Laskettu aika??

Siis kun menet Naistenklinikalle 1. ultraan niin laskevatko ne raskausviikot edellisten kiertojen perusteella vai sen 28 päivän mukaan mikä on käytäntönä neuvoloissa? Ja sitten vertaavat sikiön kokoa viikkoihin ja jos poikkeaa yli 7 päivää niin muuttavat l.a. ??

Olen vähän hämilläni kun kävin Naistenklinikalla ja neuvolan mukaan l.a. on 5.9. mutta NKL kätilö sanoi että on 1.9. mutta sikiö oli 4 päivää liian pieni siihen nähden. Kysyin mihin 1.9. perustuu niin enpä saanut selventävää vastausta. Väitti että perustuu "28 päivään" mutta perustuuko neuvolan l.a. sitten "32" päivään?? Heh :)

Ei sillä niin väliä ole, mutta ihmettelen mihin noi lasketut ajat perustuvat?
111296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

lisään vielä, että kiertoni on ollut aina lyhyempi kuin 28 päivää (25-26pv) eli neuvola ei ole laskenut edellisten kiertojen perusteella sitä 5.9.

Äänestä

ollenkaan laske raskauden kestoa tai laskettua päivää millään muulla tavalla kuin ultralla mittaamalla. Mikäli tämä eroaa tarpeeksi monella päivällä neuvolan laskemasta päivästä, silloin aikaa muutetaan. Neuvolassa laskevat päivän raskauskiekolla tai sellaisella kaaviolla, josta näkee suoraan kuukautisten alkupäivää vastaavan lasketun ajan.

Äänestä
  • Kyllä jotenkin laskevat, koska sen mukaan kirjoitti äitiyskorttiin lasketun ajan (katso äitiyskortti). Tämä l.a. ei perustunut ultran mittauksiin mitenkään vaan sanoi, että jos ultra poikkeaa yli viikon niin sitten muuttavat lasketun ajan. Hänellä oli kiekko pöydällä mistä tarkisti rakenneultran päivämäärän.

    Äänestä

  • -päs kirjoitti:

    Kyllä jotenkin laskevat, koska sen mukaan kirjoitti äitiyskorttiin lasketun ajan (katso äitiyskortti). Tämä l.a. ei perustunut ultran mittauksiin mitenkään vaan sanoi, että jos ultra poikkeaa yli viikon niin sitten muuttavat lasketun ajan. Hänellä oli kiekko pöydällä mistä tarkisti rakenneultran päivämäärän.

    tuo tehdään neuvolassa, eikä ultrassa.

    Äänestä

  • kyllä.. kirjoitti:

    tuo tehdään neuvolassa, eikä ultrassa.

    Äitiyskortissa on se oma "osasto" sairaalaa varten, jossa lukee "Kaikututkimus" jne. Kahden edellisenkin lapsen kohdalla sairaalassa ultran yhteydessä kätilö/lääkäri täytti ne kohdat. Myös todennäköisen lasketun ajan. Aiemmin se perustui ultraan. Nyt en tiedä mihin.

    Siinä yläpuolella on se neuvolatädin sarake.

    Äänestä

ekassa neuvolassa katsovat lasketun ajan kierron perusteella..jos tietää että kierto on vaikka 32 pvää, niin sitten sen mukaan, mutta jos et ole varma tai kiertosi on alle 28 niin sitten lasketaan sen normaalin 28 mukaan..
Ultrassa eivät siis todellakaan laske mtn, vaan katsovat pää-perämitan ja ainakin meidän ultrakuvissa lukee laskettu aika ja sikiön mitta.. kyllä meilläkin kätilö katsoi kiekkoa vielä ultran jälkeen, mutta lähinnä vaan katsoi koska sanoi lasketun ajan jo ennen kiekon katsomista...jos siis laskettu aika heittää yli neljä päivää, aikaa muutetaan mutta jos on alle 4 pvää, aika pysyy samana..

Äänestä
  • Meillä taas ultrassa todettiin, että jos vauvan mittojen perusteella laskettuaika heittää viikolla menkkojen kiertopäivään (28) verrattuna, niin sit muuttuu laskettuaika. Meillä heitti neljä päivää ja laskettuaika pysyi samana.

    Äänestä

  • viikon.. rakenne ultrassa oli 19 3 ja neuvolan mukaan 20 3..

    Nyt 36 2 eikä missään vaiheessa oile tuota laskettua aikaa muutettu... Että ei tuo neljän (tai enemmän) päivän heitto mitä tuossa edellinen puhu ainakaan saanut minen la:ta muuttumaan..

    Mut kai se o eri paikkakunnilla eri käytäntö tai jotakin..

    Äänestä

Kaikkien edellisten vastausten perusteella ja niihin asioihin perustuen mitä mietin itsekin niin oma Naistenklinikalla annettu l.a. ei perustu mihinkään järkevään! :D

Jos kätilö olisi muuttanut laskettua aikaa siitä "28" säännöstä, niin minulla sikiö oli 4 päivää pienempi kuin "28" mukaan. L.a. olisi muuttunut 5.9.-> 9.9. Mutta itse kätilö sanoi ettei muuteta ellei poikkea viikolla. Silti hän muutti sen 5.9. -> 1.9. Perustuen mihin?

No, tätä voin jäädä pohtimaan itsekseni ja ottaa vaikka puheeksi neuvolassa seuraavan kerran. Saamme nla-tädin kanssa oivan keskustelunaiheen :)

Kiitos kuitenkin vastauksista! -Aloittaja

Äänestä

ollut 20-30 päivää ja neuvolassa laskettiin 24 päivän mukaan. Ekaan ultraan mennessä aika oli neuvolan mukaan 11 4 mutta muuttui 12 4:ksi. Ultraaja vertasi aikoja vasta kun oli mitannut vauvan koon eli ei antanut neuvolan ajan vaikuttaa.

Äänestä
  • meillä neuvolan mukaan olisi ollut ekaan ultraan mentäessä rv 11 3.(Neuvolassa ei missään vaiheessa kysytty normi kierron pituutta vaan laskettiin l.a. 28 päivän mukaan)Ultraan mentäessä siellä katsoivat koneelta että myös heidän laskujen mukaan l.a. olisi sama edellisten kuukautisten mukaan. Ultrassa sitten kuitenkin paljastui että vaavin koon perusteella olisi vasta rv 9 6 eli laskettua aikaa siirrettiin 11 päivää eteenpäin ja sain uuden ultra-ajan myöhäisemmäksi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naistenklinikka kirjoitti:

Siis kun menet Naistenklinikalle 1. ultraan niin laskevatko ne raskausviikot edellisten kiertojen perusteella vai sen 28 päivän mukaan mikä on käytäntönä neuvoloissa? Ja sitten vertaavat sikiön kokoa viikkoihin ja jos poikkeaa yli 7 päivää niin muuttavat l.a. ??

Olen vähän hämilläni kun kävin Naistenklinikalla ja neuvolan mukaan l.a. on 5.9. mutta NKL kätilö sanoi että on 1.9. mutta sikiö oli 4 päivää liian pieni siihen nähden. Kysyin mihin 1.9. perustuu niin enpä saanut selventävää vastausta. Väitti että perustuu "28 päivään" mutta perustuuko neuvolan l.a. sitten "32" päivään?? Heh :)

Ei sillä niin väliä ole, mutta ihmettelen mihin noi lasketut ajat perustuvat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu