana 20 cm ja nyt jo 194 cm. Luulisin siis menevän ohi ajan kanssa.

Äänestä
  • Sinä vuonna kun minulle todettiin Osgood, niin kasvoin yli 12cm. Viime vuonna kasvoin kuitenkin sen 2cm, joten kasvu alkaa hidastua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jo kaksi vuotta.. kirjoitti:

Hei!

Tulipa tässä taas mieleen tämä oma polvivamma, Osgood Schlatter, joka minulle todettiin kaksi vuotta sitten. Tietenkin polvi on mennyt parempaan päin, mutta silti ajoittain rasituksen jälkeen tuntuu kipua. Täytän tänä vuonna 18, joten onko syytä jo huolestua kun polvi ei ole täysin kunnossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu