Tässä sinkkuna ollessa ja muutamia miehiä tavanneena, olen ruvennut pohtimaan löytyykö miestä jonka kanssa natsaa kaikilla elämän osa-alueilla?
Jos juttu luistaa ja huumorintaju yms. osuvat yhteen, niin seksi ei. Ja toisin päin. Kannattaako tässä etsiä sellasta jonka kanssa nämä kumpikin olis kohillaan? Vai pitääkö olla kaksi miestä, että kaikki tarpeet tulee tyydytettyä?
Jos juttu luistaa ja huumorintaju yms. osuvat yhteen, niin seksi ei. Ja toisin päin. Kannattaako tässä etsiä sellasta jonka kanssa nämä kumpikin olis kohillaan? Vai pitääkö olla kaksi miestä, että kaikki tarpeet tulee tyydytettyä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei kukaan ole seppä syntyessään,
itse opettaisin jos hyvä mies löytyisi ,
silleen kädestä pitäen,
alkeiskurssi , jatkokurssi ja loppututkinto.
Aika kaameeta tuntuisi olla kahden miehen loukussa;=)
tietysti!!kannattaa ottaa kaks ukkoa,toinen maksaa kaiken ja toinen pitää hyvänä,näin meillä,ja minä olen se maksaja.olen jo tehnytkin tulevaisuuden suunnitelman valmiiksi,olen näet ostamassa itselleni uutta asuntoa uuteen elämääni.
Löytyy :) ja päästin karkuun :(. Silloin en vielä sitä käsittänyt ja luulen, ettei toinenkaan. Oli sellaista kädenvääntöä ja voimakkaita tunteita. Lopulta olimme monesta asiasta samoilla linjoilla, mutta käytimme vain eri sanoja. Toisaalta työt ym. kuviot veivät eri suuntiin. Järkisyistä erilleen..
Eli löytyy :). Luulisin, että ongelmaksi ihmisille syntyy enemmän se, että tyytyy liian vähään. Siitä näkisin seurauksena olevan mm. pettämistä.
Omalta kohdalta mieluummin yksin kuin se, että tyytyisin johonkuhun vain sen tähden, että joku pitää olla.
No, nämä olivat ajatuksiani. Ei siis totuuksia.
Se on jotenkin niin surullista kun joku katuu omaa päätöstä, että kuuntele vanhaa viisasta naista ;))
Oma kokemus sanoo, että jos on ongelmia jo ennen kuin päästään papille, se liitto ei ole kestävä. Jollain lailla selvitään ekat vuodet, mutta 10 vuoden jälkeen ollaan jo kuin ventovieraat.
Ja ihan kuin Muraatti tuossa kirjoitti, ei toista voi muuttaa tai kasvattaa. Se kasvaa vain jos haluaa. Ihmisellä ja koiralla on siinä mielessä jotain yhtenäistä, että minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Mutta ne temput mitkä vanhana opit, unohtuu yhtä nopeasti.
, mutta kaikki tuntuu vain laimealta tämän suhteen jälkeen. Hmmm.. toisaalta pitäisi kai löytää samankaltainen yksilö :). Sellainen, jossa olisi haastetta loppuelämäksi. Tai sitten jatkaa ja parannella elämää yksin. Pääasia, ettei pysähdy, vaan pysyy liikkeellä.
Toisaalta eikö se ole myös hyvä, että myöntää virheensä? Yhtenä ongelmana oli ajan vähyys. En ollut vielä oppinut luottamaan toiseen niin paljon, että olisin tehnyt radikaaleja ratkaisuja.
Kai taustalla oli myös pelko, että on toiselle kuka tahansa melko sopiva. Ei kuulu filosofiaani olla se korvattavissa oleva. Samaan asemaan en suo toisen joutuvan.
Olet ihan oikeassa, jos osaa jälkeenpäin selvittää missä meni vikaan, ei ehkä tee samoja virheita uudestaan.
Helpompaa luulis olevan rakentaa suhdetta missä kumpikin antaa kaikkensa, toisaalta voi antaa toiselle aikaa rakentaa sitä luottamusta. Jokaisella on niitä huonoja kokemuksia jarruna, enemmän tai vähemmän :)