Kivaa. Tulee taas uusia maksuhäiriömerkintöjä lamavelallisille.
Jos olet maksanut ulosottoon yli kaksi vuotta, siitä tulee maksuhäiriömerkintä.
Ei tällaista tapahdu kuin P-Koreassa ja Suomessa.
http://www.om.fi/Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/1232607393247
Uusi luottotietolaki
12
3982
Vastaukset
- aina niin
Jos lakiuudistus vaikka toisikin jotain hyvää jollekin, niin taatusti toiselta reunalta huononnetaan tuplasti.
Luottotietolain aiempi uudistus oli susi, koska se jätti luottotietojärjestelmien ylläpitäjille mahdollisuuden tulkita lakia velallisen vahingoksi.
Mielestäni se ei ollut lain hengen mukaista, koska hallituksen esityksessä uudistuksen tarkoitus oli kannustaa velallisia maksamaan velkansa.
Tätäkin uudistusta perustellaan kannustavuudella.
Ei ole kuitenkaan lainkaan kannustavaa, että saa maksuhäiriömerkinnän, vaikka ulosotto on tuloksellista. - Luottotietoihin eloa!
Tuolla uutisessa mainitaan myös, että ulosoton määräajan jatkamiskanne merkittäisiin luottotietoihin. Eli kun mitään muuta kautta lamavelkaisen luottotietoja ei saa enää tärveltyä, niin tuolla keinolla onnistuu. Ei tarvitse muuta kuin maksaa vireillepanomaksu. Velkojat tulevat uhkailemaan velallisia tuolla, vai ettekö usko?
- uudistuksia
Joo, velkojat laittavat vaan kanteita vireille hirveät määrät, vaikka ne eivät voisi edes johtaa vanhentumisajan pidentämiseen. KO:n kanslioille tulee ainakin lisää työtä. Mietinnön tekijät eivät kaiketi ole ottaneet huomioon, että välttämättä käräjäoikeudet eivät tykkää tällaisesta lieveilmiöstä...
- sdfsdfsfd
Eräs muutaman tonnin velka menee ensi tammikuussa vanhaksi ja tällä hetkellä maksamani ulosotto loppuu ensi vuoden toukokuussa. Tuossa kun puhutaan vuoden siirtymäajasta jne niin tuskin koskee meikäläistä millään muotoa? Jos tuosta vanhenevasta velasta velkoja tekee kanteen niin ei kai sekään vaikuta ns. takautuvasti?
enivei, aika oudolta kuulostaa tuo jos on ollut pitkään ulosotossa ja maksanut kiltisit kuukausittain niin siitä menee silti tieto luottotietoihin, onko velallinen siis epäluotettava ja huonosti maksunsa hoitava jos niitä kuitenkin on ulosottoon maksanut kymmenenkin vuotta joka kuukausi !?? ..todella outoa!- lkjhlkjh
tuohan kannustaa velallista passiivisuuteen, jotta ei saa häiriömerkintää maksamisesta.
Hullu maailma.
- entäs sitten
Kun lamavelkaiset aikanaan saivat miljoonavelkansa ei ollut velkajärjestelyitä sun muita systeemejä. Nyt kun tuli tuo laki joka antoi heille elämänsä takaisin ja vanhensi heidän velkansa. Se on jo lottovoitto. Jokaiselle heistä joka on elänyt 15 vuotta tai 20 vuotta ilman luottotietojaan. He pärjäsivät ilman luottotietoja vuosikausia. Pitääkö heidän samantien juosta pankkiin lainoja hakemaan. Ei, osa heistä ei ole töissä, eikä työtön lainaa saa. Ne jotka ovat, ovat hankkineet kyllä sinä aikana perheeseensä tarvittavat kulutushyödykkeet. Vuonna 1990 velka ei vanhentunut.Nyt se vanhentuu.
- Velka on vihollisen veli
Suurin osa noista ei enää hae minkäänmuotoista "lainaa". Luottotietoja kuitenkin tarvitaan nykyisin ihan normaaliin muuhunkin elämiseen. Mm. vuokra-asunnon hankkimiseen, puhelinliittymään jne. Itse tunnen monta alansa ammattilaista, jotka eivät saa ollenkaan töitä tai eivät ainakaan etene "alatasoa" korkeammalle työpaikallaan kun luottotietojen perusteella kategorisesti estetään. Muuan tuttava haki juuri työtä, jossa luottotiedoilla ei ole mitään virkaa. Silti ehtona oli, että luottotiedot kunnossa! Sai työn, koska kunnossa olivat, mutta joku toinen olisi jäänyt ilman, ammattitaidosta riippumatta. Ja niinkin yksinkertainen asia kuin auto työpaikkaa varten: jos otat työsuhdeauton, verotus ja ulosotto eivät jätä enää riittävästi rahaa elämiseen. Oma auto taas ei saa olla tonniaparia kalliimpi tai se ulosmitataan. Eli sellaiset työt, jotka edellyttävät auton vähänkään reilumpaa käyttöä (lue: kunnon autoa), ovat lamavelallisen ulottumattomissa. Jne. Oikeasti ei ole päivää, ettei lamavelallinen saa "nauttia" luottotiedoistaan ja niistä johtuvasta kohtuuttomasta diskriminaatiosta. Suomen velkomusjärjestelmässä on tosiaan korjaamista, jos sen seurauksena yhteiskunta ja kansantalous syövät omaa käsivarttaan.
- tarvitaan
Velka on vihollisen veli kirjoitti:

Luottotietoja tarvitaan nykyään joka paikkaan. Jos on varaa ostaa se parin tonnin auto, ei kuitenkaan saa liikennevakuutusta, joka kuitenkin on lakisääteinen. Vakuutusyhtiö saa harkintansa mukaan luottotiedoista riippuen vaatia koko vakuutuskauden (vuoden) maksun etukäteen, ennen kuin myöntää "pakollisen" vakuutuksen. Työttömällä varsinkaan ei ole mitään mahdollisuutta saada autolleen vakuutusta. Bonukseton vuosimaksu yhdellä kertaa on ylitse pääsemätön.
- järjestäydytään
tarvitaan kirjoitti:

Olen jo monen vuoden ajan ihmetellyt sitä että, miten velkaantuminen voi olla pidemmin tuomittu asia kuin tappaminen. Suomen sivistysvaltio siis katsoo että velkansa maksamatta jättäminen, oli syy mikä hyvänsä, on pahempi rikos kuin se että riistät hengen toiselta ihmiseltä. Velallisella ei ole edes ensikertalaisen mahdollisuutta selvitä puolet pinemmällä.
Ehdotukseni onkin, kun katsoo kuinka paljon luottotiedottomia henkilöitä on ja kuinka moneen aivan päivän selvään asiaan luottotiedot on liitetty ihmisarvon mittariksi, että olisi aika perustaa jonkinlainen, vaikkapa internetissä toimiva järjestö joka aktiivisesti alkaisi ajamaan velallisten asemaa sekä tutkisi sitä onko EU-tasolla, Eu-kansalaisten asema velallisena suomessa oikeudenmukainen. Esim. Minusta luottotietojen pitäisi puhdistua välittömästi kun olet velan suorittanut. Merkintähän on velan maksamatta jättämisestä ja maksun jälkeenhän olet sen korkoineen maksanut jne.. - edelliseen
järjestäydytään kirjoitti:
Olen jo monen vuoden ajan ihmetellyt sitä että, miten velkaantuminen voi olla pidemmin tuomittu asia kuin tappaminen. Suomen sivistysvaltio siis katsoo että velkansa maksamatta jättäminen, oli syy mikä hyvänsä, on pahempi rikos kuin se että riistät hengen toiselta ihmiseltä. Velallisella ei ole edes ensikertalaisen mahdollisuutta selvitä puolet pinemmällä.
Ehdotukseni onkin, kun katsoo kuinka paljon luottotiedottomia henkilöitä on ja kuinka moneen aivan päivän selvään asiaan luottotiedot on liitetty ihmisarvon mittariksi, että olisi aika perustaa jonkinlainen, vaikkapa internetissä toimiva järjestö joka aktiivisesti alkaisi ajamaan velallisten asemaa sekä tutkisi sitä onko EU-tasolla, Eu-kansalaisten asema velallisena suomessa oikeudenmukainen. Esim. Minusta luottotietojen pitäisi puhdistua välittömästi kun olet velan suorittanut. Merkintähän on velan maksamatta jättämisestä ja maksun jälkeenhän olet sen korkoineen maksanut jne..Lisäksi ottaen huomioon, että vuokrat ovat nousseet, kuten muutkin asumiskustannukset ja monet luottotietonsa menettäneet joutuvat asua kalliissa vuokra-asunnossa maksaen vuokransa itse vaikak palkkatulo riittäisi lainan lyhennykseen, sama koskekoon autoa ym, ehdotan että valtio joka on tukenut pankkeja ym vaikka kuinka paljon myös verovaroin, joita luottotiedottomat myös maksavat, perustaa pankin josta luottotiedoton voi saada lainaa. Nykyisin kun kuitenkin luottotiedoton jää vaille esim. asuntolainan korkovähennystä koska lainaa ei heru. Toisaalta myöskin vuokra-asumisesta voisi olla korkovähennys, sillä vuokralainenhan kustantaa omistajan omaisuutta jonka hankkimisesta omistaja saa verovähennyksiä lainan koroista. Tämän kirjoitin siksi että tunnen monia luottotiedottomia henkilöitä, joiden palkka riittäisi lainanmaksuun, mutta lainaa ei saa luottotietojen puuttumisen takia, vaikka velka on maksettu.
- raippatiedot?
edelliseen kirjoitti:
Lisäksi ottaen huomioon, että vuokrat ovat nousseet, kuten muutkin asumiskustannukset ja monet luottotietonsa menettäneet joutuvat asua kalliissa vuokra-asunnossa maksaen vuokransa itse vaikak palkkatulo riittäisi lainan lyhennykseen, sama koskekoon autoa ym, ehdotan että valtio joka on tukenut pankkeja ym vaikka kuinka paljon myös verovaroin, joita luottotiedottomat myös maksavat, perustaa pankin josta luottotiedoton voi saada lainaa. Nykyisin kun kuitenkin luottotiedoton jää vaille esim. asuntolainan korkovähennystä koska lainaa ei heru. Toisaalta myöskin vuokra-asumisesta voisi olla korkovähennys, sillä vuokralainenhan kustantaa omistajan omaisuutta jonka hankkimisesta omistaja saa verovähennyksiä lainan koroista. Tämän kirjoitin siksi että tunnen monia luottotiedottomia henkilöitä, joiden palkka riittäisi lainanmaksuun, mutta lainaa ei saa luottotietojen puuttumisen takia, vaikka velka on maksettu.
Luottotietojen nykykäytäntö ei perustu ihmisten luottokelpoisuuteen. Käytäntö on rangaistusluonteinen ja sivistysvaltiolle vieras. Samoin velkojan asema on kohtuuttoman vahva. Velan varmistaminen tulee hoitaa pätevillä vakuuksilla, joiden riittävyydestä velkojan tulee vastata. Velkojalla tulee olla riittävä ammattitaito vakuuksien arvon määrittelemiseen tai sitten poistukoot alalta. Se, että ylläpidetään perintätoimia 15 vuotta 10 vuotta ei sovi saatavuuden varmistamiskeinoksi. Yleensä tuossakaan ajassa ei mitään saa. Ja ne, joilta saa, eivät ole tasa-arvoisessa asemassa maksajina niiden kanssa, joilta ei mitään saa. Aivan älytön, hallitsematon viipperä koko kuvio.
- tämäkin juttu
edelliseen kirjoitti:
Lisäksi ottaen huomioon, että vuokrat ovat nousseet, kuten muutkin asumiskustannukset ja monet luottotietonsa menettäneet joutuvat asua kalliissa vuokra-asunnossa maksaen vuokransa itse vaikak palkkatulo riittäisi lainan lyhennykseen, sama koskekoon autoa ym, ehdotan että valtio joka on tukenut pankkeja ym vaikka kuinka paljon myös verovaroin, joita luottotiedottomat myös maksavat, perustaa pankin josta luottotiedoton voi saada lainaa. Nykyisin kun kuitenkin luottotiedoton jää vaille esim. asuntolainan korkovähennystä koska lainaa ei heru. Toisaalta myöskin vuokra-asumisesta voisi olla korkovähennys, sillä vuokralainenhan kustantaa omistajan omaisuutta jonka hankkimisesta omistaja saa verovähennyksiä lainan koroista. Tämän kirjoitin siksi että tunnen monia luottotiedottomia henkilöitä, joiden palkka riittäisi lainanmaksuun, mutta lainaa ei saa luottotietojen puuttumisen takia, vaikka velka on maksettu.
Iltapäivälehdessä on juttua Kataisen myötämielisyydestä siihen, että ulkomailta tulee työvoimasyistä väkeä meille. Pakolaisuus pitää hyväksyä. Enkä muutenkaan halua olla mikään "rasisti". Tässä keskustelussa tulee kuitenkin mietittyä, että olisiko halvempaa hankkia työvoimaa vapauttamalla ensin nuo muutama tuhat tai kymmenentuhatta suomalaista viime laman luottotietovankeudesta tai ylipitkästä ja naurettavaksi venyneestä perinnästä. Syrjäytyneitä tai oikeastaan syrjäytettyjä on niin paljon, että mitään työvoimapulaa ei tarvitsisi olla. Osaavat valmiiksi suomea ja ovat monet alojensa ammattilaisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760