viestiä, selvittää. Voisin soittaa. voisin tavoittaa muutakin kautta. Voisin varmistaa ettei hän ala ikävöimään perään tjsp.
mutta tiedättekö mitä
Se on toisen arvoa loukkaavaa. Jos asettuisin hänen kenkiin tuossa tilanteessa, olettaen että hänelle heräs tunteita...
jos soittaisin, sanoisin että hei ollaan kavereita jatkossa. Tai jos soitan ja JOPA selittäisin että hei mua ei kiinnosta koska...
Se on itsensä toisen yli asettamista, vaan paremmuuden todistamista
Silloin minä olettaisin siis että hänellä todella on tunteita, mikä viestii heti toiselle alitajuisesti että hei hän kuvittelee että olen ihastunut, mua ylempänä, vaikka en ole edes mitään kertonu. Miks v***ssa hän rupeaa selvittään jotain tollasta, olenko pyytäny selvittämään edes mitään.
jos hänellä on sanottavaa hän ottaa yhteyttä
eli ei en selvitä mitään. Olen ollu joka puolella jokaisen kengissä ja asemissa, ja se miten tämä sattu nyt menemään meni kuitenki pahimmasta parhaalla tavalla.
Hänelle ei jääny epäselväksi mitä tavoittelin, se tuli lopulta aika selväksi
eli sanokaa mitä sanotte, mutta hiljanen kuolema ei ole todellakaan paha juttu.
vertaatte kaikkea suhteessa elämiseen. Ihmisten tapailu, ei ole mitenkää verrattavissa suhteessa elämiseen ja sitoutumiseen

Vastaukset 10
Vanhimmat
en halua mitään, joten sillon on turha jatkaa
jos muutkin ihmiset osais jatkaa elämää ihan normaalisti, ei tarttis edes ajatella jatkoa, ja mahdollisia vaikeita kohtaamisia mistä joku mainitti.
siitä kuinka "puhtaita" ja moraalilta korkeita minun tavoitteet oli, ja kuinka aito oli edes tarkotus olla
Onko unohdettu, miten kohdellaan toista? Ajattele, jos itse olisit johonkin täysillä ihastunut, niin olisiko sinusta hienoa "hiljainen kuolema"? Please, soita nyt hänelle ja kerro tilanne!
En pysty käsittämään tätä nykymaailman kylmää menoa... Ennen sentään osattiin sanoa suoraan, miten asiat ovat.
Jos on asiaa, sen voi kyllä sanoa.
Eräs nainen käsitteli mua kuten ihastunutta, alkoi jauhamaan ja antamaan syitä miksi en kelpaa vaikka en edes kysynyt, antanut mitään osviittaa että tahtoisin edes tietää.
Se oli tosi vittumaista vastaanottaa ja arvoa loukkaavaa.
Samoin erään toisen naisen pätemisentarve silloinkin kun olin ihastunut
sitäpaitti, jos hän on ihastunut, hän ottaa yhteyttä. Niin kävi viime kesän muijan kanssakin. Kun toinen on ihastunut niin toiminta on kyllä aktiivista, soitti toinen tai ei, hän soittaa lopulta kuitenkin.
EI VARMANA löydy yhtäkään ihastunutta joka ei tee parastaan rakentaakseen joka pienestä mahdollisuudesta jotain minkä saa eteen
jos tahtoisin nähdä hänet uudestaan... soittaisin.
en tahdo... en soita
Niinhän se asia varmaan osittain on. Eli teillä ei ole ollut muuta kuin ns. yhden illan juttu, vai?
Jos ei ole ollut puhetta jatkosta ja molemmilla on toistenne puhelin numerot, niin kaipa asia on sitten ihan ok. Kuitenkin kannattaa pitää kultainen sääntö mielessä: "Kohtele toista niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan".
Hyvää jatkoa, anyway!
tänne joskus haahuilemaan ja itkemään kuinka joku oli jotain, ja yhtäkkiä ei kuulunut enää mitään, niin te olette hyvät tädit täällä joka tapauksessa häntä auttamassa ja lohduttamassa.
Joten ei mun tartte huolehtia :)
olette täällä aina, se ei ole edes kysymys, teillä ei ole muuta elämää
mulla tosin on se seuraava johon pitää keskittyä
tietty on aina se mahdollisuus, että joku ei käsitä samalla tavalla tilanteita, mutta semmosta mielikuvaa ei mulle ainakaan jääny
en usko raamattuun enkä sen sanomiin, olen ateisti. Joten en pidä tuota mielessä
niinku jutut järkevästi menee... siihen uskon
sulle kohtalon arvaamattoman... kohtele toista niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan... no, tämä sun kirjoitus tuskin oli muuta kuin yksi siirto shakkipöydällä, ja jos siellä sellainen olisi, niin tämä olisi klovni...
jotain tuttua tossa tekstissä.Eräs ihminen laittoi minulle tänään jotain sellaista mikä sai minut hämmentymään.Sai tietää minun tunteista eri kautta mitä alunperin ajattelin.Ehkä minä joskus voisin selittää miten asiat oikeasti ovat/olivat.