Auraus/Teiden päällystys

007

Ensinnä aurauksesta;
Kuten aiemmin kirjoitin,niin voin edelleen todeta ,että Löysälässä auraus pelaa.MUTTA,Matikkalasta lähtein keskustaan se on aivan surkeaa.Valtavia jääpalteita ja uria,jotka tekevät ainakin polkupyöräilijöiden ajamisen lähes hengenvaaralliseksi.Kävelijät kompastelevat jäämöykkyihin jne.Hiekkaa kylvetään sekaan muka auttamaan tilannetta,mutta hullun hommaa.Kenelle tästä jopa maksetaan,menevätkö urakat todella poliittisten valtasuhteiden mukaisesti=TASAPUOLISESTI!!!!Kulloinkin homman saavalla urakoitsijalla pitää olla kunnon välineet työhönsä,eikä sopiva puoluekirja!Kaupungin pitäisi myös ostaa vaikkapa vanha tiekarhu,jolla autoilijoiden teillä olevat urat saataisiin kaupungin alueella pois.Nyt ollaan ikään kuin vanhassa NEUKKULASSA.Tästäkin asiasta,kuten myös seuraavasta,olen keskustellut henkilön kanssa,jota olen äänestänyt valtuustoon-ja joka on sinne myös päässyt.KUITENKAAN mitään ei ole tapahtunut.Ymmärrän ,ettei tämä yhden valtuutetun asiaksi ole kauhean suuri.-etenkin ,kun vaalit on juuri käyty.Mutta uskoisin,että vaaleja vielä on tulossa.

Toiseksi katujen päällystyksestä;
Edelliseen viittaukseeni pyrkimyksestäni valtuutetun kautta saada asiaan korjausta,voin uudistaa voimattomuuteni ja koko valtuuston saamattomuuden tässäkin asiassa.
KIVIRANNAN-tien päällystys on ala-arvoista tässä kunnassa.Puutarhalle johtavan liittymän kohdalla on niin valtava sortuma poikki tien,että on mahdollista ,että kaupunki joutuu jopa korvausvastuuseen,mikäli joku rikkoo autonsa iskunvaimentajat rysäyksessä.Tästä alkaakin KIVIRANNANTIEN soraosuus,joka on täysin käsittämätön!!!Kaupunki pitää n.150 metrin KATUOSUUTTA pitkästä kadusta päällystömättömänä!!Kuka tai ketkä vastaavat hallinnossa tästä.Kivirannan tien loppuosalle remontin jälkeen taatusti tulee päällyste(uskoisin jostain syystä näin,koska asuuhan suoran päässä merkkihenkilöitä).Onko kaupunki todella näin köyhä.Käyttäkää 10 prosenttia maksamistani veroista kaupungille koko tieosuuden parantamiseen ,niin olen tyytyväinen.
Yleisesti ottaen kaupungin pyörätiet-ainakin Löysälässä-ovat osin siinä kunnossa,että asfaltin halkeamien johdosta tulee JOPA kesällä sattumaan tapaturmia,joista kaupunki todella joutuu vastuuseen.
Olen nyt etukäteen siis varoittanut kaupungin näistä töistä vastaavia viranhaltijoita.
Tämä tarkoittaa sitä.että asia on siis näiltä osin kaupungin tiedossa,koska netti on julkinen informaatio-ja mielipidekanava.

8

1060

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mä vaan

      Olen samaa mieltä siitä, että ei edes keskustassa voi aivan turvallisesti ajaa polkupyörällä, jääkasautumaa on joka mutkassa.

      Mutta toisaalta, onkos se polkupyöräily ihan talvilajikaan? Kai se on, ja olisi suotavaa, näin lama-aikana kun kaikkien pitäisi säästää ja (meitä) lihaviakin, joiden pitäisi liikkua enemmän, on niin paljon...

      • ohjattin suoraan Kouvatsalle

        eihän täällä tarvita


    • 008

      kesä kun tulee, niin ei ole lumesta tietookaan, lumen auraus on nelkein turhaa ajan haaskausta, riittää kun on jonkinlainen kouru mistä kulkea, ei passais aina olla vaatimassa, mahdatko itekkä tehdä mitään yhteiseen hyvään, vai oletko se ottava osapuoli. Muutappa johonkin Huittisten syrjäkulmille, opit äkkiä ettei aina kannata valittaa, tiet on huonoja ympäri vuoden, pitää tyytyä ja olla hyvillä mielin jos maantiekarhu kerran kesässä hiukan tietä tasottaa.

      • löysälän auraajalle

        oli aurattu hyvin ja aikaisin! Matikkalasta eteenpäin taas "kaivinkoneella".Eikö tämä sama voisi vetää keskustaan saakka? Täällä keskustassa liikku paljon väkeä myös ulkopaikkakuntalaisia.Kyllä pitäisi vaatia kunnon kalustoa (perässä vedettävä levy) niiltä joille auraus annetaan.Kun se kauha on edessä traktorin pyöristä jää pahat jäljet eikä se kauhakaan kauhean hyvää jälkeä tee!
        Nyt kun lumi jo osittain suli näki miten siellä misTä lumi oli tarkasti aurattu oli asfaltti kokonaan näkyvissä.
        Saanhan sanoa tämän mielipiteen kun meidän perheessä on isot verotulot!


      • Teitä vähänkään sivummalla

        Aina on puhuttu, että Vampulan syrjäkulmilla on huonoja teitä. Ajoin huhtikuun alussa Korkeakoskentietä. Paikoin ajokelvottoman näköinen. Mutta kyllä siitä joten kuten läpi pääsi. Huonoin tie mitä olen ikinä nähnyt. En ole tuossa Vampulan puolella nähnyt mitään vastaavaa sen jälkeen kun Tanokkaantie korjattiin. Yllättävää sikäli, ettei Korkeakoskentie ole mitenkään kovin syrjäinen tie. Keskustasta ei ole kuin muutama hassu kilometri. Tie on lisäksi läpikulkutie ja sen varrella on aika paljon asutusta. Ja raskasta liikennettä. Eikös valtio nyt tue tiehankkeita, jotta saadaan lama käännytettyä pois. Korkeakoskentien tulisi olla korjauskohteiden kärkipäässä. Palojoki-Kukonharja suunnalla ei ole oikein yhtään kunnollista tietä. Lähti sitten Huittisten, Alastaron tai Sallilan suuntaan.


    • PYÖRÄTEILLÄ HUITTISISSA

      VANHEMMAT HERÄTKÄÄ VAATIMAAN PYÖRÄTEIDEN PAREMPAA KUNNOSSAPITOA ! PYÖRÄTIET OVAT JÄISIÄ JA PAHASTI ROPOPINTAISIA. TÄLLÄINEN TEIDEN HUOLTO ON KOULULAISTEN ALIARVIOIMISTA. ONNETTOMUUDEN VAARA KAIKILLE KULKIJOILLE ON ILMEINEN. REHTORIT VAATIKAA OPPILAILLE TURVALLINEN KOULUMATKA JA SEURATKAA TEIDEN KUNTOA. PYÖRÄTIEN KÄYTTÄJILLE TIET TURVALLISEKSI!

    • Smpru

      Joutas katkasta koko sorapätkä.

      • mieltä

        eikös kevyttä liikennettä pitäisi nykyään suosia.Siitä kulkee hyvä reitti kirjastolle ,uimahallille ym.Jos suljetaan pitää kiertää aika kaukaa ja moni ajaa taas polttoaineella ja saastuttaa!!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      160
      12256
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5436
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4600
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      135
      3653
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2758
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1656
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      363
      1611
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      102
      1516
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1461
    Aihe