Eli tuleeko muilla välillä sellainen olo ettei oikein pärjää. Mulla tulee välillä vaikka 90%reeneistä menee ihan hyvin. Olen aika pienikokoinen ja meinaan välillä jopa stressata etukäteen ennen treenejä. Muilla kokemusta??
Laji on muay thai ja olen peruskurssin kohta käynyt
Laji on muay thai ja olen peruskurssin kohta käynyt
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä se siitä, tekniikan karttuessa lähtee kaiken näköiset pelkotilat. Eihän kukaan ole seppä syntyessä. =)))
Jopa kovin karju saattaa ajatella, että tekniikka on vähän hukassa ja pelko hiipii persiisiin...siihen ne sit heittää vaan omat rutiinit ja homma kulkee kokemuksen siivittämänä..
Ei kukaan ole sellainen supermies, etteikö vähän jännittäisi. Kokeneemmat jännittää vain vähemmän kun taitopohja on jo hankittu.
Kyllä minullekin tulee vastaava tunne ajoittain, vaikka olen pitkään kamppailulajeja harrastanut.
Asiaan/ ongelmaan tottuu ja se pitää sinut hereillä.
Älä stressaa, jatka harrastusta. Sinulla on ajatusmaailma kohdallaan.
kyllähän siltä aina välillä tuntuu, mut ku ei keskity liikaa siihe ja treenaa vaa ni sit huomaa et kyl pärjää. ja jos ei pärjää/opi tekniikkaa kysyy opettajalta.
Itekki totta thainyrkkeilyä treenannu aktiivisesti. Ja monta kertaa kun kolisee jaloissa ja kyljissä niin tuntuu että nyt ei pärjää ja kaikki muut on selvästi parempia. Tällainen tilanne tulee vastaan kun sparri treenissä eteen tulee 10 kiloo raskaampi ja 10 vuotta reenannu kilpailija. Tai sitten toinen on oppinu jonku kikan joka menee pari kertaa läpi, mut virheistä oppii ja sillon kun tuntuu että nyt ei pärjää, niin kannattaa keskittyy ihan perustekniikkaan.
Ja sä oot vasta alottanu ja sulla ei oo tullu rutiinia. Koko ajan on hirvee kiire, kun sparraatte. Tuntuu et lyönnit ja potkut ei mee läpi mut vastustaja saa iskut läpi 6-0. Se on ihan normaalia ja se katoo aikanaan. Sun kannattaa keskittyy rauhalliseti oikeeseen otteluasentoon, ja ihan perustekniikkaan: käsillä suoria ja jaloilla matalia potkuja sekä pysäreitä. Siten paljon treeniä vaan. Ei sun tarttee olla Yomin tasolla heti peruskurssin jälkeen. Itellä meni pari vuotta siihen ennen ku tajusin että kun pitää suojauksen kunnossa ja antaa takasi samalla mitalla niin hätä ei oo mulla vaan sillä vastustajalla.
Vanha clisee menee juuri niin että "pelko luo pelkoa"
eli mitä enemmän pelkäät sitä epävarmampi olet ja sitä enemmän pelkäät.
Mulla oli sama ongelma vaikka harrastankin nyrkkeilyä. Mua kokeneempi kaveri paukutteli mulla mattoja pitkin päivää ja ajattelin että ei tästä tule mitään.
Sitten se oli kerran ennen treenejä sellainen valaistuminen kun tuli vaan mieleen että nyt en ota turpaan vaan annan. niin lujaa ja hyvin oon treenannu kuin voin. Nyt katotaan miten menee vaikka pää lähtis irti.
Et usko sitä huuman tunnetta kun pyyhin sillä kaverilla lattiaa kuin mummo kissalla pöytää.
Kaveri ihmettele että kuka sitä vastassa oli, ja ihmettele muutakin mailman menoa vähän nuppijumissa pitkäänkin =)
Se on asenne kysymys tuo pelko johon pitäis monen hyvin ottelijankin valmistautua kuten Randy Couture sanoo. "suuret ottelijat treenaa 90% fyysisesti ja 10% henkisesti, vaikka lukujen pitäs olla 40% henkinen ja 60% fyysinen.
Liian monta kertaa ollaan todistetu kaveria joka salilla ja treeneissä syö rautaa ja paskantaa kettinkiä ja salamoita, mutta kun se astuu kehään niin housuihin rupee valumaan ihan sitä perinteistä velliä.
Varsinkin vielä peruskurssilla kun kaikki ei oo hallussa niin saattaapi tuollasta olotilaa tulla.
Asia on kuitenkin niin että ne "paremmatkin" on tuon käynyt läpi, jostainhan on alotettava. Ja jokane puurtaa omalla tasollaan. Ei kaikki edes pärjää hyvin, ja jokasella on ne vahvat ja heikot puolet.
Keskity omaan harjoitteluusi ja paina eteenpäin, jos vertaat itseäsi muihin menee treeni mönkään. Vertaa siihen mitä osasit aikaisemmin, oletko edistynyt? Mihin kannattaisi kiinnittää enemmän huomiota? Mitkä ovat heikkoutesi ja vahvuutesi? Ja miten juuri sinä opit? Jotkut oppivat hitaasti mutta osaavat sitten sitäkin paremmin jos viitsivät harjoitella ja joiltakin se näyttää jo alkuunsa onnistuvan kuin luonnostaan.
Itse olen pienikokoinen muija 160cm ja 50kg, varmasti pienimmästä päästä (lajini Tae Kwon Do & Gaeshido). Mutta siellähän äijien kanssa riehun yhtälailla. Aina en pärjää (kun mut voi vaikka nostaa ja kantaa matolta ulos... =)) mutta joskus olen niin ketterä että äijät saavat nokkaansa... Ja ketähän se haittaa jos olen huonompi tai parempi, ei se muita kiinnosta kuin itseäni.