apua tarvittaisiin!

tuntematon--

Elikkäs menkkani ovat jo viikon myöhässä ja muutenkin sellanen olo et nyt saattais olla masuasukki vatsassa..

Olen 17-vuotias (loppuvuodesta 18) en nyt tiedä kuuluuko tälle palstalle, mutta menköön. Pelottaa ihan hirveästi että olen raskaana, koska ratkaisun tekeminen olisi minulle hurjan hankalaa. Olen hyvin lapsirakas, mutta kuitenkin tuntuu että elämä ihan kesken.

Olen ikäisekseni ajatusmaailmalta hieman aikuisempi kuin ikäiseni yleensä (näin olen kuullut ainakin) ja tuskin mitään rientoja jäisin kaipaamaan ainakaan kauheasti. Olen jo pitkään nauttinut enemmän koti-illoista kuin kavereiden kanssa bilettämisestä. Tulevaisuudensuunnitelmat kuitenkin ovat sellaiset ettei niihin lapsi kauhean helpolla sovi.. tarkoituksena olisi muuttaa opiskelemaan toiselle paikkakunnalle (300km päähän) lukion jälkeen ja siitä sitten ulkomaille asumaan. Lapsen kanssa tämä tuskin olisi helppoa.

Pelkään etten kykenisi olemaan hyvä äiti lapselle ja lapsi kärsisi kun aikaa hänelle ei olisi tarpeeksi. Joutuisin myös todennäköisesti lapsen kasvattamaan yksin (ei tietoa mitä se lapsen isukki meinaisi tilanteessa). Abortti on taas hankalaa koska pelkään katuvani jälkeenpäin tai että tapahtuu jtn ja en voi enää ikinä saada lapsia.

Nyt olisi kiwa kuulla kokemuksia yms.. muita kommentteja ja ne haukkumiset yms voi jättää pois tässä ihan tarpeeksi stressiä muutenkin ja negatiivisenkin mielipiteen voi ilmaista nätisti (ainakin yleensä).

3

736

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ansu990

      Hankala tilanne, paljon voimia sulle. Toivotaan että päätät lopulta oikein. Hankala alkaa vieraan neuvomaan, kun kukaan ei voi puolestas noin isoa asiaa päättää eikä siihen edes vaikuttaa.

      Itse jos olisin tuossa tilanteessa noilla ajatuksilla ja tuolla elämäntilanteella pitäisin lapsen ja synnytyksen jälkeen miettisin annanko adoptioon vai pidänkö, riippuen silloisista ajatuksista ja elämäntilanteesta. Ajatukset tässä meidän iässä muuttuu niin paljon ja nopeasti, että pelkäisin katuvani jälkeenpäin. Itse sain lapsen kuukausi 18-vuotis synttäreideni jälkeen ja nyt poika siis 8kk. Mulla oli kuitenkin tosi erilainen tilanne raskaudessa, koska olin varma, että haluan lapsen ja samoin mieheni, jonka kanssa lasta yhdessä kasvatetaan. Kaikki mennyt tosi hienosti enkä voisi olla yhtään tään onnellisempi

    • ja olen silti äiti

      minä tein abortin 15 vuotiaana ja nyt 21 vuotiaana olen 2 vuotiaan lapsen äiti. En kadu aborttia, lapsi ei olisi sopinut silloiseen elämän tilanteeseeni alkuunkaan...

    • 17v äippä

      no itse tulin 16v raskaaksi. ja luulin että pystyn hoitamaan lasta kuin muutkin äidit sillä olen luja luonteeltani ja itsekkin lapsirakas.
      Mutta eihän se niin yksinkertaista olekkaan, rahallisestikkin pitäs pärjätä ja ei ole helppo
      käydä kouluja, varsinkaan lukiota kun lapsi päiväkodissa ja sairastelee paljon näin talvisin. itse ainakin alkoin kaipaamaan sitä entistä ja huoletonta elämää. toisaaltahan se lapsi on kiva mutta on siinä työtä, varsinkin kun on allerginen ja koliikki vauva. ilman miestä en ois varmaan edes pärjännyt. kaveritkin kaikki on kaikonnut kun ei voi enään tehdä samoja juttuja. aikas negatiivinen viesti mutta näin se itselläni ainakin on. jälkeenpäin olen ajatellut että oishan sen lapsen myöhemminkin voinu tehdä. pelkäsin itse alussa aborttia ja että katuisin sitä. mutta mieti huolella ja järellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4446
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3303
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1113
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1036
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      12
      1033
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe