voi kunpa voisin mennä ajassa takaisin, niin tekisin kaiken eri tavalla. Siitä on kohta vuosi kun huomasin olevani raskaana. Ei käynyt mielessänikään että kyseessä oli aivan oikea lapsi. Ensimmäinen ajatus oli vain abortti. Sain lääkkeellisen keskeytyksen. En oikeestaan edes ymmärtänyt mitä menin silloin tekemään. kotimatkalla ensimmäisen lääkkeenoton jälkeen todellisuus iski vasten kasvoja. Oli aivan hirveää tajuta tekonsa. Soitin samana päivänä vielä sairaalaan ja kysyin voiko mitään olla enään tehtävissä?? Ei ollut. Seuraava aamu oli ilman pahoinvointeja, ajattelin että se oli ainoa hyvä asia tässä. Syntymäpäiväni oli vielä samana päivänä kun `murhasin` oman lapseni. Päätin myöhemmin etten ikinä juhli enää synttäreitäni. Muutama kuukausi tästä eteenpäin halusin uudestaan raskaaksi ja nyt raskaus on jo loppusuoralla. Olen alkanut ajattelemaan tätä abortoitua lastani entistä enemmän ja syyllisyys kasvaa päivä päivältä. Pidän itseäni aivan hirveänä ihmisenä. Neuvolakortissa kummittelee aina teksti:abortti.
Miettikää tarkkaan haluatteko tehdä abortin ja jos vähänkin epäröi, niin silloin se kannattaa jättää tekemättä
miksi
25
677
Vastaukset
- sietääkin ajatella!
Sinällään en ole abortin vastustaja, mutta tyhmyyden vastustaja kyllä olen.
Voisihan sitä ETUKÄTEEN hieman miettiä mihin omat teot johtaa?- keskenmenon kokenut
että nyt syntyvästä lapsestasi tulee sinulle ihan oikea ja rakas ja maailman tärkein ihminen. JOS et olisi tehnyt aborttia, ei tämä uusi ihme olisi koskaan saanut syntyä vaan ehkäpä hän odottelisi edelleenkin siellä munasarjoissasi koska valua vessasta alas.
Tiedän, että nyt kun vauva on vielä mahassa nämä sanat tuntuvat kliseisiltä, mutta odotahan, kun vauva on sylissäsi. Itse olen saanut keskenmenon (ja sittemmin tehnyt abortin yllätysvauvan takia, minkä vuoksi olin liki psykoosin partaalla, koska abortti otti niin koville, mutta en sitä nyt ala tässä märehtimään), jota surin ja paruin, mutta nyt kun keskenmenon jälkeinen hedelmä taapertaa meillä kotona ja ilahduttaa arkeamme, olen osannut kääntää menetyksen positiiviseksi.
Itse uskon jonkinlaiseen taivaaseen, jonne lapset pääsevät kaikki. Jos yhtään lohduttaa, niin siellä taivaassa pienokaisellasi on varmasti paljon mukavampi, kuin täällä maailmassa, jossa on paljon pahaa, kylmää, nälkää, kipua, surua... Vauvasi todennäköisesti leikkii siellä muiden syntymättömien kanssa ja hänellä on kaikki hyvin. Ei abortti ole murha, vaan luopumista rakkaasta perheenjäsenestä. Ei ole omaa tyhmyyttä reagoida, kuten itse reagoit. Abortti on elämää suurempia asioita naisen elämässä, jonka vain täysin tunnevammainen kokee ilman tunnon tuskia!
Paljon voimia ja aurinkoa elämääsi! Tuleva vauvasi tuottaa sinulle kuitenkin vielä niin paljon iloa - ja myös surua, että olet onnellinen, että annoit myös hänelle mahdollisuuden. Kovan hinnan olet maksanut, mutta uskoisin sen tulevan korkojen kanssa takaisin! - niinpä niin
keskenmenon kokenut kirjoitti:
että nyt syntyvästä lapsestasi tulee sinulle ihan oikea ja rakas ja maailman tärkein ihminen. JOS et olisi tehnyt aborttia, ei tämä uusi ihme olisi koskaan saanut syntyä vaan ehkäpä hän odottelisi edelleenkin siellä munasarjoissasi koska valua vessasta alas.
Tiedän, että nyt kun vauva on vielä mahassa nämä sanat tuntuvat kliseisiltä, mutta odotahan, kun vauva on sylissäsi. Itse olen saanut keskenmenon (ja sittemmin tehnyt abortin yllätysvauvan takia, minkä vuoksi olin liki psykoosin partaalla, koska abortti otti niin koville, mutta en sitä nyt ala tässä märehtimään), jota surin ja paruin, mutta nyt kun keskenmenon jälkeinen hedelmä taapertaa meillä kotona ja ilahduttaa arkeamme, olen osannut kääntää menetyksen positiiviseksi.
Itse uskon jonkinlaiseen taivaaseen, jonne lapset pääsevät kaikki. Jos yhtään lohduttaa, niin siellä taivaassa pienokaisellasi on varmasti paljon mukavampi, kuin täällä maailmassa, jossa on paljon pahaa, kylmää, nälkää, kipua, surua... Vauvasi todennäköisesti leikkii siellä muiden syntymättömien kanssa ja hänellä on kaikki hyvin. Ei abortti ole murha, vaan luopumista rakkaasta perheenjäsenestä. Ei ole omaa tyhmyyttä reagoida, kuten itse reagoit. Abortti on elämää suurempia asioita naisen elämässä, jonka vain täysin tunnevammainen kokee ilman tunnon tuskia!
Paljon voimia ja aurinkoa elämääsi! Tuleva vauvasi tuottaa sinulle kuitenkin vielä niin paljon iloa - ja myös surua, että olet onnellinen, että annoit myös hänelle mahdollisuuden. Kovan hinnan olet maksanut, mutta uskoisin sen tulevan korkojen kanssa takaisin!Abortintekijät joutuvat, kuten tälläkin palstalla on huomattu, todellakin kääntelemään asioita mielessään, ihan toisiksi...
En kyllä ymmärrä ajatustasi, jonka mukaan joku (jo olemassa ollut) piti tappaa, jotta joku (jota ei vielä ollutkaan) saisi elää! - mitä järkeä
niinpä niin kirjoitti:
Abortintekijät joutuvat, kuten tälläkin palstalla on huomattu, todellakin kääntelemään asioita mielessään, ihan toisiksi...
En kyllä ymmärrä ajatustasi, jonka mukaan joku (jo olemassa ollut) piti tappaa, jotta joku (jota ei vielä ollutkaan) saisi elää!on syytellä ja rypeä itsesäälissä!? Jos asioita jää liiaksi märehtimään, ei siinä mene kuin mielenterveys - nimim. kokemusta on.
Ap:lla on nyt kaksi vaihtoehtoa: katua ja rypeä siinä itsesäälin suossa, kunnes se suo alkaa upottamaan tai hän voi rämpiä eteenpäin kohti lähintä mätästä. Tehtyä ei saa tekemättömäksi! Syyllisyys ei johda mihinkään! Siksi on parempi kääntää asiat positiivisemmaksi näkökulmaksi. - enpä usko kääntelyihin
mitä järkeä kirjoitti:
on syytellä ja rypeä itsesäälissä!? Jos asioita jää liiaksi märehtimään, ei siinä mene kuin mielenterveys - nimim. kokemusta on.
Ap:lla on nyt kaksi vaihtoehtoa: katua ja rypeä siinä itsesäälin suossa, kunnes se suo alkaa upottamaan tai hän voi rämpiä eteenpäin kohti lähintä mätästä. Tehtyä ei saa tekemättömäksi! Syyllisyys ei johda mihinkään! Siksi on parempi kääntää asiat positiivisemmaksi näkökulmaksi.Ihmisen on turha kieltää totuutta ja alkaa selittelemään itselleen, että näin oli parempi ja toisen lapsen pitikin saada elää ja muuta tuon kaltaista soopaa. Kuplan puhkeaminen on tuollaisella toiminnalla vain ajan kysymys... Aloittajan on paljon parempi myöntää tehneensä virheen ja että olisi ollut parempi antaa sen jo olemassa olleen lapsensa elää. Kun myöntää virheensä ja heikkoutensa itselleen, selittelemättä "tämän paremmuudesta", voi antaa itselleen ne myöskin anteeksi!
- just niin
tyypillistä.. ensin tehään abottti ja -hups, se olikin virhe, ja heti halutaan uudestaan paksuks, ikäänku sillä ois vääryys jotenki hyvitetty! Ois todella terveellinen kokemus tälläsille lastensa elämillä pelleilijöille ettei ihan heti uudestaan tuliskaan...mutta harvemmin elämä on reilua,..ne saa jotka ei edes ansaitse..
- Heittäköön ensimmäisen kive...
Minusta on ihan älytöntä, että täällä puidaan muiden kokemuksia ja lyödään lyötyä! Kuka on oikeutettu arvostelemaan toisen päätöksiä ja katumuksia!? Abortti on niiiiiin henkilökohtainen asia, ettei se ja sen jälkeinen elämä kuulu oikeastaan yhtään kenellekään ulkopuoliselle. Jos ap katuu, niin sitten hän katuu. Abortti on kuitenkin tuntunut hänestä oikealta, silloin kun se on ollut ajankohtainen. Silloin kaikki on tuntunut oikealta, eikä oikeastaan kukaan muu häntä voi syyttää kuin hän itse.
MUTTA kuten tuossa aikaisemmin jo sanoin, hän voi joko rypeä itsesäälissä tai jatkaa elämää. Ei tehtyä saa katumalla tekemättömäksi, eikä päätöksestä kannata tuntea syyllisyyttä. Se on mennyttä.
Hankkikaa naiset omakin elämä, niin ei tarvitse muiden tuskasta hankkia nautintoa! - logiikalla
Heittäköön ensimmäisen kive... kirjoitti:
Minusta on ihan älytöntä, että täällä puidaan muiden kokemuksia ja lyödään lyötyä! Kuka on oikeutettu arvostelemaan toisen päätöksiä ja katumuksia!? Abortti on niiiiiin henkilökohtainen asia, ettei se ja sen jälkeinen elämä kuulu oikeastaan yhtään kenellekään ulkopuoliselle. Jos ap katuu, niin sitten hän katuu. Abortti on kuitenkin tuntunut hänestä oikealta, silloin kun se on ollut ajankohtainen. Silloin kaikki on tuntunut oikealta, eikä oikeastaan kukaan muu häntä voi syyttää kuin hän itse.
MUTTA kuten tuossa aikaisemmin jo sanoin, hän voi joko rypeä itsesäälissä tai jatkaa elämää. Ei tehtyä saa katumalla tekemättömäksi, eikä päätöksestä kannata tuntea syyllisyyttä. Se on mennyttä.
Hankkikaa naiset omakin elämä, niin ei tarvitse muiden tuskasta hankkia nautintoa!toisen ihmisen tappaminen olisi 'henkilökohtainen asia'? Ja miksei muka kuulu yhteiskunnalle (meille kaikille) kun se kerran siitä maksaa?
- että itse näet asian noin
logiikalla kirjoitti:
toisen ihmisen tappaminen olisi 'henkilökohtainen asia'? Ja miksei muka kuulu yhteiskunnalle (meille kaikille) kun se kerran siitä maksaa?
Jos olet sitä mieltä, että abortti kuuluu koko yhteiskunnalle, päätös kuuluisi koko yhteiskunnalle, ja sen tekemisestä tai tekemättä jättämisestä kuuluisi tuon logiikan mukaan suorittaa kansan äänestys. Ihmisen tappaminen on eri asia, kuin perhesuunnittelu, johon abortti myös kuuluu ja perhesuunnittelu on jokaisen pariskunnan henkilökohtainen asia. Mikään ehkäisy ei ole satavarma, ja mikään ajankohta ei ole se absoluuttisen paras perheen lisäykselle! Tällöin on tehtävä valintoja, jotka eivät välttämättä ole maailman helpoimpia.
MIKSI abortti on yhteiskunnan muodostama tabu ja kaikkien pitäisi tehdä lapsia maailman tappiin asti!? Mielestäni on parempi tehdä vaikeita päätöksiä, kuin tehdä lisää ei-toivottuja kansalaisia. - mietippä
että itse näet asian noin kirjoitti:
Jos olet sitä mieltä, että abortti kuuluu koko yhteiskunnalle, päätös kuuluisi koko yhteiskunnalle, ja sen tekemisestä tai tekemättä jättämisestä kuuluisi tuon logiikan mukaan suorittaa kansan äänestys. Ihmisen tappaminen on eri asia, kuin perhesuunnittelu, johon abortti myös kuuluu ja perhesuunnittelu on jokaisen pariskunnan henkilökohtainen asia. Mikään ehkäisy ei ole satavarma, ja mikään ajankohta ei ole se absoluuttisen paras perheen lisäykselle! Tällöin on tehtävä valintoja, jotka eivät välttämättä ole maailman helpoimpia.
MIKSI abortti on yhteiskunnan muodostama tabu ja kaikkien pitäisi tehdä lapsia maailman tappiin asti!? Mielestäni on parempi tehdä vaikeita päätöksiä, kuin tehdä lisää ei-toivottuja kansalaisia.miksi kansanäänestystä ei ole koskaan järjestetty.. nykynen laki ois jääny säätämättä!
- 1977
mietippä kirjoitti:
miksi kansanäänestystä ei ole koskaan järjestetty.. nykynen laki ois jääny säätämättä!
...koska kyseessä on asia, josta ei voi laittaa maallikkoja päättämään.
Eli tässä maassakin tehdään paljon lakeja, jotka asiantuntijat alustavat, pohtivat viimeiseen saakka ja esittävät päättäjille, jotka perehdytetään asiaan juurta jaksaen. Eli päätöksen tekijät ovat varmasti tietoisia kolikon kaikista puolista päätöstä tehdessään.
Kansanäänestyksen järjestäminen jostain terveydenhuoltoon liittyvästä asiasta olisi erittäin työlästä, sillä ensin pitäisi taata koko äänestäjä joukon riittävä lääketitteellinen asiantuntemus.
Televisioista tulee paljon eduskunnan kyselytunteja. Oletko koskaan seurannut? Ne on juuri niitä tapahtumia, joissa meidän päättäjät pohtivat asioita joista päättävät monilta kanteilta, kuunnellen muidenkin kantteja. Ennen minkään lain laatimista käydään keskusteluja tunti tolkulla ja asiantuntijat käyttävät puheenvuoroja, kyseenalaistetaan ja pohditaan, välillä huudetaan ja haukutaan... Jos et ole koskaan seurannut asiasta käytävää kesksutelua, et ole esimerkiksi seurannut kiinteästi kyselytunteja, niin miten ihmeessä sinut voitaisiin laittamaan päättämään asiasta? Ei mitenkään... Jos sinä seuraat ja tiedät asiasta josta haluat äänestää, niin mites sitten naapuirisi isäntä, joka ei ole koskaan edes asiaa ajatellut, miten hänet voitaisiin laittaa päättämään asiasta josta hän ei tiedä mitään?
Kansanäänestyksen tarkoitushan ei olisi kysyä kansalaisten mielipidettä abortista, vaan kansanäänestyksen tavoite olisi ilmeisesti laatia laki raskaudenkeskeytyksestä? Silloin ei vastata vain oman mielipiteen pohjalta vaan silloin ratkaistaan ihmisten kohtaloita konkreettisesti: vaikka vastustan mielipiteenä aborttia, haluanko abortin kriminalisoinnin, joka tietää naisten turvautumista puoskarointiin, joka tietää huostaanottojen lisääntymistä, joka tietää naisten mielenterveysongelmien lisääntymistä, joka tietää ihmisoikeuksiemme supistamista, joka tietää monissa tilanteissa pakkohoitoa... - eli...
1977 kirjoitti:
...koska kyseessä on asia, josta ei voi laittaa maallikkoja päättämään.
Eli tässä maassakin tehdään paljon lakeja, jotka asiantuntijat alustavat, pohtivat viimeiseen saakka ja esittävät päättäjille, jotka perehdytetään asiaan juurta jaksaen. Eli päätöksen tekijät ovat varmasti tietoisia kolikon kaikista puolista päätöstä tehdessään.
Kansanäänestyksen järjestäminen jostain terveydenhuoltoon liittyvästä asiasta olisi erittäin työlästä, sillä ensin pitäisi taata koko äänestäjä joukon riittävä lääketitteellinen asiantuntemus.
Televisioista tulee paljon eduskunnan kyselytunteja. Oletko koskaan seurannut? Ne on juuri niitä tapahtumia, joissa meidän päättäjät pohtivat asioita joista päättävät monilta kanteilta, kuunnellen muidenkin kantteja. Ennen minkään lain laatimista käydään keskusteluja tunti tolkulla ja asiantuntijat käyttävät puheenvuoroja, kyseenalaistetaan ja pohditaan, välillä huudetaan ja haukutaan... Jos et ole koskaan seurannut asiasta käytävää kesksutelua, et ole esimerkiksi seurannut kiinteästi kyselytunteja, niin miten ihmeessä sinut voitaisiin laittamaan päättämään asiasta? Ei mitenkään... Jos sinä seuraat ja tiedät asiasta josta haluat äänestää, niin mites sitten naapuirisi isäntä, joka ei ole koskaan edes asiaa ajatellut, miten hänet voitaisiin laittaa päättämään asiasta josta hän ei tiedä mitään?
Kansanäänestyksen tarkoitushan ei olisi kysyä kansalaisten mielipidettä abortista, vaan kansanäänestyksen tavoite olisi ilmeisesti laatia laki raskaudenkeskeytyksestä? Silloin ei vastata vain oman mielipiteen pohjalta vaan silloin ratkaistaan ihmisten kohtaloita konkreettisesti: vaikka vastustan mielipiteenä aborttia, haluanko abortin kriminalisoinnin, joka tietää naisten turvautumista puoskarointiin, joka tietää huostaanottojen lisääntymistä, joka tietää naisten mielenterveysongelmien lisääntymistä, joka tietää ihmisoikeuksiemme supistamista, joka tietää monissa tilanteissa pakkohoitoa...nykylaki voi olla vaikka kuinka kaukana kansan todellisesta tahdosta, moraalikäsityksistä puhumattakaan! No, senhän takia se aikanaan tälläseks säädettiinkin, vielä suuremman pahan (kulujen) välttämiseks.
- 1977
eli... kirjoitti:
nykylaki voi olla vaikka kuinka kaukana kansan todellisesta tahdosta, moraalikäsityksistä puhumattakaan! No, senhän takia se aikanaan tälläseks säädettiinkin, vielä suuremman pahan (kulujen) välttämiseks.
Laki ei ole kaukana kansan tahdosta.
Suurin osa suomalaisita ei tahdo esimerkiksi noita asioita joita luetteilin, eli huostaanottojen lisääntymistä, naisten mielentervys ongelmien lisääntymistä, puoskarointia jne.
Mutta kaukana se voi olla kansa mielipiteistä.
Mielipide saa olla kullakin, mutta sitten kun ajetaan kansan parasta, niin sitten ajatellaan jotain aivan muuta kuin mielipiteitä.
Miedän päätäjistä, eli niistä ihmiistä jotka ovat joutuneet työnsä pohjaltakin tutustumaan abortteihin joka laidalta, selvästi abortti vastaisin lie Päivi Räsänen? Timo Soinin asiantuntemuksesta minulla ei ole hajuakaan. Räsäsen mielipide on selvästi abortin vastainen. Mutta onko hän laatimassa lakeja, jotka kieltäisivät abortin? Ei ole. Hän ei missään nimessä kriminalisoisi aborttia, vaikka hänen henkilökohtainen vakaumuksensa olisikin abortin kieltämisen kannalla. Hänellä on velvollisuus ajatella kansan parasta päätöksiä tehdessään, ei omaa mielipidettään...
Ja koska kansalaisilla ei ole tuollaista velvoitetta, vaan kansa saisi vouhkata äänestysuurnilla vain mielipiteensä perusteella, kansaa ei voida laittaa päättämään.
- 1977
Koetapa miettiä asioiden positiivisia puolia välillä
On ok, tunnet syyllisyyttä ja tottakai saat sitäkin tuntea, kunhan pidät huolen, että jos liikaa, niin menet hakemaan apua.
Mutta ajattele asiaa omaa kasvuasi vasten. Jos et olisi tehnyt aborttia,e tä varmaan olisi koskaan miettinuyt monia asioita, jotka ovat tehneet sinusta tämän ihmisen joka sinä olet nyt. Kun haava tulee, niin nahka on paksumpi siten jatkossa siitä kohden...
Yksi asia jota abortti tekee aivan taatusti jokaiselle on että se laittaa pohtimaan itseään. Siinä itsetuntemus kasvaa. Aina se ei ole psotiivista, jos aborttiin alkaa kokoea negatiivisesti, kuten sinä, mutta et voi väittää,e ttä et tunne itseäsi nyt parremmin ja Itse tunnonkasvu on aina vain positiivista. Olet miettinyt oamaa suhdettasi omaan lapseen ja äitiyttä aivan eri tavoin, kuin on äiti joka ei ole koskaan joutunut miettimään. Sinä oelt punninnut oman suhteesi omiin lapsiisi huomattavasti syvällisemmin, kuin keskivertoäiti, joka vain tekee lapsen, koska kuuluu tehdä, koska on nainen...- Nainen lapsekas
Ei nainen ainoastaan sen vuoksi tee lasta/lapsia, että kun se kuuluu, ei vaan on täysin luonnollista perustaa perhe, tehdä kumppanin kanssa lapsi, synnyttää sekin on luonnollista ja kokea vanhemmuus.
Oletko kuullut sanaa äidinrakkaus, se on niin voimakas tunne, että suojelee lastaan kuin leijona kaikelta pahalta. - Sinähän 1977 et pitänyt vau...
Nainen lapsekas kirjoitti:
Ei nainen ainoastaan sen vuoksi tee lasta/lapsia, että kun se kuuluu, ei vaan on täysin luonnollista perustaa perhe, tehdä kumppanin kanssa lapsi, synnyttää sekin on luonnollista ja kokea vanhemmuus.
Oletko kuullut sanaa äidinrakkaus, se on niin voimakas tunne, että suojelee lastaan kuin leijona kaikelta pahalta.Siksi siis tuo halveksiva suhtautuminen naisiin, jotka uskaltavat synnyttää olla hoitovapaalla ja nauttia perhe-elämästä.
Kerroit, ettet pidä vauvoista, etkä halua niitä syliisi, vaikka ystävättäret niitä sinulle tyrkyttävät???????????????????????????? - miten menekin nyt
Nainen lapsekas kirjoitti:
Ei nainen ainoastaan sen vuoksi tee lasta/lapsia, että kun se kuuluu, ei vaan on täysin luonnollista perustaa perhe, tehdä kumppanin kanssa lapsi, synnyttää sekin on luonnollista ja kokea vanhemmuus.
Oletko kuullut sanaa äidinrakkaus, se on niin voimakas tunne, että suojelee lastaan kuin leijona kaikelta pahalta.ihan asian ohi! Jos teillä pilkun nussijoilla ei ole muuta tekemistä, niin jättäkää kommentoimatta. Turhaan te täällä vauhkootte! Lähtekää pihalle, kun tuo arskakin paistaa.
- On se sellainen voima
miten menekin nyt kirjoitti:
ihan asian ohi! Jos teillä pilkun nussijoilla ei ole muuta tekemistä, niin jättäkää kommentoimatta. Turhaan te täällä vauhkootte! Lähtekää pihalle, kun tuo arskakin paistaa.
taisi sattua sana äidinrakkaus.
- koska en ole 1977
On se sellainen voima kirjoitti:
taisi sattua sana äidinrakkaus.
ja minulla on jo 3 ihanaa lasta. Olen vain yksi niitä realisteja, jotka ajattelivat muitakin kuin sitä syntymätöntä. Tietenkin ikävä on suunnaton, mutta tähän elämän tilanteeseen ei ollut pienen hyvä syntyä. Näin ap:kin on ajatellut abortin tehdessään ja jälkeen päin miettinyt toisin.
- 1977
Nainen lapsekas kirjoitti:
Ei nainen ainoastaan sen vuoksi tee lasta/lapsia, että kun se kuuluu, ei vaan on täysin luonnollista perustaa perhe, tehdä kumppanin kanssa lapsi, synnyttää sekin on luonnollista ja kokea vanhemmuus.
Oletko kuullut sanaa äidinrakkaus, se on niin voimakas tunne, että suojelee lastaan kuin leijona kaikelta pahalta.Se että koska on nainen ja naisen kuuluu tehdä lapsi, on aivan synonyymi sen kanssa, että on luonnollista tehdä lapsi.
Luonnollisia asioita tulee tehtyä vain koska ne on luonnollisia, sen syvällisemmin pohtimatta.
Aloittaja on kuitenkin kyseenalaistanut sen luonnollisuuden ja hänen perustelunsa tehdä lapsi on parempi kuin niiden jotka tekevät vain luonnostaan. - 1977
Sinähän 1977 et pitänyt vau... kirjoitti:
Siksi siis tuo halveksiva suhtautuminen naisiin, jotka uskaltavat synnyttää olla hoitovapaalla ja nauttia perhe-elämästä.
Kerroit, ettet pidä vauvoista, etkä halua niitä syliisi, vaikka ystävättäret niitä sinulle tyrkyttävät????????????????????????????...lapsi on siis minulle vähän suurempi kokonaisuus kuin vauva.
Jos ten joskus lapsen, niin teen sen täysin tietoisena, että se on muutakin kuin vauva elämänsä aikana. - 1977
1977 kirjoitti:
...lapsi on siis minulle vähän suurempi kokonaisuus kuin vauva.
Jos ten joskus lapsen, niin teen sen täysin tietoisena, että se on muutakin kuin vauva elämänsä aikana.Minä en missään nimessä miettisikään sitä olenko joskus valmis äidiksi, jos oma lapsi olisi vain sama kuin vauva.
Se juttu mistä lapsista pidän, on että ne kasvavat ja kehittyvät. Ainut juttu mitä pitäisin syynä, että itse tekisin lapsen, on että pääsisin itse kasvattamaan ja kehittämään ihmistä. Pidän jo sanotaan melko vlamiista ihmisistä, eli jo yli kymmenvuotiaiden kanssa olemisesta nautin, mutta ennenkaikkea minä nautin aikuisten kanssa tekemisissä olemisesta. Ehkä juuri siksi pidän ajatuksena ennenkaikkea aikuisista, että työskentelen lasten ja nuorten parissa, joten sen kiintiön saan täyteen työssä, vapaa-ajalla hakeudun mielumin aikuiseeen seuraan. Jos työskentelisin aikuisten parissa, niin ehkä sitten nuo sukulaisten yli kymmenen vuotiaat tenavat olisivat enemmän osa vapaa-aikaani.
- kirjoituksestasi
Kiitos avoimesta kirjoituksestasi. Tarinasi oli tosi surullinen, mutta se että ymmärrät tehneesi väärin osoittaa, että sinulla on vielä omatunto ja sydän. Kristillisen uskon pohjalta haluan sanoa sinulle Raamatun sanoin:"Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat tulevat lumivalkoisiksi." Meidän Jumalamme on ainoa, joka on sovittanut kaikki pahat tekomme oman poikansa verellä. Syntymätön lapsesi on Jumalan käsissä. Jumala voi todellisesti pyyhkiä pois syntimme ja syyllisyytemme. Ja mikä parasta hänen omansa saavat kohdata rakkaansa ikuisuudessa.
Voisitko ajatella, että kertoisit tarinasi vaikkapa jonkin perhelehden yleisönosastolla? Se voisi pelastaa monta lasta.- pelastaisi myös
monta äitiä:-/. Ja missä niille lapsille olisi isiä??? Toisekseen: ei mun neuvolakortissa lue, että abortti. Lukee raskauksien määrä. Samalla tavalla, kuin lukee sillä, joka on saanut keskenmenon.
- missä on
pelastaisi myös kirjoitti:
monta äitiä:-/. Ja missä niille lapsille olisi isiä??? Toisekseen: ei mun neuvolakortissa lue, että abortti. Lukee raskauksien määrä. Samalla tavalla, kuin lukee sillä, joka on saanut keskenmenon.
useampia raskauksia kuin synnytyksiä, on koodi keskenmenosta tai abortista..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h644231- 674181
Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1072900Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv552782Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.551992Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p211989Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151669- 321503
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1091343- 1801271