Voihan rähmä, tässä sitten piti käydä sitten näin. Ihastuin viikonloppuna tyttöseen, vaikka asun avoliitossa pitkäaikaisen tyttöystäväni kanssa.
Avovaimoni kanssa meillä sujuu hyvin, vaikka välillä tuntuu, että emme ole kuitenkaan luodut toisillemme. Olemme seurustelleet nuoresta iästä asti, joten meillä kummallakin on vähän kokemuksia muista partnereista. Rakastan häntä, mutta joskus minulla on vahva tunne, että halauisin tutustua myös muihin nuoriin naisiin.
Viime viikonloppuna erään tapahtuman yhteydessä sitten tutustuin tähän tyttöön, joka on minua muutaman vuoden nuorempi. Emme ehtineet paljoakaan jutella, mutta minuun iski heti tämä "outo" tunne. Vietimme päivän yhdessä, ja nyt en saa häntä pois ajatuksistani. Vaikka mitään ei tapahtunut välillämme, niin silti minun on vaikea katsoa tyttöystävääni silmiin...
Lisäksi minua on muutaman vuoden ajan silloin tällöin askarruttanut, miltä tuntuisi tapailla muita tyttöjä. En kuitenkaan haluaisi rikkoa suhdettani, sillä minä ja tyttöystäväni rakastamme toisiamme aidosti, mutta toisaalta en myöskään haluaisi elää loppuelämääni ajatellen, että joku toinen olisi voinut sopia minulle paremmin. Asetanko tyttöystäväni onnellisuuden omani edelle...
Ehkä pitäisi mennä kallonkutistajalle, joka lopuksi toteaisi: "elämä on laiffia, sinun täytyy tehdä omat päätöksesi itse".

Vastaukset 6
Vanhimmat
Juu no joo.. Hankala tilanne sinulla siinä. Itse seurustelin ex mieheni kanssa 7vuotta. Aloitimme suhteen kun olin 13vuotias ja hän 15. Hän jätti minut kerran suhteen aikana kertoen suoraan haluavansa kokeilla seksiä ja suhdetta jonkun muun kanssa. Ja niin hän meni ja teki.. Ja palasi luokseni kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Ja kuinka ollakkaan, hän toisti saman asian uudelleen ja uudelleen, vaikka olimme kihloissa ja saimme kauniin tyttö vauvan. Ja aina otin hät takaisin toivoen, että olisin hänelle hyvä, riittävä ja että hän ei haluaisi enää muita. Mutta ei.. Älä sinä tee samaa sinum avovaimolle. Kannattaisi vain jättää hänet ja antaa olla kokonaan tai unohda se hetken huuma se vieraan naisen kanssa ja ajattele mitä kaikkea hyvää sinä ja avovaimosi olette saaneet yhdessä aikaan :)
mul on 6v suhde takana. nuorena myös me aloimme
seurustella.Olen kuitenkin todennu että ei mies
vaihtamalla paranen niinkuin ei varmaan nainenkaan.? vai mitä olet mieltä?
yleensä kun suhteen alkaa nuorena niin tulee tarve katsella muitakin. meillä kävi miehelle samoin, vaikka oltiin jo naimisissa. mies oletti et eihän se kerta mitään haittaa, mutta ite koen että hänen sydän on edelleen toisaalla, joten meidän liitto ei voi enään jatkua. koita tehdä päätöksesi mahdollisimman pian niin teihin kumpaankin sattuu mhdollisimman vähän.
Äh, nyt on asiat vaan mennyt enemmän sekaisin. En vieläkään saa tätä tytteliä pois ajatuksistani, vaikka uskoin, että kun vähän aikaa kuluu, hän häviää mielestäni.
Olen ollut hirveän etäinen tyttöystävälleni, ja hän jo leikillään kysyi, että "olenko ihastunut johonkin toiseen tyttöön", sillä en ole lähestynyt häntä, kuten normaalisti (halauksia ja pusuja)... Olen myös kieltäytynyt seksistä, mikä ei tosiaan ole tapaistani.
Ei tässä näin pitänyt käydä. Mitä minun pitäisi tehdä? Enhän edes tiedä tuon toisen tytön suhtautumista minuun. Nyt kun muistelen takaisin tapaamista tuon tytön kanssa, niin tulee mieleen vain "mokia", jotka haluaisin muuttaa... Haluaisin niin tutustua häneen, mutta toisaalta uskon, että minun ja tyttöystäväni välillä on jotain erityistä. En myöskään halua särkeä tyttöystäväni sydäntä. Kuitenkin haluaisin kokea jotain muuta, ja jotain uutta.
Kiinnostuin "huolestasi".. kerrotko tarkemmin. Olen nimittäin itse ihastunu itseäni vanhempaan (n.15-18 vuotta vanhempaan) mieheen.
Tämä on ihan kauheata. yritän olla huomaamatta häntä, mutta silti näen hänen välkkyvät silmänsä ja virnistävän suunsa jokapaikassa. Siis kuvannollisesti. Tuntuu että hän elää minussa. Minä odotan häntä.
Tiedän että hän on seurustellut avovaimonsa kanssa jo pitkän aikaa.. enkä haluaisi mennä siihen väliin.
Haluaisin vain tutustua nuihin maailman puoleensavetävimpiin silmiin paremmin.
Ehkäpä se olet sitä, pöhkö?!? ;)
Kerro lisää, niin saan nähdä oletko se sinä!
Jännittää...=)
Pahoittelen, sillä en taida olla etsimäsi ihminen... Enpä ole noin paljoa häntä vanhempi. Ikäeroa "vain" 5 vuotta.
Itse olen miettinyt pääni puhki ratkaistakseni asian, mutta lopulta tein "päätöksen", että elämä menee eteenpäin painollaan, ja minä pyrin pysymään kyydissä tehden parhaiksi tuntemani ratkaisut. Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että en voi (tilanteesta johtuen) katkaista suhdetta avovaimooni (mikä on varmasti hyvä tilanne, etten tee liian nopeita liikkeitä), joten on aikaa ihmetellä tilannetta. Toisaalta taas harmittaa, kun en voi ilmaista ihastumistani tälle toiselle tytölle. Mutta ehkä jonain päivänä...