Ongelmia tulee vaan..

Jos olet kipeänä niin käy vain lääkärissä.
Silloin saa oikeat lääkkeet.

Voisitko vaihtaa alaa vielä?

Miten ois joku harrastus?

Sitten tuli tämmösii mieleen, ei mun tekemii:

Masennuksen poistolääke:
1. Säännöllinen elämän rytmi: nukkuminen yöllä ja valvominen päivällä, syö riittävästi ja liiku riittävästi. Juo vettä, se virkistää.
2. 8-8-8 -rytmi eli 8 tuntia nukkumista, 8 tuntia työtä tai työtä vastaavaa vapaaehtoistyötä ja 8 tuntia vapaa-aikaa, joka jakautuu 4-4 eli 4 tuntia omiin harrastuksiin/yksin olemiseen ja 4 tuntia sosiaalisiin kontakteihin.
3. Tee sellaista mikä tuottaa iloa! Mistä tekemisestä pidät? Lenkkeilystä? Vapaaehtoistyöstä? Musiikista?
4. Käy säännöllisesti mielenterveysyksikössä tai vastaavassa juttelemassa omasta olostasi. Kun puhut yhdelle ihmiselle, hän oppii tuntemaan sinut ja osaa neuvoa tarvittaessa.
5. Kun luottamus on mennyt, älä pakota itseäsi luottamaan. Anna luottamuksen syntyä pikkuhiljaa.
6. Kun opettelet kuuntelemaan ajatuksiasi ja tunteitasi, opit pikkuhiljaa ymmärtämään itseäsi ja motiivejasi. Masennuskin alkaa hälvetä.. pikkuhiljaa.
7. Kun opit tuntemaan itseäsi, opit myös hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet, välillä energisempänä, välillä väsyneempänä.

Tietysti energisyys tulee kyl takas muutenkin.

Minulla on ollut jonkun verran suhteita poikiin, mutta suurin osa pojista on pettänyt ja haukkunut minua.
Ei jaksa seurustella eikä mitään..
Baariin en jaksa lähtee koska siellä just tälleset tyypit tulee jutteleen heti kun astun sisään ovesta..
Ei tee mieli tutustuu kehenkään kun tuntuu et kaikki on samanlaisia..
On mulla pari hyvääkin kaveria, mut ne ei tiedä kaikkee musta..
Joudun varmaan lopettamaankin tämän opiskelun ja jatkamaan vasta ens syksynä kun poissaoloja on niin paljon
(minulla ei ole mitään vammaa.. olen vain nuhassa, kuumeessa ja kurkkukipeenä)

En tiedä mikä enään kiinnostaisi.. ajattelin vaihtaa taas alaa, mut stressaa ihan sikana kun ei ole mitään koulutusta takana, eikä saa töitä sairastamisen takia..

Nykyisessä koulussa tosiaan tuntuu että luokkalaiset ajattelee olevansa parhaita maailmassa (ainakin mua kun niillä suurimmalla osalla on lukiokin takana) ja kovia nirppanokkia..

Mulla täysin sama ongelma ja olen 17v poika, kaikki masentaa ja mikään ei onnistu ja koulussa ei jaksanu olla ku tuntu et muut ihmiset oli eri mailmoista ja kavereitakaan ei oo, huoh en jaksa edes yrittää enään, kait sitä pitää olla loppuelämä täysin yksin sillä en usko että tulen koskaan saamaaan kavereita tai mitään mistä olen joskus haaveillut, joten aikani vietän kotona sillä en jaksa vaivata muita ihmisiä ongelmillani ja en muutenkaan jaksa mitään, kaikki on ihan turhaa. En näe tulevaisuudessa mitään positiivista ja ajattelen kaikesta hyvin negatiivisesti. Joten et oo ainoo.

Kiitos tästä kaikesta kuuluu ihanille päänaukojille koulussa :), toivottavasti ees niillä on hyvä mieli nyt.