Meillä on sellainen tilanne, että avomieheni äiti omistaa Helsingin taajama-alueella tontin, johon olemme ajatelleet tehdä osalle hallinnonjakosopimuksen. Olemme ajatelleet rakentaa tontille erillistalon (anopin tontilla on jo okt), koska rak.oikeutta on vielä riittävästi.
Miten asian kanssa olisi järkevintä menetellä eli antaako anoppi osan tontistaan ennakkoperintönä avomiehelleni, lahjana, vai myy sen? Tontin vuokraaminen ei ole vaihtoehto, koska sitä tarvitaan lainan vakuutena.
Jos tontin omistajuus menee tavalla tai toisella puhtaasti avomiehelleni, niin mites sitten tontille rakennettavan talon omistussuhteet menevät? "Hallitseeko" tontin omistaja myös rakennusta automaattisesti? Kyseessä on kuitenkin yhdessä rakennettava talo, jonka kulut menevät 50/50 ja niin myös kirjataan papereihin, verottajalle yms. Lähinnä olen huolissani (luonnollisesti) omasta osuudestani, että onko mulla siihen mitään määräysvaltaa tms. jos avokki omistaa tontin?!!
Mahdollisessa erotilanteessa ei olisi kovin hauskaa jäädä lasten kanssa kodittomaksi, jos talo jäisi tontin omistajuuden tai jonkin muun syyn takia avokille. Itselläni ei muutoin ole millään tapaa mitään intressiä tonttia kohtaan, mutta en halua olla heikommassa asemassa avomieheeni nähden koko kiinteistön osalta.
Niin kyseessä on siis Hgin taajama, jossa maan hinta on suht' korkea, mutta kyseessä on vain ehkä 350m2:n verran maata.
Ja pliis, asiallisia (rautalanka)kommentteja sitten kiitos. Ollaan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä :)
Tontti sukulaiselta, mitä tehdä?
13
1945
Vastaukset
- no johan on
En sitten millään pysty ymmärtämään että ensin tehdään kakarat, sitten otetaan aivan järjetön laina ja rakennetaan yhdessä talo, sen jälkeen tehdä 20 sopimusta mikä määrittelee testamentin ohella omaisuudenjaosta..
Tiedätkö, se on se 20 min elämästäsi ja koko asia on hoidettu. Pikainen käynti maistraatissa vihittävänä eikä tartte moisilla ongelmilla päätään vaivata.
Ja sitten kun se ero tulee niin sen virallisen avioeron saa huomattavasti helpommalla kuin niiden kaikkien asiakirjojen uudelleenkirjoittamisen ja tappelun omaisuudesta, lapsien huoltajuudesta puhumattakaan. Huh. Miettikää nyt vähän!- ensirakentaja
lasten huoltajuudet on jo osoitettu paperilla eikä avioliitto kiinnosta meitä kumpaakaan, ei aleta jonkun talon takia menee naimisiin. Asuntolainaakin meillä on ollut jo kymmenkunta vuotta eli on tässä jo yhdessä kaikkea koettu, mutta nyt ollaan vaan uuden haasteen edessä. Kiitos kommentista kuiteskin.
- tällä kertaa
Vaikken asiaa ihan noin sanoisikaan kuin eka vastaaja, niin onhan avioliitto yksi vaihtoehto. Tosin jos sitten tekisittekin avioehdon, niin taas pitäisi miettiä nämä samat kuviot.
Tärkeintä sinun on muistaa, että ainakaan toistaiseksi avoeron sattuessa ei mitään tasinkoja tunneta. Mikä on miehen nimissä, on hänen ja sellaisen omaisuuden suhteen sinä erotilanteessa olisit täysin ulkopuolinen. Tästä taas ainakin oman ajatteluni mukaan seuraa selkeästi, että jos avoliitossa molemmat laittavat rahaa johonkin yhteiseen investointiin, niin omistajuuspaperissa pitää olla molempien nimet. Kiinteistöjen osalta tähän liittyy kaikki lainhuudatukset sun muut. Muuten toinen tulee rahoittaneeksi toisen omaisuuden kartuttamista, eikä itse saa ehkä erotessa mitään.
Jos tontti voidaan siirtää avokkisi nimiin, niin miksi ei yhtä hyvin teidän molempien nimiin? Sinä tietysti joutuisit osuudestasi maksamaan, avokki joko maksaisi tai saisi omansa ennakoperintönä tai lahjana. Luulen, vaikken tiedä, että ongelmia on kuitenkin odotettavissa, jos joskus joudutte pohtimaan näitä omistusjuttuja, ja mies yksin omistaa maapohjan talon alla.
Minä melkein suosittelisin, että kun tuollaista kommervenkkiä suunnittelette avoliitossa, kannattaisi sinun konsultoida jotain juristia asiasta. Hintaa sille tietysti hiukan tulee, mutta ehkä se kannattaa paremmin kuin lähteä sokkona veikkaamaan jotain, ja huomata, että jokin lakitekninen juttu muuttikin kokonaisuuden omalta osaltasi vallan muuksi. - paras vaihtoehto
kyllä sen vuokraoikeuden voi aivan hyvin pantata ja sitä ja taloa vastaan saa lainaa. Sopimus vaan molempien nimiin samoin lainat niin talo on molempien yhteinen.
Ja vuokra täytyy määritellä oikein eli käypään tasoon. Jos talo menee vasaran alle saa tontin omistaja oikean tuoton tontistaan. Vuokraa ei tarvitse periä jos haluaa avustaa teitä ja se on verovapaata tukea.- ensirakentaja
Eli jos päädytään vuokrasopimukseen, niin mitä tarkoitit tuolla käyvällä tasolla...voisitko hieman avata asiaa lisää? Ja kuka sen käyvän tason sitten keksii, itse vai? Voiko tontin vuokran tosiaan jättää perimättä, ettei siitä myöhemmin tule ongelmia jollekulle?
Ollaan kaiken kohelluksen ja selvittelyn takia alettu miettiä tota tontin vuokraamista, voiko vuokra-ajaksi laittaa ihan mitä huvittaa? - verottajalta että
ensirakentaja kirjoitti:
Eli jos päädytään vuokrasopimukseen, niin mitä tarkoitit tuolla käyvällä tasolla...voisitko hieman avata asiaa lisää? Ja kuka sen käyvän tason sitten keksii, itse vai? Voiko tontin vuokran tosiaan jättää perimättä, ettei siitä myöhemmin tule ongelmia jollekulle?
Ollaan kaiken kohelluksen ja selvittelyn takia alettu miettiä tota tontin vuokraamista, voiko vuokra-ajaksi laittaa ihan mitä huvittaa?sukulaiselta ei tarvitse periä vuokraa vaikka sopimus on olemassa. Tällöin vuokraajalle ei tule verottavaa tuloa.
Sopimus pitää tehdä oikein että sen voi kiinnittää eli rekisteröidä ja se käy lainan vakuudeski. Laina-aika vaatimus muistaakseni 50 vuotta. Sopimuksen voi itse tehdä ja rekisteröidä lainaa varten. Käy luonnoksen kanssa pankissa.
Vuokraksi laitetaan esim 4 tai 5 % tontin käyvästä myyntihinnasta. Tämä vuokra tulee omistajalle tulona jos tontti siirtyy esim pakkohuutokauppasa kolmannelle osapuolelle.
Katso vuokran suuruus kuntasi tarjoamista vuokratonteista. - voi sitten
verottajalta että kirjoitti:
sukulaiselta ei tarvitse periä vuokraa vaikka sopimus on olemassa. Tällöin vuokraajalle ei tule verottavaa tuloa.
Sopimus pitää tehdä oikein että sen voi kiinnittää eli rekisteröidä ja se käy lainan vakuudeski. Laina-aika vaatimus muistaakseni 50 vuotta. Sopimuksen voi itse tehdä ja rekisteröidä lainaa varten. Käy luonnoksen kanssa pankissa.
Vuokraksi laitetaan esim 4 tai 5 % tontin käyvästä myyntihinnasta. Tämä vuokra tulee omistajalle tulona jos tontti siirtyy esim pakkohuutokauppasa kolmannelle osapuolelle.
Katso vuokran suuruus kuntasi tarjoamista vuokratonteista.käydä, kun tontin vuokraajasta aika jättää? Eikö hänen perillisensä peri automaattisesti tontin? Silloinhan tontti siirtyy tämän toisen omistukseen, eikä aloittajalla ole mitään jakoa tonttiin... Niin ja entä jos perijöitä on enemmänkin kuin tämä avopuoliso?
- eli sen tontti
voi sitten kirjoitti:
käydä, kun tontin vuokraajasta aika jättää? Eikö hänen perillisensä peri automaattisesti tontin? Silloinhan tontti siirtyy tämän toisen omistukseen, eikä aloittajalla ole mitään jakoa tonttiin... Niin ja entä jos perijöitä on enemmänkin kuin tämä avopuoliso?
vuokrasopimuksineen on kuolinpesässä ja sen perii se joka perii. Se on arvopaperi joka tuottaa kohtuu hyvin omistajalleen.
Mutta talo on ja pysyy sillä tontilla sen 50 vuoden vuokra-ajan.
Muistanko oikein, oli iso tontti eli sen voinee jakaa noin tonnin kuluilla ja vuokraja voi ottaa sen perintönä itselleen helpommin.
Et voi sille mitään että tontti voi olla kokonaan toisen oma mutta talo sillä on puoliksi molempien omaisuutta. Vuokrasopimus pitää tehdä molempien nimiin tällöin
rakennuslupakin tulee molempien nimiin. Et nimittäin voi olla luvanhakijana vieraalle tontille.
- there
Olen itse ollut aivan samassa tilanteessa kuin sinä nyt. Pohdittavaa riitti, asiaan liittyy paljon näkökulmia, joita ei välttämättä ihan heti tule mieleenkään. Tuossa edellä nimim. tämmöisiä tälläkertaa (vaimitensenytmeni?) toi esille miettimisen arvoisia juttuja ainakin minun mielestäni.
No, me avioiduimme ilman avioehtoa. Jonkin ajan kuluttua tontti lahjoitettiin meille molemmille 50/50 ja lainhuudatus molempien nimiin. Minä en suostunut siihen, että tontti olisi tullut ainoastaan mieheni nimiin. Miksi sinunkaan pitäisi, jos kerran yhdessä rakennatte ja maksatte talon? Sääli, että suhtaudutte avioliittoon kielteisesti. Ei siinä mitään, avoliittokin on mielestäni ihan ok, mutta tässä teidänkin tapauksessa avioituminen olisi sinun kannaltasi tod.näk. ihan järkevää. Tämän jälkeen tontti voitaisiin lahjoittaa teille molemmille, ja maksaisitte veroja vähemmän kuin avoparina.
Ottaisin sinuna yhteyttä pätevään lakimieheen, ennenkuin varsinaisesti ryhdytte ns. tuumasta toimeen. Ota tarkasti selvää (siis asiantuntijalta) mihin olet ryhtymässä, jos avokkina alat rakentaa taloa toisen omistamalle tontille.
Edellä joku taisi jo kysyäkin, että jos tontti ollaan siirtämässä avokkisi nimiin, niin miksei sitä voida siirtää teidän molempien nimiin? Niin, miksei? Tuosta vuokraamisesta vielä, vaikuttaa kaikista monimutkaisimmalta mahdolliselta vaihtoehdolta minun mielestäni. Tätä kannattanee varsinkin selventää vielä joltakin joka oikeasti tietää asiasta...
No, tämä oli tässä, en tiedä saitko mitään apua. Toivon kuitenkin teille mitä parhainta rakennusprojektia, asiat varmasti selkiintyvät ja ratkevat johonkin suuntaan. Mielestäni olet kypsä jä järkevä ihminen, kun "ymmärrät" pohtia tällaisia asioita ennalta, ihan jokainen ei edes tule ajatelleeksi näitä asioita -ajoissa-- ainut varma
keino välttyä tässä vaiheessa sitomasta rahaa tonttiin. Kaupat ja lahjat vie rahaa ja aiheuttaa ongelmia kenelle myydään ja kuka maksaa ja kuka lainaa jne. Ja kaikki se on pois rakennusrahasta.
Vuokrasopimuksella saa rakennusluvan, lainat ja 50 vuoden varmuuden tontista.
Tosin lopullinen tontin omistaja selviää vasta perinnönjaon jälkeen ja jos perillisiä on paljon niin sotkuja voi tulla. Tosin asuminén on aina turvattu sillä vuokrasopimuskella.
- pantatessa
vakuusarvoksi kelpaa 60 %, omasta tontista 70 %. Tietysti pankeissa voi olla vähän eroja.
- avioliitto!
"Sääli, että suhtaudutte avioliittoon kielteisesti. Ei siinä mitään, avoliittokin on mielestäni ihan ok, mutta tässä teidänkin tapauksessa avioituminen olisi sinun kannaltasi tod.näk. ihan järkevää. Tämän jälkeen tontti voitaisiin lahjoittaa teille molemmille, ja maksaisitte veroja vähemmän kuin avoparina."
Itsekin talon rakentamista suunnittelevana suosittelen ehdottomasti samaa. Avioliitto on nimenomaan ja ennenkaikkea TALOUDELLINEN sopimus. Avioliittolainsäädännön etuja ja turvaa ei ole mahdollista saavuttaa muulla kuin avioliitolla.
Miksi ette sitä solmisi? Asia on nopeasti maistraatissa hoidettu. Oman sukunimensäkin voi nykyään pitää, jos se siitä on kiinni.
Outoa että vastustat, itse taas sinun tilanteessasi en suostuisi koko hommaan jos mies ei olisi edes avioliittoa valmis solmimaan. (Nimenomaan taloudellisista syistä.) - Tonttu
Selvitä ehdottomasti tämä asia esim. pankin lakimiehen kanssa, (joka ilmeisesti laatii teille myös laina- ym. paperit.) Joku puolituttu kaupanvahvistaja ei välttämättä kaikkia lakikiemuroita huomaa(itsestä nyt puhumattakaan) mitä omistus- yms. ennakkoperintäjuttuihin liittyy. Nämä talo- ja maakaupat on muutenkin vähän kimurantimpia kuin esim. irtaimiston tai koneiden myynti, varsinkin jos siihen liittyy vielä em. anopin kanssa tehtäviä sopimuksia. (anoppeja mitenkään boikotoimatta!) Talon omistukseen sinulla lienee selkeästi ½/½ oikeus mutta varma on varmaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750