Microsoftin käyttöjärjestelmien ja sovellusten ajoittain raju ja oikeutettu arvostelu ei saisi hämärtää myös sitä puolta, että yhtiö on myös vuosien mittaan oppinut virheistään.
Vuosikausia MS yritti kulkea järjestelmähierarkiassa omaa polkuaan sotkeutuen pahasti omiin jalkoihinsa. Varsinkin Vistasta lähtien on kuitenkin pyritti ottamaan oppia Unix/Gnu/Linuxin serveri-työasema ajattelusta. Ja olihan NT aikoinaan jo ihan mukiinmenevä OS.
Windows 7:ssä MS on oppinut surullisenkuuluisan Vistan byrokratiaviidakon virheistä. Tuleva OS tuleekin olemaan kunnoitettavan nopea (tosin vielä hitaampi eteenkin tallentoiminnassa useimpiin Linux-distroihin verrattuna). Hyvä asia. Synkempi puoli taas on se että Windows 7 saattaa olla miniläppärien suhteen varsinainen painajainen. Starter kolmella "applicationilla" ei lupaa hyvää Microsoftin miniläppärivalloitukselle, ellei markkinajohtaja sitten halua sabotoida koko miniläppäritrendin.
Historiasta muistamme myös että Internet Explorer oli kerran (1990-luvun lopulla) pahinta kilpailijaansa (Netscape Navigator) selvästi parempi. Jostain käsittämättömästä syystä IE:n kehityksestä ei vain Redmondissa huolehdittu riittävästi ja niinpä IE on nykyisin selainten pohjasakkaa. No, eiköhän tuostakin alennuksentilasta vielä nousta.
Eiköhän avoimella mielellä ja luovuuden riittävällä kannustamisella MS:n käyttöjärjestelmät ja sovellukset voisi tulevaisuudessa olla myös toimivuuden suhteen aivan hyviä. Pitäisi vain karsia pois vanhan johtoporukan sisään pesiytynyttä öykkärimäisyyttä ja mahtipontisuutta.
Häntä pystyyn Microsoft, ei peliä ole vielä menetetty!
Ei mikkis aina ole kehittymätön
Ubuntu 8.04
1
109
Vastaukset
Kuka säälisi huijaria?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750