Sairastin elokuussa pahan keuhkokuumeen, jonka takia olin viikon sairaalahoidossa. Kolmen viikon kuluttua kontrollissa tulehdusarvot ja keuhkokuvat olivat ok. Siltikään paksun liman tulo, joka oli vaivana sairaalasta lähtien, ei ole edelleenkään loppunut. Astmahoitajalla olen ollut ja puhalluskokeet olen tehnyt. Ne olivat ok. Yleislääkärillä olen juossut YTHS:llä eikä mitään selviä.
Olen nyt puoli vuotta nieleskellyt, yskinyt, ja räkinyt. Kun olen lenkillä, räkiä pitää jatkuvasti. Kun olen liikkumatta, on jatkuvasti nieleskeltävä. Kun poljen pyörällä luennolle, on pysähdyttävä aina kesken matkan räkäisemään. Ahdistavaa, kun ilma ei koskaan kulje kunnolla liman takia. Lima vaikeuttaa puhumista ja puheeni on toisinaan epäselvää.
Tänään pääsin terveydenhoitajalle, jolta kysyin apua, kun yleislääkärin kanssa asia ei etene yhtään. Neuvoi varaamaan ajan astmalääkärille, joka kuulemma saattaisi helpommin antaa lähetteen keuhkopolille. No ajan saikin sitten vasta kuukauden päähän ja pelkään, etten sitten edes pääsisi sieltä heti sinne keuhkopolille ja taas pitäisi odottaa.
MINÄ EN JAKSA ENÄÄ! Olin kesällä lähellä kuolemaa sen keuhkotaudin takia enkä vielä ole päässyt kunnolla senkään yli (tk-lääkärin töppäilyn takia kesti kauan päästä hoitoon ja sairaus ja toipuminen kestivät todella pitkään) ja nyt vielä tämä, johon en mistään saa apua! Haluaisin vain että tämä keuhkokuumeasia saataisiin jo päätökseen ja pääsisin vain jatkamaan elämää ja keskittymään kunnolla opiskeluun.
Nyt varasin ajan yksityiselle keuhkolääkärille Mehiläiseen ja pääsen sinne jo loppukuusta. Minulla vain ei ole rahaa maksaa sitä. Se maksaa kuitenkin monta kymppiä. Ja pelkään, ettei syy selviäisi edes ilman kokeita tai muita käyntejä.
Miten ihmeessä pääsisin tutkittavaksi nopeasti niin ettei minun tarvitsisi mennä yksityislääkärille?
Onko kenelläkään muulla jäänyt keuhkokuumeen jäljilä jatkuvaa limantuloa? Osaako kukaan heittää edes arvailluja, mitä tämä voi olla?
Mä en vain jaksa enää.
Auttakaa!
7
1010
Vastaukset
- booky
Enempi minä olen huolissani mielialasta "en jaksa enää", "olin lähellä kuolemaa", "lima vaikuttaa puhumista ja puheeni on epäselvää".
Voimakkaita ilmaisuja. Opintostressiä ja muuta pitäisi miettiä tämän fyysisen oireen ohessa.
Keuhkokuumeesta saattaa jäädä inflammaatiotila (joka suomennetaan tulehdustilaksi, mutta mitään tekemistä sillä ei ole mikrobien kanssa) keuhkoputken limakalvoille. Joskus noin kolmen kuukauden hengitettävän steroidin käyttö on paikallaan, jotta limakalvon solut saadan takaisin järjestykseen.
Bronkiektasiatauti on suljettava pois, mutta se selviää ensin keuhkokuvasta ja jos tarvetta on, niin tarkemmin tietokonetomografiasta.
Toivon, että et tupakoi. Kun kyseessä on pitkittynyt ongelma eikä päivystystapaus, niin just siinä siunaamassa hoidon järjestäminen on ongelmallista. Kuolemanvaarassa olevat potilaat on hoidettava ensin. Ymmärrän kyllä vaivasi aiheuttaman hankaluuden, ärtymyksesi jne. mutta kaikkien potilaiden yhtäaikainekaan hoito ei ole mitenkään mahdollista. Se on pulma, johon ei ole viisastenkiveä.
On selvää, että Suomen ongelmana on epätasaisesti jakautuva hoito. Epätasa-arvoinen. Rahalla saa nopeutta. Se on monen tekijän summa, mutta poistamisponnistelut ovat tärkeitä.- Vieläkin limaa
Kiitos vastauksestasi. Tuntuu helpottavalta, että tähän voi saada apua ja tämä helvetti tosiaan voi lopultakin päättyä.
Kyllä olet oikeassa siinä, että tämä homma on ottanut mielenterveydelle. Siihen on paljon syitä. Alunperin tk-lääkäri määräsi kotiin lepäämään ja odottamaan, vaikka lääkkeet eivät tehonneet. Parin viikon päästä pääsin sitten sairaalaan teholle, kun crp oli neljäsataa enkä jaksanut enää reagoida mihinkään. Sairaalassa selvisi kuvista, että kummatkin keuhkot olivat tasaisesti tulehtuneet kokonaan. Aiheuttajabakteeria ei saatu selville. Se, että olin lähellä kuolemaa, ei ollut siihen tilanteeseen ollenkaan voimakas ilmaus. Nykyään näen paljon painajaisia niistä kolmesta viikosta kun en saanut happea, sydän hakkasi 140 eikä kukaan suostunut auttamaan eikä antamaan happea, vaikka pyysin.
Olen onnellinen, että selvisin taudista ja olen elossa, mutta sitten olen nyt puolen vuoden ajan pelännyt että lima on oire jostain vakavasta, jota YTHS:n yleislääkäri ei vain huomaa. Luottamus yleislääkäreihin on mennyttä. Ja olen tosiaan niin väsynyt siihen, ettei normaali oleminen onnistu jatkuvan tukehduttavan tunteen takia, eikä syy ole selviämässä.
Olen helpottunut, että parin viikon kuluttua pääsen lääkäriin ja tämä voi loppua. Nyt pitäisi vain miettiä, mistä saa rahaa käyntiä varten. Sossustako? Vanhemmilta en välttämättä kehtaa pyytää, kun ei sitä rahaa heilläkään mahdottomasti ole. - Vieläkin limaa
Vieläkin limaa kirjoitti:
Kiitos vastauksestasi. Tuntuu helpottavalta, että tähän voi saada apua ja tämä helvetti tosiaan voi lopultakin päättyä.
Kyllä olet oikeassa siinä, että tämä homma on ottanut mielenterveydelle. Siihen on paljon syitä. Alunperin tk-lääkäri määräsi kotiin lepäämään ja odottamaan, vaikka lääkkeet eivät tehonneet. Parin viikon päästä pääsin sitten sairaalaan teholle, kun crp oli neljäsataa enkä jaksanut enää reagoida mihinkään. Sairaalassa selvisi kuvista, että kummatkin keuhkot olivat tasaisesti tulehtuneet kokonaan. Aiheuttajabakteeria ei saatu selville. Se, että olin lähellä kuolemaa, ei ollut siihen tilanteeseen ollenkaan voimakas ilmaus. Nykyään näen paljon painajaisia niistä kolmesta viikosta kun en saanut happea, sydän hakkasi 140 eikä kukaan suostunut auttamaan eikä antamaan happea, vaikka pyysin.
Olen onnellinen, että selvisin taudista ja olen elossa, mutta sitten olen nyt puolen vuoden ajan pelännyt että lima on oire jostain vakavasta, jota YTHS:n yleislääkäri ei vain huomaa. Luottamus yleislääkäreihin on mennyttä. Ja olen tosiaan niin väsynyt siihen, ettei normaali oleminen onnistu jatkuvan tukehduttavan tunteen takia, eikä syy ole selviämässä.
Olen helpottunut, että parin viikon kuluttua pääsen lääkäriin ja tämä voi loppua. Nyt pitäisi vain miettiä, mistä saa rahaa käyntiä varten. Sossustako? Vanhemmilta en välttämättä kehtaa pyytää, kun ei sitä rahaa heilläkään mahdottomasti ole.En tupakoi.
- kustanna
Vieläkin limaa kirjoitti:
Kiitos vastauksestasi. Tuntuu helpottavalta, että tähän voi saada apua ja tämä helvetti tosiaan voi lopultakin päättyä.
Kyllä olet oikeassa siinä, että tämä homma on ottanut mielenterveydelle. Siihen on paljon syitä. Alunperin tk-lääkäri määräsi kotiin lepäämään ja odottamaan, vaikka lääkkeet eivät tehonneet. Parin viikon päästä pääsin sitten sairaalaan teholle, kun crp oli neljäsataa enkä jaksanut enää reagoida mihinkään. Sairaalassa selvisi kuvista, että kummatkin keuhkot olivat tasaisesti tulehtuneet kokonaan. Aiheuttajabakteeria ei saatu selville. Se, että olin lähellä kuolemaa, ei ollut siihen tilanteeseen ollenkaan voimakas ilmaus. Nykyään näen paljon painajaisia niistä kolmesta viikosta kun en saanut happea, sydän hakkasi 140 eikä kukaan suostunut auttamaan eikä antamaan happea, vaikka pyysin.
Olen onnellinen, että selvisin taudista ja olen elossa, mutta sitten olen nyt puolen vuoden ajan pelännyt että lima on oire jostain vakavasta, jota YTHS:n yleislääkäri ei vain huomaa. Luottamus yleislääkäreihin on mennyttä. Ja olen tosiaan niin väsynyt siihen, ettei normaali oleminen onnistu jatkuvan tukehduttavan tunteen takia, eikä syy ole selviämässä.
Olen helpottunut, että parin viikon kuluttua pääsen lääkäriin ja tämä voi loppua. Nyt pitäisi vain miettiä, mistä saa rahaa käyntiä varten. Sossustako? Vanhemmilta en välttämättä kehtaa pyytää, kun ei sitä rahaa heilläkään mahdottomasti ole.tuota. Se erikoislääkärin palkkio on siinä satasen paikkeilla, joskos sen saisit sitten vaikka vanhemmiltasi lainaksi.
Yksityislääkäri voi tehdä sitten lähetteen julkiselle sektorille aiheelliseksi katsomiinsa tutkimuksiin, niistä joutuu yksityisellä maksamaan todella, todella paljon, eli kannattaa kertoa tälle erikoislääkärille taloudellinen tilanne.
Toivon mukaan asiasi selviää! - Vieläkin limaa
kustanna kirjoitti:
tuota. Se erikoislääkärin palkkio on siinä satasen paikkeilla, joskos sen saisit sitten vaikka vanhemmiltasi lainaksi.
Yksityislääkäri voi tehdä sitten lähetteen julkiselle sektorille aiheelliseksi katsomiinsa tutkimuksiin, niistä joutuu yksityisellä maksamaan todella, todella paljon, eli kannattaa kertoa tälle erikoislääkärille taloudellinen tilanne.
Toivon mukaan asiasi selviää!Tuota olenkin miettinyt, että eihän niitä mahdollisia tutkimuksia ole sitten pakko tehdä yksityisellä. Kun nyt vain saan tämän jotenkin etenemään, että saisin siellä edes jotain tietoa, mikä minua voisi vaivata ja mitä tutkimuksia mahdollisesti tarvitsen. Kun yleislääkäri on vain määrännyt mahalääkettä mahalääkkeen perään, vaikka tiedän, että vaiva alkoi tasan siitä, kun aloin ensi kertaa saada niitä verisiä ysköksiä. Ainostaan epäilyttävä väri jäi pois sairaalasta päästyä. On ollut niin turhauttavaa, kun on puoli vuotta käynyt YTHS:llä eikä lääkäri ole edes ajatellut tutkia keuhkojani, vaikka olen yrittänyt selittää asiaa.
Aion tänään soittaa vanhemmille ja pyytää että maksaisivat käynnin kokonaan. Lainata ei kannata, koska tiedän etten pitkään aikaan pystyisi maksamaan takaisin. - tavallista talousmaitoa
Vieläkin limaa kirjoitti:
Tuota olenkin miettinyt, että eihän niitä mahdollisia tutkimuksia ole sitten pakko tehdä yksityisellä. Kun nyt vain saan tämän jotenkin etenemään, että saisin siellä edes jotain tietoa, mikä minua voisi vaivata ja mitä tutkimuksia mahdollisesti tarvitsen. Kun yleislääkäri on vain määrännyt mahalääkettä mahalääkkeen perään, vaikka tiedän, että vaiva alkoi tasan siitä, kun aloin ensi kertaa saada niitä verisiä ysköksiä. Ainostaan epäilyttävä väri jäi pois sairaalasta päästyä. On ollut niin turhauttavaa, kun on puoli vuotta käynyt YTHS:llä eikä lääkäri ole edes ajatellut tutkia keuhkojani, vaikka olen yrittänyt selittää asiaa.
Aion tänään soittaa vanhemmille ja pyytää että maksaisivat käynnin kokonaan. Lainata ei kannata, koska tiedän etten pitkään aikaan pystyisi maksamaan takaisin.ainakin puoli litraa päivässä. Käytä sipulia ja valkosipulia joka päivä, ainakin puolikass tai yksi koko sipuli palasina ruoassa. Siitä tulee tärkeää orgaanista rikkiä. Maidota saat palmitiinihappoa, jota tarvitaan kehon oman keuhkolesitiinin valmistumisen tukemiseen.
Käytä kermavaahtoa pannukakuille ja kahviin jne. Koeta käyttää kermaista ja maitorasvaista ruokaa. Se auttaa keuhkoja ja myös auringonkukkaöljyä tai oliiviöljyä tilkka perunoille ja salaattiin.
Myös soijalesitiinirakeeet terveyskaupasta ovat eduksi. Niitä voi sekoittaa puuroon.
Tarvitset korkeaenergistä ruokaa ja proteiinia myös.
Vispaa kananmunaa, laita siihen kookoshiutaleita ja sokeria ja piimaa. Sekin on aika miellyttävä ravintojuoma.
Kalanmaksaöljy ei olisi pahitteeksi.
Vihreää vihannesta pitää olla joka päivä. - Vieläkin limaa
tavallista talousmaitoa kirjoitti:
ainakin puoli litraa päivässä. Käytä sipulia ja valkosipulia joka päivä, ainakin puolikass tai yksi koko sipuli palasina ruoassa. Siitä tulee tärkeää orgaanista rikkiä. Maidota saat palmitiinihappoa, jota tarvitaan kehon oman keuhkolesitiinin valmistumisen tukemiseen.
Käytä kermavaahtoa pannukakuille ja kahviin jne. Koeta käyttää kermaista ja maitorasvaista ruokaa. Se auttaa keuhkoja ja myös auringonkukkaöljyä tai oliiviöljyä tilkka perunoille ja salaattiin.
Myös soijalesitiinirakeeet terveyskaupasta ovat eduksi. Niitä voi sekoittaa puuroon.
Tarvitset korkeaenergistä ruokaa ja proteiinia myös.
Vispaa kananmunaa, laita siihen kookoshiutaleita ja sokeria ja piimaa. Sekin on aika miellyttävä ravintojuoma.
Kalanmaksaöljy ei olisi pahitteeksi.
Vihreää vihannesta pitää olla joka päivä.Kuten kerroin, niin olen kuitenkin opiskelija, eikä minulla ole oikein varaa edes tuohon muutaman päivän kuluttua olevaan erikoislääkärikäyntiin. Vieläkin hieman auki, mistä revin siihen monta kymppiä.
Minulla ei ole rahaa noihin mainitsemiisi ylellisiin ruoka-aineisiin niin, että voisin käyttää niitä säännöllisesti. Ravintoni koostuu yksinkertaisesti makaronista, kaurapuurosta, tonnikalasra, makkarasta, riisistä sekä joistakin halvoista kasviksista kuten porkkanasta. Maitoa ostan sen verran, että voin käyttää sitä kahteen kahvikupilliseen päivässä. Mistään luontaistuotteista on turha haaveilla.
Kiitos kuitenkin vinkeistä, niitä voin ajatella joskus hyvin kaukana tulevaisuudessa. Luethan kuitenkin jatkossa aloitusviestejä tarkemmin, niin et tule suositelleeksi asioita, jotka eivät ole aloittajalle mahdollisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 925951
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804772Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv953017Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p262790Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262065Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191496Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351057Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851028Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125960- 48764