Alkoholismin syvin olemus?

Me ihmiset ollaan erilaisia. Jollekin terapia auttaa ja se on hieno juttu. Mulle ei ole auttanut. Kävin vuosia sitten aa:n rinnalla a-klinikan terapeutílla, tuntui että ihan hukkaan kertoilen elämääni jne, ei tullut tunnetta että olisin oppinut tuntemaan itseni ja "valaistunut". Mutta, nostan sulle siinä hattua että olet onnistunut! :)

Olen myös koettanut löytää tunnustellen aa:sta kummia/tukihenkilöä, ei ole onnannut. Asun pk-seudulla ja täällä vaan ihmisiin tutustuminen on keski-iässä vaikeaa, ja aa:laisetkin (ne vanhemmat) ovat suht pidättyväisiä ja pienissä piireissään olevia. Samaa aaltopituutta en ole kummisyvyyteen saakka löytänyt, toki ns. hyvänpäivän tuttuja on joita tervehtii ja joiden kanssa voi hivenen vaihtaa kuulumisia -pintapuolisesti.

Tämä "juurettomuus" on johtanut siihen, että 10:n aa-vuoden aikana en ole viettänyt vuosijuhlia ja olen muutaman kk:n välein ottanut päivän/illan alkoa. Lähinnä pubeissa, senkin takia koska niistä tuli ennen aa:ta minulle toinen ölohuone ja joissa sentään on voinut turista asteen verran vapautuneemmin ventovieraiden kanssa mistä tahansa. Meinaan, kun ei enää ole muitakaan ei-aalaisia kavereita, eikä täältä pk-seudulta uusia ole löytynyt.

Koetan elellä niin, että pysyttelen pvä kerrallaan raittiina mahd.kauan ja elän sen ajan miellyttävää elämää. Lopulta tulee levottomuus ja ahdistus ja alkaa juotattamaan, sitten käyn dokaamassa pubeissa ja taas raittius alkuun. Sitä se minulla on, oravanpyörä, mutta en haavelekaan enää muusta. Pääasia että suuren osan vuoden päivistä olen raittiina ja elämä olisi muutoin hallinnassa.

Olin tuossa taannoin pari päivää täysin absolutistina, joten kyllä se näköjään mahdollista on. Ei vaan tehnyt mieli ottaa, ja sillonhan se onkin helppoa. Mutta auta armias kun alkaa tehdä mieli. Prkl.

Sitten on meitä tosiammattilaisia, jotka korkkaa heti aamusta sängystä päästyään helpottavan. Vaikka sitten pillillä pieniä määriä, jos ei eka meinaa muuten pysyä sisällä. Yleensä kyllä pysyy sisällä ja uusi ränni on varmistettu! Ammattijuoppo ei normikrapulaa yleensä tunne, kun sellaisen ei anna tulla päälle. Vierotusoireet sen sijaan tuntee joka ammattitenuttaja.

Kun tarpeeksi monia vuosia treenaa.
Kaikilla nuorilla ja amatööreillä alkuvaiheessa aamupaukut etovat ajatuksenakin, mutta vuosien harjoittelulla päästään timmikuntoon, jossa aamun krapulapaukut ovat ehdottomasti parhaimmat, ja aurinko alkaa paistamaan välittömästi ja linnut visertävät.

Ei ole mitään sen parempaa, kuin alkavassa krapulassa saada nenänsä eteen tuoppi viileää huurteista, jonka jälkeen voikin siirtyä teräviin.

Pro-taso. kirjoitti:

Kun tarpeeksi monia vuosia treenaa.
Kaikilla nuorilla ja amatööreillä alkuvaiheessa aamupaukut etovat ajatuksenakin, mutta vuosien harjoittelulla päästään timmikuntoon, jossa aamun krapulapaukut ovat ehdottomasti parhaimmat, ja aurinko alkaa paistamaan välittömästi ja linnut visertävät.

Ei ole mitään sen parempaa, kuin alkavassa krapulassa saada nenänsä eteen tuoppi viileää huurteista, jonka jälkeen voikin siirtyä teräviin.

Lue lisää

Muistan 90-luvulta -kun vielä join- miten mieltä nostattavaa oli perjantai-illan rajummanpuoleisen kapakkaryyppäämisen jälkeen mahtava tunne, kun talsi kello 9:ltä aamusella lähiökapakkaan aamukaljalle. Ja siellä oli lauma muitakin, taustalla soi jukeboksista Irwin tai Rainer Friman. Kun eka puolenlitran tuoppi oli tyhjä, alkoi elämä voittaa, velat tuntui saatavilta ja lisää meni. Parin kolmen tuopin jälkeen siirryin kossurussianiin ja siitä se vauhti alkoi taas lauantaille. Ja sama sitten sunnuntaiaamuna taas. Mutta, se oli sitä aikaa, ja osa ajasta ihan hauskaa kun oli nuori, naisia riitti ja oli ihan kivoja kapakkakeskusteluja, siis ihan oikeasti. Ja illalla yleensä sitten yökerhoon tai tanssipaikkaan. Myöhemminhän sitten tuli vaikeudet ja johti täysraittiuteen kun hallintakyky meni ja impulsiivisuus johti tappeluihin ja putkareissuihin.