Uutinen HS:n verkkosivuilta:
Ruotsi puolitti ohjauskorkonsa, asuntohinnat nousivat yllättäen
11.2.2009 12:28
A A STT–HS–DPA–Reuters
Ruotsin keskuspankki on puolittanut ohjauskorkonsa tasan yhteen prosenttiin. Korkonoteeraus on alhaisempi kuin kertaakaan sitten vuoden 1907, jolloin Ruotsissa määrättiin ensimmäistä kertaa virallinen peruskorko.
Keskuspankin mukaan ohjauskorkoa saatetaan alentaa edelleen. Syynä on Ruotsin talouden jyrkkä taantuminen. Taloustilanne näyttää nyt vaikeammalta kuin keskuspankki on osannut ennustaa.
Koronalennus oli suurempi kuin keskuspankilta odotettiin. Markkinoilla veikattiin koronleikkaukseksi 0,5 prosenttiyksikköä, jolloin korko olisi pudonnut 1,5:een.
Keskuspankki on laskenut korkoaan asteittain toissa vuoden joulukuusta lähtien. Koronalennukset näyttävät vaikuttaneen piristävästi Ruotsin asuntomarkkinoilla, joilla keskihinnat nousivat yllättäen tammikuussa.
Huviloiden hinnat nousivat neljä prosenttia ja asuntojen hinnat viisi prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Suurin nousu nähtiin isoissa kaupungeissa kuten Tukholmassa ja Göteborgissa, kertoi E24-talousuutissivusto.
Asiantuntijoiden mukaan hintojen noususta ei voida tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Talouden yleinen epävarmuus voi kääntää suunnan vielä alaspäin.
hinnat nousivat Ruotsissa
4
289
Vastaukset
- Britit nousussa
Elämmekö lintukodossa, ei koske meitä :D
- sama ilmiö
tulee myöhemmin ja pitkäkestoisena. Syksyllä 09 euriborien lähennellessä 1%:a, alkaa tasainen asuntojen hintojen nousu 2-4%/v. Tämä on enemmän kuin mitä sijoitetulle rahalle osakemarkkinoilla tai säästötileillä saa. Tapahtuu ilmiö, jossa asuntojen hintakehitys siivittää Suomen nousuun. Ironista, sillä koko kupla johtui paljolti mm. asuntojen hintojen noususta.
T. TalousGuru T. Oraakkeli- qq-
Syksyllä 09 euriborien lähennellessä 1%:a, alkaa tasainen asuntojen hintojen nousu 2-4%/v.
--------------------------
niin olisihan työttömillä ja pienipalkkaisilla aikaa,
EI ASUNTOJEN hinnat nouse ennekuin Amerikassa alkaa mennä paremmin ja siten 2-3 v. kulutua suomessa,
se tietää kaikki, eihän sijoittajatkaan osta asuntoja, vaan myyvät.
tuo ruotsin tilanne on aivan eri,
siellä on normaalia ensin Volvo, sitten vw ja kolmanneksi autoksi Corolla,
suomessa olaan iloisia jos saadaan vain yksi uusi auto se Korolla. - kovin monella
asunnonostajalla on enää työpaikkaa syksyllä-09 ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974339Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10979
- 152976
- 6904
- 20864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12852- 26805