Monet nuorten kodit siivottomia

50-luvun nainen

Ihmettelen monesti onko kotitöiden opettaminen jäänyt 70 -90 luvun nuorilta puuttumaan. Tunnen monia tällaisia fiksuja aikaansaavia nuoria joilla kotona vallitsee hävityksen kauhistus oli sitten lapsia tai ei. Heitä ei myöskään näytä haittaavan tämä kaaos ja suorastaan likaisuus mitenkään. Tutummissa paikoissa olen lasten kanssa yhdessä siivonnut heidän huoneitaan ja neuvonut käytännön jutuissa. Lapsi omaksuu helposti ja osaa sitten soveltaa oppimaansa. Sukulaisperheen lapset ovat usein kylässä meillä. Heidän äitinsä nauresleli että kotiin tullessaan heillä on aina hetkellinen siivousvimma. Siis pointtini on etteikö jotkut tämän päivän nuoret koe siisteyttä tärkeänä viihtyvyyden ja hyvinvoinnin osasena?

57

2989

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nuorten äiti..

      Sitähän ei tiedä mistä siivottomuus johtuu.Kotonamme on perussiistiä,joskus menee pidempikin aika ennenkuin pölynimuri alkaa toimia.Lapset ovat muuttaneet kotoa omiin kämppiinsä 14-15 v:aina.Seurailen tilannetta,hyvin on mennyt kaikilla.Roskispussien vienti on ainut,mistä joskus motkotan,tai vien ne roskiin samalla kun lähden omaan kotiini.Luultavasti jokaisella on senverran omapesä-puhtaana viettiä,että hommat hoituu.Loppujen lopuksi perussiivo on helppo pitää.Tavarat ja vaatteet kaappeihin.WC.puhdistus.Keittiötasot pyyhkäistään heti käytön jälkeen puhtaaksi.Suihkepullolla ja liinalla nopeimmin.

    • alima

      kotonaan joutuneet mitään tekemään, joten eivät osaa työhön tarttua.
      Oletko muuten huomannut, että nykytrendin mukaan siivoaminen on turhaa.
      Sitä ei arvosteta juuri missään. Ei yleisissä tiloissa eikä muuallakaan.
      Harvassa paikassa on enää todella puhdasta.
      Siivoojista on saatettu monessa paikassa luopua kokonaan.
      Kotitöitä ei muutenkaan arvosteta, ne on jotenkin ala-arvoista hommaa, yleisesti ottaen.
      Olen oikein huolestuneena kuunnellut tuota "Marttojenkin" kampanjointia esim joulun alla, ettei jouluksikaan tarvi heidän mielestään siivota, kuin vähän isommat päältä.
      Ennen oli sentään ne tavallaan pakolliset suursiivoukset jouluksi ja juhannukseksi, jolloin käytiin kaikki paikat läpi ja piti olla siistiä ja puhdasta.
      Nyt kun ei ole enää millään mitään väliä, niin voi olla vuosien pölyt ja liat nurkissa.
      Sellaiseen kun sitten tottuu, niin ei itse edes huomaa mitään outoa siinä.
      Yleiset asenteet ja mielipiteet vaikuttaa tässäkin tosi paljon. Ei tarvi yrittää mitään.
      Itse voi mennä yleisille paikoille ja jopa yleisön palveluun töihin ihan seinästä revästyneen näköisenä. Kotona on kaaos eikä millään mitään väliä.
      Ei käytössäännöillä, ei millään.
      Maailman lopun meininkiä, sanon minä.

    • helisevä

      "oma tupa oma lupa"
      kaikki ajallaan, joskin omilla lapsillani homma hanskassa, ainakin silloin kun vierailen.
      pois se minusta, että lasteni elämää arvostelisin varsinkaan siivoamista.

      • alima

        näkökulmastasi. Ehkä olisit toista mieltä, jos olisit kohdannut sellaista todellista siivottomuutta, mitä useamman nuoren kodissa nykyisin vallitsee.
        Minusta vielä siihen asti on oma asia, kun ei ole lapsia ja saa pidettyä kaikki loisensa omien seinien sisäpuolella, mutta kun syntyy esim. vauva taloon ja on konttausikäisiä lapsia, niin kyllä lattiat pitäisi olla vapaat koiran ja kissan jätöksistä ja kaikesta muustakin törystä. Vaarallista on myös suuhun mahtuvat pienet esineet, mihin lapsi voi tukehtua.
        Ajattelen asiaa hygienia ja turvallisuus näkökulmasta.
        Tiedätkö, että näillä nuorilla saattaa olla esim. parveke aivan täynnä roskapusseja, lattiat monessa kerroksessa täynnä mainoksia ym. muuta roinaa.
        Vessa täynnä haisevia vaipparoskiksia, ym.ym.
        Kyllä vähän voisi tulla jo ulkopuoleltakin painostusta, jos eivät itse mitään huomaa, eivätkä viitsi.

      • ?????????
        alima kirjoitti:

        Miten Sinä olet noita asuntoja päässyt katselemaan? Montako tuollaista asuntoa olet sitten nähnyt?

      • ent.tehtaantyttö

        ...nuorten siivousinto varsinkaan miesten ei ole huippuluokkaa, ainakaan meillä...no, nuorin opettelee ja tekeekin muualla paitsi kotona..mutta, eivät kaksi vanhempaa kundia kovin innostuneilta vaikuta...tuossa, kyllä samaa mieltä kanssasi kun sinne omaan "pesään"sitten vielä vauva tulisi...jos, muu ei auta..niin pakkohan se on puuttua tilanteeseen...

        Itse en kuitenkaan NYT mielelläni näiden nuorten elämään ja asumiseen puutu...kokeavat sen vaan pelkkänä ahdistuksena jos, heidän elämäänsä sotkeusin, neuvon toki jos kysyvät...täällä kotona kyllä auttavat siivouksesa jos, vain pyytäisin..kaikki muut paitsi mieheni...hän kun ei rättiin tartu. Semmoinen mielenosoitus päälle jos, vihjaankin yhdessä siivouksesta..mykkäkoulua meillä. Joten naisena siivon mieluummin yksin. Eipä tarvitse hapanta ilmettä katsella...

        t.friidu

        Taustalla jo varmaan monenmoista ongelmaa.

        Olen vieraillut monissa erilaisissa nuorten ihmisten kodeissa ja panostavat viihtyvyyteen omalla tyylillään.

        Nyt lähden kaupungille ja mukavaa iltapäivää...

      • vieraan vastaus
        ????????? kirjoitti:

        Miten Sinä olet noita asuntoja päässyt katselemaan? Montako tuollaista asuntoa olet sitten nähnyt?

        Perheessä sattuu olemaan muutamia sijoitusasuntoja. Asukas on vaihtunut monesti häädön kautta ja monesti kai, koska ei ole itsekään iljennyt asua saastansa keskellä. Näitä uskomattomia asumisen jälkiä olemme sitten joutuneet siivoamaan. Jälki on niin pöyristyttävää, että sitä ei pysty kuvittelemaan, jollei itse näe.

      • läheisteni nuorten
        helisevä kirjoitti:

        Taustalla jo varmaan monenmoista ongelmaa.

        Olen vieraillut monissa erilaisissa nuorten ihmisten kodeissa ja panostavat viihtyvyyteen omalla tyylillään.

        Nyt lähden kaupungille ja mukavaa iltapäivää...

        kodit ovat huippusiistejä. Kyllä nuoret osaavat omaa kotiaan siistiä, vaikkeivät olisi joutuneet aikoinaan omassa kodissaan panemaan tikkua ristiin.

        Oma nokka tuulta kohti kyllä opettaa.

      • alima
        ????????? kirjoitti:

        Miten Sinä olet noita asuntoja päässyt katselemaan? Montako tuollaista asuntoa olet sitten nähnyt?

        itse, eikä kaikkia ole tarvinnut itsekään nähdä. Olen kuullut meidän nuorilta miten kaverinsa elävät.
        Samoin ihmisiltä, jotka ovat tälläisissa kodeissa vierailleet.
        Ei tarvitse kaikkia nähdä, kun on pariinkin vastaavan tutustunut, niin voi oikein hyvin kuvitella, kun joku kuvailee vastaavan laista.
        Oma lapsenlapsenikin kertoi erään kaverinsa kodista, että siellä ei ole vuosiin siivottu ja pahinta on vessa, kun ei uskaltais käyttää, on niin yltä päältä siinä ittessään.
        Tällä perheellä on neljä lasta, eikä vanhemmatkaan ihan nuoria enää.
        eivät vain välitä. Ei edes jouluksi siivonneet mitään. Mahtaa olla kovin juhlava tunnelma.

      • alima
        ent.tehtaantyttö kirjoitti:

        ...nuorten siivousinto varsinkaan miesten ei ole huippuluokkaa, ainakaan meillä...no, nuorin opettelee ja tekeekin muualla paitsi kotona..mutta, eivät kaksi vanhempaa kundia kovin innostuneilta vaikuta...tuossa, kyllä samaa mieltä kanssasi kun sinne omaan "pesään"sitten vielä vauva tulisi...jos, muu ei auta..niin pakkohan se on puuttua tilanteeseen...

        Itse en kuitenkaan NYT mielelläni näiden nuorten elämään ja asumiseen puutu...kokeavat sen vaan pelkkänä ahdistuksena jos, heidän elämäänsä sotkeusin, neuvon toki jos kysyvät...täällä kotona kyllä auttavat siivouksesa jos, vain pyytäisin..kaikki muut paitsi mieheni...hän kun ei rättiin tartu. Semmoinen mielenosoitus päälle jos, vihjaankin yhdessä siivouksesta..mykkäkoulua meillä. Joten naisena siivon mieluummin yksin. Eipä tarvitse hapanta ilmettä katsella...

        t.friidu

        miehen kanssa. Vasta muutama kuukausi sitten oppi täyttämään ja tyhjentämään ihan itse tiskikoneenkin ja jopa vielä käynnistämäänkin.
        Pesukonetta ei osaa vieläkään käyttää, silittämisestä ei toivoakaan.
        Muutaman kerran on imuria käyttänyt siten, että on omia sotkujaan remontin aikana imuroinut.
        Lapset olen opettanut kaikki siivoamaan pienestä pitäen ja auttoivatkin minua aina ihan mielellään esim joulusiivouksissa.
        Nyt heidän pitäisi pitää puhtaana oma puolensa, keittiö, vessa ja kylppäri.
        Huomauttaa saa jatkuvasti.
        Heillä ei ole aikaa. Aina kiire johonkin ulos, et just ehtivät suihkussa käydä ja vaatteet vaihtaa.
        Huoneensa siivoavat joten kuten. Mitä vanhemmiksi tulevat, sitä laiskemmiksi.
        Siitä olen kuitenkin tyytyväinen, että osaavat siivota. Tietävät mitä ja miten pitäis. Oppi on mennyt perille, kunhan ottavat oppinsa käyttöön.

      • nähnyt minäkin
        vieraan vastaus kirjoitti:

        Perheessä sattuu olemaan muutamia sijoitusasuntoja. Asukas on vaihtunut monesti häädön kautta ja monesti kai, koska ei ole itsekään iljennyt asua saastansa keskellä. Näitä uskomattomia asumisen jälkiä olemme sitten joutuneet siivoamaan. Jälki on niin pöyristyttävää, että sitä ei pysty kuvittelemaan, jollei itse näe.

        Pari vuotta sitten siivosin asuntoa, jossa oli asunut 57 vuotias nainen, opettaja ammatiltaan ja tosi paskanen oli eli osaa ne vanhemmatkin paskassa elää.

      • ent.tehtaantyttö
        alima kirjoitti:

        miehen kanssa. Vasta muutama kuukausi sitten oppi täyttämään ja tyhjentämään ihan itse tiskikoneenkin ja jopa vielä käynnistämäänkin.
        Pesukonetta ei osaa vieläkään käyttää, silittämisestä ei toivoakaan.
        Muutaman kerran on imuria käyttänyt siten, että on omia sotkujaan remontin aikana imuroinut.
        Lapset olen opettanut kaikki siivoamaan pienestä pitäen ja auttoivatkin minua aina ihan mielellään esim joulusiivouksissa.
        Nyt heidän pitäisi pitää puhtaana oma puolensa, keittiö, vessa ja kylppäri.
        Huomauttaa saa jatkuvasti.
        Heillä ei ole aikaa. Aina kiire johonkin ulos, et just ehtivät suihkussa käydä ja vaatteet vaihtaa.
        Huoneensa siivoavat joten kuten. Mitä vanhemmiksi tulevat, sitä laiskemmiksi.
        Siitä olen kuitenkin tyytyväinen, että osaavat siivota. Tietävät mitä ja miten pitäis. Oppi on mennyt perille, kunhan ottavat oppinsa käyttöön.

        astianpesukoneeseen ei koske, päälle laittaa..jos, pyydän, mutta muuten ei keittiössä tiskaa, ei pintoja pyyhi. Astiat jätetään aina minne mihinkin...perässä kuljen poimimassa...nooh, hyvä ja kiltti ja rauhallinen mies minulla muuten...pyykkituvassa kyllä tykkää taas käydä ja kyllä tuo housujen ja paitojenkin silitys onnistuu...tiedä sitten johtuuko siitä, että, siellä pyykkituvassa näitä masiinoita jos, jonkinlaisia, tai sitten siellä on vaan mukavia talon rouvia, tiedä sitä,:).. no siitä kyllä suuri apu taas minulle...mutta, enpä minä viitsi enää siivoamiseen pyytää...eipä meillä näistä kotihommista riidellä, mutta joskus, vähän harmittaa minuakin...kun aina saa toisten jälkiä olla korjaamassa..varsinkin silloin jos, itsekin on väsynyt.

        Ajatellut tuota monasti että, kyllä ne sitten meilläkin nämä vanhemmat kundit siivovat kun oman naisensa ensin saavat...kilttejä kundeja kaikki...enpä minä niitä oikein raaski komentaankaan sen verran harvoin kun himassa kuitenkin...omani tuossa on taas verran vaikea tapaus...että, nopeammin siivoan itse..opettelee kuitenkin kotihommia...pikkuhiljaa. Ehkä nuo tyttäret olisi helpompi tuohon siisteyteen yleensäkin kasvattaa..tiedä häntä sitten, yhtä ainutta kappaletta kun ei meilläkään ole...

        t.friidu

      • ???
        alima kirjoitti:

        itse, eikä kaikkia ole tarvinnut itsekään nähdä. Olen kuullut meidän nuorilta miten kaverinsa elävät.
        Samoin ihmisiltä, jotka ovat tälläisissa kodeissa vierailleet.
        Ei tarvitse kaikkia nähdä, kun on pariinkin vastaavan tutustunut, niin voi oikein hyvin kuvitella, kun joku kuvailee vastaavan laista.
        Oma lapsenlapsenikin kertoi erään kaverinsa kodista, että siellä ei ole vuosiin siivottu ja pahinta on vessa, kun ei uskaltais käyttää, on niin yltä päältä siinä ittessään.
        Tällä perheellä on neljä lasta, eikä vanhemmatkaan ihan nuoria enää.
        eivät vain välitä. Ei edes jouluksi siivonneet mitään. Mahtaa olla kovin juhlava tunnelma.

        et kiellä lapsesi lasta menemästä sellaiseen lättiin. Luin kaikki kirjoittamasi tekstit ja olen ONNELLINEN ettet ole äitini etkä mummoni vaan pahansuopainen naiseläjä, kaiken tietävä ja kaiken osaava hyi sua.

      • luettu on useinkin
        ??? kirjoitti:

        et kiellä lapsesi lasta menemästä sellaiseen lättiin. Luin kaikki kirjoittamasi tekstit ja olen ONNELLINEN ettet ole äitini etkä mummoni vaan pahansuopainen naiseläjä, kaiken tietävä ja kaiken osaava hyi sua.

        ja sama henkilö kertoo samalla nikillä isovanhemmat ja biopalstalla ja kasvatusvanhempipalstalla tosi outoa juttua kuin hyvä hän itse on kaikes.Siellä tää henkilö on aina nuorten puolella kun isovanhemmat ovat huolissaan epäsiistestä miniöistä ja saastaisissa oloissa elävistä lapsenlapsistaan.Siellä se on niiden nuorten äitien kanssa samaa mieltä, että saa koti olla sekainen ja ei saa nipottaa.Hää on takinkääntäjä ja kalastelee hyväksyntää.ja kasvattilapsia sanoo pitävänsä, ja on ulkomaalainen mies ja ihan sama tyyppi.

      • alima
        luettu on useinkin kirjoitti:

        tarkoitit.
        Sorppa vaan, en ole vieraillut enkä kirjoitellut mainitsemillasi palstoilla.
        En siis tiedä yhtään mistä puhut.
        Tällä nimimerkillä kirjoitan vain näillä ikäihmisten palstoilla, et pieleen meni syytöksesi.

    • Jasemine

      paskaa, kuin puhdas helvetti.
      Kyllä nuoret, kun alkavat seurustelemaan, niin osaavat kamansa siivota. Myöskin tänäpäivänä nuorilta odotetaan paljon enemmän kuin aikaisemmin. Kyllä se vaan niin on, että vanhempien asunnot ovat likaisempia, mutta kun näkö pettää, niin ei sitä pölyä huomaa ja epäjärjestykseen tottuu. Jokainen eläköön tAvallaan. Kunhan on olemassaoloonsa tyytyväinen.
      rAKKAUDELLA

      • n.57v.

        olen samaa mieltä, jokaisen koti on oma ja mitä se kenellekään kuuluu miten siellä asutaan ja siivotaan! Onnellinen perhe ei synny kiiltävistä peileistä ja pienten sormenjälkien syynäämisestä. Se on jotain aivan muuta.
        Onnea elämäänne kasvattamamme nuoret!

      • alima
        n.57v. kirjoitti:

        jos olisikin vain pienestä pöymäärästä tai sormenjäljistä kysymys.
        Olen samaa mieltä kanssasi, et jokainen elää tavallaan, eikä etenkään pienten lasten kodeissa voi nipottaa, mutta en tosiaan puhu jostain viikkosiivouksen laiminlyönnistä, vaan voit itsekin kuvitella mitä eläminen on, jos ei vuosiin siivota yhtään mitään.
        Kuukausiin ei viedä roskia ulos. Siinä yleensä on sitten lisäksi pari kissaa ja koiraa, joiden jätöksiä ei siivota. Koiraa ei ulkoiluteta, joten on pakko tehdä tarpeensa sisälle.
        Kissan hiekkoja ei vaihdeta, joten pakko tehdä muualle, kuin omaan astiaan. jne,jne.
        Näitä tapauksia on liikaa.
        En siltikään voi sanoa, ettei kukaan nuorista enää siivoa/ osaa. Eikö näitä esimerkkejä saisi ottaa esille ollenkaan, jos löytyy sellaisia, jotka siivoaa.
        Ihan sama on myös vanhemmissa ihmisissä.
        Minusta jokaisen pitäisi sen verran huolehtia hygienia puolesta, ettei anna syöpäläisille elinmahdollisuuksia, jotka voivat levitä naapurustoon.
        Kuten sanoin, niin kauan kuin ei ole haittaa ympäristölle, tai pienille lapsille, niin olkoot.
        Ihmetyttää vain se ääretön laiskuus ja välinpitämättömyys.
        Usein vielä epäsiisteys kulkee käsi kädessä muidenkin elämän alan asioiden kanssa, et ovat yhtä rempallaan, kuin kotikin.

      • kauhea

        ämmä.

      • alima
        kauhea kirjoitti:

        ämmä.

        tunnetko siis minut? Aika ihmeellistä, minä en tunne kyllä sinua.
        Miten voit sanoa minusta yhtään mitään?????

      • alima
        kauhea kirjoitti:

        ämmä.

        reagoit hyökkäämällä tähän mun ed. olevaan kirjoitukseen, niin pitääkö päätellä, että "se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa"? Et siis kestä kuulla totuutta omasta elämän tyylistäsi.
        Elä miten elät, kunhan et viljele niitä syöpäläisiä kodissasi toisten riesaksi.
        Jos noin älähdit, niin hus siivoomaan siitä, tarvetta tuntuu olevan.

      • aloittaja
        alima kirjoitti:

        tunnetko siis minut? Aika ihmeellistä, minä en tunne kyllä sinua.
        Miten voit sanoa minusta yhtään mitään?????

        No johan ampiaispesään sohaisin. Kyllä se vaan valitettavasti on totta mitä alimakin tuolla kirjoittelee. Kyse on monesti sentään nuorista terveistä ihmisistä jotka eivät arvosta siisteyttä mitenkään. Kylään he tulevat kyllä mielellään siistiin paikkaan passattavaksi. On siinä emännällä kauhistelemista kun lapset kaivaa kassistaan likaisia vaatteita ja kenkiä ja tekevät olonsa kotoisaksi levittelemällä ne esim. makuutiloihin. Sellaisten vieraitten jälkeen olen tehnyt useasti suursiivouksen.

      • Imuroin joskus
        n.57v. kirjoitti:

        olen samaa mieltä, jokaisen koti on oma ja mitä se kenellekään kuuluu miten siellä asutaan ja siivotaan! Onnellinen perhe ei synny kiiltävistä peileistä ja pienten sormenjälkien syynäämisestä. Se on jotain aivan muuta.
        Onnea elämäänne kasvattamamme nuoret!

        ja ehkä jouluna ja silloin kun näkyy kaapin päällä harmaa kerros.
        Ja Martat on oikeassa, en aio olla kaapissa jouluna tai edes juhannuksenakaan.
        Suursiivous, mitä hittoa varten? Älytön ajatuskin!

    • tuntemieni

      nuorten kodit ovat tiptop-kunnossa.

      Minä ennemminkin kysyisin, missä kunnossa ovat monien vanhusten kodit. Moni heistä on jo hyvinkin väsynyt ja sairas. Kaikilla ei suinkaan ole sukulaisia ja tuttavia, jotka voisivat auttaa siivouksessa.

      Ennen oli kunnallisia kotiavustajia, joille tarvitsi vanhuksen maksaa vain nimellinen korvaus saamastaan siivousavusta.
      Pienellä eläkkeellä kitkuttavalla vanhuksella ei ole mitään mahdollisuutta maksaa nykyisille yksityisille siivousfirmoille.

      • ent.tehtaantyttö

        ainakin tilanne oli tai on tietyillä asuinalueilla, sellainen, ettei tuota kunnallista kotiapua ole tarpeeksi tarjolla kaikille halukkaille..no, meitä oli onneksi täällä Stadissa monta lasta ja lapsenlapsia, jotka faijan kävimme faijan luona auttamassa...kyllä sanoisin näinkin, omaisille, että, käykää ihmeessä auttamassa omaa vanhustanne isäänne tai äitiänne. Tuo kotipalvelun antama aika ja apu kun saattaa olla aika vähäistä..heillä ei yksinkertaisesti ole aina tuota aikaakaan...tarpeeksi yhteenkohteeseen eikä aina ole työntekijöitä saatavilla tarpeeksi..ja täyden hinnan kuitenkin kotipalvelukin perii vanhukselta..joten..pitäkää huolta jos, vain voitte.

        t.friidu

    • lapsellisuutta vain, ehkä he iän myötä oppivat näkemään missä läävässä elävät...

      En osaa yleistää, kun ei ole esimerkkejä kuin omista jälkeläisistä..hyvin osaavat pitää huushollinsa..

    • tuntumaa vai totta

      tunnet nuoria ja hetken päästä olet kuullut omilta nuorilta miten toiset nuoret elää siivottomasti. kuulopuheita ei aina kannata levitellä.
      Ei tarvitse yleistää jos jollakin on paikat sekaisin ja epäsiisteys kukoistaa, jokainen elää kodissaan niin kuin lystää. Ja huom, epäjärjestys esm, vaatteiden suhteen ei ole likaa, likaa on se jota ei koskaan pestä pois.

      Itse kukanenki panostaa kotiinsa päivittäin sen viihtyvyytensä verran, eikö se riitä.

    • ?!!

      teidän erinomaisuutta. Onneksi ette ole minun vanhempiani.

      • nämä ovat

        Eivät ole ystäväiseni. Heiltä vaan puuttuu se oma elämä, joten pitää seurata naapureiden elämää.

    • noin vain

      yleisesti, en minä ainakaan usko, että kukaan nauttii siivottomuudesta.

      Aina on jossain syy siivoamattomuuteen, kellä mikin.
      Ei kaikki ole yksinkertaista.

    • Aatami Autuas

      ...elämäni aikana. Ja aivan turhaan. Senkin ajan olisi voinut viettää hauskemmin ja hyödyllisemmin.

    • alima

      teen sen tähän.
      Ensinnäkin alottaja puhui joistakin nuorista, ei sii kaikista.
      Aloituksessa ei ollut kysymys vastakkain asettelusta nuoret vastaan vanhukset.
      Ihme tarve ihmisillä ruveta puhumaan tässäkin yhteydessä niistä nuorista, joita tämä kirjoitus ei ollenkaan koske.
      Heti ruvetaan puolustelemaan, kun omat nuoret sattuu olemaan siistejä.
      Se ei tarkoita, ettei kukaan muu olisi laiska ja sottainen.
      Epäsiisteys johtuu pelkästään laiskuudesta useimmilla. Pariskunnasta ei kumpikaan jaksa siivota.
      Eivät välttämättä itsekään siitä niin tykkää ja haluaisivatkin, että yhteiskunta järjestäisi heille siijousapua, ilmaiseksi tietenkin.
      Jonkun muun pitäisi siis tulle heidän sotkunsa siivoamaan. Vielä valittavat, kun ei kukaan tule.
      Ihan sama on sitten työssä käymisen suhteen.
      Ei oikein jakseta edes töitä hakea ja siinäkin ollaan sitä mieltä, et yhteiskunta maksaa aivan liian vähän, että heitä pitäisi tukea rahallisesti enemmän, et olis rahaa juhlimiseen.
      Huomatkaa, en tarkoita kaikkia nuoria, puhun vain niistä nuorista ihmisistä, jotka näin käyttäytyvät ja heitä näyttää olevan jatkuvasti vain enemmän.
      Joidenkin mielestä on ok, et lapset joutuvat elämään koiran paskan ym. keskellä. Ruokaa saavat, jos vanhemmat jaksavat laittaa, tai jääkaapista löytyy muutakin kuin valot ja kaljaa.
      Sossut sentään vielä ajattelevat, että määrätty siisteystaso pienten lasten kotona pitäisi olla ja ruokaa ja puhtautta lapsille löytyä.
      Niinpä sitten joutuvat ottamaan huostaan, kun ei lasten perustarpeista edes huolehdita.
      Vanhemmat eivät edes aina tajua, et mikä on pielessä.
      En tiedä onko heillä kotona ollut sama meininki vai mistä johtuu.
      Mikä ihmeen vimma on kääntää kaikki keskustelut ihan päälaelleen ja ruveta puolustemaan joitain väitteitä, vaikka ei itse ollenkaan tiedä mistä puhutaan.
      Jos ei kaikkien kohdalle ole sattunut näitä esimerkkitapauksia, niin se ei tarkoita, etteikö niitä olisi.
      Jos et tunne asiaa ollenkaan, niin jätä mieluummin kommentoimatta.

      • kommentoimatta

        ja yritä ymmärtää, että ei me kaikki olla kanssasi samaa mieltä. Sinä olisit halunnut ketjun, jossa jokainen olisi haukkunut nykynuorisoa.(tosin et ollut ketjun avaaja) Valitettavasti me kaikki emme ole panettelijoita, vaan elämme omaa elämäämme tyyliin: elä ja anna toistenkin elää.
        Lueppa nyt tämä viimeinen kommenttisi huolella, josko huomaisit jotakin itsestäsikin.

      • on kiva rellestää

        kun laskun maksaa asunnon omistaja. Olen itsekin joutunut tekemään remontin asukkaan jälkeen, joka ehti pilata huoneiston muutamassa kuukaudessa. Vuokrat jäivät tietenkin saamatta ja minä olin maksumiehenä. Asunto oli remontin jäljiltä silloin, kun hän siihen muutti.

      • alima
        on kiva rellestää kirjoitti:

        kun laskun maksaa asunnon omistaja. Olen itsekin joutunut tekemään remontin asukkaan jälkeen, joka ehti pilata huoneiston muutamassa kuukaudessa. Vuokrat jäivät tietenkin saamatta ja minä olin maksumiehenä. Asunto oli remontin jäljiltä silloin, kun hän siihen muutti.

        et ole ollenkaan ainut, joka on vastaavaa joutunut kokemaan.

      • haluaisin

        huomauttaa sinulle ettei aloittaja luultavasti tarkoittanut sinun esilletuomia sosiaalitapauksia. Sinä varmasti joudut työssäsi näkemään tuollaisia poikkeuksellisia perheitä jotka vaativat yhteiskunnalta siivousapua. Jotka ovat mielestäsi laiskoja, epäonnistuneita, halveksittavia paskan keskellä asuvia alkoholisteja.

        En olisi sosiaalityön tekijältä odottanut tuollaista vihamielistä vuodatusta.

      • alima
        haluaisin kirjoitti:

        väittänyt olevani sos.työntekijä???

      • väärin?
        alima kirjoitti:

        väittänyt olevani sos.työntekijä???

        "niin, minä
        Kirjoittanut: alima 12.2.2009 klo 20.01

        satun sillä alalla olemaan joten tiedän myös enempi."

      • alima
        väärin? kirjoitti:

        "niin, minä
        Kirjoittanut: alima 12.2.2009 klo 20.01

        satun sillä alalla olemaan joten tiedän myös enempi."

        koska työskentelen kyllä sosiaalialalla, siis sos.viraston toimeksiannosta, mutta en ole sossu.
        työni puolesta olen kyllä sossujen ym. sos.alan ihmisten kanssa läheisissä tekemisissä ja keskusteluyhteydessä.
        Niissä keskusteluissa tulee esiin usein aiheita, jotka eivät suoranaisesti minun sen hetkistä työtäni edes kosketa, mutta yleisestä tilanteesta saa käsityksen.

    • viivi-amaldiina

      en laittaisi mitään ikärajaa siivottomille kodeille, näitä löytyy joka ikäryhmästä.
      Ikävä kyllä näin on, aloittaja puhuu vaan nuorten kodeista, mutta olisi syytä vilkaista ikäistensäkin nurkkia, ja puhua sitten.

      • alima

        mutta kyllä se siltikin taitaa olla yleisempää nuorten kohdalla.
        Minusta ei kannata tähän vanhuksia vedellä, kun monilla jo voimat heikommat, on sairautta, huono näkö jne.
        Siksi just nuoret ihmetyttää, kun heillä pitäisi olla voimia ja näkökin vielä hyvä.

    • leena k.

      Ja harmillista, kun kulkeutuvat päiväkoteihin. Sitten on koko lapslaumalla täitä päässään. Vatsataudeista puhumattakaan. Ei kukaan ole opettanut käsienpesua, vaatteet haisevat, hiukset takussa, näitähän piisaa. Ei kotona kukaan jaksa siivota, sehän on kirosana, omissa paskoissaan on mukava köllötellä koirien, kissojen, marsujen kanssa. Olen nähnyt uskomattomia huusholleja, kun aikanaan tein kotipalvelutöitä. Eivät aina olleet nuorten asumuksia, kaikenikäisistä on kyse.

      • sanat

        Kaikenikäisiä löytyy, ei se ole pelkästään nuorten perheiden kontolla. Joskus on pitänyt ihmetellä, miten ihmiset ovat selvinneet hengissä niissä huusholleissaan. Eläinten ulosteet lattioilla ja seinien alaosassa. Lehtiä on laitettu päälle, että porukat pääsevät kävelemään. Siihen ne kuivuvat ja lisää tulee. Jääkaapissa kasvaa kaikki mahdolliset sienet, ruokaa sinne ei voi laittaa. Lapset siinä yrittävät käydä koulua. Millään ei ole mitään rajaa!

      • alima
        sanat kirjoitti:

        puhutaan ja myös sen, ettei pahimpia esimerkkejä ole edes tuotu esiin.
        En ymmärrä mitä ihmiset saavat totuuden kieltämisestä.
        Ei ongelmat sillä poistu, et suljetaan silmät ja kielletään kaikki.
        Nämä sos. puolen asiat ovat kuitenkin sikäli kaikille kuuluvia, koska me veronmaksajina yleensä joudumme sen loppulaskun toisten holtittomasta elämästä maksamaan ja se lasku on iso.
        Mitataan sitä rahassa, tai inhimillisesti.

      • sairastuttaa

        Meillä maalla kulkeutui sisään multaa ja eläinten sontaa kengissä, myönnän että ei aina ollut kovin siistiä, mutta lapset eivät sairastelleet juuri koskaan. Ei puhettakaan allergioista!
        Liika siisteys ja liian tiiviit ja lämpimät talot eivät ole ihmiselle hyväksi.

        Tosin liika on liikaa tässäkin. Ei se ole kiva jos lattiat on pinttyneet koiran paskasta ja parvekkeelle ei roskasäkkivuorelta enää pääse.

      • alima
        sairastuttaa kirjoitti:

        minä en ainakaan ole tarkottanut olla mikään nipottaja tosiaan.
        Se vain, että liika on liikaa.
        Olen yrittänyt tolkuttaa, ettei ole mistään tavanomaisesta viikkosiivouksen laiminlyönnistä kysymys, eikä normaalista huonepölystä tai lasten sormenjäljistä.
        Ymmärsit ilmeisesti, et oli aivan eri luokan siivottomuudesta kysymys.
        Sellaisesta joka voi olla jo terveydelle haitaksi.
        Luultavasti alottaja puhui ja tarkoitti enempi nuorten siivottomuutta yleensä, et jättävät tavarat pitkin, vaatteet lattioille lojumaan jne.
        Se on vielä ihan normaalia.
        Sellaisella epäsiisteydellä en päätäni vaivaa.
        Tavarat on tarvittaessa äkkiä korjattu paikoilleen, eikä niistä sen suurempaa haittaa ole.
        Minä vähän laajensin sitä kokonaiskuvaa, mitä tiedän, kuten täällä muutama mukin työnsä vuoksi aiheeseen perehtynyt näytti tehneen.

    • feikkejäkö täällä

      onko alima monella nikillä täällä...siltä vähän vaikuttaa...rekattua ja ei rekattua...onneton tapaus koko akka

      • saman.....

        Meirikki ja alima taitaa olla sama katkeroitunut nainen...sääli...

      • lukeneena, mutta harvoin ki...
        saman..... kirjoitti:

        Meirikki ja alima taitaa olla sama katkeroitunut nainen...sääli...

        oppii....
        Tätä ketjua lukeneen järkyttynyt,kuinka helposti ihmiset pääsee ns. sosiaalisen työn pariin...TESTEJÄ pitäisi lisätä ja paljon...

      • seurattu on ja luettu
        lukeneena, mutta harvoin ki... kirjoitti:

        oppii....
        Tätä ketjua lukeneen järkyttynyt,kuinka helposti ihmiset pääsee ns. sosiaalisen työn pariin...TESTEJÄ pitäisi lisätä ja paljon...

        ja saavat vielä suuria summaia rahaaki niistä lapsista.Ihmetellä vaan saa mistä ne niitä hommaakin kun kunnolliset ja koulutetutkaan ei saa

      • luuletko
        seurattu on ja luettu kirjoitti:

        ja saavat vielä suuria summaia rahaaki niistä lapsista.Ihmetellä vaan saa mistä ne niitä hommaakin kun kunnolliset ja koulutetutkaan ei saa

        ettei ihmiset huomaa, että vastaat itse itsellesi?

      • ja ymmärrä mitä sanotaan,
        lukeneena, mutta harvoin ki... kirjoitti:

        oppii....
        Tätä ketjua lukeneen järkyttynyt,kuinka helposti ihmiset pääsee ns. sosiaalisen työn pariin...TESTEJÄ pitäisi lisätä ja paljon...

        puhutaanko siinä yhtään mitään Alimasta tai muistakaan kirjoittajista?

        Pysy aiheessa, pyydän!

      • sun kanssasi
        ja ymmärrä mitä sanotaan, kirjoitti:

        puhutaanko siinä yhtään mitään Alimasta tai muistakaan kirjoittajista?

        Pysy aiheessa, pyydän!

        tämä oli kysymys niille, jotka vastasivat minun tekstiini....
        eli ei kuulu Sinulle eli pysy asiassa Sinäkin....

      • huomauttaa,
        sun kanssasi kirjoitti:

        tämä oli kysymys niille, jotka vastasivat minun tekstiini....
        eli ei kuulu Sinulle eli pysy asiassa Sinäkin....

        että sopisi pysyä alkuperäisessä aiheessa, eikä lähteä ajojahtiin toisia kirjoittajia vastaan.
        Oletko toista mieltä?
        Onko tämä palsta mielestäsi perustettu toisten haukkumista ja ilkeilyä varten, vai keskusteluun eri aiheista ja mielipiteiden vaihtoon?
        Miten näet palstan tarkoituksen?

      • kanssasi samaa
        huomauttaa, kirjoitti:

        että sopisi pysyä alkuperäisessä aiheessa, eikä lähteä ajojahtiin toisia kirjoittajia vastaan.
        Oletko toista mieltä?
        Onko tämä palsta mielestäsi perustettu toisten haukkumista ja ilkeilyä varten, vai keskusteluun eri aiheista ja mielipiteiden vaihtoon?
        Miten näet palstan tarkoituksen?

        mieltä eli jos puhutaan siisteydestä, niin siihen ei todellakaan kuulu työhönhaun aktiviteetti ym. eli puhutaan tosiaan asiasta ja
        sos.alalla työskentelevillä ihmisillä on vain murto-osa tietoa Suomen väestöstä, vai olemmeko me kaikki heidän tiirailun kohteena?

    • Jasemine : )

      Tämä lausahdus on oman mieheni- jonka aikaisemmin kirjoitin.
      Oma tyttäreni on siinä iässä,- että heittää juuri kaikki lattialle. Olen aloittajan kanssa täysin samaa mieltä, että niinhän se on asia.
      Kuitenkin on niin,- että,- kotona, jossa eletään, niin kaikki on juuri niinkuin meillä. Ihannoin kotia, ennen lapseni syntymää, jossa kaikki oli niinkuin laitoin- paitsi mieheni levittämät sukat lattialla. Periksi on annettava,- koska, niinkuin mieheni sanoi, niin on se kammottava koti, jossa kooko ajan pitää olla,- niinkuin ei oltaskaan. Ehkä nuoret on sitten mieluummin kadulla, kuin kotonaan. En tietenkään tarkoita, että kenenkään meidän nuoret olisivat kadulla.Onneksi tulin katsomaan, mitä on kirjoitettu. Inhoan turkiskuoriaisia ja kukkakärpäsiä,- koska ne tunkee jopa nenäänkin. Aina pelkään, että ulkomailta tuon elukoita matkatavaroiden mukana. Onneksi meillä kuitenkin on spreitä- jota voi sumuttaa jalkalistojen väliin ja rumpukuivan, että vuodevaatteista lähtee koiran karvat ja muut ötökät,- kuumassa.
      Olen 50-luvun nainen minäkin ja silloin syöpäläiset ovat yöllä kävelleet puremaan sängyssä ihoamme. Onneksi nyt niitä vastaan on aineita.

    Ketjusta on poistettu 57 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4293
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3233
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2350
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      969
    6. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      141
      948
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe