Koira "röhnöttää"

Mikä vaiva?

1-vuotias koirani alkoi ylösnoustuaan pitämään kovaäänistä röhnötystä. Se ei ole varsinaista yskimistä, vaan niinkuin kurkussa olisi jotain. Sitä kesti hetken aikaa. Lähdimme ulos ja alussa muutaman kerran vielä samanlaista. Sitten oli aivan normaali. Ruoka teki hyvin kauppansa. Päivällä sitten taas, kun ulos lähdettiin, niin aluksi samanlaista ääntelyä ja sitten taas normaali. Mitähän moinen voi olla? Kerran aiemmin on ollut myös samanlaista, mutta siitä on aikaa muutama kuukausi.

12

2328

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kurkussa olla

      jotakin, joka "laskeutuu" koiran levätessä... Haiseeko koiran henki, se voisi viitata johonkin tukkeeseen. Käyttäisin lekurilla.

      • haise yhtään...

        Yksi tuttavani oli sitä mieltä, että kysessä olisi normaali koiran hikkaaminen.


      • sillä
        haise yhtään... kirjoitti:

        Yksi tuttavani oli sitä mieltä, että kysessä olisi normaali koiran hikkaaminen.

        ihan vaan nuha ? Koirat pitää melko erikoista ääntä nuhaisena, siihen ei välttämättä lääkettä tartte. Ainakin meidän koirilla hikka on ollut samanlaista kuin ihmisilläkin, nuhaisena ovat erilaisia. Kokeile "niistää" sitä, eli kuonoa pitkin kevyesti painamalla liikutat (vedtä) kättä kohti kirsua, jos tulee räkää niin nuhaa se on (otapa nyt sitten tuostakin "ohjeesta" selvää, mutta en paremminkaan osaa), koirilla ei välttämättä räkä valu samanlailla kuin meillä ihmisillä.


      • voiko...
        sillä kirjoitti:

        ihan vaan nuha ? Koirat pitää melko erikoista ääntä nuhaisena, siihen ei välttämättä lääkettä tartte. Ainakin meidän koirilla hikka on ollut samanlaista kuin ihmisilläkin, nuhaisena ovat erilaisia. Kokeile "niistää" sitä, eli kuonoa pitkin kevyesti painamalla liikutat (vedtä) kättä kohti kirsua, jos tulee räkää niin nuhaa se on (otapa nyt sitten tuostakin "ohjeesta" selvää, mutta en paremminkaan osaa), koirilla ei välttämättä räkä valu samanlailla kuin meillä ihmisillä.

        koira saada ihmiseltä flunssatartunnan? Itse olen ollut jo toista viikkoa aikamoisessa taudissa ja "hirvittää" kun koira nuolee naamaa yms.


      • ihan varma
        voiko... kirjoitti:

        koira saada ihmiseltä flunssatartunnan? Itse olen ollut jo toista viikkoa aikamoisessa taudissa ja "hirvittää" kun koira nuolee naamaa yms.

        mutta kyllä on joskus yhtäaikaa koirienkin kanssa oltu nuhassa.


    • samanlaista

      Lekuri sanoi, että kyseessä luultavimmin liikkeellä olevaa yskää. Pitää vain tarkkailla, ettei kuume nouse. Ja jos ei mene itsestään ohi, niin sitten uudestaan lekuriin.

    • soqu

      voisiko olla nenäpunkki? googlen haulla löytyy siitä paljon tietoa. eläinlääkäriltä saa lääkkeet vaivaan.

      • koirulaiselle...

        lääkäri. Toivottavasti siellä selviää mistä on kyse. Pahalta joka tapauksessa kuulostaa ja eilisestä vielä lisääntynyt se rohina.


      • se lekuri
        koirulaiselle... kirjoitti:

        lääkäri. Toivottavasti siellä selviää mistä on kyse. Pahalta joka tapauksessa kuulostaa ja eilisestä vielä lisääntynyt se rohina.

        sanoi siitä koirasta? mikä sillä on?


      • kiinnostaa :)
        se lekuri kirjoitti:

        sanoi siitä koirasta? mikä sillä on?

        Meillä nimittäin (luultavasti) juuri tätä samaa rohinaa!


      • sanoa mitään varmaa....
        se lekuri kirjoitti:

        sanoi siitä koirasta? mikä sillä on?

        Kuunteli keuhkot, jotka ok ja kuumetta ei ollut. Laittoi sitten selkään nenäpunkkilääkkeen. Eli vielä auki koko homma. Rohina jatkuu vieläkin esim. aamulla ja ulkona. Muuten koikku on ihan normaali, hyvä ruokahalu ja energiataso normaali.
        Täytyy nyt seurata tilannetta ja mennä sitten uudelleen lääkäriin, jos siltä näyttää.


    • Nimetön

      Käytimme koiramme samaisen asian takia lääkärissä, ja siellä todettiin että sen kurkussa on ns. "purje" joka välillä röhnöttää. =D Syy saattaa hyvinkin olla tuo. Tuskimpa mistään vakavasta on kysymys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4309
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 141
      958
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe