Entinen poliisiylijohtaja Markku Salminen on kuollut. Hän oli kuollessaan 61-vuotias.
valtio ja kateelliset ihmiset
5
369
Vastaukset
- aivan saletti
ei missään ole niin eripurasakkia, kuin poliisissa.
ei eduskunnassakaan toinen tongi toisen matkakuluja.
eikä missä asuu .sen hoitaa lehdistö nykyään.
kuka luottaa poliisiin.
huumeryhmäkin joutuu kaiken salaamaan,siis toisilta poliiseilta.jotta vinkit säilyy. - Valtion virkamies
Salminen oli alkoholisti, ja ennen kuin muuta ilmoitetaan, on syytä uskoa, että sairaskohtaus oli alkolismin luonnollinen seuraus.
Poliisin parissa alkoholistia mielellään jahdataan eli ilmiannetaan, koska ko. henkilön poistuminen virkavahvuudesta aiheuttaa vyöryn ylöspäin. Tästä syystä mies ilmiannettiin sekä virka-auton väärinkäytöstä että rattijuopumuksesta.
On melkoista revittelyä puhua ajojahdista tai tappamisesta. Alkoholistit kokevat lähes aina sairautensa seuraukset paitsi terveydellisesti myös sosiaalisesti. Näin kävi myös Salmiselle.- selittää
Tietysti jokainen himoitsee toisen virkaa, niin raadollistahan se on.
Sitten voi vain kysyä, miksei häntä ohjattu hoitoon, ehkä ohjattiinkin. - vapaalla..
"On melkoista revittelyä puhua ajojahdista tai tappamisesta. Alkoholistit kokevat lähes aina sairautensa seuraukset paitsi terveydellisesti myös sosiaalisesti. Näin kävi myös Salmiselle."
No mitäs tuo sitten muuta on kuin "kaikkitietävän revittelyä"?
Jotenkin tuntuu surulliselta ja samalla hullunkuriselta että nimettöminä täällä keskustelupalstalla maalaillaan juuri edesmenneestä ihmisestä ties mitä.
Jota todennäköisesti ei tunneta eikä tunneta kuolinsyytä. Eikä se edes kuulu kenellekään, mutta silti jotkut katsovat asiakseen tuoda tänne omia pahantahtoisia arvailujaan mukamas totuuksina.
"Näin kävi myös Salmiselle"
Vai niin? Häpeäisit kirjoittaja, keksisit itselle vaikka jonkin kehittävän harrastuksen tuon ihmisten mustamaalauksen puun takaa sijaan.
Varsinkin juuri edesmenneiden.
- ??????????
ja mitäs siitä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1165010Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293623No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452450- 501568
- 411540
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241454- 141272
- 271168
- 161152
- 1651099