Poliisin työ ehkä rankin kaikista?

Uskoisin että poliisin työ on rankista kaikista ammateista. Jatkuvasti kaiken riidan keskellä. Humalaisia viedään putkaan, ja jatkuvasti heidän kanssa joudutaan olemaan tekemisissä.

Monesti olen kuvitellut että poliisin työ olisi mukavaa, mutta se on varmasti yksi rankimmista ammateista. Nuorena alle 30 vuotiaana se voi olla mukavaa, mutta vanhempana siihen varmasti kyllästyy.

Pieni virhe omassa elämässä voi pilata koko työuran esim. rattijuopumus, vaikka normaali ihmisillä siitä selviää sakoilla.

Voimia poliiseille!
16979
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Jos tuohon uskot!

Maailmasta löytyy vaikka millä mitalla rankempia töitä ja etenkin työympäristöjä ja olosuhteita!

Äänestä

Juuri näin.
Kun päivästä toiseen lapioit paskaa ja kuuntelet inisijöitä, niin pumpun päällehän se ottaa. Uran aloittaneista n. 60 % selviää eläkkeelle, loput kaatuvat saappaat jalassa.

Äänestä

paskaa puhut taas!

Äänestä

Jälleen on palstan vakiohäirikkö liikkeellä.

Äänestä
  • ja taaas taaajuuks sä?

    Äänestä

omat rötöksensä. Kyllä joka kaupungissa löytyy esimerkkejä siitä, kuinka poliisin tekemät rötökset painetaan villaisella. Eipä poliisit paljon poikkea muista kansalaisista rikosten suhteen. Oli minulla parenpiakin tilastoja, mutta en tähän hätään löytänyt.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200805047603164_uu.shtml

Äänestä

on rankkaa rikkoa lakia systemaattisesti ja lisänä vielä hakata syyttömiä ja jopa ampua heitä,en voisi kuvitellakkaan itseäni noin sikamaisiin puuhiin.

Äänestä
  • sen rankempi on työ taakka!

    Äänestä

helppoa kuin mikä vertaa esim.
- kohtaa ja tukee ihmisiä kohtaamaan kuolemantuomion = ihmisiä, joiden sairaus on parantumaton

- koko aika joku häiritsee päivääsi ja keskeytyksiä on alati ym yllätyksiä

- humalaisen, huumeveikon tai edes tavallisen kansalaisen sana ei paljoa paina eivätkä he yleensä osaa tarpeeksi vaatiakseen itsestään selviä asioita poliisilta ennen kuin oppivat mitä oikeasti kuuluisi tapahtua ja poliisin on helppo valehdella tuomioistuimelle asiakkaistaan....terveydenhuolto henkilöstöllä ei ole samaaa etuutta ja yleensä ei edes ehdi kirjaamaan olleellisiakaan asioita, potilaat vaativat yhteisymmärryksessä nimissä hoitamista tavalla joka tosiasiassa vaarantaa heidän hengensä esim. nieleminen ei onnistu enää turvallisesti, silti vaativat syöttämistä ja juottamista yms.

- aikaa ei ole tarpeeksi jotta ehtisi perehtyä riittävästi papereihin tai niitä ei ole edes saatavilla

- riskinä on myös se että toinen panee virheensä piikkiisi, tai vie huumausaineita yms ja tajuaa koittaa lavastaa työtoverit syyllisiksi, Nokian hoitajan kaltaista työtoveria ei sentään yleensä kohdalle osu

- ratkaisuja ei ehdi miettiä tai riskejä on pakko ottaa

jne

Äänestä
  • Hei premi, vieläkö sulla on se purkki tallella?

    Äänestä

  • tallella? kirjoitti:

    Hei premi, vieläkö sulla on se purkki tallella?

    voit käydä ostamassa kaiken mitä minulla on posliininmaalaukseen liittyen hallussani.

    Tärpätti on Suomalaisesta kirjakaupasta ja vajaa asetonipullo on nyt Prismasta (täysinäinen asetonipullo on Porcellanasta).

    Olen nyt kuukauden verran luennoilla posliininmaalauspäivinä, eli en kantele niitä säännöllisesti vähään aikaan.

    (Käsilaukku on tallella varmuuden vuoksi)

    Voit olla huoletta. Luovuin ajatuksesta mennä harrastamaan ilma-aseammuttaa, vaikka tuntuukin kyllä naurettavalta luopua. Ainakin nyt kun en voi mennä ratsastustunnille enää on vaikea keksiä mitään muuta kiinnostavaa sauvakävelyn lisäksi.

    Äänestä

  • old_profile_30625 kirjoitti:

    Jos ei sitä purkkia olisi kädessä niin se oli sanottu ja kirjoitettu paperille. Joukkomurhaa en suosi mutta eivät voi todistaa mitään, koska purkki ei ollut kädessä ja oliko se 2 dl vai 1 litran purkki.
    T: Nima

    Äänestä

  • Välikäsi.... vai mikä se ol... kirjoitti:

    Jos ei sitä purkkia olisi kädessä niin se oli sanottu ja kirjoitettu paperille. Joukkomurhaa en suosi mutta eivät voi todistaa mitään, koska purkki ei ollut kädessä ja oliko se 2 dl vai 1 litran purkki.
    T: Nima

    ei ole tunnustusta, sillä purkkia ei pidetty kädessä.

    Muista että jätitte esittelemättä kokonaan rikosilmoituksen ja kertomatta mitä haette. En siis tiennyt litran purkista. Syyttämättäjättämispäätöksessä lukee 2 dl purkki.

    Kiistin rikosilmoituksen 3 ensimmäistä kappaletta, 4 en ottanut kantaa. En voinut tietää että litran purkki ei ole kirjoitusvirhe. Varmistin että alkuperäinen lausuntoni oli voimassa ja olisin allekirjoittanut sen erikseen myös asianomistajana.

    Tosiasiassa olette rikkoneet poliiseina ihmisoikeussopimusta väititte mitä tahansa muuta totuudeksi. Niinpä vastaatte ihmishengillä siitä pidinkö vain enkö purkkia kädessäni. En tosiaankaan olisi antanut Auvisen ja Saaren ym päästä murhaamaan muuten...

    Kuten sanoin olette oikeusviranomaisina kaikki miehiä nainen, joiden valheiden tähden yli 20 ihmistä makaa haudassa ja jos kolmas poika iskee yli 30.

    Äänestä

Miten vartijat? Voiko esim. törkeä rattijuopumus tuomio viedä vartija-kortin?

Äänestä

Ei poliisi ole mikään ammatti,se on sairaan ihmisen ajankulua.Nehän sakottaa niitä ihmisiä jotka tekevät töitä esim. Rekkakuskeja.Jos et muuta osaa,ala poliisiksi

Äänestä

Kommentoi aloitusta

veikkaisin näin kirjoitti:

Uskoisin että poliisin työ on rankista kaikista ammateista. Jatkuvasti kaiken riidan keskellä. Humalaisia viedään putkaan, ja jatkuvasti heidän kanssa joudutaan olemaan tekemisissä.

Monesti olen kuvitellut että poliisin työ olisi mukavaa, mutta se on varmasti yksi rankimmista ammateista. Nuorena alle 30 vuotiaana se voi olla mukavaa, mutta vanhempana siihen varmasti kyllästyy.

Pieni virhe omassa elämässä voi pilata koko työuran esim. rattijuopumus, vaikka normaali ihmisillä siitä selviää sakoilla.

Voimia poliiseille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu