lihava puoliso

Itse olen myös lihava ja tekstissäsi oli paljon hyvää.
Haluaisin vaan lisätä asioita jotka minulla toimii. Kyse ei varsinaisesti ole siitä että kumppanini haluaisi ennenkaikkea minun laihtuvan vaan haluan sitä itse. Tosin hänen tukensa asiassa on tärkeää.
ELI: jos kokkaileminen hiukaakaan kiinnostaa (minut sai laihdutus kiinnostumaan), seuraa reseptejä ja miettikää yhdessä vaikka kuinka niistä saisi kevyemmän vaihtoehdon.
Itseä henk.koht. keljuttaa se ettei laihduttaessa saisi syödä ns mitään. Hyvää saa kokattua pienellä vaivalla ja kevyesti. Teen omia versioita makeista makeutusaineella ja rasvattomalla maidolla jne. En kestäisi ikinä sitä että söisin pelkkiä kreippejä ja ituja.. (kärjistys)

Normaalista perusruuasta voi rasvaisimman vaihtoehdon hylätä helposti. Tonnikalat vedessä, ei öljyssä. Kahviin sokerin sijasta makeutusainetta, broilerista nahka syömättä. Liha uuniin ei pannulle. Kasvikset höyrytettyinä, ei paistettuina. Kookosmaitoa kerman sijaan. Täysjyväleipää tai näkkäriä paahtoleivän sijaan. Ei metvurstia vaan keittokinkkua.
Pienetkin muutokset auttavat eteenpäin ja makunystyrät tottuu pikkuhiljaa kevyempään. Näin alkaa salaatit maistua kun niitä lisäilee pikkuhiljaa ja vatsalaukun pienentyessä et kaipaakaan ruokaa niin paljoa ja rasvaisuus tuntuu inhottavalta. Kesää kohti mennessä ruuan raikkaus miellyttää.
Ja molemmat osapuolet voivat syödä samaa ruokaa. En voisi kuvitella seuraavani vierestä toisen syödessä ranskalaisia kun itse syön salaattia. Pelin tulee olla reilua.

Kauppaan tehdään yhdessä ostoslista ja mennään karkkihyllyn ohi. Tutkaillaan uusia ruokia ja luetaan niiden ravintosisältöjä. Ruokaan alkaa suhtautua erilailla.

Jos jokin herkku tuntuu ylitsepääsemättömän houkuttelevalta niin laske sen energiamäärät ja mieti mitä muuta saisit enää syödä sinä päivänä jotta kalorimäärä ei olisi päätä huimaava. Tässä vaiheessa kun puoliso alkaa tyhjentää kauppakorista ruokia sen yhden viinerin tilalta saattaa mieli muuttua.

Ylenmääräinen nipotus ei ainakaan minun kohdallani toimi, vaan ennemminkin kannustava kysely voisi viedä asioita eteenpäin. Esimerkiksi itse en juo päivän mittaan tarpeeksi. En odota että sitä kukaan eteeni kantaisi mutta voisi vaikka kysäistä asiaa silloin tällöin. Oletko juonut tänään paljonko sitä vettä? Oletko muistanut? Monesko lasillinen tuo on? Kiinnittäisin itse asiaan enemmän huomiota ja se jäisi kenties mieleen.
Myöskään kyyniset ja ivaavat kommentit enemmänkin saavat uhmani heräämään kuin edistäisivät laihdutusta. Eli jos herkuttelen joskus siitä ei kannata alkaa heti naljailemaan vaan siitä voi keksiä puheenaiheen. Repsahduksiakin voi sattua mutta niiden varaan laskea.. Milloin viimeksi söit tuota herkkuasi? Onko siitä niin vaikea luopua? Voisiko olla jokin kevyempi vaihtoehto?

En tiedä kannattaako niinkään tavoitteisiin pyrkiä..koska jollei niitä saavutakaan tietyssä ajassa niin pettymys voi olla tuhoisa. Palkinnot/rangaistuksetkaan ei kaikilla toimi. Ainakaan palkinnot ei saisi olla missään nimessä ruokaa. Minua itseäni palkitsee ja rankaisee ainoastaan vaaka.
Välillä on kausia jolloin ei millään onnistu ja välillä taas homma tuntuu helpommalta.

Enkä niin ymmärrä miksi kumppanin lihavuus voisi ollakaan kova ongelma. Tuskin sitä kumppaniksi on alunperinkään ulkonäön vuoksi halunnut. Mutta jos päätös on yhteinen niin siinä tulee tukea positiivisella asenteella. On inhottavaa tehdä jotain vain toisen vuoksi..etenkin muuttaa itseään, olla mieliksi. Tunne siitä ettei kelpaa on kamalaa. Tuki laihduttajalle ei tässä tapauksessa ole siis vain toisen edestä tehtävää, vaan itsehän haluat että toinen laihtuu.
Tuetaanhan kumppania ja ystävää monissa muissakin asioissa. Tuskin epäonnistuneesta työpäivästäkään annetaan "palautteeksi" sanoja; olisit nyt vaan ollut parempi. Miksi olet niin heikko? Etkö sinä lainkaan halua omaa parastasi, kuten palkkaasi?

Kaikilla tietenkin omat menetelmänsä. Mutta tuossa jotain jota kirjoituksesi sai minut miettimään.

Olen itse normaali painoinen nainen, puolisoni on noin 19 kg ylipainoinen, eli missään pahassa jamass emme siis ole. Puolisoni hokee joka viikko kuinka hänen tulisi pudottaa 10 kg painoa ja välillä hän aina skarppaakin ja saa muutaman kilon karisteltua, mikä tulee takaisin muutamassa viikossa sitten.
Olen itse perehtynyt ruokavalioon ja auttanut muutamia ylipainoisia ihmisiä löytämään kultaisen keskitien liikunnassa ja ruokailuissa, joten en ihan mikään amatööri asioissa ole, muttan myöskään ammattilainen.
Valmistan lähes kaiken ruoan meillä, lasken kalorit, katson hyvät ja huonot rasvat ja varmistan aterioiden monipuolisuuden sekä annoskoot. Luen ja tutkin hyvin paljon alan kirjallisuutta, sekä opiskelen jonkun verran omatoimisesti ihamisen fysiikkaa ja liikuntaa.

Yritän tukea siis puolisoani kaikin puolin onnistumaan ja olemaan tyytyväinen itseensä, mutta olen huomannut sen liian monta kertaa, ettei kukaan voi tehdä toiselle hyvää oloa valmiiksi.
Olen yös joutunut joskus pettymään, kun avustin ystäviäni ruokavalioissa ja liikunan aloittamisessa, koska he ovat suuttuneet minulle kun tuloksia ei ole tullut tarpeeksi nopeaan. Monelle ylipainoiselle ei riitä että tippuu 0-0,5kg / viikkoa, jos ylipainoa on reilusti. Tahdotaan löytää helpoin ja nopein oikotie onneen. Lopetin tovereideni kannustamisen ja ilmaisen auttamisen, koska itselleni tuli vain pahamieli kunm inulle kiukkusivat etteivät voi olla herkuttelematta. Tässä opin sen että vaikka kuinka oloisin itse intoa täynnä, en voi sitä kehenkään muuhun siirtää, vaikka tahtoisinkin.

Toinen asia on se että kun minulla on kerran viikossa herkkupäivä, alkaa puolisoni moralisoimaan minua herkkuvalinnoistani. Hänen mukaansa en saisi syödä niin "paljon" herkkuja jos hänkin joutuu vähentämään. Kysymyksessä ei siis ole kuin yksi päivä viikossa ja en todellakaan osta megapussia namuja ja sipsejä. Puolisoni alkaa viisastelemaan että kuinka paljon saan kaloreita, rasvoja tai hillareita siitä ja siihenpä iloni namupäivästä sitten tyssääkin. Ottaa huomiin sen että myös puolisollani on silloin herkkupäivä. Hän ottaa vain pienen pullan tms vaikka tiedän hänen syövän salaa milloin missäkin kebabbia ym. Hän on siis loistava minun kannustajani herkkupäivinä, mutta ei pysty arkisin pitämään itselleen kuria.
Toisen tukeminen taitaa olla vaikeampi tehtävä kuin itsensä kurissa pitäminen.
Tsemppiä kaikille oman polun kulkijoille sekä toisten tukijoille.