Suomen pääministerin valheellisuuden (tavattu "Ikeassa"...), kypsymättömyyden (hakee seuraa internetistä tuolla tasolla) sekä moukkamaisuuden (oikeusjuttu, jossa käsitellään hänen itsensä julkisuuteen tuomia asioita).
Hovioikeuden päätös ajaa minut väistämättä Ruususen joukkoihin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle tulee tästä maukas juttu, ellei korkein oikeus tajua mitään.
Hovioikeuksien tuomiothan esim. seksuaalirikoksissa tiedetään. Tässä tuomiossa kuultaa läpi, että pääministerin on tietenkin voitettava.
Olen kiitollinen Ruususelle
24
688
Vastaukset
- mitäsit
sinäkö se olet tuomari. Oikeus on päätöksensä tehnyt, ja that´s it. syyllinen ja roisto ja rikollinen. niin se vaan menee. toki sihen nyt ei kovasti tuomareita olis tarvittu, mutta menköön nyt näin. pääasia että tuomittiin.
- henkilön
pitäisi jo hommiin ryhtyessään tietää mitä on tekemässä,tyhmyydestä yleensä sakotetaan. Turha se on sitten käräjöidä jälkikäteen,kun on jo paskat housuissa.
No saahan sillä 4 tonnilla taas muutaman kilon uunipottuja ja kehaisemaan että voitinpas. - niin surullista
Susan poloinen tässä nyt kärsii. Hän on köyhä, hylätty yksinhuoltaja. Vuositulotkin olivat vain 58000€! Ei sillä summalla sakkoja maksella, ei vaikka saisi lapsilisät ja elatusmaksutkin vielä!
Ja Vanhanen on ainoa mies suomenmaassa, joka on jättänyt naisen yksin pitkän seurustelukauden jälkeen. Onhan se reilut puolivuotta pitkä aika?
Niin pitkä, että Susan jo kuuluisassa rakkausromaanissaankin kuvitteli olevansa pääministerin morsian!
Nyt Susan pää pystyyn. Me saman tason köyhät tuemme sinua. Jatka kirjailijan uraasi ja hae apurahoja heti. Pärjäile! - omaava henkilö
henkilön kirjoitti:
pitäisi jo hommiin ryhtyessään tietää mitä on tekemässä,tyhmyydestä yleensä sakotetaan. Turha se on sitten käräjöidä jälkikäteen,kun on jo paskat housuissa.
No saahan sillä 4 tonnilla taas muutaman kilon uunipottuja ja kehaisemaan että voitinpas.töpeksii, niin miksei siitä saisi kertoa kansalle?
Töpeksikö Vanhanen siis? Tietysti ja joka käänteessä. Kepun alamäki on hänen syytään. Kokoomus taas saa anteeksi "Terijoen hallitukset" ja "katkerien ihmisten puolueet" kun julkisesti pyytelee ;)
- se meille
kuuluu missä ovat tavanneet!
- valehteleeko
kotimaasi pääministeri??
- ei ole
valehteleeko kirjoitti:
kotimaasi pääministeri??
Ei ole -vaan yksityishenkilö Matti Vanhanen ei ole halunnut kertoa oikeaa Kurosen löytöpaikkaa.
- yksityisyydensuojaa
ei ole kirjoitti:
Ei ole -vaan yksityishenkilö Matti Vanhanen ei ole halunnut kertoa oikeaa Kurosen löytöpaikkaa.
samassa mielessä kuin taviksilla.
- jonka yli
yksityisyydensuojaa kirjoitti:
samassa mielessä kuin taviksilla.
Kuronen astui. Oikeus antoi oikean päätöksen. Kääntäkää asia itseenne, miltä tuntuisi jos exät julkistaisivat kaikki yhteisen?
- yhden, toinen toisen
jonka yli kirjoitti:
Kuronen astui. Oikeus antoi oikean päätöksen. Kääntäkää asia itseenne, miltä tuntuisi jos exät julkistaisivat kaikki yhteisen?
päätöksen. Odottakaamme vielä kahta seuraavaa.
- nettiheilaa
jonka yli kirjoitti:
Kuronen astui. Oikeus antoi oikean päätöksen. Kääntäkää asia itseenne, miltä tuntuisi jos exät julkistaisivat kaikki yhteisen?
ja sen pituinen se.
- Lieslieslies...
ei ole kirjoitti:
Ei ole -vaan yksityishenkilö Matti Vanhanen ei ole halunnut kertoa oikeaa Kurosen löytöpaikkaa.
... E-ei o-ole k-kö-köyhiä S-S-Suomessa e-ei-eikä n-ni-niistä s-sa-saa pu-pu-puhua...Änkynänkyn. Ilkeääkin käydä naima-asioistaan oikeutta. Toivottavasti herra ei enää esittele itseään Suomi24.fi :n galleriasivuilla ja valehtele löytäneensä naisseuraa Ikeasta. Voi näitä korkeita virkamiehiä, ei kehumista, Kanervan tekstarihäiriköinti, Jaskarin paritusseikkailut virolaisen ilotytön kanssa, naisten hakkaamiset. Jepjep, ovat vain ihmisiä virheineen, kun kyse tämäntapaisista seikkailuista, mutta ovat yli-ihmisiä, kun palkoista, verottomisista kulukorvauksista kyse.
- ei tajua...
valehteleeko kirjoitti:
kotimaasi pääministeri??
Jos Matti Vanhanen ei halunnut lehdille selittää miten tutustui Ruususeen ja sanoi, että tavattiin Ikeassa, niin mitä sitten ? Mitä merkitystä sillä on yhteiskunnallisesti, että ei halua selvittää kaikelle kansalle koko tarinaa ? Ei yhtään mitään.
Ruusuneen taas kertoo, että ei halua loukata vanhasta ja katuu kaikkea ja niin pois päin....kumminkin samaan aikaan, kun on pahoillaan kaikesta, avautuu seiskalle 1000 euron vinkkipalkkiota vastaan, että pojan kämppä tyhjennettiin ja kamera, jossa oli vanhasen intiimejä kuvia, varastettiin. Kertoo vielä, että poliisijen ilme oli näkemisen arvoista, kun kuulivat mitä kuvia oli kamerassa. Elikkä Ruusunen oli tuon vinkin antaja ja kuittasi vinkki palkkion. Jos ei halunnut loukata ketään, niin eikö rikosilmoituksen murrosta olisi voinut tehdä kaikessa hiljaisuudessa ?? Ei Poliisi tiedoita tuollaisia asioita julkisuuteen ja kukaan muu tuskin tiesi mitä kuvia kamerassa on.
Nyt Ruusunen valittaa lehdille, että ei ole varaa maksaa sakkoja eikä korvauksia. Lehdethän maksaa jutuista, mutta Ruusunen edelleen tekee samaa, mitä pyytää vanhaselta anteeksi. Ei halua loukata, mutta kumminkin kertoo asioita lehdille rahan kiilto silmissä. - just sama
valehteleeko kirjoitti:
kotimaasi pääministeri??
tommosest tyrkyst mitä tommosest sanoo.
- kohtaamasi
nettiheilaa kirjoitti:
ja sen pituinen se.
nettiheila olekkaan ihminen?
- NOI OVAT
Lieslieslies... kirjoitti:
... E-ei o-ole k-kö-köyhiä S-S-Suomessa e-ei-eikä n-ni-niistä s-sa-saa pu-pu-puhua...Änkynänkyn. Ilkeääkin käydä naima-asioistaan oikeutta. Toivottavasti herra ei enää esittele itseään Suomi24.fi :n galleriasivuilla ja valehtele löytäneensä naisseuraa Ikeasta. Voi näitä korkeita virkamiehiä, ei kehumista, Kanervan tekstarihäiriköinti, Jaskarin paritusseikkailut virolaisen ilotytön kanssa, naisten hakkaamiset. Jepjep, ovat vain ihmisiä virheineen, kun kyse tämäntapaisista seikkailuista, mutta ovat yli-ihmisiä, kun palkoista, verottomisista kulukorvauksista kyse.
pikkujuttuja sen Ahteen Matin käpälöinnin rinnalla.
- tästeeski
Parina sovitaan parin väliset jutut ja ne voi ulkopuoliselle kertoa miten halutaan ja sovitaan. Jokainen hakee seuransa mistä tahtoo. Ja tykkäisitskö sinä lukea suhteesi toisen julkaisemana? Niin, ellet satu olemaankin itse Susan Ruusunen?
- Ikeasta, mutta
kertoi niin!! Tai pikemminkin käski Susanin kertoa, ettei maine menisi.
- tutustumassa
Ikeasta, mutta kirjoitti:
kertoi niin!! Tai pikemminkin käski Susanin kertoa, ettei maine menisi.
Taisivat tosiaankin tavata Ikeassa! Ei netissä kirjoittelu ole "henkilökohtainen tapaaminen"! Vaikka olisi ollu parempi, kun tapaaminen olisikin jäänyt vain nettikirjoitteluun.
Mutta tästä opimme; älä noin vain suostu treffeille muutaman sähköpostiviestin takia!
Minä kirjoitan nyt juuri tässä, mutta en ole ensitapaamisella sinun kanssasi, joka kirjoitat paraikaa netissä! En sittenkään, vaikka vastaisit tähän viestiin! Mutta jos tapaamme Stockan kahvilassa huomena, tapaamme ensimmäista kertaa! - nähneetkään.
tutustumassa kirjoitti:
Taisivat tosiaankin tavata Ikeassa! Ei netissä kirjoittelu ole "henkilökohtainen tapaaminen"! Vaikka olisi ollu parempi, kun tapaaminen olisikin jäänyt vain nettikirjoitteluun.
Mutta tästä opimme; älä noin vain suostu treffeille muutaman sähköpostiviestin takia!
Minä kirjoitan nyt juuri tässä, mutta en ole ensitapaamisella sinun kanssasi, joka kirjoitat paraikaa netissä! En sittenkään, vaikka vastaisit tähän viestiin! Mutta jos tapaamme Stockan kahvilassa huomena, tapaamme ensimmäista kertaa!Matin kristallejahan ei Ikeasta ostella!!
- ostokset
nähneetkään. kirjoitti:
Matin kristallejahan ei Ikeasta ostella!!
Jos ensitapaaminen netissä tapahtui Elloksen ostossivuilla? Lapsille leluja, Susanille pusero ja Matille verkkarit. Ja siitä se rakkaus alkoi, nettiostoksilla!
- uuniperunat
juuttukoot kurkkuun jatkossa... meillä osaa 16-kesäinen kollikin jättää tyttöystävänsä tyylikkäämmin kuin herra Pääministeri. Eikä tajua edes hävetä tekosiaan, onkohan kyseessä narsistinen persoonallisuushäiriö vai mikä lie, ei ole aikuisen käytöstä tuommoinen.
- Kerrasta poikki
MITEN Vanhasen olis pitänyt jättää Susan että se olis ollut oikea tapa?
Eipä jättänyt kirjoitamalla kirjaa ja julkaisemalla sitä koko maailmalle. MITEN jätetään OIKEALLA tavalla hysteerinen nainen, joka huutaa ja poraa autossa kun toinen sanoo että ei halua enää jatkaa suhdetta? Susanille olis käynyt vain se, että hän olis päässyt pääministerin "morsiamesta" pääministerin vaimoksi. Sehän se ainoa oikea loppu Susanin mielestä olis varmaankin ollut, eikä kukaan mene kenekään kanssa naimisiin SÄÄLISTÄ. - nyt on
just sama kuinka tommosen tyrkyn jättää. Mun mielestä Vanhanen kohteli tota ämmää silkkihansikkain.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770