Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Sovituskopissa

Luettuani tuon Siwan-täti jutun, ajattelin minäkin kertoa tapauksen, joka sattui minulle viimekesänä.
Olin ostoksilla erään pikku kaupungin Seppälän vaateliikkeessä, heillä on kaikki osastot samassa tasossa ja kahdella seinustalla oli sovituskopit. Liikkeessä oli vain muutama asiakas, ja yksi heistä, uhkea tummatukkainen nainen kiinnitti huomioni erityisesti. Hänellä oli erittäin vartalonmyötäiset strech-housut, joiden takasauma meni syvälle persvakoon. Huomaamattani juutuin tuijottamaan noita lumovia pakaroita, kun nainen pyörähti yllättäin kasvokkain minun kanssani. Huomasin jääneni kiinni ja punastuin tahtomattani, nainen huomasi punastumiseni ja hymyili veikeästi. Nappasin housutangosta parit housut jä lähdin ripeästi sovituskopeille päin, valitsin laitimmaisen kopin ja menin välittömästi sisään, siellä näet oli sellaiset ovelliset lukittavat sovituskopit. Olin juuri saanut omat päälyhousuni pois, kun kopin ovi aukesi, olin näet äskeisen nolon tilanteen johdosta unohtanut lukita oven. Oven raosta kurkisti sen samaisen naisen hymyilevät kasvot ja hän kuiskasi mulle "Hei, mä huomasin kuika sä katselit mua, saanko tulla sisään". "Joo, tuu vaan sanoin häkeltyneenä". Sen ihmeempiä aikailematta nainen livahti koppiini ja lukitsi oven. Katsoimme toisiamme ääneti, molempien hengitys tiheni ja kuin yhteisestä sopimuksesta kaappasimme toisemme kiihkeään syleilyyn. Suutelin häntä pitkään ja hän pyöritti villisti kieltä suussani ja puristeli kovettuvaa kyrpääni alushousujen läpi. Minä hamusin hänen herkullisia hyllyviä pakaroitaan, vihdoin hän vaipui polvilleen eteeni ja veti alkkarit nilkkoihin, ihanat punaiset huulet hamusivat, nyt jo tanakkana seisovan kyrpäni suuhunsa. Hän oli uskomaton suihin- ottaja, pystyi ottamaan melkein koko kyrvän syvälle nieluunsa, kuului vain minun kiimainen hengitykseni ja irstas lurpsahtelu, kun hän imi kyrpääni. Halusin välttämättä päästä panemaan tuota herkullista persettä, jota olin hetki sitten toljottanut kaupan puolella, nostin naisen ylös, ja käänsin hänet, hän meni hieman kumaraan asentoon ja nojasi kopin seinään. Painoin hänen pääly-ja alushousut kerralla nilkkoihin ja polvistuin hänen taaksensa nuolemaan noita ihania pakaroita, levitin niitä hiukan ja näin ihanan pyllynreiän, nuolaisin sitä ja nainen vavahti ja voihkaisi hiljaa. Nousin ylös ja ohjasin kyrpäni pillunhuulille, hitaasti nautiskellen työnnyin sisään kuuman kosteaan pilluun. Aloin rytmikkään nainnin ja nainen alkoi voihkimaan ja ynisemään äänekkäämiin, joten työnsin hänen suunsa eteen hengarissa olevan housun lahkeen, jota hän alkoi purra kiihkossaan, pettääkseen isommat äänet. Rynkytin vasten hähen pakaroitaan kiihtyvällä vauhdilla, huomasin kuinka hän sai vapisten ensimmäisen orgasminsa, eikä edes housun lahje suussa estänyt häntä päästämästä hurjaa nautinnon huudahdusta. Samalla tunsin minäkin lähestyväni huippua ja ryöpsyttelin spermani tuon tuntemattoman naisen pilluun. Pidin vielä kyrpääni hetken aikaa naisen sisällä ja painauduin noita ihania pakaroita vasten. Lopulta kyrpäni luiskahti velttona ulos naisen pillusta, spermaa valui pitkin reisiä. Sanaakan sanomatta nainen nosti pöksynsä ja housunsa ylös nilkoista, korjaten kapaustaan hän vilkaisi hymyillen minuun, suikasi suuta ja häipyi ovesta. Lukitsin oven ja vetelin housut jalkaani ja poistuin kaupasta ostamatta mitään sillä kertaa. Olen sen jälkeen törmännyt yhden kerran samaiseen naiseen, eräässä toisessa vaatekaupassa, ja hän hymyillen nyökkäsi ja iski silmää samalla vinkaten kohti sovituskoppeja, mutta sillä kertaa olin vaimoni kanssa ostoksilla, joten siitä ei tullut mitään.
516868
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tuo oli kiihottava...

Mikset mennyt??? =)

Äänestä

toi oli loistava juttu,mun fantasiani on vartijan kanssa sovituskopissa!
Jos voit niin kirjottaisitko sellasen,joohan?!

Äänestä
  • Tarkoititko nainen miesvartijan käsittelyssä vai mies naisvartijan käsittelyssä ?
    Alistusta ja hyväksikäyttöä vaiko yhteisiä kemioita ?

    Äänestä

  • Novellin kirjoittaja kirjoitti:

    Tarkoititko nainen miesvartijan käsittelyssä vai mies naisvartijan käsittelyssä ?
    Alistusta ja hyväksikäyttöä vaiko yhteisiä kemioita ?

    Ihan hyvin kerrottu. Parempiakin olen lukenut, mutta yksi juttu jäi häiritsemään hiukan...
    Te ette käyttäneet minkäännäköistä ehkäisyä.
    Eikö olisi ollut kannattanut jos sinulla on vaimokin.

    Äänestä

  • greace kirjoitti:

    Ihan hyvin kerrottu. Parempiakin olen lukenut, mutta yksi juttu jäi häiritsemään hiukan...
    Te ette käyttäneet minkäännäköistä ehkäisyä.
    Eikö olisi ollut kannattanut jos sinulla on vaimokin.

    vitut mitään ehkäisyä sekoiteta fantasioihin runkkaatko myös kortsun kanssa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei ostopakkoa kirjoitti:

Luettuani tuon Siwan-täti jutun, ajattelin minäkin kertoa tapauksen, joka sattui minulle viimekesänä.
Olin ostoksilla erään pikku kaupungin Seppälän vaateliikkeessä, heillä on kaikki osastot samassa tasossa ja kahdella seinustalla oli sovituskopit. Liikkeessä oli vain muutama asiakas, ja yksi heistä, uhkea tummatukkainen nainen kiinnitti huomioni erityisesti. Hänellä oli erittäin vartalonmyötäiset strech-housut, joiden takasauma meni syvälle persvakoon. Huomaamattani juutuin tuijottamaan noita lumovia pakaroita, kun nainen pyörähti yllättäin kasvokkain minun kanssani. Huomasin jääneni kiinni ja punastuin tahtomattani, nainen huomasi punastumiseni ja hymyili veikeästi. Nappasin housutangosta parit housut jä lähdin ripeästi sovituskopeille päin, valitsin laitimmaisen kopin ja menin välittömästi sisään, siellä näet oli sellaiset ovelliset lukittavat sovituskopit. Olin juuri saanut omat päälyhousuni pois, kun kopin ovi aukesi, olin näet äskeisen nolon tilanteen johdosta unohtanut lukita oven. Oven raosta kurkisti sen samaisen naisen hymyilevät kasvot ja hän kuiskasi mulle "Hei, mä huomasin kuika sä katselit mua, saanko tulla sisään". "Joo, tuu vaan sanoin häkeltyneenä". Sen ihmeempiä aikailematta nainen livahti koppiini ja lukitsi oven. Katsoimme toisiamme ääneti, molempien hengitys tiheni ja kuin yhteisestä sopimuksesta kaappasimme toisemme kiihkeään syleilyyn. Suutelin häntä pitkään ja hän pyöritti villisti kieltä suussani ja puristeli kovettuvaa kyrpääni alushousujen läpi. Minä hamusin hänen herkullisia hyllyviä pakaroitaan, vihdoin hän vaipui polvilleen eteeni ja veti alkkarit nilkkoihin, ihanat punaiset huulet hamusivat, nyt jo tanakkana seisovan kyrpäni suuhunsa. Hän oli uskomaton suihin- ottaja, pystyi ottamaan melkein koko kyrvän syvälle nieluunsa, kuului vain minun kiimainen hengitykseni ja irstas lurpsahtelu, kun hän imi kyrpääni. Halusin välttämättä päästä panemaan tuota herkullista persettä, jota olin hetki sitten toljottanut kaupan puolella, nostin naisen ylös, ja käänsin hänet, hän meni hieman kumaraan asentoon ja nojasi kopin seinään. Painoin hänen pääly-ja alushousut kerralla nilkkoihin ja polvistuin hänen taaksensa nuolemaan noita ihania pakaroita, levitin niitä hiukan ja näin ihanan pyllynreiän, nuolaisin sitä ja nainen vavahti ja voihkaisi hiljaa. Nousin ylös ja ohjasin kyrpäni pillunhuulille, hitaasti nautiskellen työnnyin sisään kuuman kosteaan pilluun. Aloin rytmikkään nainnin ja nainen alkoi voihkimaan ja ynisemään äänekkäämiin, joten työnsin hänen suunsa eteen hengarissa olevan housun lahkeen, jota hän alkoi purra kiihkossaan, pettääkseen isommat äänet. Rynkytin vasten hähen pakaroitaan kiihtyvällä vauhdilla, huomasin kuinka hän sai vapisten ensimmäisen orgasminsa, eikä edes housun lahje suussa estänyt häntä päästämästä hurjaa nautinnon huudahdusta. Samalla tunsin minäkin lähestyväni huippua ja ryöpsyttelin spermani tuon tuntemattoman naisen pilluun. Pidin vielä kyrpääni hetken aikaa naisen sisällä ja painauduin noita ihania pakaroita vasten. Lopulta kyrpäni luiskahti velttona ulos naisen pillusta, spermaa valui pitkin reisiä. Sanaakan sanomatta nainen nosti pöksynsä ja housunsa ylös nilkoista, korjaten kapaustaan hän vilkaisi hymyillen minuun, suikasi suuta ja häipyi ovesta. Lukitsin oven ja vetelin housut jalkaani ja poistuin kaupasta ostamatta mitään sillä kertaa. Olen sen jälkeen törmännyt yhden kerran samaiseen naiseen, eräässä toisessa vaatekaupassa, ja hän hymyillen nyökkäsi ja iski silmää samalla vinkaten kohti sovituskoppeja, mutta sillä kertaa olin vaimoni kanssa ostoksilla, joten siitä ei tullut mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu