Kaveri antoi vinkkiä

kun pääsit kotiin? En yhtään ihmettele kertomasi valossa, että tuntuu kuin osa lapsuutta olisi jäänyt elämättä. Niin olen monen kohdalla ajatellut, omanikin, vaikka hän oli pienempi kun hänet täysin laittomin perustein huostaanotettiin. Hänen vapautumisestaan tulee keväällä jo kolme vuotta, mutta ihmettelen monesti, jättikö hirveä kohtelu sijaishuollossa häneen lähtemättömät arvet.

Olen monesti toivonut, että aiheetta huostaanotettujen sukupolvesta nousisi nuoria, jotka jaksavat tuoda kertomuksiaan julkisuuteen. Mutta ymmärrän senkin, että huonot kokemukset haluaa jättää mahdollisimman nopeasti taakseen kun on hyvään kotiin takaisin päässyt.

Mielivalta ja oikeuden puute lapsille ja nuorille ovat jotain ihan järkyttävää näissä asioissa. Ja ei kai meitä vanhempiakaan saisi sillä tavalla kohdella, kuten huostaanottojen yhteydessä usein tapahtuu ja josta sinäkin kerroit. Ehkä sinunkin kohdalla hyvä terapia olisi paikallaan, niin paljon olet joutunut yksin sisälläsi kantamaan.

Vähän aikaa sitten joku nenäkäs kehui täällä lapsellisesti oman elämänsä hallintaa, muka suojana huostaanottoja vastaan tai jotain siihen tyyliin se oli. Mitähän elämän hallintataidoista tuollaiset kokemukset, kuten sinulla, mahtaakaan lapsille ja nuorille opettaa...

Kaikkea hyvää ja kirjoittele jatkossakin, jos jaksat ja ehdit! Tsemppiä iltakouluun!

Mulle tuli kyl mieleen sun kirjoituksesta, että onks sun äitis pakottanu sut kirjottamaan tänne? Toi nimittäin vaikuttaa ihan sellaselta, kauheeta äitis puolustelua. Siis jos oikeesti rupesit lintsaan noin pienien syiden takia ja keikuit ulkona yömyöhään, niin kyllä sä tosiaan tarvitsit apua.

Sun äitis olis kuulunu ottaa sut sisälle, sullehan olis voinu tapahtua mitään vaan kun yksin olit myöhään ulkona! Et siinä sun äitis kyl teki virheen. Ja siinäkin, että sun unettomuuttas olis pitäny hoitaa, eikä vaan antaa olla. Unen puute on haitallista kasvavalle ihmiselle.

Ei se oo mikään selitys laiminlyöntiin että himassa nurkat kiiltelee puhtauttaan. Kyllä henkinen puoli pitää yhtä lailla hoitaa. Kaikkia haukutaan joskus koulussa ja tietyt opet on veemäisiä, mut se pitää vaan kestää. Ei voi tekeytyä raukaksi, sit käy just noin. Vai rupesko kaikki muutki lintsaamaan sun luokalta sen open takia?

Lapset puolustelee aina vanhempiaan, vaikka vanhemmat oliskin täysiä luusereita. Sori vaan, mut toi sun tarinas kuulostaa just siltä, tai sit se on sun mutsis kirjottama... Mä olin huostaanotettuna ja nyt aikuisena oon ymmärtäny, että se oikeesti pelasti mut. Olin jo ihan itsarin partaalla kunnes pääsin perhekotiin. Mutsi teki elämästä helvettiä ku asuin himassa. Oli ihan outoo kun varaäiti esim. halasi... Siis ihanalla tavalla, ihan oikeesti joku välitti musta. Sain elämäni kondikseen pikkuhiljaa, biologisen äitini puoleen en oo ees pierassu moneen vuoteen. Tunteeton p*ska.

Mulla on kans pikkubroidi ja äiti kuulemma hyysää sitä ihan innoissaa. Ostaa sille kaiken mitä se vaa pyytää. Että anteeks vaan ku satuin olemaan tyttäres, ilmeisesti en kelvannu sulle!!

sydämellään "ajattelevan" nuoren kirjoituksia tänne!

Ei ihme, että taustasi huomioiden palstan kirjoitukset varmaan kolahtivat sinulla kohdalleen. Meitä väärän ja laittoman huostaanoton kokeneita on nyky-Suomessa paljon!

AS-lapsen äitinä luulen tietäväni tarkkaan, mitä tarkoitat kertoessasi, että äiti ei meuhkannut esim. nukahtamisvaikeuksistasi (ei ainakaan sinulle, vaikka sisimmässään varmasti kantoi huolta ja ihmetystä). Niin minäkin annoin maalla lapsen olla iltaisinkin kotipihassa varsinkin kesähelteellä kun hän itse sitä halusi. Ja ymmärrän senkin, miksi ilmeisesti mainitsit siitä nimenomaan täällä... tulihan siihen sijaishuollon vastakaikua välittömästi, kuten arvata saattaa ja kuten tavallista on.

Kirjoitat niin lämmöllä äidistäsi, että sitäkin on ilo lukea. Lapseni on nuorempi kuin sinä, mutta hänen suustaan on kuultu jo nyt niin uskomattoman hienoja kommentteja, että ne kuullessaan tämän palstan häirikkö punastuisi häpeästä omia aiheettomia haukkumisiaan.

Jos kohdallasi oli siis kyse jostain neurologian ongelmasta, kuten vihjaat, niin toivottavasti äitisi avustuksella olet saanut siihen apua nyt. Sitä suuremmalla syyllä kokemasi jälkeen! Kuka tahansa lapsi tarvitsisi pitkää normaaliin elämään sopeuttavaa kuntoutusta huonosta sijaispaikasta kotiuduttuaan, mutta sitä suuremmalla syyllä lapsi, joka on aiheetta erotettu rakkaistaan ja sen lisäksi vielä sijoitettu huonoon paikkaan. Järkyttävää!

Kun vihdoin rohkenit kertoa totuuden lintsaamisesta, eikä sinua uskottu, niin et voi kuvitella, miten tuttua tuo toisten puheiden mitätöinti on meille kaikille, jotka olemme viranomaisten mielivaltaa kokeneet! Monesti tuntuukin, että huostaanoton olemattomat "syyt" kasvavat palaveri palaverin jälkeen huostaanottojen kohdalla sitä enemmän silloin, mitä enemmän lakeja rikkovasta mielivallasta on kysymys.

On se melkoista lapsen turvallisuudentunteen rakentamista nähdä kun hyvää vanhempaa kohdellaan huonosti! Ja muka lastensuojelun nimissä! Tietysti osa lapsuutta jää elämättä kun riuhtaistaan kaikki turvallinen pohja pois jalkojen alta.

Toivotaan - koska olet vielä ilmeisesti kovin nuori - että elämäsi aikana ehdit nähdä vielä senkin, että Suomen valtio maksaa korvauksia näistä järkyttävimmistä aiheettomista huostaanotoista, kuten Ruotsissa tapahtui.

Ihanaa, että saat tällä hetkellä pitää yhteyttä sinulle tärkeisiin ihmisiin ja nauttia heidän seurastaan! Sinulle ja myös äidillesi jaksamista!

En ollenkaan ihmettele äiti pelkoa nuoremman sisaruksen kohdalla tuollaisen kokemuksen jälkeen. Hän pelkää tietysti, että velikin pitää sisällään, jos tulee kiusatuksi koulussa, niinhän lapset ikävä kyllä monesti tekevät. Siihen löytyy vastauksia myös rikosuhri-sivustolta, jossa kuvataan sitä käsittämätöntä häpeää, mitä rikoksen uhriksi joutunut monesti kokee. Sillä rikoshan kiusaaminen on, siitä ei päästä mihinkään!

Hienoa, että sait kuitenkin nähdä myös sen, että kaikki viranomaiset eivät ole samanlaisia. Mutta aivan varmasti paljon epäluottamusta yhteiskuntaa kohtaan on sisimpääsi jäänyt, ihme jos niin ei olisi. Hyvä kuitenkin, että et ole menettänyt kykyäsi rakastaa, sillä myönteiset tunteet ovat kaiken eheytymisen alku ja liikkeellepaneva voima. Sinussa on paljon hyvää potentiaalia miten hyvään tasapainoon tahansa!

Koska huostalapsuutta pidetään suomalaisessa virkakoneistossa vanhemmuuden riskitekijänä kehotan vakavasti kaikkia turhan ja väärän huostaanoton kokeneita nuoria, jotka vaan kynnelle kykenevät pitämään meneliä kohtalostaan. Näin on mahdollista saada asennemuutos aikaiseksi ja näille nuorille aikanaan pois niskasta se taakka, minkä valtiovalta on heille sälyttänyt tulevaisuuteen ja oman vanhemmuuden rasitteeksi sitten omille lapsilleen.
Aloittajan kaltaisia tapauksia, liian heppoisin ja liian innokkaasti opettajan ja koulun takia tehtyjä huostaanottoja on maa väärällään. Mielummin on suojattu rehtoria, joka ei ole suojellut oppilasta kiusaamiselta, kuin lasta kiusaamisen seuruaksilta. Vieläkään ei tahti ole muuttunut, mutta onneksi sentään puhutaan.
Virkamiehen suojelu on maassamme edellen ykkösasia, lastensuojelu tulee kaukana, kaukana perässä.

jonkun biovanhemman aikansa kuluksi keksimä provo. Tämäntyyppisiä aloituksia ilmaantuu tänne säännöllisesti ja ne voivat hyvinkin olla saman henkilön sepustuksia.

sarjaan saa tämänkin aloittajan kokemukset laittaa. Sinällään niin turhan takia "hukkaan heitettyjä" vuosia. Järkyttävää on, mitä kiusaaminen on saanut tässä yhteiskunnassa aikaiseksi. Kuinkahan monta täysin henkisesti hajoitettua ihmistä on meidän koululaitos maailmalle saattanut?

Tarinasi kosketti minua syvästi. Oma lapseni on myös kiusaamisen uhri ja tiedän todella tuskan mitä olette joutuneet kokemaan. Tiedän sen voimattoman raivon tunteen kun turhaan yrittää apua hakea, jopa vuosikausia, sitten ainoa apu mitä lopulta saa on huostaanotto.

Meillä tuo kiusaaminen johti lapsen täydelliseen syrjäytymiseen oman ikäisisten seurasta ja lopulta tosi ikävin seurauksin. Kuvioihin tuli mukaan hyväksikäyttäjä, joka välitti lapselle vaikka mitä saadakseen tämän pään sekaisin ja siten helpommaksi uhriksi omiin tarkoitusperiinsä. Tätä vastaan taistelin ja yritin lapselle saada apua ja puhua hänelle järkeä ja vaikka millä konstilla kiskoa tuosta suosta ylös. Pahasti haavoitettu lapsi valitettavasti piti tätä hyväksikäyttäjäänsä ystävänään ja tukijanaan, kaipa tuo illuusio hetkeksi toi tytölle hänen kipeästi kaipaamaa itseluottamuksen tunnetta. Tämä vaihe oli kotona tosi raskasta ja aiheutti paljon erimielisyyksiä kun tyttö tuota hyväksikäyttäjäänsä puolusti ja valehteli hänen puolesta. Pedofiilit ovat tunnetusti hyviä manipuloimaan. Eikä poliisikaan halua tehdä mitään heidän kiinni saamisekseen (ennenkuin on pakko).

Tämä koko episodi kesti useamman vuoden ja tuo viimeisin ja raskain vaihekin lähes vuoden, ennenkuin se loppui kun tytöltä oli mennä henki. Tässä vaiheessa vasta tuli viranomaisten taholta apua, mutta sen lisäksi sitten huostaanotto. Sen aiheellisuudesta voi olla montaa mieltä. Varmaa on kuitenkin se, että niin lähellä kuolemaa ei olisi meidänkään perheessä käyty, jos viranomaiset olisivat toimineet kuten heidän virkansa puolesta kuuluisi tehdä kansalaisia suojellakseen.

Yhteistä kokemusta aloitajan kanssa on meilläkin kauhea perhekoti ja sieltäpäin asioiden valehtelu ja vääristely. Tuli omat kokemukset elävästi mieleen kun kirjoitit tuosta painostuksesta ja valehtelusta sekä perhekodissa kokemasta alistamisesta ja henkisestä väkivallasta. Lienetkö ollut samassa perhekodissa lapseni kanssa, kuulosti niin tutulta tuo tarinasi. Oma lapseni koki aivan samaa ja hänen tuskansa oli sanoinkuvaamatonta kun samalla vielä peloteltiin koulukodilla perhekodin puolelta. Kauhea taistelu käytiin läpi ja monta erilaista tunnetilaa siinä matkan varrella ennekuin lapsi sieltä pois saatiin... ihan samalla tavoin ennen täysi-ikäisyyttä kuten sinunkin tapauksessa.

Yhteistä meille on myös se, että äidin ja tyttären välit ovat olleet hyvät koko ajan. Vaikka meillä käytiin raivokkaita riitoja tuon pedofiilin takia (tai siksi että tyttö hänen puolesta valehteli) niin syvä rakkaus ja aito välittäminen on aina ollut olemassa. Itse koin että nimenomaan tästä erityisesti tuo perhekodin äiti oli kateellinen ja mustasukkainen. Hän pyrki tuhoamaan nimenomaan äidin ja tyttären välit jatkuvalla valehtelulla, valehteli lapselle äidistä aivan kuten sinunkin kohdallasi on käynyt. Kenties sinunkin perhekotiäitiä on ärsyttänyt hyvä suhteesi biologiseen äitiin sekä aito molemminpuolinen välittäminen.

Jokainen (jopa sijaishuolto) tajuaa sen että lämmintä ja aitoa vanhmepi-lapsi suhdetta ei korvata millään sijaishuollolla ja se on varmasti katkera paikka monelle. Nämä hyvistä kodeista ja aiheettomasti huostatut lapset joutuvat sijoituksessa ojasta allikkoon, näin saa tältäkin palstalta lukea tosi usein. Oman lapseni "hoito" oli niin ala-arvoista että en jaksa käsittää kuinka kehtaavat itseään lastensuojelun ammattilaisiksi mainostaa. Olen vakuuttunut, että ainoastaan todella huonoista oloista lähtöisin olevat lapset, jotka ovat käytännössä olleet täysin heitteillä tai vanhempiensa pahoinpitelemiä, pystyvät kokemaan sijoituksessa jotain positiivista. Näin kai se on lastensuojelun perimmäinen tarkoituskin, että ainoastaan tosi huonoista oloista huostataan. Totuus vaan tuntuu olevan toisenlainen ja taitaa ne eniten apua tarvitsevat pudota jopa lastensuojelunkin ulkopuolelle kun on kiire tehdä huostaanottoja mitä ihmeellisimmin perustein aivan tavallisista kodeista esim. koulunkäyntivaikeuksien (usein kiusaamisesta johtuvien) vuoksi.

Tuntuu tosiaan että huostaanotetuille lapsille pitäisi kelvata mitkä tahansa "talliolot" korvaamaan sitä MUKA lapsestaan huolehtimattoman kodin korvikkeeksi. Ero oman kodin ja huonon sijaishuoltopaikan välillä tosiaan traumatisoi normaaleista oloista tulevan lapsen. Omalla tytölläni terapia, sekä hyväksikäytön aiheuttama että perhekodin kauhujen vuoksi, jatkuu vuosikausia. Oletko sinä saanut mitään terapiaa tuon kaiken kokemasi purkamiseksi? Tuli vaan mieleen, että myös äidillesi voisi olla tarpeen keskusteluapu kaiken alistamisen ja vähättelyn aiheuttaman pahanolon vuoksi. Eikä vähäisin pahanolon aiheuttaja ole varmasti ollut se hätä ja huoli minkä tuo epäkelpo sijaishuolto on saanut aikaan kun hän on ollut huolissaan sinun hyvin- tai pikemminkin pahoinvoinnistasi siellä. Itse luulin pahimpana aikana sekoavani kun en jaksanut uskoa todeksi, miten huonolla tasolla lastensuojelu Suomessa oikeasti on.

Hienoa, että olet jaksanut aloittaa opiskelun ja menet elämässä eteenpäin. Katkeraa on varmasti nuo menetetyt vuodet. Oma tyttöni sanoo monesti, että osa lapsuudesta jäi elämättä ja luettelee sitten asioita joita hän ei ole voinut yksinäisyyttään tehdä. Erityisen ikävänä hän kokee aikansa "persekodissa", kuten hän sitä tiettyä perhekotia nimittää. Kaikesta huolimatta hänkin näkee nyt jo oman tulevaisuutensa valoisana ja on erittäin syvällisesti ajatteleva nuori. Hän on myös kaiken kokemansa jälkeen hyvin empaattinen kaikkia heikompiosaisia kohtaan. Samaa empatiaa huomasin tuosta sinunkin kirjoituksesta. Ehkä sen, että itse on kokenut suurta vääryyttä ja sisimmässään tietää mikä on oikein ja mikä väärin, pystyy kääntämään "voitoksi" kun vaan ei katkeroidu.

Äitisi hätä pikkuveljestä on ihan luonnollista sinun kokeman vääryyden vuoksi. Olet todellinen aarre äidillesi kun sanot olevasi tukena jos lastensuojelu yrittää veljellesi samaa kuin sinun kohdalla. Yrittäkää vaan päästä kaiken tapahtuneen yli, vaikka vaikeaa se varmasti on. Meilläkin näitä tapahtuneita mietitään aika usein ja taaksejäänyt tuntuu painajaiselta. Aito rakkaus, huolenpito ja välittäminen sekä avoimet keskusteluvälit auttavat tosi paljon eteenpäin eikä niitä keskustelutuokioita vaihtaisi mihinkään vaikka kipeitä asioita käsitellään.

Tuli vaan mieleen, kun teilläkin on toinen toistenne tuki, niin olisiko mahdollista yrittää saada hyvitystä kokemalleen oikeusteitse? Tämä oli vaan heitto, vaikea tie se varmasti on, mutta joissakin tapauksisa kannattaa. Voi tietysti olla myös paras vaan antaa asioiden olla ja yrittää unohtaa. Tämä on niin kaksipiippuinen juttu. Meillä itsellä on todella raskaat oikeudenkäyntiprosessit takana, kestivät yhteensä kaksi vuotta. Ensin käräjäoikeus ja sitten hovioikeus. Raskasta oli, mutta rikollinen on saatu lain eteen. Tärkeintä tietysti on se että tytöllä menee elämä eteenpäin, mutta on tietyllä tavalla helpompaa kun myös paha sai palkkansa.

Voimia sinulle ja äidillesi, molemmille teille. Elämä menee eteenpäin, vaikka välillä tuntuukin pahalta. Tärkeintä on että teillä on toinen toistenne tuki. Olet niin sympaattisen tuntuinen nuori, että sinusta sitten aikanaan tulee varmasti hyvä vanhempi omille lapsillesi. Olethan saanut kotoasi sen todellisen vanhemmuuden mallin sinua rakastavalta äidiltäsi.

aloituksesta, vaikka pitääkin sisällään kuvauksen viranomaismielivallasta ja väärästä vallankäytöstä, jonka yhtenä suurena kärsijänä on tässä tietysti lapsi. Joku oli huomannutkin, että kirjoituksesta huokuu aidosti koettu elämä ja omakohtaisesti koetut tunteet, mutta silti siinä ei ole sanottavasti mukana negatiivista.

Sanonkin aloittajalle, että lämmin ja hyvä suhde äitiisi on kantanut sinua varmasti huonojen kokemusten ylitse. Yhteiskuntaa kohtaan se tietysti on murentanut perusluottamusta, mutta te voitte nyt vielä tarvittaessa tukea toisianne! Rakkaus parantaa sen vihan ja katkeruuden, mitä laittomasta ja epäoikeudenmukaisesta kohtelusta olisi voinut jäädä. Kyllä tosiaan tekstisi todistaa omasta puolestaan.

Et maininnut siitä, missä asut nykyisin, mutta veikkaisin sinun olevan vielä kotona. Niin minä ainakin olisin vielä sinun sijassasi :)