miten alkoholi voi koitua noin suureksi ongelmaksi vl-perheissä?
Tai... ainahan kielletty hedelmä kiinnostaa, varsinkin kun siitä on tehty täysi tabu: olemassa olo kielletään, käytöstä puhumattakaan.
Itse muistelin takavuosia, emme ole vl:iä ja meillä ei ole kertaakaan ollut ongelmia lasten kanssa alkoholin suhteen. Emme käytä sitä itsekään. Mutta emme koskaan ole siitä myöskään paasausta pitäneet. Vanhimmat lapsistamme ovat ottaneet pari-kolme huppelia täysi-ikäisinä... ei niin ihmeellistä. Ovat aina tienneet, että oltiinpa humalassa tai ei, kotiin voi AINA tulla.
Eipä se heitä ole pahentanut tai alkoholisteiksi tehnyt, nykyään ottavat joskus pari saunakaljaa ja se on siinä. Emmekä asiaa paheksuen katso. Meidän kummankaan vakaumus ei kiellä alkoholia, mutta olemme todenneet, ettemme tule siitä aineesta hullua hurskaammaksi.
Olemme kasvattaneet lapset rakkaudella, suvaitsevaisuudella ja oikeudenmukaisuudella. Kun olivat teinejä,alkoholista, seksistä ymv voitiin puhua aivan vapaasti. Ilman kiertelyä ja kaartelua. Asioista puhuttiin, niitten oikeilla nimillä. Ja vahvasti väitän, että avoin ilmapiiri oli se, mikä ennalta ehkäisi lähes joka asian. Ainahan elämässä pettymyksiä eteen tulee,mutta kun itsetunto on vahva,niistä pääsee yli.
Kun ei ollut tabuja eikä tarvinnut toimia salassa, niin kaikki kielletyn jännitys katosi... Tylsät vanhemmat,kun eivät suoranaisesti kieltäneet mitään,vaan puhuivat suoraan kiertelemättä, miten asiat ovat ja jättivät valinnat lapsille itselleen... luottamus pelasi :)
Hymyillen yhä muistan yhden tapauksen: tyttäremme teininä ilmoitti, että olisi vähän isän kanssa keskusteltavaa....kaipaa miehistä näkökantaa.
Olipa kuvioon tullut söpö poika, joka kovasti halusi neidiltä intiimiä kanssakäyntiä. Isänsä totesi, että jos poika oikeasti rakastaa, odottaa vaikka useamman vuoden. Muuta ei tarvittu, se poika häipyi kuvioista. Ei mennyt kauan,kun kuvaan astui toinen nuori mies... on muuten meidän vävypoikamme ja lapsenlapsemme isä :-)
PUHUKAA LASTEN KANSSA ENNEN ONGELMIA,ÄLKÄÄ VASTA SILLOIN,KUN ON PAKKO!!!
Ihmettelen
2
129
Vastaukset
- Kempelainen
Suurin syy on VL liikkeen salamyhkäisyys, vaikka alkoholi on heille suuri haitta, mutta se lakaistaan maton alle, uskova ei käytä alkoholia. Tästä se soopa alkaa.
Salailu, ja siitä puhumattomuus on syy yksi. Syy kasi on tupakka, joka on 22000 kertaa voimakkaampi myrkky kun alkoholi.
Tupakka johtaa vääjäämättä vahvempiin huumeisiin, sillä sehän on sätkässä laimennuttuna. On huomioitava, ettei kukaan menen huumeisiin suoraan, vaan tupakan ja alkoholin kautta, jota nämä SRK:n asiaväärentäjät eivät tunnusta, eivätkä varmaankaan tiedäkään.
Jos suhde on väärä alkoholiin, siitä kärsii käyttäjän lisäksi, koko lähipiiri. Voin kertoa, että kokemusta on, mutta siihen on hoito, ja se sillä saadaan kuriin, mutta, kuten sanoit se on teillä Tabu. Tabuun ei ole vielä keksitty lääkettä, muita kun Jeesus Kristuksena. Naurettavaa, kun ei ole kliinisiä ongelmia kolmen keisarileikkauksen jälkeen, ja kovalla kotijuopolla, kun on oikein uskomassa?
Tässä onkin hyvä ottaa esille kuinka kuninkaallisia VL pamput on, sillä keisarileikkaus on juuri tehty keisarille, sillä Hänen syntyminänsä on tärkeämpi, mitä se että äiti jää eloon. Kuninkaita on saatava, ja niitä ei juuri alasynnytyksellä vaaranneta.
Ovat aina tienneet, että oltiinpa humalassa tai ei, kotiin voi AINA tulla. ** Hienoa, kotihan on oikeasti vain Isän ja Äidin välinen suhde, se missä asutaan on taloa. Juuri näin minäkin olen ymmärtänyt.
Eipä se heitä ole pahentanut tai alkoholisteiksi tehnyt, nykyään ottavat joskus pari saunakaljaa ja se on siinä. Emmekä asiaa paheksuen katso. Meidän kummankaan vakaumus ei kiellä alkoholia, mutta olemme todenneet, ettemme tule siitä aineesta hullua hurskaammaksi. ** Alkoholi on nautintoaine, mutta juopot, kuten minä, älkööt siihen heikkona koskeko.
Ainahan elämässä pettymyksiä eteen tulee,mutta kun itsetunto on vahva,niistä pääsee yli. ** Juuri tätä varten on TV, josta tulee valistusta.
Kun ei ollut tabuja eikä tarvinnut toimia salassa, niin kaikki kielletyn jännitys katosi... Tylsät vanhemmat,kun eivät suoranaisesti kieltäneet mitään,vaan puhuivat suoraan kiertelemättä, miten asiat ovat ja jättivät valinnat lapsille itselleen... luottamus pelasi :) ** Niin, ja lapset saavat nuoruuden, joka kestää vain hetken.
PUHUKAA LASTEN KANSSA ENNEN ONGELMIA,ÄLKÄÄ VASTA SILLOIN,KUN ON PAKKO!!! ** Amen. - puhut vl:stä
yleistät.
Kaikki vl:t ovat erilaisia ihmisiä. Toisissa kodeissa asioista puhutaan vapaammin kuin toisissa, ihan niin kuin valtaväestön piirissäkin. Isompi ongelma alkoholi on sen hyväksyvissä kuin kieltävissä piireissä.
Lars Leevi aikoinaan taisteli alkoholismia vastaan, mistä on jäänyt vl-piireihin kielteinen suhtautuminen alkoholiin. Siitä liikettä ei mielestäni voi moittia. Sen sijaan voisivat ottaa tupakkatuotteetkin kieltolistalle mukaan.
Monesti ihmistä kiehtoo kaikki kielletty, erityisesti murrosiässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h603649- 443605
Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062831Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv512559Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.541973Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151629Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p211539- 321493
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1061317- 1801251