Agaatti

Hyvä Agaatti,

Tutustuin joulukuussa 2007 yhteen itseäni hieman nuorempaan mieheen. Alussa hän oli hyvin kiinnostunut ja sitten jotenkin vaan lopahti. Ihmettelin, että mikä nyt oikein on.. Yleensä kun nyt myöhemminkin juttelen hänen kanssaan hän on hyvin mukava minulle. Oikein sanoisin kultainen minua kohtaan. Nykyään hän jo seurustelee ja minua hieman kosketti asia, koska hän hehkutti niin onneansa. (Toki toivon hänelle onnea, mutta minuun sattui, koska pidin hänestä ja tunsin että aikanaan minä en kelvannut)Mikä minussa oli sellaista, että hän ei pitänyt? Ilmeisesti ei uskaltanut sanoa totuutta?
184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei ollut kysymys siitä, että et kelpaa. Hän ei vain ajatellut ja huomannut, että olit kiinnostunut enemmän kuin toveruustasolla. Mies arvostaa sinua lämpimänä ja mukavana toverina ja haluaa jakaa hyvän mielensä. Ei ole syytä kokea huonommuutta tämän naisen suhteen, ette ole koskaan olleetkaan "kilpasiskoja" miehen mielessä.

Aika tavallista on, että miehellä ei ole omaan sukupuoleen kuuluvia ystäviä niin kuin naisella. Miesten on vaikea kertoa tunneasioista mieskavereille, vaan valitsevat uskotuksi näissä asioissa mielellään juuri itseään vanhempia naisia, joiden eivät pelkää yrittävän heitä vikitellä.

Jos miehen uskoutuminen ja hehkutus tuottaa kipua ja haikeutta, ota häneen hieman etäisyyttä äläkä ole käytettävissä aina kun miehellä on tarve puhua tunteistaan jonkun kanssa.

Löydät itse mukavan miesystävän nopeammin kuin nyt uskotkaan ja silloin huomaat, että näin asiat menivät juuri niin kuin on hyvä.

Ikävä kertoa, että tälle joulukuussa vuisi sitten tutustumallesi miehelle tulee jotain ongelmia ajan mittaan seurustelusuhteessaan - älä varsinkaan silloin enää ole kovin tiiviissä yhteydessä häneen, koska saatat sotkea raha-asiasi hellämielisyyttäsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naapureita kirjoitti:

Hyvä Agaatti,

Tutustuin joulukuussa 2007 yhteen itseäni hieman nuorempaan mieheen. Alussa hän oli hyvin kiinnostunut ja sitten jotenkin vaan lopahti. Ihmettelin, että mikä nyt oikein on.. Yleensä kun nyt myöhemminkin juttelen hänen kanssaan hän on hyvin mukava minulle. Oikein sanoisin kultainen minua kohtaan. Nykyään hän jo seurustelee ja minua hieman kosketti asia, koska hän hehkutti niin onneansa. (Toki toivon hänelle onnea, mutta minuun sattui, koska pidin hänestä ja tunsin että aikanaan minä en kelvannut)Mikä minussa oli sellaista, että hän ei pitänyt? Ilmeisesti ei uskaltanut sanoa totuutta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu