En Jaksa

En vaan jaksa enää... Oon hylkiö, oon ollu aina. En jaksa ihmisten pilkkaa, oon kuollut ja rankaisen itseäni ja vihaan itseäni. Kaikki hoitajat keltä oon apua saanut on hiljaa ja vakaasti sitä mieltä että minä olen tässä se joka on VIKA. Niinhän se onkin. oon tyhjä kuori... Oon ilmaaa, en oo mitään. MInä en oo ihminen, oon hylkiö. Näinkin voi käydä, ihmiset on niin raakoja heikommilleen jos ei mahdu muottiin, samaan massaan. Oon kärsinyt kohta 25 vuotta. Toivottavasti minun kokema taakka on tarkoitettu kantaa jonkun toisen taakka. En ole vihainen muille, olen vihainen itselleni, mikä varmaan on tärkeintä. Minä en ole tärkeä, eikä ketään kiinnosta mmitä minä olisin. Oon kuitenkin ylpeä että oon jaksanut tähän asti yksin. Tämä on ollut minun tie eikä se tästä enää käänny, on myöhäistä, aivan liian myöhäsitä. Juna on mennyt kauan sitten. Surullista. Elämä on.
8539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Minä tunnen myös itseni tyhjäksi. Tuntuu ettei kukaan ajattele että minullakin ehkä olisi jotain annettavaa. Tuntuu myös etten kelpaa mihinkään. Miehenikään ei minua halua. Aikaa olisi vaikka millä mitalla, mutta en tiedä mitä sillä tekisin. Olen monessa asiassa uusavuton. En osaa leipoa peruspullaa, en osaa ommella enkä kutoa.

Ainoa missä olen hyvä on kukkien kasvatus. Niitä on enemmän ku omaksi iloksi, tietäisi vain kuka niitä tarvitsis, ylimääräisiä olisi.

Joutilaisuus masentaa, olisi edes töitä. Haluaisin tehdä omankin osuuteni taloutemme hyväksi. Olen yrittänyt keksiä joitain konsteja tienata, vaain mitään kannattavaa en ole keksinyt... ainakaan vielä. Yrittää kuitenkin haluaisin jotakin tienausjuttua, mutta mitä? On ollut tyhjänpäiväisiä päiviä niin paljon, että viikonpäivätkin jo menevät sekaisin. Hyvä jos kuukausissa ja vuosissa olen selvillä. Pian olen ollut vuoden työttömänä. Alani töitä joko ei ole, tai sitten hakijoita on monta sataa. Miten olisin edukseni?

Äänestä
  • Aikani kuluksi olen kirjoitellut runoja ja piirrellyt, ainoat asiat mitä todella osaan, niillä vain ei elä. Tai oikeastaan en ole kokeillut sitä, en uskalla. Vaikka eipä siinä mitään kai menettäisi, jos ei sattuisi mitään voittamaankaan, ainakin olisin yrittänyt/kokeillut.

    Olen myös askarrellut kortteja muiden iloksi ja lähettänyt niitä. Ai niin, yksi asia mistä minulla on iloisia ja onnellisia muistoja on siitä, kun olen käynyt kylässä yksinäisten sukulaisten luona, joilla ei ole perhettä. Kyllä he ovat olleet iloisia käynnistäni, vaikka se on vain pieni asia.

    Äänestä

Kai sinulta jotain tällaisia asioita löytyy? Itse olen hyvä tekemään salaatteja, pullan teko ei luonnaa, paitsi murotaikina-leivokset. Olen myös hyvä riitelemään itseni kanssa. Saatan olla kahta mieltä jostakin asiasta, enkä tiedä kumpaa mieltä olen enemmän.

Pidän luonnossa liikkumisesta, katselen mielelläni pikkueläinten menoa luonnossa. Joskus tuntuu että oravat ovat minusta yhtä kiinnostuneita kuin minä niistä, joskus ne yrittävät saada ovea auki hyppimällä sen kahvaan tai tuijottelevat minua ikkunasta.

Yritän aina nähdä kolikon toiselle puolelle, jos joku ihminen tuntuu tosi häjyltä ja pahalta, yritän löytää hänestä jonkun hyvän puolen. Kyllä oli vaikeaa, kun yritin koulukiusaajastani löytää hyvän tai hyviä puolia. Lopulta yhden löysinkin, hän oli komea.

toinen asia mitä yritän tehdä niin on selvitä epäonnistumisistani huumorin keinoin. Joskus siitä syntyy vain ihan tavallinen puujalkavitsi jolle vain minä nauran, lopulta nauran oikeasti huonolle vitsilleni, joskus muutkin yhtyvät nauruun.

joskus kun olen oikein allapäin ja muut nauravat, ajattelen että hyvä että edes jonkun naama venähtää hymyyn minut nähdessään.

Äänestä

mä oon hylkiö. Ei kukaan oo ikinä hyväksynyt mua semmosena kun olen. Joten pärjään yksinkin, välttelen ihmisiä jotta en saisi enempää huonoa kohtelua. Mutta onko tällä oikeasti mitään väliä kun mä se tässä oon ongelma. Mä olen erittäin ruma, erilainen ja mielisairas. Kaikki vaan kaunistelee tosiasioita ja peittelee totuutta. Kyllä mä tiedän että oon huono ja arvoton kusipää. Sama kaikille kun hyppään junan alle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei Oo Toivoa kirjoitti:

En vaan jaksa enää... Oon hylkiö, oon ollu aina. En jaksa ihmisten pilkkaa, oon kuollut ja rankaisen itseäni ja vihaan itseäni. Kaikki hoitajat keltä oon apua saanut on hiljaa ja vakaasti sitä mieltä että minä olen tässä se joka on VIKA. Niinhän se onkin. oon tyhjä kuori... Oon ilmaaa, en oo mitään. MInä en oo ihminen, oon hylkiö. Näinkin voi käydä, ihmiset on niin raakoja heikommilleen jos ei mahdu muottiin, samaan massaan. Oon kärsinyt kohta 25 vuotta. Toivottavasti minun kokema taakka on tarkoitettu kantaa jonkun toisen taakka. En ole vihainen muille, olen vihainen itselleni, mikä varmaan on tärkeintä. Minä en ole tärkeä, eikä ketään kiinnosta mmitä minä olisin. Oon kuitenkin ylpeä että oon jaksanut tähän asti yksin. Tämä on ollut minun tie eikä se tästä enää käänny, on myöhäistä, aivan liian myöhäsitä. Juna on mennyt kauan sitten. Surullista. Elämä on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu