Miksi ei

haluaisi puhua erosta, vain se kaunein siitä avioliitosta, ja vaikeimmat asiat lakaistaan maton alle, rukoilkaamme että taivaallinen Isämme nostaisi ottaisi maton ulos tampattavaksi, ja näin saisi roskat tulla päivänvaloon.

Kyllähän se kelpaa parhaat palat onkia keitosta ja velli jättää toisille.
30738
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Kun selaat tätä palstaa taaksepäin, niin löydät varmasti keskustelua tästä asiasta..
Tällä hetkellä vaan ei näytä asia olevan ns. "pinnalla"
:D

Äänestä
  • Se kun halutaankin haudata jonnekkin pienempien syntien alle, kuten se raamatun kohtakin jossa siitä puhutaan, selitetään niin viisaalla teologialla että tyhmistynyt jumalakin hölmistyy.

    Äänestä

Siksikö sinä solmit elin- ikäisen liiton, jotta voisit tulla pian avionrikojkasi?

Silloinhan vasta alkaa työ avioliiton hyväksi, kun pettymykset tulevat. Pettymykset on merkki siitä, että on aika alkaa harjoittelemaan todellisessa elämässä, mitä rakkaus on.

Mutta tämä on aina kahden ihmisen liitto. Yhdessä aloitetaan myös harjoitella rakkautta pettymysten tultua. Ei ihmisen koko elämä ole koskaan ruusuilla tanssimista, mutta ihanaa se on sitten, kun oppii elämään. Pitää lähteä liikkeelle eikä vain odottaa manulle illallista.
Niinhän te lähdette työhönkin ja käsitätte sen, ettei palkka kauan juokse, jos kotiin jää maate.
Sama se on avioliitossakin, joka aamu siinä noustaan työsaralla kuokkimaan. Eivät ihmissuhteet itsestään suju hoitamatta. Ei aikuinen enää mikään vauva ole, jota äiti ja isä hoitavat hautaan asti, vaan hänen on otettava vastuu elämästään ja toiminnastaan omalla vuorollaan, perheestä lapsista puolisosta etc.

Äänestä

Tällä palstalla on ollut eräs Vakas, jolla on erittäin kirkkaita ajatuksia asiasta. Toivottavasti hän tulee niitä kertomaan uudestaankin. Ja hänellä on myös hyvät aihetta käsittelevät kotisivut. Vakas, jos kuka, tietää mistä puhuu.

Äänestä

...ei halua puhua?

Minusta tuntuu, että taidamme jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin.

Äänestä
  • on kristillisyydessä keskustelun väärti. Jos ja kun voimme rakentua keskinäisistä kanssapuheista, niin se on hyvä. Kyllä Jumalan lastenkin keskuu-
    dessa sattuu joskus eroamisia. Joskus syynä voi olla toisen luopuminen uskosta,aviovuoteen saas-
    tuttamattomana pitämisestä tms. Kristillisyys tuo toivon näköalan.

    Äänestä

...pyhitti liiton, jonka syntiturmelus voi särkeä ja liata, mutta Jumala on antanut myös armoevankeliumin asioiden hoitoon ja Jumalan pyhittämä liitto on ikuinen. Jos siis ihminen purkaa tämän Pyhitetyn liiton on hän tehnyt syntiä Jumalan edessä, mutta armon virta ei ole yhtään ehtynyt, joten synnit, viat ja virheet saa edelleen uskoa anteeksi Jumalan valtakunnassa ja elämä voi jatkua puhtaalla omalla tunnolla uskon matkalaisena kohti Taivaan kotia. Elämä, avioliitto, eikä avioerokaan vie yhtään kauemmaksi Jumalan armosta, jos sen haluaa kohdalleen uskoa autuudeksi.

Äänestä

...itse keskustelun avaaja, joka haluaisi puhua erosta, mutta ei näy, ei kuulu???

Äänestä
  • Vaimoni oli uskoton , niin että mitäkä voin tehdä, yhteiselämä on aivan mahdoton enään jatkaa.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Vaimoni oli uskoton , niin että mitäkä voin tehdä, yhteiselämä on aivan mahdoton enään jatkaa.

    ...anteeksi. Näin yhteiselo voi taas jatkua rakkaudessa ja Jumala siunaa liittoanne ja antaa teille onnellisia yhteisiä hetkiä vielä paljon.

    Ilman anteeksiantamusta liitto ei kestä.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Vaimoni oli uskoton , niin että mitäkä voin tehdä, yhteiselämä on aivan mahdoton enään jatkaa.

    ...että vaimosi oli uskoton ja minusta tuo impperfekti on siinä se hvyä asia, että hän ei elä huoruudessa, vaan on langennut huoruuden syntiin. Anteeksiantamuksella syntiviat hoidetaan ja elämä voi taas jatkua. Koettelemushan suhteelle on aina kaikki rikkominen toista kohtaan ja siksi siinä tarvitaankin todellista sydämmen anteeksi antoa. Eihän tehty muutu koskaan tekemättömäksi, mutta silti voi antaa anteeksi ja jatkaa yhdessä. Inhimillinen tunne on, että yhteiselämästä eitule koskaan mitään, mutta jos haluaa ja jaksaa antaa anteeksi niin Jumala antaa voiman rakentaa elämää uudelleen anteeksiantamuksen ja armon varassa. Ero on Raamatun mukaan väärin ja ei siten ole Jumalan sanan mukaista.

    Oletteko muuten edelleen yhdessä vai ette?

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    Antaa anteeksi, mutta jollei hän pyydä tai halua anteeksi.
    Mutta eikö tuossa mene sopat vähän sekaisin, anteeksi anto ja avioero.
    Niistä raamattu puhuu aivan eri kohdissakin, jotta eikö nämät ole aivan eri asioita ja käsitellään erikseen ja omilla perusteluillaan.

    Kun laki saarnataan, niinkuin ei armoa olisikaan ja evankeljumi kuin ei lakia olisi.

    Niin eikö avioerokin käsitellä niinikään kuin ei avioliittoa enään olisikaan, koska toinen on sen jo rikkonut.

    Ja sitten anteeksianto anojalle, eiköhän siinä ole jo anteeksianto että sallii hänen mennä sen tykö jota rakastaa niin paljon että oli valmis rikkomaan Jumalan edessä antamansa lupauksen, joka on vain Kirkon tekemä ansa nuorile pareille...

    Samoin kuin Kirkonisät niin meidänkin keskuudessamme, RAKASTETAAN sitä niin kaunista Jumalan palvelusta, jotta laitetaan omiakin kaunistuksia JUMALN ALTTARILLE.

    Äänestä

  • sanoja kirjoitti:

    ...yltää lain yli ja lain rikkojia me olemme kaikki. Jumalan antama säätämys avioliitolle on pyhitetty liitto Hänen nimessään, joten "sitä minkä Jumala on yhdistänyt, älköön ihminen erottako" Tämänkin Jumalan antaman säätämyksen rikkoja on Armon alla ja ei Jumala jätä mitään syntiä katuvalle anteekis antamatta.

    ...hän kadu rikkoessaan Jumalaa vastaan niin se tarkoittaa hänen kohdallaan rikkomusta, mutta liitto, jonka Jumala pyhitti on edelleen pyhitetty sen Jumalaan uskovan kautta, joka hänen liittonsa pitää pyhänä ja rikkomattomana Pyhässä Hengessä. Hän joka liiton pyhyyden pitää on armahtavainen sille, joka ei sitä pitänyt ja jos hän katuu ja haluaa palata armon alle niin Jumalan anteeksiantama syntivelkamme on meidän anteeksiantamuksen edellä. Sen minkä annatte anteeksi maan päällä se on anteeksi annettu taivaassa.

    Kuin että kerjäät Saara Äitiltä pisteitä.

    Ja luulet että Jumalakin sinulle antaa hyvän todistuksen kovasta taisteluinnosta, ja moraalin suurvalvojana.

    Ja edelleen ota selvää asioista ennekuin mitään niistä puhut.

    Olet taas jäänyt yhteen paikkaan suttaamaan, Jonka Jumalan yhdisti jne: ota selvä koko asiasta ja juttele sitten kuin mies joka tietää mitä puhuu eläkä puhu mitä tiedät, sillä se tieto on tiedotonta luulottelua vain.

    Jumala pyhitti ja mitä ei, ei sinun siitä tarvitse selittää, mutta miksi hän sen teki, sanoppa se.

    Pyhityksestä sekin Teidän pitää pyhät oleman sillä Mina olen pyhä, sanoi PYHÄ.

    Ja hän samassa persoonassaan, on sanonut, että yhdisteleppä tämäkin Paavalin sanoma avioeroon, ja huoraavaan aviopuolisoon.

    14. Älkäät vetäkö ijestä epäuskoisten kanssa; sillä mitä oikeuden on vääryyden kanssa tekemistä? eli mitä osallisuutta on valkeudella pimeyden kanssa?
    15. Ja mikä sovinto on Kristuksella belialin kanssa? taikka mikä osa on uskovaisella uskottoman kanssa?

    Niin mitä OIKEUDEN on VÄÄRYYTESI kanssa tekemistä?.

    Äänestä

  • senkummempaa kirjoitti:

    ...pisteitä keneltäkään ja uskon yksinkertaisesti siihen, jonka Jumala on sanassaan sanonut avioliiton pyhyydestä ja ihmisen työstä sen rikkomiseksi.

    Minä puhun asioista tässä ja nyt sillä uskonnäkemyksellä, jonka Pyhä Henki on kirkastanut. Järjellä asioita ei kannata selvittää, koska silloin näkee vain muiden tekevän väärin ja itse yksin on oikeassa.

    Sinä sanot, että minä luulottelen, vaan kun en luulottele uskon tiellä. Minä luotan siihen sanaan, jonka Jumala on sanonut j akirkastanut seurakunnassaan oikeaksi liiton pyhittämiseksi.

    Minkä syyn tähden Jumala antoi luvan erota, ei minkään syyn ja tämän tulee Jeesuksen opetuksessa "...muun syyn kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin...". Huoruus on jo ajatuksissa ja siten lihassa ennen syntymäämme, jota ei yksikään liha voi välttää. Huoruus on synti jo ajatuksissa ja sillä ei ole mitään sen kummempaa rajaa Raamatunkaan mukaan asetettu. Kuten kymmenen käskylain jokaisen käskyn me rokomme jo ajatuksissamme.

    Otappa sama ajattelutapasi käskyyn "älä tapa" kuin pidät oikeana käskyn "älä tee huorin" kanssa. huomaat, että Jumala on tarkoittanut nämä käskyt noudatettavaksi, mutta kukaan ei niitä voi noudattaa. Siksi meillä on lahjana armo ja Jeesus sovitti kaiken lihan maan päällä sen syntisyyden tähden.

    se raamatun käärme?.
    Toisen meistä jos kumpikaan, tä'ytyisi puhua totta, sinulla on suuri kannattajajoukko sen myönnän, mutta minulla on takanani se joka on ja tuleva on.

    En muuten ymmärtäisi että miksi täyisi vaivalla opettaa joku asiaan ja sitten mennä vastustajan puolelle.

    Kirkastanut? oletko varma että se kirkastaja on PH. Minäpä sanon että ei ole. Seurakunnassahan on PH, muttei läheskään kaikissa KIRKASTUKSISSA.

    Uskon tiellä ei luulotella vaan uskotaan, no tuleppa sitten taas jälleen uskon tielle, jottei tarvitse luulotella.

    Oho taas sinä kieroilet,
    Sinusta eikä monesta muustakaan vl-stä voi sanoa että siinä olisi mies JOSSA EI VILPPIÄ OLE; ei vaan että siinä on vilpillisiä miehiä.

    Tosin monen kohdalla epätietoisesti, mutta käärmeenliehakointi kyllä näkyy.

    Niin tuo älä tapa, no joka tappaa hänelle on ajallinenkin rangaistus, ja hyvä on että otit esile että samoilla kriteereillä tulee huoruuttakin katsoa ja tuomita.

    Äänestä

  • sitten on kirjoitti:

    ...oikeuttava syy sinun mielestäsi?

    Jeesus sanoo "joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin" Siis jos huoruus on tehty liitossa niin ei sitä enää voi tehdä toistamiseen, jollei nöyrry parannukseen siitä synnistä.

    Huorin me teemme jo ajatuksissa syntisinä ihmisinä.

    Vilppi on ihmismielen ja järjen tuotos. Raamatun mukaisella uskolla ei vilpillisesti ketään tuomita, mutta ei anneta lupaakaan toimia Jumalan sanaa vastaan.

    Toinen meistä on väärässä ja se jää nähtäväsi. Minä uskon loppuun asti näin kuten olen sanonut ja seison tällä uskolla viimeisellä tuomiolla.

    Niin huomaa SINÄ sanot, ettei meissä olee Pyhää Henkeä. Onneksi Jumala ei jättänyt kuitenkaan ihmisen sanomisen jälkeen kuuluvaksi Pyhän Hengen lahjaa kenellekään, vaan antaa sen lahjana armosta kaikille hänen päällensä uskoville. Usko ei perustu millään tavalla kannatukseen, vaan ainoastaan omakohtaiseen kilvoitukseen ja vapauteen uskossa ja Pyhässä Hengessä.

    Kerroppa mitä minä kiroilin? Olet herkkä tuomitsemaan teoista ihmisiä.

    tuo tulee täytettyä?.

    Raamatun mukaisella uskolla ei vilpillisesti ketään tuomita, mutta ei anneta lupaakaan toimia Jumalan sanaa vastaan.

    Voisit kysyä tuosta muutamilta.
    Ja meneekö sinulla nyt enään seurakunnan toinintojen ja töitten kanssa yhtä.

    seison tällä uskolla viimeisellä tuomiolla

    Missä minä seison, käsityksesi mukaan ? viimeisellä tuomiolla.

    Nyt olet lukenut kyllä jotakin sarjista,

    Jumala ei jättänyt kuitenkaan ihmisen sanomisen jälkeen kuuluvaksi Pyhän Hengen lahjaa ,

    Ei myös sen poistaminen ole ihmiselle jäänyt.

    Pyhä Henki tulee ihmiseen parannuksen ja jeesuksen veren peson kautta, ensin puhdistetaan asumus ja sitten tulee uusi opettaja´.

    Olen herkkä opettamaan , kun olen niin herkkä oppinen.

    Ehkäpä tuomitsenkin, tuon samaisen takia aivan liian nopeaa, enkä etes välitä asiaa etes tutkia, PANG ja ping. se siitä taas tuli tehtyä päivän hyvä työ....

    Äänestä

  • kenellä kirjoitti:

    ...sanoo:

    "Missä minä seison, käsityksesi mukaan ? viimeisellä tuomiolla."

    Jokainen vastaa viimeisellä tuomiolla yksin omista teoistaan ja ihan jokainen ihminen on tuolla tuomiolla siloin, kukaan ei voi jäädä kotiin, maan poveen, merten syvyyksiin, eikä mihinkään, vaan Jumalan kutsu tuomiolle on hänen luomisjärjestyksessään sanottu tulevan viimeisenä ennen loppua.

    Äänestä

  • tiedän mitä kirjoitti:

    Jumala pyhitti ja mitä ei, ei sinun siitä tarvitse selittää, mutta miksi hän sen teki, sanoppa se.

    Pyhityksestä sekin Teidän pitää pyhät oleman sillä Mina olen pyhä, sanoi PYHÄ.

    Ja hän samassa persoonassaan, on sanonut, että yhdisteleppä tämäkin Paavalin sanoma avioeroon, ja huoraavaan aviopuolisoon.

    14. Älkäät vetäkö ijestä epäuskoisten kanssa; sillä mitä oikeuden on vääryyden kanssa tekemistä? eli mitä osallisuutta on valkeudella pimeyden kanssa?
    15. Ja mikä sovinto on Kristuksella belialin kanssa? taikka mikä osa on uskovaisella uskottoman kanssa?

    Niin mitä OIKEUDEN on VÄÄRYYTESI kanssa tekemistä?.

    ...Paavali oli Jumalan sanan julistaja Pyhässä Hengessä niin Paavali myös opetti eroasiassa hyvin Jumalan sanan mukaisesti.

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...Paavali oli Jumalan sanan julistaja Pyhässä Hengessä niin Paavali myös opetti eroasiassa hyvin Jumalan sanan mukaisesti.

    Kunhan sen vain ymmärrät.

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...sanoo:

    "Missä minä seison, käsityksesi mukaan ? viimeisellä tuomiolla."

    Jokainen vastaa viimeisellä tuomiolla yksin omista teoistaan ja ihan jokainen ihminen on tuolla tuomiolla siloin, kukaan ei voi jäädä kotiin, maan poveen, merten syvyyksiin, eikä mihinkään, vaan Jumalan kutsu tuomiolle on hänen luomisjärjestyksessään sanottu tulevan viimeisenä ennen loppua.

    sinne luikertelet.

    osoittaakseni sen mistä käsityksesi avioerossa on.

    Kunn ei ole kuin kaksi mahdollisuutta.
    Se sinua kannustava joukkokin on suuri ja kuuluu samaan kastiin.
    Ensimmäisenä on Katolilainen kirkko ja sitten melekein kaikkia maailman Kirkot ja uskonnolliset yhteisöt.
    Ja viimeisenä tulee Lestadiolaisuudet.

    Joten kannatusta sinulla ei asiassa puutu, onnittelen että olet niin valtavan puolesta puhujain joukon saanut.

    Äänestä

  • vain kirjoitti:

    ...uskonkäsityksesi muuttui siitä hetkestä kun tilanne oli kohdallasi ja teit ratkaisun. En saisi olla epäileväinen, mutta en voi sillekään mitään, että taidat syllistää joskus vääriä henkilöitä tai laittaa heille niitä asioita, joita he eivät ole tehneet.

    Ennen syntymääni on ollut joukkoja vähintään yhtä krijavasti tänäkin päivänä ja tulee olemaankin. Teolle Raamattu ei anna mitään oikeutusta, vaan se kuuluu syntinä syntien piiriin ja siten on armon ulottuvilla ja poispyyhittävissä Kristuksen verellä.

    Antajana, no olkoonpa niin tai näin,niin en ole uskoni käsitystä muuttanut avioeron tähden, vaan sen että huomasin asiasta opetettavan aivan omatakeisesti.

    Tosin aloin pari vuotta avioeron jälkeen katsomaan raamatuista mitä siitä siellä sanotaa, ja VAIN sen tähden että' tietäisin oikeuteni sekä velvoitukseni asian yhteydessä.

    Siis että mitä saan tehdä ja mitä en saa tehdä.

    Ja siinä yhteydessä havaitsin ettei meillä opeteta Jumalan sanan jälkeen vaan Paavin sanan jälkeen.

    Äänestä

  • oikeuden kirjoitti:

    ...sinua ja luulit löytäväsi oikeutuksen siihen, mutta salattun on vaikea avautua siite tekojensa oikeutusta hakevalle.

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...sinua ja luulit löytäväsi oikeutuksen siihen, mutta salattun on vaikea avautua siite tekojensa oikeutusta hakevalle.

    Puhua niinkuin jotakin tietäisit, ja sillä sitten pöyhistelet kuin riikinkukko.

    Paa suusi kiinni valhetta puhumasta ja sydämmesi tukitse vääryyttä opettamasta.

    Äänestä

  • viitti kirjoitti:

    Puhua niinkuin jotakin tietäisit, ja sillä sitten pöyhistelet kuin riikinkukko.

    Paa suusi kiinni valhetta puhumasta ja sydämmesi tukitse vääryyttä opettamasta.

    ...että epäilen ja minulla on oikeus epäillä. Totuutena en sitä puhu missään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kukaan kirjoitti:

haluaisi puhua erosta, vain se kaunein siitä avioliitosta, ja vaikeimmat asiat lakaistaan maton alle, rukoilkaamme että taivaallinen Isämme nostaisi ottaisi maton ulos tampattavaksi, ja näin saisi roskat tulla päivänvaloon.

Kyllähän se kelpaa parhaat palat onkia keitosta ja velli jättää toisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu