härästä eroon

Härkämieheni ilmoitti haluavansa muuttaa omaan asuntoon jo vuosi sitten vaan mitään ei ole tapahtunut. Asuntohakemuksen hän sai tehtyä viime syksynä. Muutamaa ihan hyvää asuntoa on tarjottukin hänelle, mutta aina hän keksii jonkun vian niistä, ettei voi muuttaa. Tilanne on sietämätön koska on jatkuvaa riitelyä ja valtataistelua ja lisäksi hänellä on toinen nainen jota käy eri paikkakunnalla välillä tapailemassa ja sitten palaa loisimaan meidän asuntoomme, joka pitäisi olla jo yksin minun. Olen itsekin muutamia uusia miesehdokkaita tapaillut, mutta en pysty vakavampaan suhteeseen ennekuin tuo yksi hidas jämähtänyt härkä häipyy.
Koko suhteemme ajan minä ole saanut olla se eteenpäin vetäjä, hän on vetelehtinyt ja tarttunut asioihin todella hitaasti jos lainkaan.
81844
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

se härkämiehen luonne hyvin esille,hidas ja toiset naiset kuvioissa.
Sinun pitää alkaa kerämään ne hänen tavaransa laatikkoon ja nostaa ne pihalle tai auto-talliin.
ehkä hän ymmärtää että on aika muuttaa pois!

Äänestä
  • ..hän kohtelee sinua kuin prinsessaa, on uskollinen ja luotettava, ahkera ja aikaansaapa. Hidas hän todella on, mutta on myönnettävä, että hänessä on enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Lisäksi hän voi olla vähän juntti, varsinkin, jos on maalla asuva.

    Äänestä

jos ei vuodessa pääse erilleen asuun niin eiköhän siinä ole kumpikin hidas.

Äänestä
  • kuin oikeassa ,lopulta olisi aina mentävä itseensä ja myönnettävä oma heikkoutensa myös.

    Äänestä

  • Asuntohan on ilmeisesti sinun joten sinä jäät sinne eikä sinun tarvitse muuttaa yhtään mihinkään vaan tämän härän, joka ei ole saanut vuodessa aikaiseksi muuttoa. Ei se silloin sinun syysi ole, vaan hitaan härän. Toki voit patistaa härkää ja kannattaakin.
    Ajattele härkiä eläiminä? Ne kannattaa laittaa hommiin. Härän ahkeruus on hyvä piirre, mutta hitaus ehkä se huono. Mutta kukaan ei ole täydellinen.

    Äänestä

Härän saa helpoimmalla pois sanomalla asiat niin kuin ne ovat.... eli hanki jo oma elämä äläkä mun elämää sotke..... härät on yleensä aika sotta pyttyjä.....on kokemusta....

Äänestä

jotta saat miehen tilalle.

Äänestä

muttei muuttanut.
Heitin kamat pihalle ja vaihdoin lukot.
Samantien otin virallisen avioeron.
Mies oli-neitsyt.

Vesimies- nainen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


siguriina kirjoitti:

Härkämieheni ilmoitti haluavansa muuttaa omaan asuntoon jo vuosi sitten vaan mitään ei ole tapahtunut. Asuntohakemuksen hän sai tehtyä viime syksynä. Muutamaa ihan hyvää asuntoa on tarjottukin hänelle, mutta aina hän keksii jonkun vian niistä, ettei voi muuttaa. Tilanne on sietämätön koska on jatkuvaa riitelyä ja valtataistelua ja lisäksi hänellä on toinen nainen jota käy eri paikkakunnalla välillä tapailemassa ja sitten palaa loisimaan meidän asuntoomme, joka pitäisi olla jo yksin minun. Olen itsekin muutamia uusia miesehdokkaita tapaillut, mutta en pysty vakavampaan suhteeseen ennekuin tuo yksi hidas jämähtänyt härkä häipyy.
Koko suhteemme ajan minä ole saanut olla se eteenpäin vetäjä, hän on vetelehtinyt ja tarttunut asioihin todella hitaasti jos lainkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu