Ruusunen on

ihminen. Pääasia hänellä on päästä julkisuuteen jollain muilla avuilla kuin todellisilla kyvyillään. Hän halventaa naissukupuolen totaalisesti. Lisäksi hänestä huokuu rahanhimo jo kauas.

Jos hän olisi niin puhtoinen kuin kertoo olevansa, miksi hän meni lehteen levittelemään itseään julkisesti? Ei ihme, että työt ovat vähentyneet. En minä ainakaan ottaisi juhliini pitopalveluyritystä, jona moraalinen taso on hyvin alhainen. Omilla toimillaan tämä yrittäjä on saanut työmääräänsä pienemmäksi.

JOten, katsopa nyt peiliin ja anna jo jutun olla. Olet hävinnyt ja olet huono esikuva ja häpäeäksi lapsillesi, joten keskity vain siihen mitä osaat: tee pitopalveluasi äläkä ole roskalehdistön pauloissa. Nopea julkisuus ja raha voivat himottaa, mutta sinne on useampi kadottanut itsensä ja maineensa. Ei julkisuus ole sen väärti.
9529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat
  • jottei näyttäisi .... no niin eihän sitä voi sanoa. Vanhasen keksimä juttu kirjan mukaan, joten ei silläkään puhtaita jauhoja pussissaan (vaikka kävikin usein poreammeessa) ...

    Äänestä

  • Imutuksen tuo kuva,napakoru katoaa pehmikseen,muuten se keskivartalo on kyllä niin hellyttävän pehmeän näköinen.

    Äänestä

Hänhän On niin söpö naiseksi, että Nam..Nam

Äänestä
  • sikakin tykkää röhkivästä siasta.
    rasvalaarinen ihminen on muka lempeä.

    Äänestä

en kenellekkään ostaisi tuotetta jota kuroska esittelisi.
aina,siis aina kun näkisin lahjan jonka annoin tulisi kurja olo ja muistuisi kuroska mielee.
enkä pitopalvelusta uskaltaisi tilata palvelua. ei herätä luottamusta.

Äänestä

Olet todella kaksinaamainen ja halveksittavan kiero tyyppi. Miten voit arvostella toista rankasti ja samaan aikaan kertoa ettet käyttäisi hänen pitopalvelujaan. Eli et käyttäisi tämän naisen firmaa, mutta käsket hänen keskittymään työhönsä. Olikohan päässäsi vikaa vai oletko vain "typerä"?
Jos Pääministerimme on tätä luokkaa, miten voi odottaa jotain muuta?
Eiköhän molemmissa ole vikaa, paitsi Matti osaa tämän ja Susan ei osannut. Ja mitähän tämä Susan sitten tekikään pahaa? Ei mitään... ei mitään.

Äänestä
  • Järjestänyt vielä yhtään kestitystä,en ostaisi palveluja edes 90 % alennuksellakaan siltä naiselta.

    Äänestä

äklöttävä tyrkky..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vastenmielinen kirjoitti:

ihminen. Pääasia hänellä on päästä julkisuuteen jollain muilla avuilla kuin todellisilla kyvyillään. Hän halventaa naissukupuolen totaalisesti. Lisäksi hänestä huokuu rahanhimo jo kauas.

Jos hän olisi niin puhtoinen kuin kertoo olevansa, miksi hän meni lehteen levittelemään itseään julkisesti? Ei ihme, että työt ovat vähentyneet. En minä ainakaan ottaisi juhliini pitopalveluyritystä, jona moraalinen taso on hyvin alhainen. Omilla toimillaan tämä yrittäjä on saanut työmääräänsä pienemmäksi.

JOten, katsopa nyt peiliin ja anna jo jutun olla. Olet hävinnyt ja olet huono esikuva ja häpäeäksi lapsillesi, joten keskity vain siihen mitä osaat: tee pitopalveluasi äläkä ole roskalehdistön pauloissa. Nopea julkisuus ja raha voivat himottaa, mutta sinne on useampi kadottanut itsensä ja maineensa. Ei julkisuus ole sen väärti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu