miltä tuntuu vanha elämä?

mutta aika pitkälti samanlaisia tuntemuksia on minullakin. En häpea entistä elämääni, sain sentään sinä aikana paljon aikaan, kirjoitin kirjan, ehdin moneen toimeen, mutta arvokkaimpana lapset. Ei ole paljon kuvia katsottavana, en ilmeisesti halunnut olla kuvattavana väärän näköisenä. Todellakin entinen elämä tuntuu unelta.

katselin vähän vanhoja valokuvia. Tuntui niin hassulta että on nähnyt ihan samat jutut kuin tuo kuvien henkilö, mutta ei tunnistanut itseään enää siksi.

Ja niiden kokemustenkin kanssa ymmärrys on lisääntynyt elämästä ja nekin näkee varmaan eri tavalla kuin silloin.

ei tunnu miltään, ku olen aina ollut samannäköinen ja en ole elänyt ns. kaksoiselämää ja mun muutos ei ole ollutsilleen radikaalinen.

mitä nyt vaan tuolta alapäästä vähän fiksattu.

Unenomainen on äärimmäisen hyvä sana. Siltä se juuri tuntuu. Unenomaiselta ja epäuskottavalta.

Kyllähän se elämä kasvatti ja kypsytti, mutta ehkä itsekin huomaan tavallaan häpeäväni sitä, olin lähinnä masentunut ja tietyllä tavalla ärtynyt koko ajan. Toivoisin lähinnä, ettei sitä aikaa tarvitsisi muistaa laisinkaan... Ja niin, vanhat kuvat olen heittänyt pois, tosin vanhemmilla niitä on ripari-ikään asti.

"Unenomainen" on se, mikä minullakin on mielessä. Vahvimmin unenomaisuus liittyy genitaaleihin. On vaikea kuvitella, että minulla on olleet genitaalit joskus toisenlaiset mitä nyt.

Ihan kuin olisi viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa josain uniformussa.