Eilen YLEllä rikollisia somalimerirosvoja puolustava ohjelma somalitoimittajan kera.
Tänään: Lailliset viranomaiset ovat antaneet karkoituspäätöksen eräille maahanmuutajille. Kirkko piilottaa heidät.
Kaikki on sallittua monikulttuurisuuden nimissä, jopa Suomen lain tietoinen rikkominen. Kuten kaikki oli sallittua kommunismin nimissä neuvostoliitossa.
Samaan aikaa YLE ihmettelee, miksi TV-lupamaksujen maksajat loppuvat. Tällaista mokupropagandaa voisi levittää esim. joku viherkommunistien lehti, mutta sama ei onnistu lakisääteistä maksua keräävälta "puolueettomalta" instituutiolta.
Kansalla on aivot. Kansan enemmistö vastustustaa maahanmuuttoa (Tutkimus jonka tulokset julkaistiin HS:ssa 2008) -
Rikollisuuden tukeminen ?
7
386
Vastaukset
- Arvoitus
En katsonut tuota dokkaria, mutta voisin vannoa ettei siinä puolustettu merirosvousta.
Pidän oikeutettuna, että henkilö joka ei OLLENKAAN seuraa Ylen kanavia, ei myöskään maksa tv-maksua, mutta vapaamatkustajat ovat todella alhaista pohjasakkaa. Aivan kuin esim. somalit jotka varastavat toisten omaisuutta. Tottakai ajattelet (jos osaisit), että mutkun mutkun, minä minä... mutta tosiasiassa käytät maksullista palvelua, josta et maksa, Kaikki muu "mutkuttelu" on turhaa.- Kuno
Kannattaisi edes katsoa ennenkuin kommentoi asiaa. Omasta mielestäni se oli puolustelua ja siinä uskottiin kritiitittömästi kaikki mitä somalit kertoi/valehteli.
- Grrr!!!???
Miten voit arvostella sellasia ihmisiä joilla ei ole tv-lupaa pohjasakaksi? Näinköhän on ittelläskään ihan puhtaat jauhot pussissa, no vähän epäilen... Ei ole ihmisten vika ett ylen kanavat vaan sattuu pakostikin tulemaan joka talouteen vaikka kukaan sitä ohjelma tarjontaa varmaankaan haluaa hirveemmin katella.
- Häh!
Grrr!!!??? kirjoitti:
Miten voit arvostella sellasia ihmisiä joilla ei ole tv-lupaa pohjasakaksi? Näinköhän on ittelläskään ihan puhtaat jauhot pussissa, no vähän epäilen... Ei ole ihmisten vika ett ylen kanavat vaan sattuu pakostikin tulemaan joka talouteen vaikka kukaan sitä ohjelma tarjontaa varmaankaan haluaa hirveemmin katella.
Siis minähän arvostelin niitä jotka katsovat Yleä, mutta eivät maksa.
- mitätön suomalainen
Ilmeisesti ohjelmassa, joka käsittelee Somaliaa ei saisi esiintyä somalialaisia. No, niinhän se on päinvastoinkin. Jos jenkit tekevät dokumentin Suomesta, siinä on aina mukana saamelaisia, ei suomalaisia. Joten ei meissä mitään esiteltävää taida olla. Ainakaan me ei valehdella.
- hyvä ohjelma
Minä näin MOT:n somalimerirosvoja käsittelevän ohjelman ja pidin sitä olosuhteisiin nähden asiallisena. Rosvot ovat rosvoja, siitä ei mihinkään pääse.
Somalia näyttää olevan maa,joka on jakautunut kolmeen osaan (="maahan") tällä hetkellä. On Somalimaa, on Puntland ja on Somalia etelässä Mogadishun ympärillä.
Täytyy muistaa, että maa on suunnilleen anarkistisessa tilassa tällä hetkellä,kun minkäänlaista keskushallintoa ei ole olemassa millään elämänalueella.
Maa-alueella erilaiset "kyläpäälliköt" ja klaanit pitävät valtaa - ja kaiketi rosoilevat hekin. Mysö (nälkäiselle) kansalle tarkoitettuja laivoilla kulkevia ruokalähetyksiä on rovsvotu viinä missä kaikeka muutakin. Rosvoille ei ole väliä, muuta kuin, että itse saavat rahaa
haa, siis miljoonalunnaita.
Jokainen siis "repii" elantonsa mistä parhaiten taitaa. Ja rosvot rosvoilevat, tosin nyt aikaisempaa vähemmän, monien valtioiden tehokkaat sotalaivat aina Kiinaa ja Japania myöten ovat tullet partioimaan Somalia rannikkovesille ja Adeninlahdelle.
Somialian tulevaisuus ei näytä millään tavalla valoisalta. - neljä pistettä ....
Siinä kirjoittaa mies (?), joka ei ole koskaan kuullut sanaa journalismi tai ainakaan ymmärtänyt sen merkitystä. Tervemenoa Maikkarin "dokumenttien" pariin. Niistä oppii katsomaan asiat VAIN TOISESTA NÄKÖKULMASTA, länsimaisesta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1136955Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1054680L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa483932TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133324Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6721987Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2221348- 661328
Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j521277Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551273Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12962