Kunnallissairaalantiellä varokaa liikkujat irrallaan juoksevaa isoa saksanpaimenkoiraa.
Luistinradalla ei ole hauskaa että tällainen iso koira juoksee irrallaan pienten luistelijoiden väliin.
Koira myös syösyy toisia koiria kohti, ei taida ulkoiluttajakaan aina olla ihan "selvimmästä" päästä.
Luistinradalla ei ole hauskaa että tällainen iso koira juoksee irrallaan pienten luistelijoiden väliin.
Koira myös syösyy toisia koiria kohti, ei taida ulkoiluttajakaan aina olla ihan "selvimmästä" päästä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kysymyksessä on rikos.
Koiraa ei saa päästää irralleen.
Vaimoani on kerran purrut saksanpaimenkoira. Hyvä ettei tappanut. Yritti kyllä. Se oli 5 vuotias "aina kiltti" ja ihmisystävällinen koira, niin kuin ne kaikki.
poliisillekin, mutta edelleen koira juoksee irrallaan, yleensä alkuillasta kun hämärtää.
Aiheuttaahaan se liikenteellekin vaaratilanteita kun syöksyy vilkkaasti liikennöidylle tielle.
Vikahan ei ole koiran, vaan sen jonka kädessä se talutin pitäisi olla ja koira siinä kiinni.
uutta peltiä ruostuneen tilalle, ajaessaan
koiran ylitse ja irtolaisen omistaja maksaa.
Jep. Jos hurtan ottaa kiinni ja toimittaa läytöeläinkotiin niin omistaja saa sen takaisin maksamalla muistaaksenin 70€, toimii myös irrallaan olevien kissojen kohdalla.
Kummasti se muisti piristyy ja tulee tarkkaavaisemmaksi, kun itipito maksaa selvää rahaa.
Autolla kun hurauttaa yli, niin sehän voi maksaa irtoelukan omistajalle jo tunansia euroja.
Tosiaan isokokoinen koira ja vauhtia riittää, vanhat ihmiset sitä säikkyvät kun se juoksee kohti.
Kaikki eivät pidä koirista ja moni niitä pelkää vaikka olisi pienempikin.
Ulkona ollessa katseltava tarkkaan ympärilleen kun ei tiedä mistä se tulee.
Se on lain mukaan koirakuri 14§, koirat on pidettävä kytkettynä.
Koiria ei saa myöskään viedä toriaikana torille, mitä kovin moni ei tunnu tietävän.
Kannatan ehdottomasti kaikkien koirien paitsi ihmisten vapaata liikkumista, kenellä saatana on oikeus sitoa eläimiä narun päähän.VOI SAATANAN SAATANA!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kaikki koirat poistettava kaupunkialueelta, ja heti. Koiramaiset ihmiset taas laitettakoon noihin kalliisiin koiratarhoihin.
dille-iivareita aina löytyy joiden pitää osallistua asiallisiin keskusteluihin älyttömillä huomautuksillaan ja kirosanoillaan.
Tuonkin typeryyden olisit voinut kirjoittaa vaikka oman asuntosi seinään, yhtä paljon vaikutusta sillä on.
Näytä vain oman tyhmyytesi!
omistajalla on velvollisuus,
pitää lemmikkinsä kytkettynä.
se otus mikä sitä koiraa komenteli kutsui koiraa nimeltä.
Sattumalta tulivat poliisit juuri siihen, olin sanonut että soitan poliisit, ukko ihmetteli miten nopeesti tuli. Kehtas väittää ettei tiedä kenen koira on, hän vain muka tuli pelastamaan minua.
Samalla oven avauksella kuitenkin tulivat ulos.
Piha-alueella oli pieniä lapsia, hekin olisivat voineet joutua koiran kohteeksi.
Silminnäkijöitäkin riittävästi.
Vaikea tilanne kun oma koira on kiinni ja tällainen iso ainakin 7 kertainen kooltaan tarttua koiraa niskasta hampailla, siihen ei paljon uskalla sormia väliin laittaa.
Koira vain kuulemma halusi tutustua ja teki sen kahteen kertaan.