Eläkkeelle vai ei

Sini Armanda

Pahassa kierteessä oleva 65 v. nainen kaipaa mielipiteitä avomiehestä joka ei millään haluaisi eläkkeelle yhteisen hyvinvoinnin tähden.

Itse jouduin jättämään työni 55 vuotiaana loppuun kiusattuna työpaikallani. 20 v. olemme olleet yhdessä ja mittani alkaa olemaan jo täynnnä tämän 10 v. eläkkeellä oloni tähden ilman kaveriani.
Meillä ei ole mitään suunnitelmia ja tulevaisuutta koska kaverini on niin kiinni työssä. Tällä hetkellä olen saanut hänet osa-aikaeläkkeelle ja on ollut 1 1/2 vuotta mutta toivoisin hänen jo lopettavan työnsä kun täytti 63 v. Eiköhän se riitä kun on ollut työelämässä jo 47 v.
Meillä olisi enemmän aikaa viettää lopun ajamme mökillä niin kauan kun olemme terveitä. Itselläni ei ole ajo korttia niin en pääse mihinkään ilman häntä.
Pitääkö minun vaan odottaa että pääsee eläkkeelle ja mitä siitä on jäljellä kun olen odottanut jo pidemmän aikaa ja jatkuvaa riittaa.

Olen sanonut hänelle että jos hän haluaa että meillä olisi mukavampaa yhdessä toimintaa niin hänen pitäisi olla valmis eläkkeelle.
Toivon asiallisia vastauksia ja ymmärtämystä.

19

963

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1943

      neuvona oman kokemukseni perusteella suosittelen Sinulle autokoulua. Sinulla olisi nyt hyvää aikaa. Tunnen monta naista, jotka esim. leskeksi jäätyään harmittelevat, kun olisi auto, mutta ei osaa ajaa. Luultavasti miehellesi tässä vaiheessa riittää, että on kanssasi osa-aikaisesti. Miehet haluavat puuhailla kaikenlaista, haluavat myös oman reviirin.

      • kuukausia ,

        aina muutoma km siellä mökkitiellä.

        kun ajaen 5 min useita kertoja, useiden viikkojen aikana se opettaa enemmän kuin puolituntia kerrallaan.

        hetken kuluttua ajo on erittäin helppoa, vaika se onkin alussa vaikeaa hahmottaa autoa ja tietä.


    • Ihmettelen suuresti

      Jos olisin asemassasi, luottaisin ammattilaisten apuun eli käyttäisin perheneuvontaa, joko miehen kanssa tai ilman. Perheneuvontaa antavat maksutta Väestöliitto ja seurakuntasi papit tai diakonit, varmasti muitakin tahoja on. Googlettamalla löytyy enemmän vaihtoehtoja. Mitä mieltä ystäväsi tai ystävänne ovat? Kai olet heidän kanssaan puhunut?

      Suhtaudun hieman kyynisesti tällaisiin yleiselle palstalle kenen tahansa luettavaksi laitettuihin "tositarinoihin". Voi olla, että puhut hädästä tai sitten olet niitä, jotka repostelevat näkemäänsä toisten ihmisten hätää eli juttusi voi olla fiktiota tai uteliasta juoruilunhalua.

      Kuinka vaan, et kai voi oikeasti olettaa, että monivuotisen suhteenne kohtalon määräävät jotkin suomi24 keskustelupalstan tahot, joita et tunne lainkaan emmekä me tunne liittoanne? Näissä jutuissa sinä esität tässä oman kantasi, miehesi näkemys asiasta voi olla aivan erilainen. Miksi muuten riitelisitte?

      Olisi epäoikeudenmukaista mennä tuomaroimaan tällaisilla perusteilla tai kertomalla omia kokemuksiaan, jotka ovat syntyneet aivan toisista lähtökohdista. Kai kaikkien suhteet ovat omanlaisiaan, eivät toistensa peilikuvia. Niin ollen ei myöskään ole vakioratkaisuja eikä vakiotuntemuksia.

      Näistä syistä, käytä asiantuntija-apua, kun sitä kerran on. Eivät nämä jutut selviä yhdellä istumalla, ei niihin ole instant-ratkaisua.

    • eläkeläinen, 1

      Omalla kohdallani jäin myös työkyvyttömyys eläkkeelle aikaisemmin, kuin mieheni. Hän ehti palvella yli 40-v, kunnes joutui jäämään pois työstä.

      Meillä on nyt vain sellainen eroavaisuus, että olemme olleet aviossa 45-vuotta, kun taas sinulla on ilmeisesti avoliitto, joka ei ole kestänyt niin kauan.

      Mielestäni olisi kohtuuttomuus vaatia miestäsi jäämään eläkkeelle, jos hän ei sitä itse halua. Ajattele noin pitkän työpanoksen jälkeen hänen olisi varmasti hyvin vaikeaa totutella eläkeläiseksi, jos ja kun työ kiinnostaa ja hän viihtyy siellä.

      Koska en tiedä, kuinka nuori suhteenne on, niin en myöskään heitä pahempia arvauksia seuraamuksista, joita tulisi välillenne.

      Tuskin ainakaan sen enemmän hellyyttä antaisi, kuin nytkään ja suositus onkin minulta. Aja se ajokortti itsellesi, nyt kun se on vielä mahdollista.

      Tämän ikäiset voivat kuukahtaa koska vain ja mitäs sitten teet??, jos itse et olekkaan se ensimäinen.

      Mökille pääsyynkin varmasti löytyy muukin ratkaisu, kuin pakottaa mies eläkkeelle.

    • jos ei

      töissä sairastu ja sitten jää vuosikymmeniksi hoidettavaksi kun muu toiminto on vielä potkussaan.

      jälkeenjääneille on myös se että iskä saa viettää samallisen ja normaalin vanhuuden kuin muutkin, sellaisen kun kuuluu ihmisen elämään, eli eläkepäiviä kymmenkunta vuotta ainakin.

      ei ole lapsille kivaa, kun oma iskä on kuollut nuorempana kuin muiden iskät.

    • Ikääntyminen ja sen myötä, ennemmin tai myöhemmin väistämätön eläköityminen, ei tule kenellekään yllätyksenä.

      Onko todella niin vaikeaa suunnitella hyvissä ajoin tuota elämänvaihetta?

      Periaatteet ja pelisäännöt selviksi yhdessä suunnitellen tai keskenään neuvotellen.

      5-vuotta nuorempi vaimoni lopetti suunnitellusti kokonaan töissä käymisen samanaikaisesti minun, 57v, kanssa.
      Osittain jo 5-vuotta aikaisemmin.

      Eräänä merkkinä yhteiselon jatkuvuuden luottamiseen hän jätti ajokorttinsa uusimatta.

      Turha sivullisen on tuossa vaiheessa ryhtyä viisastelemaan.
      Ajopuu virrassa vai ohjatusti tukkirännissä?
      Siitähän lienee kysymys?

      • 1943

        onnea. Mekin suunnittelimme muuttavamme yhteen, kun pääsisin eläkkeelle, mutta kaikki suunniteltu ei toteudu. Nykyinen miesystäväni on tutustunut leskenä ollessaan moneen naiseen. Hyvin monella on hankalaa päästä minnekään, kun ei ole autoa. Kaupungissa on vähän eri asia, mutta maalla auto on tärkeä. Sekä aviomieheni, että miesystävän kanssa Lapin reissuilla oli vähemmän rasittavaa, kun voi vuorotella auton ajossa.


      • 1943 kirjoitti:

        onnea. Mekin suunnittelimme muuttavamme yhteen, kun pääsisin eläkkeelle, mutta kaikki suunniteltu ei toteudu. Nykyinen miesystäväni on tutustunut leskenä ollessaan moneen naiseen. Hyvin monella on hankalaa päästä minnekään, kun ei ole autoa. Kaupungissa on vähän eri asia, mutta maalla auto on tärkeä. Sekä aviomieheni, että miesystävän kanssa Lapin reissuilla oli vähemmän rasittavaa, kun voi vuorotella auton ajossa.

        Kakkoskuskin roolia piti vaimoni ilmeisesti liian vähäpätöisenä eikä ole ajanut metriäkään oman auton Euroopan 160000km:stä vuokra-autoista puhumattakaan.

        Reisuista 15kpl tehtiin Kaakkois-Espanjaan.
        Alkuvuosina, kun aikaa oli vain vuosiloman verran, ajoin yhtäjaksoiseti Tukholmasta perille, 32 - 36h.
        Kartturin homman vaimo on hoitanut moitteettomasti.

        Joskus, kun silmäni alkoivat väsyä, tavallisesti Karlsruhen Mulhousen välillä, ehdottelin kuskin vaihtoa yhden tankkauksen ajaksi, oli vastaus kylmän kolkko: Aja levikkeelle!
        Joskus kokeilin motarin Gashofia mutta silloin ne olivat täysiä.

        Takaisin tullessa vaimo katsoi kartasta alueen josta otimme valoisaan aikaan halpismajoituksen.

        Kyllä vuorottelu olisi tehnyt terää!


      • 1943
        laiska-lasse kirjoitti:

        Kakkoskuskin roolia piti vaimoni ilmeisesti liian vähäpätöisenä eikä ole ajanut metriäkään oman auton Euroopan 160000km:stä vuokra-autoista puhumattakaan.

        Reisuista 15kpl tehtiin Kaakkois-Espanjaan.
        Alkuvuosina, kun aikaa oli vain vuosiloman verran, ajoin yhtäjaksoiseti Tukholmasta perille, 32 - 36h.
        Kartturin homman vaimo on hoitanut moitteettomasti.

        Joskus, kun silmäni alkoivat väsyä, tavallisesti Karlsruhen Mulhousen välillä, ehdottelin kuskin vaihtoa yhden tankkauksen ajaksi, oli vastaus kylmän kolkko: Aja levikkeelle!
        Joskus kokeilin motarin Gashofia mutta silloin ne olivat täysiä.

        Takaisin tullessa vaimo katsoi kartasta alueen josta otimme valoisaan aikaan halpismajoituksen.

        Kyllä vuorottelu olisi tehnyt terää!

        onnea, kun saatte olla yhdessä? Ja pidät vaimoasi hyvänä. Kyllä minä ainakin oisin ollut moisesta onnellinen. Vaikka onhan tämäkin onnea, kun löytyi toinen hyvänä pitäjä.


      • Sini Armanda

        on mieheni mielestä todella vaikeaa suunnitella hyvissä ajoin vaikka itse olen jo ollut kauan eläkkeellä 10 v.
        Periaatteet ja pelisäännöt selviksi yhdessä suunnitellen tai keskenään neuvotellen kuten sanoit ja mielestäni molempien hyvinvointia ajatellen. Eihän sitä loppuaikaa niin loputtomasti ole että voisi nauttia meidän kohdalla.

        En pitänyt niin tärkeänä kertoa että kuulovammaisena en voisi kuitenkaan enää ajatella ajo-kortin hankkimista mikä olisi varmaan helpottanut elämääni.


      • 1943
        Sini Armanda kirjoitti:

        on mieheni mielestä todella vaikeaa suunnitella hyvissä ajoin vaikka itse olen jo ollut kauan eläkkeellä 10 v.
        Periaatteet ja pelisäännöt selviksi yhdessä suunnitellen tai keskenään neuvotellen kuten sanoit ja mielestäni molempien hyvinvointia ajatellen. Eihän sitä loppuaikaa niin loputtomasti ole että voisi nauttia meidän kohdalla.

        En pitänyt niin tärkeänä kertoa että kuulovammaisena en voisi kuitenkaan enää ajatella ajo-kortin hankkimista mikä olisi varmaan helpottanut elämääni.

        kokemuspohjaltani ajatuksiani. Kerroit kuulovammaisuudestasi. Onko sielläpäin jotain toimintaa vastaavassa tilanteessa oleville? Voisit osallistua vapaa-ajallasi. Parisuhdetta rikastuttaa, kun molemmilla on myös omia ympyröitä.


    • maailma mallillaan!

      Ei ennenaikaisesti eläkkeelle joutunut(päässyt?) voi eikä saa painostaa työkykyistä puolisoaan jäämään pois töistä, pelkästään seuranpuutteen takia!

      Herranjestas jos joku naputtaisi moisesta vuositolkulla, niin luultavasti siirtäisin eläkeikääni niin pitkälle eteenpäin, kuin terveyteni sallii.

    • Pirtti?!

      Ei ole välttämättä samasta asiasta kyse, mutta!

      Erään tuttavapariskuntamme rouva kuului pankeista jokunen vusi sitten ulostettuihin.

      Herra oli eräässä paikkunnan tehtassa tuntipalkkaisena ja osastonsa luottamusmiehenä.

      Tehdas ulosti kaikki putken pään tavoittajat mutta luottamusmisstatuksen vuoksi kaverini oli suojassa.

      Ihmettelin hieman tuota sitekyttä niinpä kaverini työtoverit sanoivat veitikan töissä viihtymisen johtuvan kotioloista.

      Tiedä häntä.
      Pitkäaikaisen tuntemisemme perusteella en pidä väitettä mahdottomana.

    • O - Orvokki

      että miehesi haluaa viettää enimmän osan ajastaan mökillä eläkkeelle jäämisensä jälkeen? Oletteko keskustelleet asiasta? Jospa hän tarvitsee toisenlaista vastapainoa mökkielämälle. Kannattaisiko keskustella rauhassa siitä, mitä te kumpikin haluatte? Mitä sinä itse haluat ja mitä hän haluaisi, ellei tarvitsisi ajatella toista ollenkaan? Miten voisitte parhaiten sovitella asioita niin, että molemmat voisivat olla mahdollisimman tyytyväisiä?

      Olisi varmaan kurjaa, jos hän kokee sinun painostavan häntä tekemään jotain vastoin omaa tahtoaan "yhteisen hyvinvoinnin tähden" - joka oikeastaan olisikin vain sinun hyvinvointisi tähden. Mielestäni on parempi kysyä kuin olettaa tietävänsä, mitä toinen haluaa. Rakentavia keskusteluhetkiä sinulle ja kumppanillesi.

      • kokemusta kyllä on

        ei ole,mökkiä,autoa eikä miestä.Pärjään hyvin nyt ilmankin.
        Joskus olivat hyvinkin tärkeitä asioita myös minulle.


    • kuin kesämökkeily kanssasi

      Oletko ajatellut että miehesi saattaa olla mieluummin mielekkäässä työssä kivojen työkavereitten kanssa,kun olisi mökillä ohjastettuna turhan tekijänä.Hän saattaa työssään saada arvostusta työstään ja osaamisestaan.
      Saako Hän sitä kotona? Mietipä!
      Jos samasta asiasta nalkutetaan vuosia,alkaa koko asia tympäisemään. Varsinkin,jos asiasta on tullut jonkin sortin arvovalta-asia.
      Puhumalla asiat selviävät. Ei vaatimalla ja natkuttamalla.

    • varsin oikeassa olet

      Sanoisin näin: "Kun se krematorio kuitenkin pian häämöttää tällä elämän maratonilla, olisi se oma aikakin ihan ok". Kyllä eläkkeilläkin jotenkin hengissä pysyy ja mihin sitä enempää tarvitaan, kuin perikunnan riideltäväksi.

      Ja sitten on sitä yhteistä aikaa hieman reissata matkoilla ja harrastella, ennen kuin "kirkonkellot soivat ja suku saa etsiä mustia asusteitaan".

      Itse olen 63 v ukko, vanhuuseläkkeelle livahtamaan onnistunut yksineläjä ukko. Mutta hieman hulluksi tämä meni, kun joutaa jahtaamaan 60 tyttöjä. Ei pärjää ihan kiiltokuvanvaihdolla ja muut konstitkin taitavat olla vanhentuneet:))

      • täälläkin

        Siis mies otsikon mukaan. Eikö sinne mökille pääse julkisilla kulkuneuvoilla ? Loppumatka vaikka taxilla. Kun menette mökille varaudu etukäteen, että jäät sinne. Jos ukollasi on kaipuuta seuraasi, niin kuin sanonta on "kyllä routa porsaat kotiin ajaa". Tulee, jos välittää ja alkaa kyselemään, keskustelemaan mistä on kysymys. Kannattaa vain etukäteen miettiä kysymykset ja vastaukset ettei vahingossakaan mene riidaksi/väittelyksi.


    • eläisin omaa

      elämää! Anna sen miehesi käydä töissä ja matkustele itse minne itse haluat. Älä välitä hänen tekemisistään ja elä siis niin kuin häntä ei olisikaan. Veikkaanpa, ettei mene kauankaan, kun hän jää eläkkeelle!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe