Koiran pitäminen? Auttakaa...

tipsu

Hei! Olisi asiaa koiran pitämisestä. Hankimme koiran perheeseeni 5 vuotta sitten kun pikkusiskoni sitä kinusi. Äiti ja minä emme olisi koiraa halunneet niin kauheasti, mutta pikkusiskolle se sitten ostettiin. Noh, hän oli pieni, alkuinnostus loppui äkkiä ja koira jäi minun vastuulle. Tällöin perheessämme asui minä, pikkusiskoni ja äitini. Aloin hoitaa koiraa ihan yksin, käytin lenkillä, harjasin, ruokin ja vaihdoin veden kuppiin. No äkkiähän koira kiintyi minuun kun sitä hoisin. Koira on aivan ihana tiibetinspanieli joka ostettiin meille äitin työkaverilta. No nyt on vuodet vierineet ja muutin syksyllä omilleni. Koira jäi äitini ja pikkusiskoni kanssa. Nyt on sitten ilmennyt, että koira protestoi muuttoani ja ikävöi minua kauheasti. Olen opiskelija (19v poika) ja asun tämmösessä 36 neliön poikamiesboksissa. Pari päivää sitten siskoni soitti ja ilmoitti, että eivät aio pitää koiraa enää. Eivät jaksa käyttää lenkillä/hoitaa. Koira kärsii selvästi kun en enää asu kotona ja joutuu olemaan päivät yksin. Äitini sanoi, että koira annetaan uuteen perheeseen, viedään piikille tai minä otan hänet. Piikille minä en ikimaailmassa viedä vielä aika nuorta koiraa. Toiseen perheeseen antokin olisi todella julmaa. Olen todella eläinrakas itku tulee kun ajatteleekin että koira tapettais:( Olen aikamoisessa umpikujassa. Opiskelen päivät ja viikonloput on AIKA railakkaita niinkuin opiskelijoilla yleensä on. Asuntoni on myös aika pieni. En halua koiraa tapettavan mutta minunkin on koiraa aika hankala pitää. Mitä kannattaisi tehdä. Otanko vaan lissukan itselleni ja hoidan niin hyvin kuin pystyn/ehdin? Äiti ja siskoni ovat kuitenkin tehneet selväksi että sinne koira ei jää. Voi kun ei olisi koskaan tota koiraa siskolleni ostettukaan...

11

961

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ensin

      kokeilla miten te pärjäätte koiran kanssa kahdestaan, jos tulee pahoja ongelmia, voitahn sitten myöhemmin etsiä uuden kodin koirallesi. Kysele jos vaikka siinä sun talossasi asuisi joku joka voisi vaikka lenkkeilyttää koiraasi päivisin. Moni yksinäinen ihminen voisi mielellään käyttää koiraa ulkona. Laita rappukäytävään rohkeasti ilmoitus.

      • ankuu

        Tosiaan yritä ensiksi koira ottaa luoksesi.

        Laita viestejä esim. eri lemmikkipalstoille (apula, petsie yms.) että kaipaat koiran ulkoiluttajaa. Todella monet lenkittää ilmaiseksi.

        http://www.petsie.fi/forum.php?catid=1&page=1&fid=1987&range=1
        Tuossa keskustelua 4h-dogsittertoiminnasta joka kylläkin maksaa, mutta tuolla on myös juuri niitä jotka ei koiran hoitamisesta ota rahaa.


    • koirallinen itsekin

      samanlaista en ole joutunut kokemaan mutta ymmärrän kyllä että tuo on aikamoinen pattitilanne.

      Sinulla opiskelijana kuitenkin menee paljon aikaa kouluhommiin,myös kotona..koiran pito ehkä saattaisi olla lisärasite.Mutta toisaalta taas vaikutat erittäin vastuuntuntoiselta mieheltä ja näin ollen koiran pitäminen itselläsi ei välttämättä olisi ongelma..se on ihan omasta jaksamisestasi kiinni,jaksatko hoitaa kouluhommien päälle vielä sen rakkaan karvaturrin.Monet eivät siihen kykene.

      Itseäsi sinun ei tarvitse missään nimessä syyttää siitä että koiran siskollesi hankitte,se oli viime kädessä äitinne päätös.

      Voithan aluksi kokeilla jonkin aikaa miten teillä koiruuden kanssa arki alkaa sujumaan.Ei meistä koiran omistajista monetkaan pysty jatkuvasti sen koiran kanssa lojumaan ja yhtenään jotakin tekemään :)kyllä uskoisin tuon ikäisen koiran sopeutuvan siihen että olet koulussa ja koira itse yksin sen aikaa.Ja tosiaan sitten jos et jaksa eikä aikasi riitä,ala miettimään sitä uutta kotia.Piikille noin nuorta koiraa ei kannata missään nimessä viedä.

      Kaikkea hyvää sinulle ja toivottavasti ongelma selviää parhain päin kaikkien kannalta! :)

    • mummo täällä

      Onko koirasi uros vai narttu? Millä paikkakunnalla opiskelet?

      • spanieli123

        Kiitos kaikille vastanneille!:D Olemme koiran kanssa rovaniemellä. Nyt on sitten koira haettu luokseni ja voi luoja kun oli innoissaan kun näki minut:) Sovittiin että katson nyt viikon pari miten alkaa sujua yms. ja sit katellaan miten eteenpäin. Eiköhän kaikki hyväksi muutu:D Piikille koiraa ei viedä ja minä pidän siitä huolen.


    • muffettaja

      En voinut vastustaa kiusausta ja vastata.

      Todella ihailtavaa, että kaltaisiasi ihmisiä on vielä jäljellä! Uskon, että arki koiran kanssa alkaa sujumaan, vaikka joskus se kirpaiseekin ja on unohdettava railakkaat viikonloput koiran takia. Usko pois, se on sen arvoista.

      Itselläni suht sama tilanne, vaikka koira hankittiinkin itselleni. Kovin nuori kuitenkin olin. Koiralla on järkyttävä eroahdistus, kun ei ole koskaan tarvinnut juuri olla yksin eikä äiti opettanutkaan. Opiskelua ja muuttoa siis suunnitellessa eroahdistuneen koiran kanssa, jota en mielelläni tänne kyllä jättäisi. Äitini on tehnyt selväksi, että mikäli niin käy niin elävänä sitä ei tulla enää näkemään.

      Ymmärrän kyllä, kun koira on luonteeltaan mitä on. Silti olen itse sitä kestänyt, vaikkei se kanssani paljon sen paremmin toimi. Eroahdistus kyllä hirvittää, mutta jotenkin tästä selvitään. Vaikka ruusuilla ei pahemmin oo tanssittu niin vielä jonain päivänä tanssitaan! Ainankin toivottavasti.

      Asunnon koko ei ole ongelma. Kyseessä on kuitenkin pieni eikä mikään jumalattoman aktiivinen koira. Pihalla riehutte niin sisällä ottaa rennosti :)

      Toivottelen teille hyviä jatkoja!

      • täälläkin

        Edellisen kanssa samoilla linjoilla, asunnon koko ei haittaa ja eihän rotu ole mikään hirveän aktiivinen.
        Jos sinulla on jotain pidempiä viikonloppurientoja niin voit kai välillä viedä koiran hoitoon äidillesi? Joitain voi tietenkin välillä peruakkin.
        Vielä tällainenkin tuli mieleen että voisin kuvitella että 19-v nuorukainen ei nuorten naisten silmissä vaikuta ollenkaan väheksyttävältä sulhaskandidaatilta omistaessaan koiran ;)
        Kaikkea hyvää sinulle! :)


      • kuin edellinen
        täälläkin kirjoitti:

        Edellisen kanssa samoilla linjoilla, asunnon koko ei haittaa ja eihän rotu ole mikään hirveän aktiivinen.
        Jos sinulla on jotain pidempiä viikonloppurientoja niin voit kai välillä viedä koiran hoitoon äidillesi? Joitain voi tietenkin välillä peruakkin.
        Vielä tällainenkin tuli mieleen että voisin kuvitella että 19-v nuorukainen ei nuorten naisten silmissä vaikuta ollenkaan väheksyttävältä sulhaskandidaatilta omistaessaan koiran ;)
        Kaikkea hyvää sinulle! :)

        Olen muutaman vuoden sua vanhempi ja kyllä pisteet nousisi jos mies omistaa koiran ;) Hyvä että päätit ottaa koiran itsellesi, yritä jaksaa sen kanssa. Alku voi olla hankalaa, mutta varmasti pärjäätte! Ja etsi tosiaan joku innokas lenkittäjä sille, esim. kouluikäinen tyttö.


      • rottistyttö
        kuin edellinen kirjoitti:

        Olen muutaman vuoden sua vanhempi ja kyllä pisteet nousisi jos mies omistaa koiran ;) Hyvä että päätit ottaa koiran itsellesi, yritä jaksaa sen kanssa. Alku voi olla hankalaa, mutta varmasti pärjäätte! Ja etsi tosiaan joku innokas lenkittäjä sille, esim. kouluikäinen tyttö.

        Kyllä sydäntä lämmitti lukea että päätit ottaa koiran luoksesi asumaan.alkuun kiukutti äitisi ajattelemattomuus,koiraa ei koskaan oteta lapselle.vastuu on aina viime kädessä aikuisella,koskien juuri koiran hoitoa.eikä tosiaan asuntosi ole liian pieni.itselläni on kaksi rottweileriä 50 neliön kaksiossa.koti on koiran lepopaikka,ei sen sielä tarvitse riehua ja purkaa energiaansa.ja tosiaan,koiran omistava mies on hellyyttävä yhdistelmä. :)Kyllä te pärjäätte!!


    • ota kotiin

      Luepa vaikka p. vilanderin koirankorjauskirja, miten saadaan se tyhmä "eroahdistus" pois koiralta, tuollaisen pienen koiran voit ottaa opiskeluboksiin aivan hyvin,
      bileetkun tulee vältät vaan ettei koira saa traumoja, mutta jos se saa 3 kertaa päivässä ulkoilua ja pissi kakka lenkit, plus sellaisen pitemmän haistelu ja juoksulenkin niin sulla on siitä ihana kaveri ja pitkäksi iloa.
      Ota koira viekkuun ja tärkeintähän tuossa on se että ratkaiset nuo koiran ongelmat kuten se että se on liian perään ettei suostu jäämäään kotia,
      opiskelijalla ei ole varaa varmaan asunnon tuhoja korjailla opintotuella mutta se koirankorjauskirja
      ja tuo koiraneuvola-palsta ovat hyvä lääke siihenvaivaan, opiskelija nopsaan opiskelee
      , itse työssäkäyvänä ihmisenä yksin asuvana voin kertoa että ihan iso ja pieni koira menee elämänsivussa siinä muuten vaan kunhan kaikki turhat ongelmat saa pois, on se kiva tulla koulusta kotiin kun on rekku siellä odottamassa.

    • on chihuahua

      ja asun vielä pienemmässä asunnossa kuin sinä, tässä on neliöitä 25,5. Chihulle tässä kuitenki on juoksutilaa ja ulkona saa sitten temmeltää vielä enemmän, joten kyllä toi sun 30 kämppäkin varmasti tipsulle riittää. Eri asia tietty ois jos sulla joku rotikka olis :D

      Olin iloinen lukiessani, että otit koiran itsellesi, sillä tiedän miten onnelliseksi sen varmasti teollasi teit!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4048
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      864
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe