Kun näitä ketjuja lukee, tulee väistämättä mieleen, että muutama kiihkeä kyläkouluintoilija purkaa täällä kaunojaan poliittisiin päättäjiin ja paikalliseen kansanedustajaan haukkumalla ja solvaamalla heitä joka käänteessä.
Olette säälittävää porukkaa. Kuten tuolla joku sanoi, muitakin kouluja on lopetettu, mutta eivät niiden kylien ihmiset ole sortuneet tämmöiseen ala-arvoiseen käyttäytymiseen.
Kyläkouluterroristit
40
2119
Vastaukset
- ovat
jossain ihan muualla kuin kyläkoulujen puolustajissa. Kyllä oikeuksiaan saa puolustaa, oli kyseessä kyläkoulu tai mikä muu asia tahansa.
- Huomioitsija
Kyllä puolustaa voi, mutta mitä puolustamista tuommoinen härski perusteeton ivailu ja henkilöihin menevä panettelu muka on? Semmoinen kertoo vain harrastajiensa olemattomattomasta sivistystasosta.
- Johtopäätös
Näiden ihmisten käsitys kunnan talouden tilasta ja hoidosta ei näytä millään ulottuvan sen oman koulun nurkkien ulkopuolelle. Tämmöisiä jääräpäisiä jänkyttäjiäkö niissä kyläkouluissa yhteiskuntaan sikiää?
- kannattaa..
Johtopäätös kirjoitti:
Näiden ihmisten käsitys kunnan talouden tilasta ja hoidosta ei näytä millään ulottuvan sen oman koulun nurkkien ulkopuolelle. Tämmöisiä jääräpäisiä jänkyttäjiäkö niissä kyläkouluissa yhteiskuntaan sikiää?
huomata, että kyläkouluihmisiä ei kannata suututtaa. He ovat pitkänsitkeitä, hyvämuistisia ja kilkuttavat kivijalkaa niin kauan, että siihen lopulta tulee säröjä.
Heidän mollaamisensa ei auta mitään, heidän kanssaan on edelleenkin elettävä.
Onko kaikki tämä sen arvoista? - kannattaa aina
kannattaa.. kirjoitti:
huomata, että kyläkouluihmisiä ei kannata suututtaa. He ovat pitkänsitkeitä, hyvämuistisia ja kilkuttavat kivijalkaa niin kauan, että siihen lopulta tulee säröjä.
Heidän mollaamisensa ei auta mitään, heidän kanssaan on edelleenkin elettävä.
Onko kaikki tämä sen arvoista?Ei kaupungintalon katto kritiikistä repeä. Jos johtavat virkamiehet, joiden jaksamisesta ollaan huolissaan, edes nyt joutuvat kyseenalaistamaan sitä miten tyylikkäästi asioita on viety eteenpäin, on jotain saavutettu. Optimisti voisi toivoa jonkun muuttuvankin.
Luulisi myös niiden tahojen silmien hieman avautuvan joilla ei ole omia tuntosarvia kaupungintalon sisällä tai omaa kunnallisneuvosta valvomassa mitä uudistuksia on tekeillä. Ihan turhaa asioihin on enää siinä vaiheessa yrittää vaikuttaa, kun asianosaisilta itseltään aletaan mielipiteitä kysellä. Ja ihan turhaa luottaa hetki sitten tehtyihin selvityksiin tai sopimuksiin.
Ja eikös sekin ole positiivista, että kuhmoislaiset miettivät vielä monta kertaa uudestaan ennenkuin lähtevät Jämsän suunnasta apuja kyselemään. - on lähdetty
kannattaa aina kirjoitti:
Ei kaupungintalon katto kritiikistä repeä. Jos johtavat virkamiehet, joiden jaksamisesta ollaan huolissaan, edes nyt joutuvat kyseenalaistamaan sitä miten tyylikkäästi asioita on viety eteenpäin, on jotain saavutettu. Optimisti voisi toivoa jonkun muuttuvankin.
Luulisi myös niiden tahojen silmien hieman avautuvan joilla ei ole omia tuntosarvia kaupungintalon sisällä tai omaa kunnallisneuvosta valvomassa mitä uudistuksia on tekeillä. Ihan turhaa asioihin on enää siinä vaiheessa yrittää vaikuttaa, kun asianosaisilta itseltään aletaan mielipiteitä kysellä. Ja ihan turhaa luottaa hetki sitten tehtyihin selvityksiin tai sopimuksiin.
Ja eikös sekin ole positiivista, että kuhmoislaiset miettivät vielä monta kertaa uudestaan ennenkuin lähtevät Jämsän suunnasta apuja kyselemään.tielle, josta maksellaan laskua vielä pitkän aikaa. On kummallista, että isoon enemmistöön kuuluvat eivät käsitä, että ylikävelyt pitää maksaa. Laskut tulevat vain hitaasti ja pieninä erinä.
Jämsä valitsi hitaan kurjistumisen tien. Signaalit tästä on jo lähetetty ulkomaailmaan. - Äimänkäki...
on lähdetty kirjoitti:
tielle, josta maksellaan laskua vielä pitkän aikaa. On kummallista, että isoon enemmistöön kuuluvat eivät käsitä, että ylikävelyt pitää maksaa. Laskut tulevat vain hitaasti ja pieninä erinä.
Jämsä valitsi hitaan kurjistumisen tien. Signaalit tästä on jo lähetetty ulkomaailmaan."Jämsä valitsi hitaan kurjistumisen tien. Signaalit tästä on jo lähetetty ulkomaailmaan."
Mikä on tämä hitaan kurjistumisen tie, joka valittiin? Sekö johtuu Partalan koulun lopettamisesta?
Olipa todella merkittävä rakennus tässä yhteiskunnassa. :D - jannu suurjämsän sydämmestä.
Äimänkäki... kirjoitti:
"Jämsä valitsi hitaan kurjistumisen tien. Signaalit tästä on jo lähetetty ulkomaailmaan."
Mikä on tämä hitaan kurjistumisen tie, joka valittiin? Sekö johtuu Partalan koulun lopettamisesta?
Olipa todella merkittävä rakennus tässä yhteiskunnassa. :DKyläkoulujen ym. pikkusäästöjen tekemiset kertovat vain päättäjien "munattomuudesta". Ei ole rohkeutta puuttua todellisiin säästökohteisiin, tehdään vain tällaisia pikkuviilauksia, joilla ei rahanpuute yhtään vähene, päinvastoin.
Meidän taajama-asukkienkin tulisi myös huomata, että esim. kyläkoulut ovat kylillä paljon muutakin kuin koulu, se on monesti kylällä ainoa vähän isompi kokoontumis / harrastamispaikka. Väittäisin, että aika pulina alkaisi, jos kaupunki päättäisi lopettaa esim. keskustan kaikkien koulujen liikuntasalien ym. tilojen harratuskäytön, vedoten esim. liisääntyneisiin siivouskustannuksiin:) - H Kerpo
Äimänkäki... kirjoitti:
"Jämsä valitsi hitaan kurjistumisen tien. Signaalit tästä on jo lähetetty ulkomaailmaan."
Mikä on tämä hitaan kurjistumisen tie, joka valittiin? Sekö johtuu Partalan koulun lopettamisesta?
Olipa todella merkittävä rakennus tässä yhteiskunnassa. :DLuottamuksen menettäminen tapahtuu nopeasti, mutta sen palauttaminen kestää pitkään.
Jos valta sumentaa järjen ja estää valintojen tekemisen asiaperusteilla, luottamus menetetään.
Luottamus menetetään myös jos ammattitaidottomuus estää päätösten tekemisen lain edellyttämällä tavalla.
Oikeuslaitos voi kumota tehtyjä päätöksiä, mutta se ei voi palauttaa luottamusta päätöksentekijöihin.
Hyvinvointiimme vaikuttaa taloudellisten seikkojen lisäksi ilmapiiri yhteisössämme. Ilmapiiri ei parane jos ylikävelty ei saa edes puhua ja yrittää edes ennaltaehkäistä seuraavaa kolaria. - Jannu ouhuu asiaa
jannu suurjämsän sydämmestä. kirjoitti:
Kyläkoulujen ym. pikkusäästöjen tekemiset kertovat vain päättäjien "munattomuudesta". Ei ole rohkeutta puuttua todellisiin säästökohteisiin, tehdään vain tällaisia pikkuviilauksia, joilla ei rahanpuute yhtään vähene, päinvastoin.
Meidän taajama-asukkienkin tulisi myös huomata, että esim. kyläkoulut ovat kylillä paljon muutakin kuin koulu, se on monesti kylällä ainoa vähän isompi kokoontumis / harrastamispaikka. Väittäisin, että aika pulina alkaisi, jos kaupunki päättäisi lopettaa esim. keskustan kaikkien koulujen liikuntasalien ym. tilojen harratuskäytön, vedoten esim. liisääntyneisiin siivouskustannuksiin:)Saakutti ei noin järkevästi voi kirjoittaa "kukaan" seppolalainen.
Tässähän on järkevyyttä yli 100 prosentin. - ne oikeat
jannu suurjämsän sydämmestä. kirjoitti:
Kyläkoulujen ym. pikkusäästöjen tekemiset kertovat vain päättäjien "munattomuudesta". Ei ole rohkeutta puuttua todellisiin säästökohteisiin, tehdään vain tällaisia pikkuviilauksia, joilla ei rahanpuute yhtään vähene, päinvastoin.
Meidän taajama-asukkienkin tulisi myös huomata, että esim. kyläkoulut ovat kylillä paljon muutakin kuin koulu, se on monesti kylällä ainoa vähän isompi kokoontumis / harrastamispaikka. Väittäisin, että aika pulina alkaisi, jos kaupunki päättäisi lopettaa esim. keskustan kaikkien koulujen liikuntasalien ym. tilojen harratuskäytön, vedoten esim. liisääntyneisiin siivouskustannuksiin:)säästökohteet olisivat mielestäsi? Niitähän näillä palstoilla on tivattu jo monesti, mutta yhtään todella jymyjuttua ei ole tullut. Se kertoo siitä, että kuntatalous ei ole helppo nakki. Säästötoimet aiheuttavat suon tuolla ja vetelän täällä.
On puhuttu esimerkiksi koko henkilöstön lomauttamisesta. Lomautus tai lomarahojen vaihto vapaaseen ovat vaikutuksiltaan samanlaisia. Työntekijät jäävät ilman palkkojaan ja kuntalaiset ilman palvelujaan. Miten lomautetaan opettajat, sairaanhoitajat, päivähoitajat vanhustenhoitajat jne ilman, että hoidettavat ja opetettavat siitä eivät kärsi ja lainsäädäntöä ja työehtosopimuksia ohiteta? Toimistohenkilöstön töitä ei voi loputtomiin jakaa ja siirtää tulevaisuuteen. Palveluvaje on palveluvaje ja työvoimavaje työvoimavaje.
Investointeja ei voida laittaa jäihin, se olisi sama kuin nukuttaisiin ruususen uneen. Jämsän otteen kehittämiseen on oltava hellän luja. - johtajia
ne oikeat kirjoitti:
säästökohteet olisivat mielestäsi? Niitähän näillä palstoilla on tivattu jo monesti, mutta yhtään todella jymyjuttua ei ole tullut. Se kertoo siitä, että kuntatalous ei ole helppo nakki. Säästötoimet aiheuttavat suon tuolla ja vetelän täällä.
On puhuttu esimerkiksi koko henkilöstön lomauttamisesta. Lomautus tai lomarahojen vaihto vapaaseen ovat vaikutuksiltaan samanlaisia. Työntekijät jäävät ilman palkkojaan ja kuntalaiset ilman palvelujaan. Miten lomautetaan opettajat, sairaanhoitajat, päivähoitajat vanhustenhoitajat jne ilman, että hoidettavat ja opetettavat siitä eivät kärsi ja lainsäädäntöä ja työehtosopimuksia ohiteta? Toimistohenkilöstön töitä ei voi loputtomiin jakaa ja siirtää tulevaisuuteen. Palveluvaje on palveluvaje ja työvoimavaje työvoimavaje.
Investointeja ei voida laittaa jäihin, se olisi sama kuin nukuttaisiin ruususen uneen. Jämsän otteen kehittämiseen on oltava hellän luja.Jämsässä riittää, aloitetaisiinkin lomautukset heistä eikä ns. työntekijöistä.
- voimme olla samaa
johtajia kirjoitti:
Jämsässä riittää, aloitetaisiinkin lomautukset heistä eikä ns. työntekijöistä.
mieltä. Johtajia on liikaa. Kukaan ei pestistään luovu, kun ei ole pakko eikä kaupungilla keinoja asiantilaa korjata. Viisi vuotta kurjistutaan. Mutta totuuden nimissä voitko kohdistaa syyn pelkästään johtajiin? Saisihan niillä muutamilla tuhansilla euroilla pidettyä yhden valtuuston kokouksen.
- kuuluisa
voimme olla samaa kirjoitti:
mieltä. Johtajia on liikaa. Kukaan ei pestistään luovu, kun ei ole pakko eikä kaupungilla keinoja asiantilaa korjata. Viisi vuotta kurjistutaan. Mutta totuuden nimissä voitko kohdistaa syyn pelkästään johtajiin? Saisihan niillä muutamilla tuhansilla euroilla pidettyä yhden valtuuston kokouksen.
sanonta menikään..."Mikään kivi ei ole niin pyhä..."
- seppolan koulusta
ne oikeat kirjoitti:
säästökohteet olisivat mielestäsi? Niitähän näillä palstoilla on tivattu jo monesti, mutta yhtään todella jymyjuttua ei ole tullut. Se kertoo siitä, että kuntatalous ei ole helppo nakki. Säästötoimet aiheuttavat suon tuolla ja vetelän täällä.
On puhuttu esimerkiksi koko henkilöstön lomauttamisesta. Lomautus tai lomarahojen vaihto vapaaseen ovat vaikutuksiltaan samanlaisia. Työntekijät jäävät ilman palkkojaan ja kuntalaiset ilman palvelujaan. Miten lomautetaan opettajat, sairaanhoitajat, päivähoitajat vanhustenhoitajat jne ilman, että hoidettavat ja opetettavat siitä eivät kärsi ja lainsäädäntöä ja työehtosopimuksia ohiteta? Toimistohenkilöstön töitä ei voi loputtomiin jakaa ja siirtää tulevaisuuteen. Palveluvaje on palveluvaje ja työvoimavaje työvoimavaje.
Investointeja ei voida laittaa jäihin, se olisi sama kuin nukuttaisiin ruususen uneen. Jämsän otteen kehittämiseen on oltava hellän luja.Aloitetaan Seppolan kouluremontin kustannuksista = miljoonaluokan säästöt saatavissa heti kunhan vaan näitä ökykoulu suunnitelmia järkeistetään ja rakennuspaikka sijoitetaan paremmin rakennettavalle paikalle.
- varma siitä,
seppolan koulusta kirjoitti:
Aloitetaan Seppolan kouluremontin kustannuksista = miljoonaluokan säästöt saatavissa heti kunhan vaan näitä ökykoulu suunnitelmia järkeistetään ja rakennuspaikka sijoitetaan paremmin rakennettavalle paikalle.
että homeongelma on kuvittelua Seppoan nykyisellä koululla ja että rakennustekniikka ei millään riitä Paunun saven kesyttämiseen? Asioita on selvietty ja tutkittu varmasti. Paalua riittää juntattavaksi varmasti useampikin metri ja homeongelma ei ehkä ole pelkkää kuvitelmaa. Kyllä meidän täällä Jämsässä on satsattava nuortemme terveyteen. Homeen kanssa ei pidä leikkiä. Kokonaisuuden hahmottaminenkin olisi poikaa.....
- uuden
varma siitä, kirjoitti:

koulun rakentaminen on pakko homeongelman vuoksi niin olkoon. Mutta miten on, pitääkö rakentaa uuteen kouluun mahtavan suuri liikuntahalli. Halli mihin ei valtioapuja tule. Mikä tarve on tällaiselle liikuntahallille kun Seppolassa on lukion halli ja Vitikkalan koulun liikuntahalli sekä Jämsänkoskella Mäntykallionkoulun liikuntahalli?
- pienempikin riittäisi.
uuden kirjoitti:
koulun rakentaminen on pakko homeongelman vuoksi niin olkoon. Mutta miten on, pitääkö rakentaa uuteen kouluun mahtavan suuri liikuntahalli. Halli mihin ei valtioapuja tule. Mikä tarve on tällaiselle liikuntahallille kun Seppolassa on lukion halli ja Vitikkalan koulun liikuntahalli sekä Jämsänkoskella Mäntykallionkoulun liikuntahalli?
Olen samaa mieltä. Pienempikin liikuntasali riittäisi. Sitä salin suuruutta on perusteltu mm. salibandyn harjoittelutilatarkoituksella. Kisat voidaan kuulemma pitää koskella. Olisko vähän liian kapea käyttäjäpohja verrattuna hankkeen hintaan. Mutta ei se pienempi liikuntahalli ja säästyvä summa vielä kaupungin talousongelmaa ratkaise. Tarvitaan lisää kohteita.
- Seppolan koulusta
varma siitä, kirjoitti:
että homeongelma on kuvittelua Seppoan nykyisellä koululla ja että rakennustekniikka ei millään riitä Paunun saven kesyttämiseen? Asioita on selvietty ja tutkittu varmasti. Paalua riittää juntattavaksi varmasti useampikin metri ja homeongelma ei ehkä ole pelkkää kuvitelmaa. Kyllä meidän täällä Jämsässä on satsattava nuortemme terveyteen. Homeen kanssa ei pidä leikkiä. Kokonaisuuden hahmottaminenkin olisi poikaa.....
Olen aivan varma säästöistä.
Rakennuskustannuksellisesti sen koulun rakentaminen eli perustustyöt, ovat normaaliin paikkaan verrattuna, 5-10 kertaa kalliimmat, saamani rakennusasiantuntijan lausunnon perusteella.
Nykyinen, koulun tonttihan on kuulemma on liikepaikka tontti, siksi liian "arvokas" koulutontiksi.
Pääasihan tässä, jämsän seppolan, rakennushankkeessa on, että on hiunuu, upiita ja mahdollisimman kallista. Seppolan "pyhiä kiviä" ei tarvi käännellä. - kiviä käänneltäväksi
Seppolan koulusta kirjoitti:
Olen aivan varma säästöistä.
Rakennuskustannuksellisesti sen koulun rakentaminen eli perustustyöt, ovat normaaliin paikkaan verrattuna, 5-10 kertaa kalliimmat, saamani rakennusasiantuntijan lausunnon perusteella.
Nykyinen, koulun tonttihan on kuulemma on liikepaikka tontti, siksi liian "arvokas" koulutontiksi.
Pääasihan tässä, jämsän seppolan, rakennushankkeessa on, että on hiunuu, upiita ja mahdollisimman kallista. Seppolan "pyhiä kiviä" ei tarvi käännellä.Home on rummutettu niin tehokaasti tajuntaamme, että Seppolan koulun uudisrakennus on tosiasia. Uuden rakennuksen valtiontuki on myöskin niin houkutteleva, että ?vajaan kymmenen miljoonan euron omaosuus kustannuksissa on kaiketi pikkuraha.
Uuden koulun sijaintia sen sijaan sietää kummastella. Yläkoululla on toiminnallista synergiaa nimenomaan lukion kanssa ei alakoulun. Historiikeista voi katsella kuinka seppolan koulun mäellä on aiemminkin ollut eri aikakausien koulurakennuksien limittäin ja lomittain toistensa kanssa. Olisi ollut mahdollista nytkin.
Turhaa tätä jo päätettyä asiaa on täällä enää murehtia, karavaani meni jo. Valmistelun avoimuutta kuvaa se etteivät edes viime valtuustokauden opettajavaltuutetut kuulemma huomanneet milloin yläkoulun sijoittamiseen olisi pitänyt vaikuttaa. Taisivat olla jopa kaupunginhallituksessa kuitenkin.
Kun yläkoulu tulee Paunuun niin ilmeisesti Uusi seutulukiokin tulee paunuun. Löytyy se home siihen mennessä nykyiseltä lukiolta. Eli uusi lukiorakennus ja uudelle lukiolle taas uusi liikuntahalli, nehän ei juuri paljoa maksa. Jäähalli ehkä joudutaan siirtämään tieltä pois, mutta sehän onkin jo alkanut painua siihen jämsäläiseen saveen.
Kyllä suurten visioiden tieltä kannattaa tarvittaessa siirtää vaikka linja-autoasemia ja täyttää pohjattomia lammikoita.
Ja tämä ei ollut mitään unta vaan veronmaksajat maksavat. Kaikki rahat on näköjään tarkoitettu hukattaviksi, jos kukaan ei älyä hillitä pienen maalaiskuntamme tuunausta cityksi. - on sittenkin
seppolan koulusta kirjoitti:
Aloitetaan Seppolan kouluremontin kustannuksista = miljoonaluokan säästöt saatavissa heti kunhan vaan näitä ökykoulu suunnitelmia järkeistetään ja rakennuspaikka sijoitetaan paremmin rakennettavalle paikalle.
järkeviä kirjoittajia! Hyvä! Luulin, että täällä on vain pari kyläkouluhullua Partalasta ja joku muutama öykkäri valtaenemmistöstä.
- ajattelee
On kiva lukea kun kirjoitit laajakatseisesti ja kaikki asiat olet nähtävästi tutkinut mikä liittyy kyläkouluihin ja niiden lopettamisesta aiheutuviin asioihin.
Tarkoitit varmaan Annaa Ristoa ja minua ketjun avauksessasi,me emme ehkä osaa kirjoittaa niin kauniisti kun sinä,mutta kun riittävän kauan lueskelemme sinun ajatuksiasi ehkä opimme ilmaisemaan itseämme yhtä raikkaasti ja muita ajtellen.
Hyvää kevättä sinullekin.- Huomioitsija
Avausta tehdessäni en miettinyt ketään henkilöitä. Kirjoitin vaan siitä johtopäätöksestä, johon ketjuja luettuani tulin.
Kun luin noiden pahimpien irvailijoiden kannanottoja, väistämättä siellä taustalla piilee pettymys nimenomaan näissä kyläkouluasioissa. Oikeastaanhan mistään muusta ei ole kiisteltykään. Jos te harrastatte tuota päättäjien, kaupunginjohtajan ja kansanedustajan järjestelmällistä panettelua ja heidän puolustajiensa irvimistä perseennuolijoiksi, niin kapula on osunut juuri oikeaan kohteeseensa. Jos te ette ole näiden kirjoitusten takana, niin "laajakatseinen" kommentointini ei tietenkään koske teitä.
Hyvää kevättä myös siihen suuntaan! - juttu jatkuu
Huomioitsija kirjoitti:
Avausta tehdessäni en miettinyt ketään henkilöitä. Kirjoitin vaan siitä johtopäätöksestä, johon ketjuja luettuani tulin.
Kun luin noiden pahimpien irvailijoiden kannanottoja, väistämättä siellä taustalla piilee pettymys nimenomaan näissä kyläkouluasioissa. Oikeastaanhan mistään muusta ei ole kiisteltykään. Jos te harrastatte tuota päättäjien, kaupunginjohtajan ja kansanedustajan järjestelmällistä panettelua ja heidän puolustajiensa irvimistä perseennuolijoiksi, niin kapula on osunut juuri oikeaan kohteeseensa. Jos te ette ole näiden kirjoitusten takana, niin "laajakatseinen" kommentointini ei tietenkään koske teitä.
Hyvää kevättä myös siihen suuntaan!ja kaikki tora ja epäsopu koituu yhteiseksi hyväksemme. Ihme mitä eunukkeja on asunut Mustingalla, Suinulassa, Sammallahdella ja Arvajalla. Partalasta pamahtaa! Miksi ihmeessä nuo juntit eivät voi nielaista koulunsa lopettamista. Pitää nostaa hattua tuolle porukalle, he jaksavat rummuttaa. Jos siellä on jossain vielä vapaata maata, niin menen ja ostan tontin sieltä. Vaikka siellä ei enää ole koulua, niin hienot ihmiset jäävät. Haluan joskus asua heidän joukossaan. En missään keskustassa. Sitä te ette voi estää.
Partala jäi vaikka koulu kaatui. Vaikka joskus tulee turpiin, niin pitkässä juoksussa muutkin saavat maksella takaisin. On eduksi, että Jämsän yhteisymmärrys hajoaa. - Asioista perillä
juttu jatkuu kirjoitti:
ja kaikki tora ja epäsopu koituu yhteiseksi hyväksemme. Ihme mitä eunukkeja on asunut Mustingalla, Suinulassa, Sammallahdella ja Arvajalla. Partalasta pamahtaa! Miksi ihmeessä nuo juntit eivät voi nielaista koulunsa lopettamista. Pitää nostaa hattua tuolle porukalle, he jaksavat rummuttaa. Jos siellä on jossain vielä vapaata maata, niin menen ja ostan tontin sieltä. Vaikka siellä ei enää ole koulua, niin hienot ihmiset jäävät. Haluan joskus asua heidän joukossaan. En missään keskustassa. Sitä te ette voi estää.
Partala jäi vaikka koulu kaatui. Vaikka joskus tulee turpiin, niin pitkässä juoksussa muutkin saavat maksella takaisin. On eduksi, että Jämsän yhteisymmärrys hajoaa.Siellähän on tietääkseni vallan kaupungin tontteja vapaana. Ei muuta kuin pakkaamaan ja muuttokuorma sinne onnelaan. Ne tontit on rautatien varressa, mutta eihän se mitään haittaa kun pääset unelmiesi ihmemaahan.
- sikiää,,,
juttu jatkuu kirjoitti:
ja kaikki tora ja epäsopu koituu yhteiseksi hyväksemme. Ihme mitä eunukkeja on asunut Mustingalla, Suinulassa, Sammallahdella ja Arvajalla. Partalasta pamahtaa! Miksi ihmeessä nuo juntit eivät voi nielaista koulunsa lopettamista. Pitää nostaa hattua tuolle porukalle, he jaksavat rummuttaa. Jos siellä on jossain vielä vapaata maata, niin menen ja ostan tontin sieltä. Vaikka siellä ei enää ole koulua, niin hienot ihmiset jäävät. Haluan joskus asua heidän joukossaan. En missään keskustassa. Sitä te ette voi estää.
Partala jäi vaikka koulu kaatui. Vaikka joskus tulee turpiin, niin pitkässä juoksussa muutkin saavat maksella takaisin. On eduksi, että Jämsän yhteisymmärrys hajoaa.,,, torailusta ja epäsovusta,,, Sen me kaikki tiedämme.
Mutta juuri siksi on vaikea käsittää miten se koituu kaikkien (Jämsäläisten) yhteiseksi eduksi. Selitä vähän! - on Partalassa
Asioista perillä kirjoitti:
Siellähän on tietääkseni vallan kaupungin tontteja vapaana. Ei muuta kuin pakkaamaan ja muuttokuorma sinne onnelaan. Ne tontit on rautatien varressa, mutta eihän se mitään haittaa kun pääset unelmiesi ihmemaahan.
Jopa Alhon kylän kehittäjät haluavat asua nimenomaan Partalassa. Kyllä juniin tottuu.
- kyläihmiset
juttu jatkuu kirjoitti:
ja kaikki tora ja epäsopu koituu yhteiseksi hyväksemme. Ihme mitä eunukkeja on asunut Mustingalla, Suinulassa, Sammallahdella ja Arvajalla. Partalasta pamahtaa! Miksi ihmeessä nuo juntit eivät voi nielaista koulunsa lopettamista. Pitää nostaa hattua tuolle porukalle, he jaksavat rummuttaa. Jos siellä on jossain vielä vapaata maata, niin menen ja ostan tontin sieltä. Vaikka siellä ei enää ole koulua, niin hienot ihmiset jäävät. Haluan joskus asua heidän joukossaan. En missään keskustassa. Sitä te ette voi estää.
Partala jäi vaikka koulu kaatui. Vaikka joskus tulee turpiin, niin pitkässä juoksussa muutkin saavat maksella takaisin. On eduksi, että Jämsän yhteisymmärrys hajoaa.tekivät valituksen koulunsa lakkauttamisesta- totta,mutta niin tehtiin Ruotsulan koulun lakkauttamisestakin. Muistahan myös että Arvajan koulusta tehty valitus on tällä hetkellä käsittelyssä korkeimmassa hallinto-oikeudessa!
- Voi voi sentään
kyläihmiset kirjoitti:
tekivät valituksen koulunsa lakkauttamisesta- totta,mutta niin tehtiin Ruotsulan koulun lakkauttamisestakin. Muistahan myös että Arvajan koulusta tehty valitus on tällä hetkellä käsittelyssä korkeimmassa hallinto-oikeudessa!
Ja bumerangeina tulevat kaikki takaisin.
- olleenkaan
Voi voi sentään kirjoitti:
Ja bumerangeina tulevat kaikki takaisin.
ole niin varma...
- pelastuksen
olleenkaan kirjoitti:
ole niin varma...
Kevätauringon sulatettua koirankakat hangenalta kaikkien näkyville, saa osa koululänkyttäjistä muuta puheenaihetta.
- varmuus...
olleenkaan kirjoitti:
ole niin varma...
Näin on näppylät. Semmoiset valitukset on lapsellista puuhastelua, joille noissa oikeusasteissa hymyillään.
- Mikko Lindroos
Haja-asutusalueen perheellisenä tampiona on pakko muistuttaa siitä, että jokaisella kyläkunnalla on ihan täysi oikeus taistella oman kylän palvelujen puolesta vaikka maailman tappiin asti. Se, että joku kylä yrittää pitää puoliaan, ei ole millään tavalla huono asia. Jos kylät eivät niin tekisi, voisi perustellusti kysyä, mielletäänkö kylillä palvelut laisinkaan tarpeellisiksi.
Kylien aktiivisuus ja omien oikeuksien puolustaminen ovat helvetin hienoja asioita. Harvoin ne mihinkään "hyvään" lopputulokseen johtavat, mutta osoittavatpahan sen, että kylilläkin osataan keskustella ja panna kampoihin.- puolustuksen puheenvuoro
Linroosin puheenvuoro on niin hyvä, että se pitäisi kopioida ja jakaa kaikille valtuutetuille ja virkamiehille. Kyllä Jämsä on niin maalaiskapunki, että jos kyläkulttuuri ei saisi puolustajia, niin ihmettelisin suuresti.
Kuinka paljon Jämsän asukkaista muuten asuu taajamissa ja kuinka paljon kylissä? - virkistävä..
kommentti Mikolta! Kylä kerrallaan hiljennetään. Mikko oli sen verran viisas, että rakensi Juokslahdelle eikä Partalaan. Siellä koulu säilyy, koska " näin on sovittu". Juokslahtelaiset saavat kiittää Suomista, joka puuhasi ison rempan koululle hyvän sään aikana. Oppilaat sinne tuodaan vaikka Vitikkalan vierestä, jos tarvis on.
Mutta Lindroos nousi tuolla kommentilla aivan eri arvoasteikolle minun arvomaailmassani. Juuri noin se menee, jokainen voi puolustaa omaa reviiriään. - tätä...
virkistävä.. kirjoitti:
kommentti Mikolta! Kylä kerrallaan hiljennetään. Mikko oli sen verran viisas, että rakensi Juokslahdelle eikä Partalaan. Siellä koulu säilyy, koska " näin on sovittu". Juokslahtelaiset saavat kiittää Suomista, joka puuhasi ison rempan koululle hyvän sään aikana. Oppilaat sinne tuodaan vaikka Vitikkalan vierestä, jos tarvis on.
Mutta Lindroos nousi tuolla kommentilla aivan eri arvoasteikolle minun arvomaailmassani. Juuri noin se menee, jokainen voi puolustaa omaa reviiriään.Partalan katkerat ruikuttajat taas asialla....
- Taidat
tätä... kirjoitti:
Partalan katkerat ruikuttajat taas asialla....
jännittää tosissaan kuinka tässä vielä käy. Aina vaan itse jaksat jatkaa, eikä sinulla ole mitään "uutta annettavaa".
- hämmästyttää
Taidat kirjoitti:
jännittää tosissaan kuinka tässä vielä käy. Aina vaan itse jaksat jatkaa, eikä sinulla ole mitään "uutta annettavaa".
"Aina vaan itse jaksat jatkaa, eikä sinulla ole mitään "uutta annettavaa"."
Huonosti menee näköjään minulla, kun en ole montakaan kommenttia aikaisemmin tälle palstalle kirjoittanut... - Mikko Lindroos
virkistävä.. kirjoitti:
kommentti Mikolta! Kylä kerrallaan hiljennetään. Mikko oli sen verran viisas, että rakensi Juokslahdelle eikä Partalaan. Siellä koulu säilyy, koska " näin on sovittu". Juokslahtelaiset saavat kiittää Suomista, joka puuhasi ison rempan koululle hyvän sään aikana. Oppilaat sinne tuodaan vaikka Vitikkalan vierestä, jos tarvis on.
Mutta Lindroos nousi tuolla kommentilla aivan eri arvoasteikolle minun arvomaailmassani. Juuri noin se menee, jokainen voi puolustaa omaa reviiriään.Eipä tuolla koululla ollut merkitystä, kun Juokslahdelle joskus 2000-luvun alussa muutin. Tulevaisuudessa sillä kieltämättä on merkitystä, mutta eipä tuosta Juokslahden koulusta kannata katkeroitua. Samalla tavalla se tulee jossain vaiheessa vasaran alle kuin muutkin. Tehty remontti ei ole ikuinen.
- sera30
on yleensä kyläläisten AINOA lähipalvelu. Siksi on vallan ymmärrettävää etteivät ihmiset haluaa luopua koulusta. Nämä ihmiset, jotka haukkuvat ja kokoajan provosoivat mm. kyläkouljenpuolustajia, herättävät suurta ihmetystäni. Kyllä kyläläisillä on omat intressit koulujen säilyttämisessä. Mitkä intressit ovat niillä, jotka sitä puolustamista vastustavat?
En usko että mitään meteliä nousisi, jos kyläkoulut olisi lopetettu järkeviin perustein. Tasapaino-ohjelman ja sen jälkeinen päätöksenteko oli mennyt mielestäni jo pahan maun puolelle. Joidenkin päättäjien kommentit demokratiasta, sananvapaudesta ja veronmaksajista tällä palstalla myöskin järkyttävät ja siksi olisi hyvä että mahdollisimman moni ihan tavallinen kuntalainen haluaisi vaikuttaa omalta osaltaan asioihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134802Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293493No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452420- 501538
- 361473
- 391349
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231212- 141202
- 1651079
- 271078