Meillä on pian vuoden ikäinen tyttökissa, joka leikattiin joulun alla. Operaatio meni hyvin, tähystyksellä selvittiin ja parantuminen onnistui myös. Nyt on ilmennyt outoja oireita: viikko sitten sairastui 40 asteen kuumeeseen, piti syömälakkoa muutaman päivän, mutta kun eläinklinikalla käytettiin, lääkkeet alkoivat auttaa ja kuume laski heti. Myös ruoka alkoi maittaa taas. Sen jälkeen on oksentanut 4 päivänä peräkkäin, kerran tai pari päivässä, yleensä vasta siinä vaiheessa kun on jo nukkunut tunnin pari. Se alkaa kielen lipomisella ja suun (hampaiden?)narskuttelulla jo silloin ku kissa vielä nukkuu. Sitten kissa sinkoaa liikenteeseen ja menee oksentamaan. Oksennus ei tule ruokana, vaan ihan nestemäisenä liejuna, vaikka on syönyt päivän mittaan kaikenlaista ruokaa. Johtuuko oksentaminen sapesta? Oksennus on ehkä hieman limaista ja väriltään joko ruskeaa tai valkoisempaa vaahtoa. Tämä outoa siksi, että madotukset on kunnossa ja vaikka ulkokissa onkin, ei ole aikoihin edes hiirimetsällä käynyt, joka saattaisi aiheuttaa oksentelun. Myös (hampaiden?) narskuttelu on outoa, ei ole sitä ennen tehnyt ja narskuttelun ohessa näyttää siltä kuin suussa olisi jotain häiritsevää. Klinikalla suu tutkittiin ja haavaumia eikä muuta poikkeavaa ollut, ei edes hampaissa. Apuva. Jeesatkaa vähän jos kokemusta on! Säälittää kun pieni kissa oksentaa..
kissa oksentaa ja narskuttelee..
3
1414
Vastaukset
- eläinlääkäriä
tutkimaan epilepsia ja sydänvika. Vaihda ihmeessä eläinlääkäriä ja vaadi verenkuvasta lähtien kaikki. voi olla myös että kova kuume on vaurioittanut jotain kissan hermoja tms.
- ....
oireita. en tainnu muistaa laittaa aikaisempaan kirjoitukseeni, että kissalta otettiin kaikki mahdolliset kokeet ja ne tehtiin ihan kaupungin eläinklinikalla. selvisi, että kissamme on herkkä sille kipulääkkeelle jota sille määrättiin kuumeeseen, joten kun sen jätin pois, on kisun olotila taas yhtä virtapiikkinen kuin ennenkin ja oksentamisesta ja narskuttelusta ei ole enää tietoakaan. hyvä näin, sitä vaan paniikki iskee aina kun toinen rupeaa vähänkin oireilemaan. kiitti kuitenkin viestistäsi! :)
- Nanna788
Hei, meidän kissalla on täsmällisen samat oireet. Hänetkin leikattiin ja rokotettiin samaan aikaan, viikko leikkauksen jälkeen kova kuume. Eläinlääkärin kokeiden mukaan oli tulehdus päällä, mutta mitään outoa ei ollut. Nyt syönyt huonosti, ei leiki, narskuttaa vain hampaita ja lonksuttelee leukoja ja yökkäilee välillä. Varasin nyt uuden eläinlääkäriajan, jossa tarkastetaan onko siellä suussa jotain. Oletteko te löytäneet mitään sieltä suusta vielä? Kerro jos keksitte jotain vastauksia, täysin identtiset oireet näillä kissoilla nimittäin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874198Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293183No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770