Hei!
2 Vuotta sitten minulla alkoi virtsatulehduskierre, samoihin aikoihin kun aloitin säännölliset yhdynnät.
Joskus tulehdukset olivat jopa niin pahoja että virtsasin verisiä "paloja"
Virtsarakon ultra on tehty, ja monta antibioottihoitoa on takana, mutta ultrassa ei näkynyt mitään ja lääkäri arveli että syynä olisi juurikin nuo yhdynnät (vaikka ihmetyttää miten ne vielä kahdenkin vuoden jälkeen voivat vaikuttaa..tosin joskus yhdynnänkin jälkeen ja ainakin seuraavana aamuna olen huomannut kirvelyä)Nyt on mennyt kohta 10 kk että tulehduksia ei ole ollut (en syönyt edes estolääkkeitä koska aina katsottiin "seuraavaa tulehdusta") mutta silti kirvely on melkein jokapäiväistä ja pöntöllä tulee istuttua aika paljon..
Täytyy esim. ajoittaa milloin voin juoda, koska ilmeisesti rakkoon ei saa jäädä yhtään nestettä että kirvely ei aamulla ala (eli siis en voi juoda illalla tai hiukan ennen nukkumaanmenoa)
Tämä haittaa luonnollisestikkin seksielämääni kun aina koskee ja kirvelee.
Yleisestä hygieniasta pidän tottakai huolta ja alapesun teen yleensä päivittäin pelkällä vedellä.
Minulla todettiin myös tulehduksia kohdussa/emättimessä joihin olen käyttänyt zidoval merkkistä voidetta, mutta emätintulehdus tuli silti takaisin..
Miten pääsen näistä?
Virtsatulehduksia
1
179
Vastaukset
- Nimetön
Jos emätintulehdus uusii, niin siihen otetaan uusi lääkekuuri. Joskus riittää se, että käytetään suurempaa lääkeannosta ja josksu vaihdetaan lääke.
Juomista ei kyllä kannata jättää, jotka elimistö tarvitsee nestettä riittävästi. Munuaiset siitä hajoavat, kun niitä jatkuvasti rääkätään nestevajeella.
Millä peset alapääsi? Haalea vesi on paras. Jos on ehdottomasti käytettävä jotain nestettä, niin apteekista intiimipesuun tarkoitetut ovat hyviä happamuudeltaan ja ovat mietoja. Yksi kerta vuorokaudessa riittää paitsi kuukautisten aikaan.
Olethan luopunut pikkuhousunsuojan käytöstä? Tee se viimeistään nyt.
Olethan siirtynyt asiallisten puuvillahousujen käyttöön. Pitsiä saa olla vyötäröllä, mutta mitään nirunaruja ei saa olla kalvamassa limakalvoja.
Olethan kokeillut muutaman viikon mittaista selibaattia?
Käytättehän yhdynnässä liukastetta?
Voitelethan tarvittaessa limakalvot Ceridalilla tai voit käyttää vaikka kuurin omaisesti kolmasti päivässä. Se on ihan perusöljyä.
Syöthän porkkanoita? A-vitamiini auttaa limakalvo-ongelmissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455140Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241643Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151479Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501406- 141205
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol16827