vuodenaika

kesä ja talvi ovat parasta vuodenaikaa
101148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Keväällä luonto herää, muuttolinnut saapuvat aloittaen kuherrukset, jäät ryskyvät ja purot solisevat, lehtipuut ja pensaat alkavat lehtiä eri vihreydessä, kevään ensikukat loistavat ruohon alkaessa vasta kasvaa ja isännillä polte pelloille. Suurta toivon aikaa.

Äänestä
  • perustelut!

    Äänestä

  • hyvät kirjoitti:

    perustelut!

    Nyt jo alkaa kengän alla ihanasti rasahtaa, kun sulanut loska yöllä jäätyy.
    Aamu aurinko kurkkaa keittiön ikkunasta.
    Kohta tulee ekat peipot ja ne saavat joka kevät kyynelen silmään konsertoimalla.

    Ruoho alkaa elää ja tuoksua. Kulotusten savun tuoksu tulvii. Jäät lähtevät ja linnut kirkuvat yölläkin (ei malta nukkua on niin kaunista ääntä).
    Vihreys voittaa. Ensimmäinen Satakieli heläyttää...
    Olen transsissa lähes.

    Meitin työpaikalla ei mun kanssa tarvii tapella loma-ajoista. Se on AINA toukokuu ja sitten sen liian paahtavan ja heinäkuussa jo p.. haiskahtavan syksynevän kesän olen tiiviisti töissä.
    Onneksi on KEVÄT!!

    ps. kesää ja syksyä ei tarttisi olla lainkaan.

    Äänestä

ovat mielestäni parhaita vuodenaikoja. Siis jos aivan tarkkoja ollaan, niin kesä voittaa kyllä kaiken muun mennen ja tullen.
Mainitsin myös kevään, koska se antaa toivon ja lupauksen kauniista ja (toivottavasti) lämpimästä kesästä.
Pimeä loskainen syksy tai kylmä talvi saavat jo pelkkänä ajatuksena, vilunväreet kiirimään pitkin selkää.
Kaunista kevättä ja kesänodotusta kaikille!

Äänestä

Elämä on ihmisen parasta aikaa, sanoi Matti Nykänen.

Äänestä
  • Kesä on se mitä odotan enkä sen koskaan soisi koppuvan

    Äänestä

Jeesus mikä valtakunta, täynnä pimeyttä lohdutonta. Paskanjatkeensa leipäjonosta kerää, ei tiedä missä työtön/asunnoton seuraavan kerran herää. Matti-Nurmijärven nero häärää ja meidät pakkotöihin määrää, ei oo riemulla rajaa, kun eduskunnan oikeisto asioitamme ajaa. Otetaan velkaa - tää sukupolvi ei säästä, seuraava maksaa - jos jaksaa. Kevät, kesä, syys... sakki ja Matti!

Äänestä

....on rakkauden aikaa,mutta syksyllä se punnitaan.... ;-D

Äänestä
  • lisäksi seksitautien ja epätoivoisten pissisten aikaa.
    Nahan käryä uimarannoilla ja melanoomaa vuosien päästä.
    Jee, hyvin teillä menee...

    Inhoon kesää

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


malukka kirjoitti:

kesä ja talvi ovat parasta vuodenaikaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu