Totaalinen tuho eli 30-luvun lama

juippie

Jo viime keväänä ennustin laman. Mä elin jo viime laman 90-luvulla. Silloin vienti oli 20 prosenttia kansantaloudesta. Asuntojen arvo ROMAHTI. Nyt 40 prosenttia koostuu viennistä. Vienti on lopppunut täysin jo nyt. Jos vienti loppu ei sisämarkkinat toimi vaan ROMAHTAA. Mulla on kaupallinen peruskoulutus (kauppaopisto) eli tiedän nämä asiat. Ainoastaan ne selviää jotka ostaa juippien säästövinkkikirjan. Vertaan tätä 30-uvun lamaan jolloin paikoin oli NÄLÄNHÄTÄ.

4

1075

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mies--26

      BKT:sta aika tarkalleen kolmannes tulee mielestäni viennistä. Vaikka ero ei ole niiin suuri, niin 7% ero on silti oleellinen. Epäilen ettei 30-lukuun palata ainakaan tällä puolella palloa. Jenkit sakkaa pahasti, kyllä, ja se tulee vaikuttamaan tuntuvasti myös täällä. Kaupallinen peruskoulutus ei vielä vakuuta. Ei edes yksittäisen ekonomin sana, vaikka tämä jotain jo taloudesta tietääkin (kuten tietysti sinäkin).

      En silti sano etteikö pahempaan kauteen pidä varautua. Ehdottomasti kannattaa toki. Mutta vielä tässä vaiheessa ei kannata ylireagoida sentään.

      Lamaa pelkäsin itsekin viime kesän aikana, ja vaikka sijoitusmaailman ihmeitä aloin tutkimaan jo vajaat 2 vuotta sitten, niin latiakaan en uskaltanut laittaa kiinni markkinoihin. Aluksi kovan noususuhdanteen takia, ja vähän myöhemmin koska aavistelin että jenkkien kriisi tulee laskemaan meidänkin pörssit. Ihan näin pahaksi en tuolloin tilannetta aavistellut tietenkään silloin, mutta onnistuin kuitenkin päätöksilläni välttämään huipulta ostamisen.

      Mielenkiinnolla asiaa seurataan tietysti, joka ikinen päivä.

    • viikon naurut

      muistan että viime keväänä ennustit kaiken oikein tästä omaisuuden uusjaosta. Sitä säästövinkkikirjaasi ei vain vieä ole saatavilla, täytyy tyytyä tämän palstan roippeisiin

      • 48v isoisä

        "Totta on
        viikon naurut 10.2.2009 klo 21.05
        muistan että viime keväänä ennustit kaiken oikein tästä omaisuuden uusjaosta."
        ……………………………………………………………………………


        Kyllä tulee omaisuuden uusjako,
        mutta kaikki ei tapahdu puolessa vuodessa, ei vielä ole edes 10 % niistä irtisanomisistakaan toteutunut, kun on 6 kk irtisanomisajat ja kesälomat, sittenkin monella menee vielä vuosi ”entiseen malliin”, sitten vasta rahat loppuvat.


        Todelliset jutut alkavat tapahtua vasta 2-5 vuoden aikana, aivan kuten viime lamasaoskin.

        Ja viimelamassa oli yksi ero,
        maailmalla oli juuri -90 luvun alussa hurja nousukausi,
        nyt ei taida Suomi olla samassa asemassa.
        Silloin Suomi devalvoi ja vienti alkoi toimia.

        http://www.taloussanomat.fi/img.php?f=Talouskasvu_on_aina_vaihdellut_rajusti.jpg&w=800


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      137
      11225
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      157
      10351
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      26
      8050
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      197
      6588
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      54
      5739
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      81
      5187
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      155
      4464
    8. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      31
      4276
    9. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      81
      4122
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      136
      3666
    Aihe