Olen nyt ajellut diisseli foresterillani muutamantuhannen kilometrin matkan ja ajattelin laittaa tänne kokemuksiani.
Auto on varustelultaan paras malli johon vielä lisätty herkkuja niin että ovh muotoutui hiukkasen yli 50t€.
Pakko myöntää että hiukan arvelutti onko auto hintansa väärti mutta myönnettävä on että on joka pennin arvoinen.
Ajo-ominaisuudet ovat todellakin huippuluokkaa ja meno on miellyttävää joka säällä. Ohjaamo on yllättävän hiljainen, johon osaltaan tietysti vaikuttaa kitkarenkaatkin. Kuljettajalla on kaikki aina just oikealla kohdalla ja kaikki toimii loogisesti. Tilaa on jokapaikassa reilusti ja tila on järkevästi käytettävissä.
Ainoat huonotpuolet löytyvät vaihteistosta, se kyllä toimii hyvin mutta saisi olla hieman arvokkaamman tuntoinen 50t€:n autossa, hieman lonksuu kun vaihtaa. Alennusvaihteen haluaisin myös vaikka hyvin tuntui menevän auraamattomalla tiellä jossa lunta oli melkein polveen saakka, mutta kunnon maastoajossa alennusvaihde olisi tarpeellinen.
Ilmastoinnin kanssa en myöskään ole ihan päässyt sinuiksi.
Tuttavapiirilläni on audeja, mersuja, tojotoja yms. enkä vaihtaisi subaruani niihin mistään hinnasta vaikka ovat osa paljon kalliimpiakin.
Auto on varustelultaan paras malli johon vielä lisätty herkkuja niin että ovh muotoutui hiukkasen yli 50t€.
Pakko myöntää että hiukan arvelutti onko auto hintansa väärti mutta myönnettävä on että on joka pennin arvoinen.
Ajo-ominaisuudet ovat todellakin huippuluokkaa ja meno on miellyttävää joka säällä. Ohjaamo on yllättävän hiljainen, johon osaltaan tietysti vaikuttaa kitkarenkaatkin. Kuljettajalla on kaikki aina just oikealla kohdalla ja kaikki toimii loogisesti. Tilaa on jokapaikassa reilusti ja tila on järkevästi käytettävissä.
Ainoat huonotpuolet löytyvät vaihteistosta, se kyllä toimii hyvin mutta saisi olla hieman arvokkaamman tuntoinen 50t€:n autossa, hieman lonksuu kun vaihtaa. Alennusvaihteen haluaisin myös vaikka hyvin tuntui menevän auraamattomalla tiellä jossa lunta oli melkein polveen saakka, mutta kunnon maastoajossa alennusvaihde olisi tarpeellinen.
Ilmastoinnin kanssa en myöskään ole ihan päässyt sinuiksi.
Tuttavapiirilläni on audeja, mersuja, tojotoja yms. enkä vaihtaisi subaruani niihin mistään hinnasta vaikka ovat osa paljon kalliimpiakin.
Vastaukset 15
Vanhimmat
jos autosi hinta noussut noin suureksi
Mites kuskin penkki?
Pitkällämatkalla, onko hyvä selälle-persiille?
"
Tuttavapiirilläni on audeja, mersuja, tojotoja yms. enkä vaihtaisi subaruani niihin mistään hinnasta vaikka ovat osa paljon kalliimpiakin. "
Varmaan vaihtaisit johonki mersuun jos sulle maksettais vaikkapa 2x mesen käypä arvo.
Hehheh.. :D tosi huono.
Forester on loistava, poislukien vaihteisto sekä sisustuksen muovilaatu. Kyllä olet kalliita varusteita löytänyt jos noin paljon tuli lisähintaa. Listaapa ne jos viitsit. Muuten on hieman vaikea uskoa tuota edes todeksi.
"Ilmastoinnin kanssa en myöskään ole ihan päässyt sinuiksi."
Tässä muutama vinkki, jos et säilytä autoasi tallissa.
1. Alussa ilmastoinnin säätönuppi oikealle kohtaan "ylös ja jalkatilaan", eli toiseksi viimeinen oikealle kierrettäessä. Kun auto on lämmin niin voit pistää auto:lle.
2.Ilmastoinnin nopeus alussa 3:n oikealta, kun lämmin, niin voit pienentää haluttuun tai auto:lle. Ilmastointi tuppaa puhaltamaan aika voimakkaasti tuolla auto asennuksella alussa, mutta niinhän se on suunniteltu -> lämmintä ja nopeasti.
3. Alussa pistän lämmöt täysille, mutta hetken kulttua siirrän n. 23 ja sitten siitä alaspäin.
Nämä siis siinä tapauksessa jos et halua käyttää sitä auto-asentoa.
Mikäli sinulla on sisälämppäri käytössä, niin n. 1300w riittää hyvin, jos kabiini tulee liian lämpimäksi ennakkoon, sotkee se ilmastoinnin ohjausanturin toimintaa.
Minä onnistuin saamaan lähes samat käyttöominaisuudet bensiini/automaatti yhdistelmääni n. 30 hintaan.
Takana nyt 13000 km ja alussa vaivannut risteykseen sammuminen on kadonnut. Liekö moottori kytkin sulautuneet paremmin toisiinsa, kuski oppinut uuden kytkimen käytön vai antaako lumiset olosuhteet anteeksi lähdössä?
Vääntö siis tuntuu riittävän vaikka tyhjäkäynnillä lähtöön. Saman totesi veljeni, joka ajoi Subella 1. kertaa ja kärryssä oli 800 ccm mönkkäri.
Varusteet tuntuu kaikkia kiinnostavan niin listataan hieman.
-navi
-webasto
-metalliväri
-renkaat
-tummennukset
kaikenlaisia listoja, suojia, mattoja ja muita hilppeitä joita en kaikkia edes muista mutta näytti kivalta ja tuleehan siinä toimituskuluja yms.turhanpäiväistä maksua. Tietenkin niistä hyvät alennukset saa ja ainakin myyjän mukaan ovh olisi noussut 50t€:n mutta hyvä myyjähän saa asiakkaan uskomaan mitä vain... (: Auton lähtöhintahan on jo 40t€ joten ei siihen kymppiin nyt niin älyttömästi tarvi varusteita keksiä.
Penkki on pitkälläkin matkalla tosi hyvä istua, ei väsy kannikat eikä selkä. Mielestäni tavallinen penkki ei ollut niin hyvä kuin tuo sähkösäätöinen nahkapenkki.
Risteyksiin onnistuin minäkin aluksi autoani sammuttelemaan mutta nyt alkaa jo onnistumaan paremmin. Taitaa olla nyky diisseleissä ominaista että alavääntö ei ole samaa luokkaa ku 80 luvun mersuissa.
Muuten moottori on paras millä olen ajanut, kiertää tosi hyvin ja tehoalue tuntuu melko laajalta.
Löytyi hintoja:
"-navi
-webasto
-metalliväri
-renkaat
-tummennukset "
Navi, Subaru aluperäinen 3107€ ( asennus)
webasto ~n.2000€ asennettuna
metalliväri 800€
renkaat n.1200€ aluvanteilla (alkuperäiset enemmän)
Tummennukset 300€
Kyllä tuon 50:n tosiaan saa jos edellisiin lisätään etu ja takahelmasarjat, sivulistat ja spoilerit maalattuina, kun aina yksi osa on 300-500€ pohjamaalilla. Yllättävän kalliita on varusteet lisättyinä. En ollut aiemmin katsellut Foren listalta lisähintoja.
hintojakäytettynä 2005 malli n. 100 tkm ajettu hintaa 16 te hujakoilla, aika nopeasti hinta tippuu.
http://www.nettiauto.com/listAdvSearchFindAgent.php?id=35003788&posted_by=&id_make=&id_model=&tb=tmp_find_agent&PN[0]=adv_search&PL[0]=advSearch.php?id=35003788@posted_by=@tb=tmp_find_agent
näyttää noita -05 mallisia olevan kalliimpiakin. Eiköhän ole jonkinlainen keskiarvo että auton arvo puoliutuu neljässä vuodessa, paitsi ranskalaisissa, niissä se tapahtuu kahdessa vuodessa.
menossa ja viides vuosi. Mikä toinen 30 tonnia
uutena maksanut auto viiden vuoden jälkeen pitää
hintansa noin hyvin?
pysyy paremmin,
lisäksi noilla 19000 e forrestereilla on aika vähän ajettu.
että hinta on edullinen on toi vanha foresteri niin mielettömän ruma!!!
Viimeset kaks vuotta oot tuota typeryyttä hokeneut,
kun mitään et ymmärrä. Tosiasiassa vanha Foresreri
on parkaimman näköisiä katumaastureita.
joo, ite kans tykkäsin, kun ei ollut sellainen korkea tötterö kuten muut, nykymalli onkin jo lähempänä muita.
Mulla on kans tuollanen forester dieseli ja kilometrejä takana noin 6000.
Kritiikkiä:
1. Ajotietokoneen kulutus näyttää aina noin 1 litran vähemmän kuin toteutunut kulutus. - mitattu samalla tankkauspistoolilla ja ajettu yli 700 km ennen mittausta/tankkausta. Todellinen kulutus on ollut minulla noin 6,7-6,8 litraa, ajotietokone näyttää 5,4-5,6 litraa. Törkee heitto.
2. Ilmastointi. Puhaltaa törkeen kuumaa, vaikka lämpötila on säädetty 18 asteeseen - sisälle tulee todellisuudessa pakahduttava kuumuus. Ja, jos laittaa alle tuon 18 astetta, alkaa pukkaan jäätävää ilmaa. Ja olen käyttänyt autoa ja kaikkia eri asentoja, ei vain yksinkertaisesti pelaa.
3. Vanteet kerää poikkeuksellisen paljon lunta sisälle lumisilla metsäteillä. -vakioaluvanteet.
Muuten hyvä auto ja loistava neliveto.
Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia? Kiitos.