Mietityttää

Olenpahan miettinyt, että miten paljon pahaa ns. rakkauden varjolla tehdään. Eikö parisuhteessakin nimenomaan rakkauden pitäisi antaa toiselle vapaus olla sitä mitä on? Miksi siihen mukaan tulee pahimmillaan yletöntä mustasukkaisuutta, väkivaltaa ja kaikkea muuta paskaa?
Toisen elämästä tehdään helvettiä ja perustellaan vielä tekojaan rakkaudella.
Pelottaa ajatellakin, että joutuisi tuommosen hullun kanssa jossain rakkauden huumassa suhteeseen. Ja sitten siitä hullusta ei pääsis vielä eroon, vaan se alkais seurailla ja vaania nurkissa. Hyh!
21116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

perustellaan pettämistä yms. ikävää.

Rakkaus mitä useat kuvailee ei ole kovin kiva asia.

Rakkauteen kuuluu olennaisena osana myös mustasukkaisuus.

Myös vääriin henkiöihin voi rakastua, osa ei koskaan ymmärrä tätä vaan kuvittelee rakkauden aina olevan kaunista yms. jota tulee seurata.

Osa taasen suorastaan tykkää sellaisesta suorastaan sairaan kipeästä rakkaudesta jopa traagisesta että tuntisi sillä olevan merkitystä.

Äänestä
  • sitä (tai rakastuminen) että näkee itsensä toisen kautta heijastuneena ihanana olentona,ja kun tämä tunne katoaa toisen silmistä (toinen ei huomioi tms.) se r tunnekin katoaa.
    Sitähän me etsitään lopulta -itseämme ja sitä mitä olemme..Eli summa summarum, kun rakastumisen tunne häipyy, jää jäljelle joku määrä rakkautta, tyhjää tai riippuvuutta.Monasti sitä jää roikkumaan toiseen ja sitten joko itse satuttaa toista tai toinen satuttaa sinua. Tämä on mun ralismia! En silti sano että kannattaisi luovuttaa..aina ei löydä parempaakaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


väsynyt. kirjoitti:

Olenpahan miettinyt, että miten paljon pahaa ns. rakkauden varjolla tehdään. Eikö parisuhteessakin nimenomaan rakkauden pitäisi antaa toiselle vapaus olla sitä mitä on? Miksi siihen mukaan tulee pahimmillaan yletöntä mustasukkaisuutta, väkivaltaa ja kaikkea muuta paskaa?
Toisen elämästä tehdään helvettiä ja perustellaan vielä tekojaan rakkaudella.
Pelottaa ajatellakin, että joutuisi tuommosen hullun kanssa jossain rakkauden huumassa suhteeseen. Ja sitten siitä hullusta ei pääsis vielä eroon, vaan se alkais seurailla ja vaania nurkissa. Hyh!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu