Kotimaa

(poimittu mopin palstalta)

Mielipiteet

Vaimon hyvinvointi asetettava himojen edelle

Lestadiolainen sairaanhoitaja, seitsemän lapsen äiti, otti perustellusti kantaa lestadiolaisäitien ehkäisyyn Kotimaassa (29.1.). Olen hänen kanssaan samaa mieltä ehkäisystä.
Kysyin kerran eräältä lestadiolaismieheltä, miksi heillä on lapsia niin paljon. Hetken mietittyään hän sanoi: "Kun se tekotapa on niin mukava".
Hämmästyin ja suorastaan suutuin.
Edellisviikolla oli juuri eräs 13 lapsen odottava äiti juossut naapuripitäjässä auton alle, kun hermot pettivät. Sanoin tästä hänelle. Hän sanoi vain lakonisesti: "Kyllä se mies uuden vaimon pian saa." Näin kävikin puolen vuoden sisällä. Mitä tämä kertoo miehistä?
Olen sitä mieltä, ettei ehkäisyä sovi vaatia vain naisilta (äideiltä), vaan miehet on opetettava vastuuseen. He vain tyydyttävät omia himojaan tekotavan mukavuudella, eivätkä ajattele monille äideille koituvia raskaitakin seurauksia.
Olen itse ollut 53 vuotta naimisissa. Emme ole käyttäneet ehkäisytabletteja, kondomia tai muita sellaisia, mutta silti olemme voineet hoitaa lasten syntymät suunnitellusti. Kyllä tässä asiassa miehet ovat vastuussa.
Jos vaimo kuolee, kuten 13 lapsen äiti, niin ei ajattele lapsiaan mies, vaan ottaa uuden vaimon. Lapset jäävät äidistä orvoiksi, eikä äitipuoli missään tapauksessa vastaa omaa äitiä.
Miehet ovat vastuuttomia ja ajattelevat vain omia himojaan, eivätkä vaimojen, äitien parasta. Jos miehet joutuisivat synnyttämään, niin tuskin perheissä olisi 13-15 lasta.
Ehdotankin, että miehet sterilisoidaan, jos eivät osaa käyttäytyä vaimojaan kohtaan kunnioittaen eivätkä lopeta heidän alistamistaan himojensa tyydyttämiseksi.

Onnellinen kolmen lapsen äiti
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä
7680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Viime viikolla töissä kahvipöydässä yksi työkaveri sanoi,että Kyösti Karjulalla on 18 lasta,että hän tietää kun on sieltäpäin kotosin.
Siihen toinen työkaveri sanoi, jos vaimo kuolee niin puolen vuoden päästä otetaan uusi vaimo.(keskustelu lähti liikkeelle naisesta joka synnytti 8 lasta)

Äänestä
  • avioliitto päättyy jomman kumman kuolemaan... Aina kuolemaan asti on voimassa....!t.lyyleri

    Äänestä

Onkohan tuon ikäisen ihmisen aiheellista enään huolehtia etenkään MUIDEN ehkäisyasioista. Aika erikoinen mielikuva miehistä tuolla kirjoittajalla. himoavat miehet..hiihhhhhhhh:)

Äänestä

kirjoitus. Miten Kotimaa julkaisee tuollaisia?

Äänestä
  • Hys hys! Vaiettuja salaisuuksia ei saa tuoda julki. Pyhäinhäväistystä!
    Mikä lie raavon vanhus tuollasia keksii, ruttolainen!

    Äänestä

  • onko Kotimaa lähtenyt sensaatiolehti-linjalle !!!!! Jotenkin ihminen ja inhimillisyys ja ennenkaikkea Jumalan olemassaolo ovat jääneet taka-alalle...!!t.lyyleri

    Äänestä

  • roskalehden maineen, jos tuon tasoisia kirjoituksia julkaisee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


12.2.09 kirjoitti:

(poimittu mopin palstalta)

Mielipiteet

Vaimon hyvinvointi asetettava himojen edelle

Lestadiolainen sairaanhoitaja, seitsemän lapsen äiti, otti perustellusti kantaa lestadiolaisäitien ehkäisyyn Kotimaassa (29.1.). Olen hänen kanssaan samaa mieltä ehkäisystä.
Kysyin kerran eräältä lestadiolaismieheltä, miksi heillä on lapsia niin paljon. Hetken mietittyään hän sanoi: "Kun se tekotapa on niin mukava".
Hämmästyin ja suorastaan suutuin.
Edellisviikolla oli juuri eräs 13 lapsen odottava äiti juossut naapuripitäjässä auton alle, kun hermot pettivät. Sanoin tästä hänelle. Hän sanoi vain lakonisesti: "Kyllä se mies uuden vaimon pian saa." Näin kävikin puolen vuoden sisällä. Mitä tämä kertoo miehistä?
Olen sitä mieltä, ettei ehkäisyä sovi vaatia vain naisilta (äideiltä), vaan miehet on opetettava vastuuseen. He vain tyydyttävät omia himojaan tekotavan mukavuudella, eivätkä ajattele monille äideille koituvia raskaitakin seurauksia.
Olen itse ollut 53 vuotta naimisissa. Emme ole käyttäneet ehkäisytabletteja, kondomia tai muita sellaisia, mutta silti olemme voineet hoitaa lasten syntymät suunnitellusti. Kyllä tässä asiassa miehet ovat vastuussa.
Jos vaimo kuolee, kuten 13 lapsen äiti, niin ei ajattele lapsiaan mies, vaan ottaa uuden vaimon. Lapset jäävät äidistä orvoiksi, eikä äitipuoli missään tapauksessa vastaa omaa äitiä.
Miehet ovat vastuuttomia ja ajattelevat vain omia himojaan, eivätkä vaimojen, äitien parasta. Jos miehet joutuisivat synnyttämään, niin tuskin perheissä olisi 13-15 lasta.
Ehdotankin, että miehet sterilisoidaan, jos eivät osaa käyttäytyä vaimojaan kohtaan kunnioittaen eivätkä lopeta heidän alistamistaan himojensa tyydyttämiseksi.

Onnellinen kolmen lapsen äiti
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu