Lex Nokian, eli Nokia Oy:n vaatiman työnantajain urkintalain valmistelusta vastaava viestintäministeri Suvi Linden väitti aamun Aamulehdessä:
"Yritys voi vaatia työntekijäänsä vaikka riisumaan alasti, kun tämä lähtee työpaikalta. Sekin voi olla yhdenlaista valvontaa. Nämä ovat kaikki sallittuja."
Tosiasiassa vain poliisi (tai poliisioikeudet omaava muu viranomainen, kuten tulli) voi pakottaa ihmisen riisuuntumaan. Työnantajalla ei ole oikeutta tutkia edes työntekijöiden laukkuja, saati käydä käsiksi.
Tätä ei siis ministeri Suvi Linden tiedä. Selitykseksi ei riitä että hän on blondi ja Oulusta. Joku ilmeisesti päivän aikana valisti Lindeniä, koska iltapäivällä hän astui toimittajien eteen ja tunnusti:
"Ei tietystikään työantaja voi vaatia työntekijää riisuuntumaan".
Normaali kansalainen tiesi tämän ilman kuiskaajaa.
Lindenin edellinen ministerikausi katkesi siihen että hän myönsi valtion avustuksia oululaiselle golfkerholla, jonka jäsen "sattui" olemaan. Suomessa oikeus tällaiseen korruptioon on varattu yksin kepulaisille.
Eduskunnan olisi syytä sekä hylätä Lex Nokia, että siirtää koko Linden ministeripallilta pihalle, jossa hänen aivonsa jo dottavat.
Oululaisministeri
13
426
Vastaukset
- Lindenin työnantajia
joten käsketään häntä riisuutumaan.
- pihalle...
1. Thors
2. Vanhanen
3. Cronberg
4. Linden
Kaikkien näiden useimmat viimeaikaiset puheet ovat olleet täysin järjenvastaisia. - hkikkkk
Poliitikot jotka päästelevät sammakoita suustaan
joutaisivat vaihtaa alaa.Ne eivät kunnioita
toisten mielipiteitä,tuijottavat vain omaan
napaansa!!! - laho saapas
Ministereiksi voidaan kutsua taitaviksi ja nuhteettomiksi tunnettuja Suomen kansalaisia.
Miksi kokoomuksen piti välttämättä nostaa uudelleen ministeriksi korruptoituneeksi ja dynamiitin tyhmäksi tunnetu Suvi Linden?- ai miksikö
No siksi se valittiin ku IHMISEt sitä ÄÄNESTI.
- olikin
ai miksikö kirjoitti:
No siksi se valittiin ku IHMISEt sitä ÄÄNESTI.
kolme Kokoomuksen ministeriä jotka sekosi,ja sitte pyydeltiin anteeksi.Kannattaa äänestää niitä sinne lisää ,niin laittavat köyhät kyykkyyn.
- vaaleissa
ai miksikö kirjoitti:
No siksi se valittiin ku IHMISEt sitä ÄÄNESTI.
Lindenin valinnasta ministeriksi päättivät kokoomuksen puoluehallitus ja eduskuntaryhmä.
Vaaleissa ei valita ministereitä. - BlondiS
vaaleissa kirjoitti:
Lindenin valinnasta ministeriksi päättivät kokoomuksen puoluehallitus ja eduskuntaryhmä.
Vaaleissa ei valita ministereitä.Suomen kansa on kylläkin valinnut Suvi Lindénin kansanedustajaksi, josta hän on kohonnut ilman mitään omaa ansiota ministeriksi.
Ministerit ovat yleensä aina myös kansanedustajia, ja nostavat samalla myös osan kansanedustajan palkasta.
TOSI ON, sanoisi kansa. - ministeriksi
BlondiS kirjoitti:
Suomen kansa on kylläkin valinnut Suvi Lindénin kansanedustajaksi, josta hän on kohonnut ilman mitään omaa ansiota ministeriksi.
Ministerit ovat yleensä aina myös kansanedustajia, ja nostavat samalla myös osan kansanedustajan palkasta.
TOSI ON, sanoisi kansa.Totta tuossa oli se, ettei Suvi Lindenillä ole omia ansioita ministeriksi. Hänet valittiin lähinnä alueellisen tasapainon vuoksi, kokoomuksellakin piti olla P-Suomesta yksi ministeri.
Ja kansa ei äänestä ketään ministereiksi, vain kansanedustajiksi. Ministerin ei tarvitse olla kansanedustaja. Näin ollen on väärin väittää, että Lindenin tapainen törppö on ministeri "koska ihmiset äänestivät häntä".
- yllättää
miten kauan tuollaisia kestää laukoa
- olikin
huumorin pilke suupielessä, vaik' ei sitä tyhmempi heti huomaa.
- BlondiS
Lindén onkin kokoomuksen ikioma kotiblondi, eli hän saa sanoa ihan mitä vaan haluaa.
Kyllä kansalaisten mitta alkaa jo vähitellen täyttyä noista kokomuuksen mokista!?!
Kyllä kansa tietää, sanoi aikoinaan eräskin tunnettu poliitikko. Ottakaa oppia. - Suvi Vaalea.
Kansa pitää yksinkertaisuuksista, niitä on helpompi ymmärtää. Juuri siksi he ovat niin suosittuja kuten Suvi Linden suuri ajattelija Ja vielä suurempi tietomies Sauli
Sale on viisas mies kansa ymmärtää ihan kaikki mitä sauli puhuu.
Velkaa ei saa ottaa.
Laina pitää myös maksaa takaisin.
Pitää säästää pahojenpäivien varalle.
Ei saa elää yli varojen.
Kuntien ei saa antaa velkaantua.
Työttömyyttä pitää laskea.
Jne...JNee
Kyllä Sauli on viisas mies noita asioita hän hokee kun kirjaston käkikello ja kansa on haltiossaan ihan niinkuin tuossa olisi jotakin uutta oivaltamatonta tietoa.
Välillä tuntuu unohtuvan mikä hänen pää tehtävänsä on siis puhemiehen tehtävä.
Ja miltei joka päivä pitää saada kuva ILTA-SAULIMAT lehteen.
Niin, nyt se vyörytys on alkanut ihan samalla tavoin kun aikoinaan Kyllä se siitä Koivistohekemoian aikaan.
Ja mikä oli tulos jokainen tuon ajan muistaa.
Vainoharhainen mies.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760