Laskettuun aikaan kuukausi.
Olen miettinyt että haluaisin synnyttää lattialla..... toinen jalka/ polvi maassa ja toinen koukussa= "kyykyssä".
Se tuntuu aina helpottavan oloa jo tässä vaiheessa.
ONKO KELLÄÄN KOKEMUKSIA KYSEISESTÄ ASENNOSTA???
Jos nyt selväksi kävi, mitä tarkoitin, kun on pikkusen vaikea selittää.
Kaverini koki joskus ns. syöksy synnytyksen... yritti kyllä kovasti sairaalaan, mutta pääsi vain eteiseen asti ja synnytti omin voimin tässä kyseisessä asennossa. JA KEHUI ! ! !
Olen miettinyt että haluaisin synnyttää lattialla..... toinen jalka/ polvi maassa ja toinen koukussa= "kyykyssä".
Se tuntuu aina helpottavan oloa jo tässä vaiheessa.
ONKO KELLÄÄN KOKEMUKSIA KYSEISESTÄ ASENNOSTA???
Jos nyt selväksi kävi, mitä tarkoitin, kun on pikkusen vaikea selittää.
Kaverini koki joskus ns. syöksy synnytyksen... yritti kyllä kovasti sairaalaan, mutta pääsi vain eteiseen asti ja synnytti omin voimin tässä kyseisessä asennossa. JA KEHUI ! ! !
Vastaukset 5
Vanhimmat
että vaatii notkeutta kätilöltä. Toiseksi tulee mieleen, että tosi toimessa voi löytyä ihan muu asento, jossa synnytät. Mutta en tiedä, onko tuossa mitään vikaa sinänsä. Minä olen synnyttänyt jotensakin makuulta lapseni, mutta avutumisvaiheessa olen istunut ja liikkunut. Tietysti sitä makuultakin ponnistaen ylävartalo nousee ylöspäin.
Juu minäkin synnytin toisen lapseni tässä äskettäin lattialla polvillani. Alunperin olin suunnitellut tuettua kyykkyasentoa (kyykyssä tuolissa istuvan mieheni jalkojen välissä käsivarret mieheni reisien varassa), mutta ponnistusvaiheessa halusinkin olla polvillani tukien itseni tuolilla istuvaan mieheeni, pääni oli lähes hänen kainalossaan. Olin siis melko pystyssä, mutta etukenossa. Ponnistusvaihe sujui helposti ja ilman mitään repeämiä, koska painovoima ja luonnollinen asento auttoivat. Kaiken huipuksi pystyin tässä asennossa ottamaan lapsen itse vastaan! Eli kun pää oli jo tullut ulos en enään nojannut mieheeni vaan viimeisen ponnistuksen ponnistin polvillani ottaen käsilläni lapsen vastaan (kätilö oli myös valmiina ottamaan lapsen vastaan ja ohjasi hänet jalkojeni välistä minulle) -se oli ihanaa! Siitä sitten istahdin lattialle uusi ihminen uunituoreena sylissäni...
Olin ollut koko synnytyksen ns. aktiivinen eli liikuin kokoajan, avautumisvaiheessa käytin hyväkseni läpimän veden suomaa kivun lievitystä yhdistettynä mieheni antamaan hierontaan (olimme molemmat suihkussa kun kaikki vesialtaat olivat varattuja -muuten olisin varmasti synnyttänyt veteen...). En tarvinnut missään vaiheessa mitään kivunlievitys lääkintää -ja omat endorfiinit pääsi jylläämään niin, että välillä ihan huudahtelin, että ihanaa!...
Ekan lapseni jouduin ponnistamaan pienestä hätätilasta johtuen tuetussa istuma-asennossa. Silloin tuntui kuin kaikki ponnistus voima olisi kohdistunut jotenkin väärin ja se oli aika turhauttavaa. Ponnistin ikäänkuin välilihaa päin (ja tuntui kuin olisi joutunut työntämään lasta "ylöspäin") ja repesinkin silloin hieman. Näin polviasennossa sain kohdistettua kaikki ponnistukset todella tehokkaasti ja käyttettyä apuna koko kehoani.
Tästä tulikin pitkä sepustus, mutta niin mielellään sitä haluaa jakaa todella positiivista synnytyskokemusta. Olenkin puoliksi leikilläni sanonut että en halua enään lisää lapsia, mutta mielelläni menisin vielä synnyttämään. Joten suosittelen etsimään sellaista synnytys asentoa, joka tuntuu hyvältä ja luontevalta. Tästä kannattaisi kenties jutella synnytyssairaalan henkilökunnan kanssa, jotta osaavat varautua hieman "hankalampaan" työasentoon.
Hyvää ja nautinnollista synnytystä sinulle!
Hei,
kiva kuulla erilaisista asennoista... itse synnytän vasta kesällä, mutta kiinnostaa vaihtoehtoiset tavat. Sitä vaan meinasin, että miten sitä voi eri asentoja kokeilla ennen kuin on tosi tilanne edessä ???
Minä luin molempien raskauksien aikana aktiivisynnytys kirjallisuutta (mm. J. Balaskas, M. Odent...) ja kävin ensimmäisen raskauden aikana raskausajan joogassa. Varsinkin joogasta oli paljon iloa -tosin jooga kurssien taso vaihtelee huimasti...
Kirjoista löytyy erillaisia asentoja synnytyksen eri vaiheisiin. Niitä voi ja kannattaa "treenata" etukäteen jotta ne jäävät kehon muistiin ja kehosi osaa sitten "haluta" niitä tositilanteessa.
Tärkeintä synnytysvalmennusta on mielestäni oppia kuuntelemaan ja luottamaan itseensä. Synnytys on luonnollinen tapahtuma ja kaiken mennessä hyvin kehosi tarjoaa kaikki mahdolliset "apuvälineet". (Toisen synnytykseni aikana, avautumisvaiheessa, tulin jopa huokailleeksi ihanaa ihanaa kun endorfiinit jylläsi...) Tietenkin myös sattuu, mutta kun ymmärrät kivun merkityksen ja sen hetkellisyyden etkä pelkää sitä vaan pystyt ottamaan sen vastaan,pystyt kohtaamaan sen. Minä en siis tarvinnut kummallakaan kerralla kivunlievitystä, mutta martyyriksi ei ole tarkoitus heittäytyä.
Oho, tulipa aikamoinen aktiivisynnytys palopuhe! No mutta, onnea tiedon keruuseen (netistäkin taatusti löytyy alan tekstiä) ja ennenkaikkea onnea masuseikkailuun.
Siinä vaiheessa kun kivut ovat sietämättömät, ei paljoa asentoja mieti. Itse tuskin olisin tuohon asentoon edes päässyt, huh...