Kävelytiellä nähtyä

-pohdiskelija-

Käytin tuossa omaa karvaturriani takaoven kautta pihalla tarpeillaan.

Siinä oven raossa koiran toimenpiteitä odotellessani huomioni kiinnittyi ohi kulkevan tien toisella puolella kävelytiellä viilettävään kaksikkoon.

Hieman iäkkäämpi rouvashenkilö taluti pienenpientä terrieriä.

Vai oliko se toisinpäin?

Terrieri nimittäin viipotti tuhatta ja sataa hihna sinkeällä, tuo rouvashenkilö juoksujalkaa pikku mussukkansa perässä.

Ja jos tuon pienen mussukan nenä rekisteröi jotain kiinnostavaa, jo taakse jäänyttä, ja pikku mussukka teki täyskäännöksen sitä nuuskimaan, tuo rouvashenkilö lähti taas juoksujalkaa sen perään ilman, että näytti ehtivän tuntea nykäisyä hihnassa.

Kun pikku mussukan nenä oli hajunsa löytänyt ja mussukka päätti jatkaa matkaa, iäkkäämpi rouvashenkilö pisti taas kinttua toisen eteen ja juoksujalkaa pintteli koiransa perään.

Näky oli lähes koominen, ja hihittelin takaovella kunnes päädyin siihen lopputulokseen, että juuri noin saadaan aikaan pikkukoirissakin sellainen vintiö, joka pomottaa omistajaa sen minkä ehtii.

Tuo rouvashenkilö kun mielestäni "talutti" koiraansa nimenomaan kaikkien tieteen ja taiteen sääntöjen vastaisesti:

omistaja päättää kulkusuunnan ja koira seuraa mukisematta perässä, ei suinkaan toisin päin.

Yhdellä silmäyksellä siis päättelin että tuo pikkuinen mussukka lienee huomiota räksyttävä ja alati omistajaansa juoksuttava Pikku Pomo, joka on suoranainen kauhu muiden silmissä, mutta tuolle rouvashenkilölle juurikin se Oma Pikku Mussukka.

Hmmm. Ei näin.

31

703

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sitä...

      Näin kerran kaksi koirakkoa jotka opetteli ohitusta ja muiden koirien kohtaamisia kävelyteillä.

      Ei niin etteikö se olisi tärkeää mutta jo kauan ennen kävelytien t-risteystä ylittäessä jäin odottelemaan koska kuulosti siltä että sieltä tultiin kokemuksella ja painavalla koulutuksella päin.

      Kiireessä kaivettiin namit taskusta ja kamalalla hölömölyllä vietiin koiran kirsua namia lähemmäs koira nälkäisenä seurasi hirveesti melua ja ohitus; tuletuletuletuletule..viuviuviuviuv hyvähyvähyvähyvähyvä. hyvä.
      Tämä sillä aikaa kun toinen odotti ja antoi hymyillen koiransa uhitella odottavalle.

      Koiran kanssa voi tehdä peruutusta tai antaa sen saada lisää remmiä jos vain tietää ettei se ole aina sen valittavissa ja omistaja tietää sen. Jos tietää se ei sillä hetkellä ole tärkeää. Jos ei tiedä silloin se on tärkeää.

      • -pohdiskelija-

        tämän kuvailemani kaksikon lenkillä useimminkin, ovat vastaankin tulleet, ja meno on aina ihan samanlaista.

        Eikä tuo pikkuterrieri tosiaankaan osaa käyttäytyä vastaantulevaa koirakkoa kohtaan: sen veto yltyy, se haukkua räksyttää hulluna ja riuhtoo ja riehuu.

        Nyttemmin tuo rouvashenkilö on alkanut käyttää kiertoteitä huomatessaan vastaantulevan koirakon.

        Raaka-arvio veikkaus on, ettei tuo iäkkäämpi rouvashenkilö ole todellakaan perillä koiran kouluttamisesta kuvailemallasi tavalla:

        "Koiran kanssa voi tehdä peruutusta tai antaa sen saada lisää remmiä jos vain tietää ettei se ole aina sen valittavissa ja omistaja tietää sen. Jos tietää se ei sillä hetkellä ole tärkeää. Jos ei tiedä silloin se on tärkeää."

        Tuon kaksikon eteenpäin paahtaminen ja äkkiä takaisin koukkaaminen näytti juurikin siltä, että pikkukoira vei, eikä mummelin auttanut edes vikistä...

        Harmi...

      • sitä...
        -pohdiskelija- kirjoitti:

        Anna heidän käydä oma juttunsa lävitse. Jokaisen ei tarvitse käydä saiteilla heittämässä läppää vain tietääkseen miten koira kulkee hihnassa. Varsinkin kun muutama kerta viikossa aihe toistuu koulutuspalstalla eikä asialla ole mummit laisin.

        Eri asia on jos koira alkaa olla vaara ymäristössä. Tällöin tulee herätä.

        Ihan liian paljon lukee korjoituksia siitä ettei joku mummeli tee niin kuin koiran kanssa nykyään pitää. Niinpä nin ja se koira voi olla mummelin paras kaveri ja niillä menee kimpassa hienosti.

        Oman viestini siältönä oli kaksi hyvin nuorta naista joilla oli koirat jostain romaniasta ties mistä. Kovasti koulutettiin.

        Ai mistä tiedän koirista?

        Ne näkee.

      • aloittaja sanoikin
        sitä... kirjoitti:

        että vaikka tuo kyseinen pikkukoira onkin ehkä muiden mielestä täysi kauhistus pomottamisellaan, se on silti mummelille se oma rakas pikku mussukka.

        Ei tässä nyt kukaan ole kauhuissaan mitään tainnut näpytellä.

        Hyvä se on huomioidan ympäristöä.

      • **romanialainen rotu**
        sitä... kirjoitti:

        Oman viestini siältönä oli kaksi hyvin nuorta naista joilla oli koirat jostain romaniasta ties mistä. Kovasti koulutettiin.

        Ai mistä tiedän koirista?

        Ne näkee.

        "Ai mistä tiedän koirista?

        Ne näkee."

        =D

        Miten tuo nyt liittyy mihinkään?

        Ai sinä tiedät koirista, koska koirat näkee, eli niillä on näkökyky??

        Voi pyhä jysäys.

        Ehkä et sinäkään sitte oo niin viisas ku luulet.

        Ja mitä sinä siellä mesoat, aloittajalla oli aiheessaan hyvä pointti, eikä hän suinkaan hehkuttanu hulluna, että VÄÄRIN VÄÄRIN VÄÄRIN tehkää aisalle jotain.

        Hän kertoi mielipiteensä ja minä yhdyn siihen.

      • niin...
        **romanialainen rotu** kirjoitti:

        Voisitko selventää kantaasi romanialaisesta rodusta. Koskaan kuullut siitä ennen.

        Täällä Suomessa puhuttiin koiran kanssa elämisestä yhtä kaikki ikään katsomatta.:)

      • **romanialainen rotu**
        niin... kirjoitti:

        Voisitko selventää kantaasi romanialaisesta rodusta. Koskaan kuullut siitä ennen.

        Täällä Suomessa puhuttiin koiran kanssa elämisestä yhtä kaikki ikään katsomatta.:)

        mutta tuo edellinen kirjoittajahan se epäili koirien olleen romaniasta... =D

      • taisiN
        **romanialainen rotu** kirjoitti:

        mutta tuo edellinen kirjoittajahan se epäili koirien olleen romaniasta... =D

        Pomppaat kummasti palstalle kun mainitaan näistä koirista. Onko koirasi tuontikoira tarhalta ja oletko joutunut kouluttamaan sitä alkeista. En ihmettele jos näin. Joku aina reagoi voimakkaasti kun näistä puhutaan.

      • niin...
        **romanialainen rotu** kirjoitti:

        mutta tuo edellinen kirjoittajahan se epäili koirien olleen romaniasta... =D

        Kerroit romanialaisesta rodusta ja näkökyvystä.
        Oikein vieläkään ymmärtänyt miten viesti liittyi tätiin ja vetävään terrieriin.
        Kuuntelen.

      • moinen inttäjä!!
        niin... kirjoitti:

        Kerroit romanialaisesta rodusta ja näkökyvystä.
        Oikein vieläkään ymmärtänyt miten viesti liittyi tätiin ja vetävään terrieriin.
        Kuuntelen.

        "Oman viestini siältönä oli kaksi hyvin nuorta naista joilla oli koirat jostain romaniasta ties mistä. Kovasti koulutettiin."

        TUOHON VIITTASIN, SINUN ITSESI KIRJOITTAMAAN VIESTIIN ROMANIALAISESTA KOIRARODUSTA.

        ETTÄ MITENKÖ LIITTYY ALOITUKSEEN, SITÄ MINÄKIN TÄÄLLÄ NAURAN...!!!

      • täällä meuhkaat ja
        taisiN kirjoitti:

        Pomppaat kummasti palstalle kun mainitaan näistä koirista. Onko koirasi tuontikoira tarhalta ja oletko joutunut kouluttamaan sitä alkeista. En ihmettele jos näin. Joku aina reagoi voimakkaasti kun näistä puhutaan.

        kenelle tuo viesti on tarkoitettu?

        Itselläni on palveluskoira ihan kuule koto-Suomesta kennelistä ostettu.

    • sillä jos

      koira ei ota liikaa ohjia. Ja ala esim rähinöimään etc.

      ja ehkä sinunkin kannattaisi koirasi lenkille viedä ettei vain takapihalla ole. Vaikka sitten puolestasi raahaisit sitä ;)

      • ..............................

        ..............?

      • -pohdiskelija-

        että joku tiukkapipo takertuu tähän oljenkorteen:

        "ja ehkä sinunkin kannattaisi koirasi lenkille viedä ettei vain takapihalla ole."

        Ikävää, ettet ymmärtänyt viestini varsinaista pointtia.

      • että kyseinen koira

        on myös kova rähisemään ja vetämään vastaantulijoita kohdatessa.
        Lue tarkemmin ja nälvi vasta sitten jos on kerta pakko aina nirputtaa.

      • jolla romandog
        -pohdiskelija- kirjoitti:

        että joku tiukkapipo takertuu tähän oljenkorteen:

        "ja ehkä sinunkin kannattaisi koirasi lenkille viedä ettei vain takapihalla ole."

        Ikävää, ettet ymmärtänyt viestini varsinaista pointtia.

        Älä välitä trollista. Pysy aiheessa.

        Tarkenna vielä pointtia.

      • lipponenp
        että kyseinen koira kirjoitti:

        on myös kova rähisemään ja vetämään vastaantulijoita kohdatessa.
        Lue tarkemmin ja nälvi vasta sitten jos on kerta pakko aina nirputtaa.

        Lue ensin itse koko ketju.

        Mitä aloitksessa oli?

        Sinnä oli oletuksia.

        Ei muuta.

      • tämä joka
        että kyseinen koira kirjoitti:

        on myös kova rähisemään ja vetämään vastaantulijoita kohdatessa.
        Lue tarkemmin ja nälvi vasta sitten jos on kerta pakko aina nirputtaa.

        nirputtaa siis aloittaja hoitaisi itse omat lenkkinsä eikä paskannuttaisi koiraansa vain takapihalle.

      • edes kirjoittamaan
        lipponenp kirjoitti:

        Lue ensin itse koko ketju.

        Mitä aloitksessa oli?

        Sinnä oli oletuksia.

        Ei muuta.

        jos et mitään muutakaan osaa tehdä!!

        Kuka jaksaa lukea noita sinun sepustuksiasi, jotka pursuavat kirjoitusvirheitä.

    • Lissu

      kuulostaa ihan meiän äitiltä ja sen villakoiralta :). Olekko varma, ettei ollut villakoira? :D
      Itselläni on rottweiler, ja voit varmaan kuvitella miten kauhuissaan äitini oli, kun minä jo sellaista 8-viikkoista pientä karvapalloa talutin vieressäni (noh, ainakin yritin. Ei ole siinä iässä ihan helppoa vielä...), ja minä päätin minne mennään ja kuinka kauan mitäkin haistellaan. Tai siis koira haisteli.

      Tänä päivänä, kun koirani on vähän päälle vuoden, eikä vedä lenkillä hihnassa ollessaan, toisin kuin se äitini villakoira, äitini ihmettelee, että miten se onkaan helppoa käsitellä tuollaista isoa koiraa. Niin, onhan se helppoa kun osaa.

      • -pohdiskelija-

        Löytyihän sieltä yksi ihminen, joka tajusi pointtini =)

        Hyvää kevään jatkoa!

      • tulee meidän

        alueen mies tervueren kanssa niin sitoo sen puuhun räksyttämään kun menen terrierini kanssa nätisti huom vetämättä ohi..huvittavaa sinänsä eikä ole ihan eka ison koiran omistaja jota viedään kuin pässiä narussa..se on minusta vielä huvittavampaa ...:)

        pienet on aina hallinnassa remmissän ollessaan ellei hyvin koulutettuina niin sitten niiden pienempien on mahdotonta vetää ainakaan omistajaa kumoon.

        sitä paitsi tuli vain mieleen ggenitutkijan lohen sanat että rotikka on rotuna ainoa iso koira joka kantaa geeniä joka aiheuttaa pienen koiran koon ..tosin vaatii myös lisäksi toisen kokoon vaikuttavan geenin että tulisi pikkurotikan kokoinen. Pienillä koirilla on nämä molemmat kokoon vaikuttavat geenit eli sanoisin että sinulla on puolipikkukoira jos omaat rotikan. Kehitys on vain jäänyt puolitiehen ;)

        ja miksi et auta äitiäsi opettamaan villakoiraa kulkemaan nätisti senhän oppimiskyky on koiramaailman huippua (siis villakoiran äidistäsi en tiedä)ellei jopa paremmin kuin rotikan joten vaikeata se ei voi olla.

      • pointti yhden
        -pohdiskelija- kirjoitti:

        Löytyihän sieltä yksi ihminen, joka tajusi pointtini =)

        Hyvää kevään jatkoa!

        ihmisen kyvyttömyys kouluttaa koiraansa? Niitä on paljon kaikenkokoisten/luontoisten koirien omistajissa...?

      • Lissu
        tulee meidän kirjoitti:

        alueen mies tervueren kanssa niin sitoo sen puuhun räksyttämään kun menen terrierini kanssa nätisti huom vetämättä ohi..huvittavaa sinänsä eikä ole ihan eka ison koiran omistaja jota viedään kuin pässiä narussa..se on minusta vielä huvittavampaa ...:)

        pienet on aina hallinnassa remmissän ollessaan ellei hyvin koulutettuina niin sitten niiden pienempien on mahdotonta vetää ainakaan omistajaa kumoon.

        sitä paitsi tuli vain mieleen ggenitutkijan lohen sanat että rotikka on rotuna ainoa iso koira joka kantaa geeniä joka aiheuttaa pienen koiran koon ..tosin vaatii myös lisäksi toisen kokoon vaikuttavan geenin että tulisi pikkurotikan kokoinen. Pienillä koirilla on nämä molemmat kokoon vaikuttavat geenit eli sanoisin että sinulla on puolipikkukoira jos omaat rotikan. Kehitys on vain jäänyt puolitiehen ;)

        ja miksi et auta äitiäsi opettamaan villakoiraa kulkemaan nätisti senhän oppimiskyky on koiramaailman huippua (siis villakoiran äidistäsi en tiedä)ellei jopa paremmin kuin rotikan joten vaikeata se ei voi olla.

        Meiän koirahan ei ole vielä kehittynyt loppuun asti. Sehän on vasta vuoden. Nythän sille alkaa vasta tulla murrosikä. ja mistä nyt sitten olet keksinyt että se on puolipikkukoira? siitäkö että se kävelee mun vieressä hihnassa ollessaan? Ei se suinkaan kävele kaikkien kanssa nätisti. Kyllä se vetää osaa, ei ole siitä kiinni. Ja osaa kyllä olla oikein helvetin vittumainen, jos on väärä henkilö sitä käsittelemässä.

        ai miksikö en auta äitiäni opettamaan villakoiraansa kävelemään nätisti narussa? Ei siitä ole hyötyä. kun se on sen pikku suloinen vauva, niin ei se haita vaikka se vetää ja on pomo. Ei minulla ole minkäänlaista mielenkiintoa niin sanotusti takoa päätäni seinään tässä asiassa.

        P.S. minun kanssani villakoirakin kävelee nätisti...

      • SIVUSTA..
        Lissu kirjoitti:

        ymmärtänyt tätä pointtia nyt, taisit vähän ymmärtää väärin mitä edellinen kirjoittaja kirjoitti. Tarkoitan tuota vetämistä ja puolipikkukoirajuttua, en tiedä miksi siitä noin hermostuit!? :-)

        Hienoa, että koirasi vetää vetämättä vierelläsi. Se on vähintä mitä ison koiran omistaja voi koiralleen opettaa, ihan jo ilman että sitä täytyy mainitakkaan. Pikkukoirilla on asia sitten erikseen, juurikin sen takia että ei ole varmaan niin iso kynnys lähteä opettamaan kuin isolla koiralla. Tiedän kokemuksesta, että vetämättä opettaminen voi joillekkin yksilöille olla todella todella vaikeaa.. Mutta koirankokoiselta koiralta en voi muuta olettaakkaan kuin vetämättä olemisen, pieniltä koirilta saman osoittaminen olisi myös minusta mukavaa mutta en sitä paheksu jos pientä vetoa hihnassa ilmenee. Harvemmin niistä tosissaan on haittaa ympäristölleen.

        Muttajuu pointsit Lissulle kun on saanut opetettua koiralleen sen mitä koiran pitääkin osata. Toivottavasti muutkin pyrkivät tähän. Mutta ymmärrän kyllä jos joku kokee koiransa olevansa onnellisempi sen saadessa päättää tahdin ja suunnan, varmasti on itselläkin silloin parempi mieli kun näkee koiransa nauttivan ;)

      • on geeni
        Lissu kirjoitti:

        Meiän koirahan ei ole vielä kehittynyt loppuun asti. Sehän on vasta vuoden. Nythän sille alkaa vasta tulla murrosikä. ja mistä nyt sitten olet keksinyt että se on puolipikkukoira? siitäkö että se kävelee mun vieressä hihnassa ollessaan? Ei se suinkaan kävele kaikkien kanssa nätisti. Kyllä se vetää osaa, ei ole siitä kiinni. Ja osaa kyllä olla oikein helvetin vittumainen, jos on väärä henkilö sitä käsittelemässä.

        ai miksikö en auta äitiäni opettamaan villakoiraansa kävelemään nätisti narussa? Ei siitä ole hyötyä. kun se on sen pikku suloinen vauva, niin ei se haita vaikka se vetää ja on pomo. Ei minulla ole minkäänlaista mielenkiintoa niin sanotusti takoa päätäni seinään tässä asiassa.

        P.S. minun kanssani villakoirakin kävelee nätisti...

        joka aiheuttaa yleensä koiraroduissa pienen koon mutta vaatii tuohon suuntaan kehittyäkseen myös toisen kokoon vaikuttavan geenin eli rotikka on tavallaan pieni iso koira..Lohi geenitutkijan perua tuo tieto muilla isoilla roduilla tuota geeniä ei ole..
        pienillä roduilla puolestaan on nuo molemmat kokoon vaikuttavat geenit..siis kyse oli perimästä...ei suinkaan kävelytyylistä vaan kyse oli genetiikasta!

        Minulla on ollut sekä isoja että pieniä koiria jotka osaa mennä kauniisti ja olen samaa mieltä että omistajasta kiinni kuten moni asia eikä siihen uhoa tarvita kun kouluttaa osaa mutta isot koirat on mielestäni silti rasittavmpia jos ne ei osaa käyttäytyä koska vetää tosiaan omistajiaan kuin pässiä narussa ja niitä on toisinaan hankalaa ohittaa kun vyöryävät täyttäen polun.

        ja jotkut jopa terrorisoi/pelottelevat ympäristön kun ei hallitse koiriaan tai haluavat machoilla..pienestä ei ole terroristiksi...vaikka kannatan jokaisen koiran kouluttamista. Ja haluan että koirat on koiria koostaan huolimatta eli ylipaapomista/kaiken periksi antamista/pukemista ellei tarvetta/liika ihmisen kaltaiseksi laittamista vierastan koska stressaa koiraa turhaan tai laittaa sen asemaan johon ei kuulu luontaisesti.

        mutta vielä ..no jos äiteetä ei haitta ja villiskin voi hyvin pomon asemassaan niin eipä tuosta haittaa liene. :)

      • jankuttaja sinä
        pointti yhden kirjoitti:

        ihmisen kyvyttömyys kouluttaa koiraansa? Niitä on paljon kaikenkokoisten/luontoisten koirien omistajissa...?

        oikein olet?

        "Siis siis siis siis...???"

        Ei elämä, hankkisit sinäki sellasen.

      • haamuna en
        jankuttaja sinä kirjoitti:

        oikein olet?

        "Siis siis siis siis...???"

        Ei elämä, hankkisit sinäki sellasen.

        tiettävästi haahuile ;)

    • minäkin olisin

      voinut olla tuo kirjoittamasi rouvashenkilö. Sillä erotuksella vain, että minä en pystyisi juoksemaan koiran perässä, kun jalat ovat kipeät. Tämä pieni uroskoira (leikattukin ja noin 10 kiloinen) pompottaa minua minkä ikinä kerkeää. Vetää tuhatta ja sataa, mikään ei auta! Olenkin päätetellyt, että koiran rotu on ihmeellinen, niitä on Suomessa vain noin nelisensataa. En nyt kuitenkaan viitsi tähän sitä rotua laittaa, minut voidaan muuten ehkä tunnistaa. Joka tapauksessa, en siis mahda koiralleni mitään, se pompottaa minua, jo ihan pennusta asti. Ei voi kouluttaakaan, kasvattaja sanoi, että yritä namipalalla. No, ulkona kun on jotain mielenkiintoista, ei edes huomaa namipalaa, eikä haista. Hoosaa vain sitä mitä näkee. Sisällä tottelee aika hyvin, kun ei ole mitään muuta seurattavaa. Kuitenkin minulla on ollut kaksi rotikkaa (ei yhtä aikaa) ennen tätä koiraa, toinen oli uros, toinen narttu. Rotikoille sanani oli laki, ei ollut ongelmia niiden kanssa. Mutta tämä, en ymmärrä sitä ollenkaan, se on ottanut johtajuuden. Olen jo luovuttanut, koira on jo 5 vuotias.

      • oikeasti

        kouluttaa koiraasi niin mene tokoilemaan tai hae vinkkiä ongelmakoirakouluttajalta..mopsi, pekingeesi, basset, chow chow, buldoggi ne taitaa olla jo hankalia kouluttaa mutta terrierit ja muut koirat yleensä helppoja kouluttaa..

        vedonestovaljaat voisi olla hyvä myös ellet saa muuten koulutettua..ihmetyttää että sinulla on ollut rotikka niin mikä tuossa on niin vaikeata??? ja miksei voi kouluttaa??en itse ole käyttänyt namua opettaessani koiraani olemaan vetämättä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      62
      6057
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3566
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2721
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2199
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2165
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1679
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1272
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1236
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      26
      1127
    Aihe