oliko kukaan

olitteko nivalassa lauantai iltana avioparien illassa? mitä mieltä illasta?
2273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

vaikka monet sanoivat, miksette tulleet aikasemmin. No sori, kattoimma kellon väärin. Tällasia virheitä näköjään voi sattua myös omalle kohalle. Kyllähän sitä sieppas ja syvältä. No sitte ajettiin Nivalan kylänraitti ohi. Hirveesti uskovaisten perheiden lapsia kiertelemässä autoillaan liikenneympyröiden väliä. Voisikohan tämän asian ottaa keskustelun aiheeksi, sillä ei ole yhtään uskonelämää ruokkivaa katella, kun maailman ihimiset ryyppää ja oksentellee kaduilla. Ja yhdestä jos toisestakin autosta kuului hirvee jumputus.

Äänestä
  • Enpä yhtään ihmettele, vaikka kuuluisi autoista jumputust ja ihmiset oksentaa ja juopottelevat siellä Nivalassa. Siellä on minun yksi veljistäni ja vl porukkaan kuulunut, vaan vaimo hänellä niin hurskas, niin hurskas, että ei saa telkkaria olla kotona. Niin siinä sitten on käynyt, että tämä veljeni teidän painostuksella alkoi juopotella, joka oli ennen teidän laumaan kuuluva. Itse olen teidänmielestä vääräuskoinen.
    Uskallan kuitenkin tunnustaa, että Jeesus Kristus on minun Herrani ja vapahtajani. Veljeni vaimo ei hyväksy veljeni sukua lainkaan, kun on itse niin omaavanhurskautta täynnä ja niin puhtoinen pulmunen. Lopettakaa tuo kiristävä USKONTONNE, vain väsytätte itseänne ja ajatte ulos heikot matkaajat. Tulee vielä aika jolloin Jumala itse puhdistaa puimatantereen ja silloin jyvät seulotaan akanoista. Te olisitte mieluummin Jumala, kuin lähimmäinen. Jumala rakastaa jokaista syntistä, mutta vihaa syntiä.
    Toivon vain veljelleni, että hän saisi löytää oikean kodin, sillä hänellä on ikääkin ja sairautta. Ottakaa rukousaiheeksi, että hänelle Jumalan armo vielä ilmestyisi. näin kirjoittaa hänen sisarensa, lähimaastosta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nivalassa kirjoitti:

olitteko nivalassa lauantai iltana avioparien illassa? mitä mieltä illasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu