Kunnalla meni hyvin, mutta miten on yhteisöverojen kanssa. Yrityksethän ne palkansaajan verotkin maksaa, vai miten se oli. Lainaa on kaikilla, kellä enemmän kellä vähemmän.
Taitaa olla taas niitä Häkkisen ja Salmisen juttuja.
Kotka ja Hamina keräsivät viime vuonna lamapuskuria
10.2. 13:37
KOTKA. Kotkan ja Haminan kaupunkien taloudet kehittyivät viime vuonna odotuksia paremmin. Hamina tekee parhaimman taloudellisen tuloksen sitten vuoden 2003 kuntaliitoksen. Kaupunginjohtaja Hannu Muhonen ennakoi tilinpäätöksen tulosrivin kirjaukseksi kolmea miljoonaa euroa, kun budjetissa odotukset olivat viritetty nollan tuntumaan.
Kotkassa tulosta kertyy pari miljoonaan euroa. Myös Kotkassa odotukset olivat lähellä nollaa.
Talouksia ovat vahvistanut ennakoitua paremmin kertyneet verotulot ja vuoden loppupuolella laskuun kääntyneet korot, jotka ovat velkaantuneille naapuruksille merkittävä menoerä.
Kuluvan vuoden näkymät ovat epävarmat. Kotkan talousjohtaja Jaana Kuuvan mukaan mitään aihetta paniikkijarrutukseen ei kuitenkaan ole.
- Heikkenevän työllisyyden vaikutukset näkyvät kunnissa viiveellä. Yhteisöverot tippuvat nopeammin, mutta niillä ei Kotkan taloudessa ole samankaltaista merkitystä kuin esimerkiksi Espoossa, hän sanoo.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Uskokoon ken haluaa! Taitaa olla demarimatematiikkaa! Minulla on hieman luotettavampaa tietoa asiasta enkä panisi pahakseni, vaikka tämän kirjoittajakin sitä hankkisi!
mul on nyt jo pers auki, mie lennän humenna katsomaan miten Obamaassa menee?