perustamisaikeita Lieksassa, niinkö? Olisi hienoa saada tämänkaltaisia vapaa-ajan vietto paikkoja Lieksaan, käyttötarkoituksenaan erinomainen piristys paikkakunnan talouselämälle. Ajatellaanpa eteläsuomen eläkkeelle pääseviä, entisiä lieksalaisia, pääsevät halutessaan nauttimaan vapaa-aikansa kotiseudulla. Moni entinen Lieksalainen haaveilee pitkäkestoisesta lomasta, jonka tämä järjestelymuoto mahdollistaa, esim. puolivuotta täällä ja toinen puolikas siellä jossakin. Oliko kaavailtu ympäristökin tiedossa ja oliko se varasjoen aluetta, jos näin on, paikka on todella hyvä!? Lieksaa kehitettäessä, huomioikaa meidät eläkkeelle siirtyvät, kautta valtakunnan.
Kaavailuja
36
1055
Vastaukset
- ollut jo
Nyt on käynnissä kahden opiskelijan välinen kilpailu, kumpi heistä suunnittelee paremman siirtolapuutarhan kaupunginniemeen, Lieksan joen varteen.
- tapauksessa
hieno ja toivottu homma.
- hommelit
pystyyn, heti kun tulee tontit tarjontaan, vaaraan viisi tonttia ja rakennutan niille mökit, kaikkine tarpeineen, tiedän niille olevan kysyntää jo nyt, joten bisnekset tolppaan.
- Ja paljon
Tyhjiä kerrostaloja sekä -asuntoja pilvinpimein. Porkkanapenkille sopivaa joutomaat joka talon ympärillä.
Teollisuuskylässä hehtaarihalli tyhjillään. Ja on sitten perunaviljelmille tilaa ympärillä. Vaikka sisälle rakentasi
Jos nyt näitä markkinoisi ensin niille tulioille. - hyvä idea
Ja paljon kirjoitti:
Tyhjiä kerrostaloja sekä -asuntoja pilvinpimein. Porkkanapenkille sopivaa joutomaat joka talon ympärillä.
Teollisuuskylässä hehtaarihalli tyhjillään. Ja on sitten perunaviljelmille tilaa ympärillä. Vaikka sisälle rakentasi
Jos nyt näitä markkinoisi ensin niille tulioille.Ottaisitko markkinajohtajan vakanssin itse hoitaaksesi ja kaikella kunnialla palkkakin voisi olla Bro-visio luonteinen.
- Bro-visio
hyvä idea kirjoitti:
Ottaisitko markkinajohtajan vakanssin itse hoitaaksesi ja kaikella kunnialla palkkakin voisi olla Bro-visio luonteinen.
Siellä on paraikaa kolme johtajatason päällikköä ja heillä tarvittavat jäsenkirjat.
Sekä sukulaisia ja tuttavia toimistonhoitajina.
Tähän varmaan kannattaa perustaa myös uusi päällikkö virka. Tyhjientilojen markkinapäällikkö.
Ja tietenkin pulenkymmentä serkkua ja lasten lasta toimistopäälliköksi. Noilla hankkeillahan on jo työllistetty parikymmentä henkeä.
Siihen vielä ulkopuolinen konsultti markkinoimaan noita helsingin torille ja paikallissiin pubeihin. - noita tyhjillään
Bro-visio kirjoitti:
Siellä on paraikaa kolme johtajatason päällikköä ja heillä tarvittavat jäsenkirjat.
Sekä sukulaisia ja tuttavia toimistonhoitajina.
Tähän varmaan kannattaa perustaa myös uusi päällikkö virka. Tyhjientilojen markkinapäällikkö.
Ja tietenkin pulenkymmentä serkkua ja lasten lasta toimistopäälliköksi. Noilla hankkeillahan on jo työllistetty parikymmentä henkeä.
Siihen vielä ulkopuolinen konsultti markkinoimaan noita helsingin torille ja paikallissiin pubeihin.olevia asuntoja, kuten esim. Reunatien katveessa olevat, niitähän sinäkin alkujaan ajattelit markkinoida, joten vielä kertaalleen, markkinoi niitä ja niillä tuotoilla voit sitten palkata työntekijöitä niin paljon, kuin ikinä sietää, enkä usko, että kukaan olisi tyrkyllä syömään Bro-visio palkkaasi?
- Tyhjillään
noita tyhjillään kirjoitti:
olevia asuntoja, kuten esim. Reunatien katveessa olevat, niitähän sinäkin alkujaan ajattelit markkinoida, joten vielä kertaalleen, markkinoi niitä ja niillä tuotoilla voit sitten palkata työntekijöitä niin paljon, kuin ikinä sietää, enkä usko, että kukaan olisi tyrkyllä syömään Bro-visio palkkaasi?
Siellä on edelleen kolme johtajatason päällikköä ja heillä tarvittavat jäsenkirjat.
Sekä sukulaisia ja tuttavia toimistonhoitajina.
Ja aikaa ja evästä ja hyväpalkka hoitaa virkaansa. Myös tämä::: - nyt sen, että
Tyhjillään kirjoitti:
Siellä on edelleen kolme johtajatason päällikköä ja heillä tarvittavat jäsenkirjat.
Sekä sukulaisia ja tuttavia toimistonhoitajina.
Ja aikaa ja evästä ja hyväpalkka hoitaa virkaansa. Myös tämä:::tämä siirtolapuutarha ei millään tavoin ole kaupungin rahoittamaa kustannuksiltaan, kaikki mitä kaupunki tekee esivalmisteluineen, päivineen, ne otetaan pois maapohjan myynti, tai vuokra tuloina kaupungille ja kaikki muutkin kiinteistöihin liittyvät maksut maksaa kiinteistönomistaja, kaikkine kuluineen. Tarkoituksena on, että saisimme sitä, niin sanottua nappulaa tänne Lieksaan ja sitä saamme varakkailta puutarhakiinteistön omistajilta, sillä jos he elävät täällä puolikin vuotta kerrallaan, se heidän elämiseen menevä raha, se jää tänne Lieksaan täysimääräisesti ja uudelleen kiertoon.
- Pikkumökki
nyt sen, että kirjoitti:
tämä siirtolapuutarha ei millään tavoin ole kaupungin rahoittamaa kustannuksiltaan, kaikki mitä kaupunki tekee esivalmisteluineen, päivineen, ne otetaan pois maapohjan myynti, tai vuokra tuloina kaupungille ja kaikki muutkin kiinteistöihin liittyvät maksut maksaa kiinteistönomistaja, kaikkine kuluineen. Tarkoituksena on, että saisimme sitä, niin sanottua nappulaa tänne Lieksaan ja sitä saamme varakkailta puutarhakiinteistön omistajilta, sillä jos he elävät täällä puolikin vuotta kerrallaan, se heidän elämiseen menevä raha, se jää tänne Lieksaan täysimääräisesti ja uudelleen kiertoon.
Tuo pielisentien suunnittelu ja valmistelu. Kuis paljo siihen on upotettu verorahoja.
Kuule ne varakkaat puutarhakiinteistön omistajat ja siksi haluavat, ovat tuossa keskisessä suomessa. puutarhan pinta-alat on näillä 500ha luokkaa, Ja sitä mökkiä kutsutaan kartanoksi.
Aikapa tuon näyttää. - 500 ha/ maanomistajia
Pikkumökki kirjoitti:
Tuo pielisentien suunnittelu ja valmistelu. Kuis paljo siihen on upotettu verorahoja.
Kuule ne varakkaat puutarhakiinteistön omistajat ja siksi haluavat, ovat tuossa keskisessä suomessa. puutarhan pinta-alat on näillä 500ha luokkaa, Ja sitä mökkiä kutsutaan kartanoksi.
Aikapa tuon näyttää.he eivät tarvitse tämänkaltaisia huvimuotoja, heidän suurin huvi on laskeskella, tukirahojaan mitä nyt mistäkin on tulosillaan, he kun ovat niitä todellisia yhteisen rahan kuluttajia. Suomen keskiluokka ja varoissaan olevat ihmiset ovat kaupunkilaisia, niin kuin nämä Lieksan omat paluumuuttajatkin. Tämä siirtolapuutarha hanke on omiaan tuomaan paikkakunnalle maksukykyisiä ihmisiä, laskennallisesti puoleksi vuodeksi, sitä meidän pitäisi hakea. Se ylimääräinen raha mikä jää paikkakunnalle, uskokaa tai älkää, sillä on työllistävä voima.
- Ulkopuolelta
500 ha/ maanomistajia kirjoitti:
he eivät tarvitse tämänkaltaisia huvimuotoja, heidän suurin huvi on laskeskella, tukirahojaan mitä nyt mistäkin on tulosillaan, he kun ovat niitä todellisia yhteisen rahan kuluttajia. Suomen keskiluokka ja varoissaan olevat ihmiset ovat kaupunkilaisia, niin kuin nämä Lieksan omat paluumuuttajatkin. Tämä siirtolapuutarha hanke on omiaan tuomaan paikkakunnalle maksukykyisiä ihmisiä, laskennallisesti puoleksi vuodeksi, sitä meidän pitäisi hakea. Se ylimääräinen raha mikä jää paikkakunnalle, uskokaa tai älkää, sillä on työllistävä voima.
Ulkopuolelle. Montako tyhjillään olevaa mörskää näet siellä. Tällä vuostuhannella niitä sinun eläkeläis pareja on sattumoisin ostellut niitä mökkipaikkoja. Eikä nämä määrät ole pieniä, Ei nämä joiden kanssa olen jutellut ja heitä on useita ole olleet tulossa pikkumökkiin. Muutman hehtaarin määräala jossa talousmetsää, pienehkö asunto ja oma rauha.Saavat rakennella rauhassa ja olla rauhassa. joillakin on kauniit kukkapenkit pihalla, ett tämmönen... Ne on jo täällä oot pikkusen myöhässä.
- montako
Ulkopuolelta kirjoitti:

pientilaa on myytävänä Lieksankin alueella, ne on kaikki varattu omaan käyttöön, mutta se on todella suurijoukko ihmisiä joilla ei ole tämän kaltaista mummonmökkiä käytettävissään. Tiedän todella tarkasti mitä on tarjolla. Mitä jälkijunaan tulee, se juna ei ole edes vielä lähtenyt ja paikatkin on jo varattu näin etukäteen loppuun.
- KAVERILTA
montako kirjoitti:

Satun tietämään varsin tarkkaan Lieksan alueen "pientilat". Näitä on varsin mukavasti mennyt sektorille tre, Lahti, kouvola, hki espoo. Eli sieltä ostajat. Nyt neljän asunnon ostaajat löi jarrua tämän sakokaivo höpinän takia.
Näitä on myös Ilomantsi ja nurmes puolella. ETT IHAN VARMAAN TIETOA ON.
Junasta puheenollen se juna lähti jo tämän ilmiön osalta liikkeelle 2000- luvun alussa.
että silleen.. - vaan,
KAVERILTA kirjoitti:
Satun tietämään varsin tarkkaan Lieksan alueen "pientilat". Näitä on varsin mukavasti mennyt sektorille tre, Lahti, kouvola, hki espoo. Eli sieltä ostajat. Nyt neljän asunnon ostaajat löi jarrua tämän sakokaivo höpinän takia.
Näitä on myös Ilomantsi ja nurmes puolella. ETT IHAN VARMAAN TIETOA ON.
Junasta puheenollen se juna lähti jo tämän ilmiön osalta liikkeelle 2000- luvun alussa.
että silleen..Tämä teidän jarrupolitiikka on täysin näpertelyä, joten palataanpa siirtolapuutarhan menekki kysymyksiin. Kautta Suomen on kysytty maalaiskuntien läheisyydessä olevien kaupunki siirtoloiden mahdollisuutta laajentaa ja suurentaa niitä, kysyntä on kova. Lieksan kohdalla tiedän, että vastustajat ovat, niitä ymmärtämättömiä ja laskutaidottomia, vailla minkäänlaista suhteellisuudentajua, taikka sittenkin, onko kysymyksessä puolustuspolitiikkaa suojella olemassa olevien retkeily ja majoitusyritysten tulevaisuutta. Kaikki uudet ylimääräiset ihmiset tuovat vaurautta paikkakunnallemme, joten pelko on turhaa ja sanontakin sanoo, että pelko on sairautta.
- alueelle
vaan, kirjoitti:
Tämä teidän jarrupolitiikka on täysin näpertelyä, joten palataanpa siirtolapuutarhan menekki kysymyksiin. Kautta Suomen on kysytty maalaiskuntien läheisyydessä olevien kaupunki siirtoloiden mahdollisuutta laajentaa ja suurentaa niitä, kysyntä on kova. Lieksan kohdalla tiedän, että vastustajat ovat, niitä ymmärtämättömiä ja laskutaidottomia, vailla minkäänlaista suhteellisuudentajua, taikka sittenkin, onko kysymyksessä puolustuspolitiikkaa suojella olemassa olevien retkeily ja majoitusyritysten tulevaisuutta. Kaikki uudet ylimääräiset ihmiset tuovat vaurautta paikkakunnallemme, joten pelko on turhaa ja sanontakin sanoo, että pelko on sairautta.
Entisen rajavartioston aidatulle alueelle rakentelemaan. Tehkää oy ja pelatkaa omilla. Suunnitelkaa ostakaa rakentakaa. Antaa palaa. Alueella on jo valmis yrittäjä.
- että on yksi
alueelle kirjoitti:
Entisen rajavartioston aidatulle alueelle rakentelemaan. Tehkää oy ja pelatkaa omilla. Suunnitelkaa ostakaa rakentakaa. Antaa palaa. Alueella on jo valmis yrittäjä.
yrittäjä, pitää olla monta yrittävää yritystä ja toivottavasti kaikki voisivat olla saman köyden vetäjiä, eli pelata yhteen hiileen.
- parhaiten
että on yksi kirjoitti:
yrittäjä, pitää olla monta yrittävää yritystä ja toivottavasti kaikki voisivat olla saman köyden vetäjiä, eli pelata yhteen hiileen.
Haet siis mallia jossa rahotusriski sälytetään kuntalaisten niskaan. Joo, aika hyvä ajatus.
- immeinen
parhaiten kirjoitti:
Haet siis mallia jossa rahotusriski sälytetään kuntalaisten niskaan. Joo, aika hyvä ajatus.
tarkoitin, että sen verran mentäisiin käsi kädessä, ettei laitettaisi toisilleen kapuloita rattaisiin. Tämä siirtolapuutarha hanke on ja pysyy yksityisten ihmisten rahoituksenvarassa, tai heidän kustantamanaan, täysimääräisenä. Jos ymmärrätte, niin tämä olemassa oleva hanke, toteutuessaan saa aikaan kysyntää koko Lieksan kauppiaiden ja palvelua tuottavien yritysten hyväksi, se tuo vero euroja, sekä työpaikkoja paikkakunnalle.
- Pulina pulina
immeinen kirjoitti:

Ei niitä oo missään verovaroilla tai yhteiskunnan rahoilla rakennettu.Korkeintaan kaavoitettu maa-ala osoitettu ja myyty ja siihen on saanut värkätä mökkinsä. Ett eiku maa-alueen ostoon vaikka sieltä jokivarresta, hakekaa kaavamuutos, rakennuslupa, sähköt jäte- viemäröinti yms pikkukiusat ja tekemään. Vähemmän pulinaa enempi tekoja. Iso piste, Ai niin. Siellä jokivarressa on muuten mahoton jäniskanta.
Pisteleevät retiisit ja pelarkoniat poskeesa. - Myllypurossa
immeinen kirjoitti:
tarkoitin, että sen verran mentäisiin käsi kädessä, ettei laitettaisi toisilleen kapuloita rattaisiin. Tämä siirtolapuutarha hanke on ja pysyy yksityisten ihmisten rahoituksenvarassa, tai heidän kustantamanaan, täysimääräisenä. Jos ymmärrätte, niin tämä olemassa oleva hanke, toteutuessaan saa aikaan kysyntää koko Lieksan kauppiaiden ja palvelua tuottavien yritysten hyväksi, se tuo vero euroja, sekä työpaikkoja paikkakunnalle.
Ei ollu valmista 70 luvulla. Kaikki asiat tehtiin itse ainostaan rak. luvat ja kaavat haettiin ostetulle tontille. Nyt oli pakko myydä tonttimaaksi, kun vaadittiin jätevesiliittymät ja muut jätekulut ja yms. Taitaa tulla kerrostalo siihe, Kymppipillarilla ajovat kaikki yhteen kasaan.
- Siirtolaan
Siirtolapuutahan idea lienee aina ollut, että palstat ja tontit varataan kaupungissa asuville. Siispä jossain muualla asuva eläkeläinen tai businessmies ei kai niitä voi varailla ainakaan vuokratakseen niitä eteenpäin. Mutta kun pääset eläkkeelle muuta heti Lieksaan ja varaa oma tonttisi, niillä kyllä varmaan on kova kysyntä.
- porkkanapenkki
Joo on varmaan kysyntää. Eli rakennetaan vaan valmiiksi kaikki. Kunnallistekniikka, vesi- ja viemäröinti. Jäte yms hoitoon veronmaksajien kustannuksella. On varmaan tulijaa,
Ja työttömät retiisipenkkejä kahdeksan euron päiväpalkalla kitkemään ja kuokkimaan. Mansikkamaalta variksia ajelemaan ja osa variksenpelättimiksi.Tulisi samalla korjattua rakennetyöttömyyttä. Tääsähän olisi sitten oiva paikka perustaa uusi päällikön virka. Siirtolapuutarhapäällikkö. Ja muutama demari ja kepulainen työnjohtajaksi. Näiden sukulaiset toimistonhoitajiksi.
Kyllä siitä varmaan hyvä tullee...- aivoille
onkin tässä nyt työtä? Viisaudessasi mietipä tovi, mistä ne veromarkat saadaan kaupungin kassaan ja mitä tekemistä lisäverokertymillä on paikkakunnalle saatujen lisäihmisten suhteen, tämän kun olet ratkaissut, niin mietitään sitten jatkoa, hankesuunnitelmille.
- Farmari 1
Oletkohan tutustunut siirtolapuutarhan ideaan. Ei veronmaksaja maksa pikkupalstaa ja siinä olevaa pientä huvilaa, paitsi ostaessaan sen selvällä rahalla. Pääkaupunkiseudulla siirtolapuutarhaan haluava maksaa todella itse hyvän summan tontista ja talosta. Ja niiden arvo on noussut viime vuosina todella paljon. Ei niitä ilmaiseksi Lieksassakaan jaet.
- Kuokka heilumaan
Farmari 1 kirjoitti:
Oletkohan tutustunut siirtolapuutarhan ideaan. Ei veronmaksaja maksa pikkupalstaa ja siinä olevaa pientä huvilaa, paitsi ostaessaan sen selvällä rahalla. Pääkaupunkiseudulla siirtolapuutarhaan haluava maksaa todella itse hyvän summan tontista ja talosta. Ja niiden arvo on noussut viime vuosina todella paljon. Ei niitä ilmaiseksi Lieksassakaan jaet.
Heitä lenkki tuossa Partalanmäellä, Mähköllä, taajaman ulkopuolella olevissa rivitaloissa. Siellä on vallan paljon tyhjiä valmiita asuntoja. Eiku asumaan. Ja ympäriltä löytyy kyllä peltoa muutama sata hehtaaria. Mitä kuokkia. Ja pihoille on tilaa rakentaa vaikka mimmonen pikkuhuvila jos sitä halajaa.
- kallo,
Kuokka heilumaan kirjoitti:

selitetään vielä, siirtola puutarhat ovat lähekkäin olevia ja omalla tontilla omistus puutarha-asumuksia, joiden tarkoituksena lienee se harmonia, joka syntyy ystävällismielisten ihmisten lähellä olosta ja olla kuitenkin yksilönä luonnonvaraisesti puuhastellen, eikä millään harrasteella ole pakkoa, vaan jokainen puuhastelee, sitä mitä puuhastelee. Paikalla on väliä, missä se siirtolapuutarha sijaitsee, sen on oltava luonnonläheinen, niin kuin se suunitelmissa onkin, eli kaupungin parhailla paikoilla, joenvarressa. Näitä voidaan pitää myös hyvinä sijoituskohteina, siksi että, suhdanteista riippumatta kysyntä on kovempaa, kuin tarjonta. Ei voi vaatia sellaista paikallista ihmistä ymmärtämään, jolla ei ole kokemusta muusta maailmasta, sitä että on ihmisiä jotka vain rakastavat tämäntyyppistä huvimuotoa, sellaisia ihmisiä on kaupungeissa, jotka ovat siellä asuneet, joko ikänsä, tai pakosta sinne muuttaneita, näillä ihmisillä on todellinen tarve päästä lähelle luontoa.
- Farmari 1
Kuokka heilumaan kirjoitti:
Heitä lenkki tuossa Partalanmäellä, Mähköllä, taajaman ulkopuolella olevissa rivitaloissa. Siellä on vallan paljon tyhjiä valmiita asuntoja. Eiku asumaan. Ja ympäriltä löytyy kyllä peltoa muutama sata hehtaaria. Mitä kuokkia. Ja pihoille on tilaa rakentaa vaikka mimmonen pikkuhuvila jos sitä halajaa.
Siirtolapuutarha ei ole rivitalo, eikä rivitalon piha. Eikä kerrostalo Mähköllä. Siirtolapuutarhasta tontin ja talon ostanut on velvoitettu pitämään tontin istutukset ja koko alueensa kunnossa. Siirtolapuutarha on avoin alue, jossa myös muut kaupungin asukkaat voivat kuljeskella, mutta ei häiritä. Kannatan excursio-retkeä johonkin jo valmiiseen, kukoistavaan ao paikkaan.
- netta
Kuinka tällä palstalla kaikki hyvätkin keskustelun aiheet saavat aikaan negatiivisia ja muita nälviviä vastauksia.
Voi tuota Lieksassa vallitsevaa ahdistuksen ja kateuden määrää!! Elämä olisi paljon helpompaa eri asenteella.
Eihän sinne kukaan haluaisi tullakaan siirtolapuutarhamökkiin lomaansa viettämään, koska olisi liian suuri riski saada juuri tuollainen perusnegatiivinen epätoivon-Erkki naapurimökkiinsä.- Herkkä erkki
Ilmeisesti pidit jo tupaantuliaiset siinä pikkuhuvilassa. Tuossa on tospelliin noita tyhjiä neliöit jo muutoinkin.Osta huvilan hinnalla koko kerrostalo ja siinä ympärillä on tilaa tehä vaikka mimmonen viljelmä. Siihen voi sitten naapurinsa valita. Ei tässä ahdista ja kateuvesta oo tietoakaan. Oisko paikallistuntemusta ja huolta noista veronmaksajien omaisuudesta. Jota nuo tyhjät hehtaarihallit ja kerros- ja rivitalot edustaa.
- lyödä vetoa
että siirtolapuutarhassa tulee asustelemaan vain herroja pielisen rannassa. Piiri pieni pyörii.
- mitä herroja
kuiteskiin omillaan, eli omalla valuutallala maksavia yksilöitä ja kaikki Lieksan hyväksi.
- millä kukahi
mitä herroja kirjoitti:
kuiteskiin omillaan, eli omalla valuutallala maksavia yksilöitä ja kaikki Lieksan hyväksi.
maksaa, kuhan maksaa ja omillaan.
- se joka
millä kukahi kirjoitti:
maksaa, kuhan maksaa ja omillaan.
ratkaisee ja sitä ei saada muuten kuin rahakkaiden ihmisten kalastelua paikkakunnalle.
- Nimetön
rahanpesijät venäjältä ostaa niinkuin purnunimen kolilta .sankarivainajat kääntyilevät haudoissaan kirkkomaalla kun naapurissa verellä puolustettua maata ulosmitataan rahan sokaisemana
- ole naivi
Nimetön kirjoitti:
rahanpesijät venäjältä ostaa niinkuin purnunimen kolilta .sankarivainajat kääntyilevät haudoissaan kirkkomaalla kun naapurissa verellä puolustettua maata ulosmitataan rahan sokaisemana
ja tyhmä, ei venäläiset ole siirtolapuutarhojen tarpeessa, sillä heillä on näitä pieniä puutarhoja kaikki paikat pullallaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 865269
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h784704Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1112997Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv862933Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p232494Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.612039Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska241901- 321523
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1141439- 1851318