Olisitko voinut kirjoittaa viestin ...mulle ..?
Eräs viesti tuolla alempana tuntui jotenkin niin
"tutulta" .
Mutta toisaalta - hiljaisuus on kestänyt niin kauan - niin kauan olen ajatellut että et pidä puhumisen etkä vastaamisen arvoisena.
Vaikka et olisi ollutkaan, ajatuksissa olet silti.
Eräs viesti tuolla alempana tuntui jotenkin niin
"tutulta" .
Mutta toisaalta - hiljaisuus on kestänyt niin kauan - niin kauan olen ajatellut että et pidä puhumisen etkä vastaamisen arvoisena.
Vaikka et olisi ollutkaan, ajatuksissa olet silti.
Vastaukset 15
Vanhimmat
ajatuksissa liikaa vaan ota selvää...jos tuntuu oikeelta!
"tutulta". Kirjoitin sulle viestin, joka on tuolla aika alhaalla. En tosin ole ollut hiljainen. Olen viestitellyt muutamia kertoja, mutta et ehkä ole tunnistanut niitä. Olen vain ihmetellyt, että näinkö minut unohdit. Itse ajattelen sinua päivittäin ja näen unta aina silloin tällöin.
minne päin suomea tää menee??
kiitos.
aloittaja ?
ottaluullaankin ettei oo ap. nää ei koskaan opi
käytöstapoja aina mennään sotkeen:(
jotain ei. Enpä tiedä ...voisitko olla.
Harvoin enää näitä isommin lueskelen, ei aikaa,
jaksamista eikä uskoa että haluaisit / hän haluaisi mitään jutella. Niin monta pettymystä
takana.
Kun käyn täällä, haen tuttuja, rakkaita nimikirjaimia.Eihän niitä ole. En tiedä miksi tuo yksi viesti pomppasi silmiin..? Tuntui tutulta.
Jos olet viestitellyt, miksi et voi laittaa meidän nimikirjaimia? Miksi kirjoittaa nimetön
viesti?
" Olen ihmetellyt näinkö unohdit" ...? Tämä ei
taas tunnu tutulta. Olen kirjoittanut paljon
viestejä meidän molempien nimikirjaimilla varustettuna, olet / on varmasti tunnistanut.
Koskaan vastaamatta. Se on sattunut.
Vastaamattomuus ja toisten iva ja haukut.Se kertoo tietysti haluttomuudesta olla yhteydessä,
mutta eikö sitä olisi voinut sanoa, vaikka kuinka
lyhyesti.?
Me olemme jo kuitenkin ikäihmisiä, enkä oikein
ymmärrä miksi ei voida olla reilusti ja rehdisti
yhteydessä jos halutaan, tai jos ei niin kerrottaisiin se toiselle.
Eilen kulki ikävän hyökyaalto ylitseni, nimesi
tuli silmiini selatessani jotakin.
Kaikki kulki nauhana mielen läpi, tapaamiset,
ikävä, hiljaisuus. Yhdistettynä väsymykseen ja
sairasteluun, itku tuli väkisin.
Enää en pysty laittamaan tunnisteita viesteihin,
niiden aika on ohi.
Tunnen etten monesti enää jaksa edes tulla tänne
turhaahan se on ollut tähänkin asti.
Ei näistä pysty tietämään, loputon suo.
Kuitenkin - olethan sinä jossakin olemassa, vaikka oletkin hiljaa.
Muistoja ei kukaan voi ottaa pois.
ole toivomasi henkilö. Ja sama toisin päin.
tiesinhän sen. Ei hän välitä minulle puhua.
Tunnisti kyllä tämän.
Ketään ei voi pakottaa.
Eilen oli penkkarit ja pitkin kaikkien kaupunkien katuja lenteli namusia kun autolastillisia nuoria abiturienttia ajeli taas katuja pitkin päällänsä mitä ihmeellisimpiä luomuksia. Oli uutta ja vanhaa, jotain lainattua sekä tietty varmasti jotain sinistä, mutta paljon myös kaikkia muitakin värejä. Heillä kaikilla edessä tiukka taisto lukemisen ja tenttimisen kautta kohti toivottavasti valoisaa tulevaisuutta. Lapsuusvuodet takana, elämä ja aikuisuus edessä ja elämänilo, -rohkeus ja -uskallus takataskussa mukana elämän taipaleilla.
Sitä samaa rohkeutta, uskoa ja uskallusta toivoisi ihmisillä olevan vielä takataskussa näin ikäihmisenäkin, mutta minne se kaikki niin usein katoaa eletyn elämän mukana. Minne häviää se rohkeus tarttua toista käteen, katsoa silmiin tai vaikka vain istahtaa vaitina viereen odottamaan, että kyllä ne sanat suuhun jossain vaiheessa löytyy?
Tilannettasi en tiedä, enkä syitä siihen, miksi täältä etsit häntä, mutta ole sinä rohkea ja ota yhteyttä suoraan siihen ihmiseen, jota itse kaipaat, mikäli sinulla on hänen yhteystietonsa. Sillä niin paljon kuin täällä etsiviä ja löydetyksi toivovia onkin niin tätä kautta on varmasti kaikesta epätodennäköisintä saada kuitenkaan oikeasti yhteyttä kehenkään ja varsinkaan johonkin kaipaamaansa ihmiseen.
ihmiset osaavat kohdella toisiaan huonosti,ei vain nuorempi polvi.
iso hali:)
mahdollista.
Takana liian paljon tahallista kiusaamista ja satuttamista.Liian paljon nöyryyttämistä.Syystä,
mitä en tiedä.
Kuitenkin - kaikesta huolimatta - ajattelen häntä
lämmöllä. Aina.
Kiitollisena että sain tavata ja tuntea.Että sain vielä vanhana tietää miltä tuntuu ja kuinka paljon sattuu haluta miehen syliin.Juuri tämän
miehen.Kuinka kovasti ikävä sattui vatsan pohjaan.
Kuinka kovasti halusin olla yhteydessä, vaihtaa kuulumisia, tavata, nähdä hänen kasvonsa.
Kuinka monta viestiä kirjoitin, saamatta yhtään
vastausta.
Kuinka kovasti sattui ettei aina jaksanut omin voimin. Kun sen aiheutti ihminen joka oli niin tärkeä ja jolle joskus luuli olevansa myös tärkeä.
Mutta jaksoin, kaikesta selvisin.
Hiljalleen olen hyväksynyt ajatuksen ettei hän koskaan enää halua puhua minulle.
Silti hän kulkee mukanani elämäni loppuun asti;
talvisessa metsässä kirkkaana kimalluksena lumen pinnalla, yön kirkkaana tähtenä, kevään valossa
ja lämmössä, kesällä linnun laulussa.
Ja kaiken jälkeen ... siellä jossakin ...jospa
hän hymyilisi minulle .. eikä enää kiusaisi.
Siihen asti ....toivon että olet onnellinen, saat
ja annat rakkautta ...
se on kaikkein tärkeintä ...
tehdä toinen ihminen onnelliseksi ja olla hänelle
hyvä.
itku tuli.
mitä olen täältä lukenut.
olet tavannut hänet, muuten on mahdoton osata tietää, ketä etsii???